Tärkein matka. Osa 2.

En osaa selittää miksi juuri 1990-luvulla meidän pikkukylässämme Inkerinmaalla tapahtui niin monenlaisia dramaattisia kamaluuksia. Eräs poika paloi kyläyhteisön yleisessä saunassa, toinen poika kuoli autotallissa sattuneessa räjähdyksessä. Meidän talomme toisella laidalla ollut vanhan Martta-mummon talo, paloi eräänä pakkasyönä poroksi, Marttoineen päivineen - ja naapurikylässa asuvan suntion huumeita käyttänyt poika tappoi yövahtina toimineen isänsä ja varasti seurakunnan kolehdin ym. ym. Myös nuoren Natasha-äitimme  perheessä tapahtui hirmuteko. Hänen äitinsä 'poikaystävä' surmasi äidin. Talo meni sen jälkeen myyntiin ja näin menetimme kokonaan yhteyden nuoreen äitiin ja hänen lapseensa.

Sitten onnettomuudet lakkasivat kuin veitsellä leikaten. Kylän laidalle oli rakennettu Pohjanmaan seurakuntien lahjoitusvaroilla ja talkootuella kirkko ja Suomesta lähetettiin sinne pastori ja diakonissa. Olen kovasti miettinyt, että nämäkö seikat saivat sitä edeltäneen villinlännenmenon kylällämme taukoamaan.

Oma pieni diakoniaryhmämme löysi viereisestä sovhoosikylästä muutaman luotettavan tukihenkilön ja pyhäkoulu- ja avustustyö vähävaraisten perheiden keskuudessa pääsi kunnolla myös siellä alkamaan. Pyhäkoululapset tulivat meillekin tutuiksi ja rakkaiksi ja muutama vuosi sitten aloimme järjestää heille viikon mittaisia kesäleirejä Inkerin kirkon leirikeskuksessa - Tihkovitshan kylässä.

Leirille ilmottautuneiden lasten perheille oli annettu ohjeet mitä oli tehtävä ennen leirille lähtöä. Yksi tärkeistä ohjeista oli se, että mahdolliset täit piti hoitaa lasten päästä pois apteekista saatavalla shampoolla, reilusti ennen leirin alkamista.

Minä en osallistunuut juuri tähän leiriin, mutta se mitä jälkeenpäin kuulin sai minut syvän hämmennyksen valtaan. Eräs lapsista oli jäänyt tältä osin täysin hoitamatta ja pää kuhisi täitä. Suomalaiset ohjaajat olivat juuri sillä hetkellä viereisessä kaupungissa ruokaostoksilla ja venäläinen työntekijäryhmä oli joutunut tekemään nopean päätöksen; ottamaan tytön kyytiin ja palauttamaan hänet 40 km:n päähän - takaisin kotiin.
Näin kävi, ennen kuin leiri oli kunnolla päässyt edes alkamaankaan. VOI mikä suru tälle lapselle. Suomiryhmä kertoi, että he olisivat toimineet toisin... olisivat ostaneet täishampoota ja hoitaneet lapsen itse, mutta nyt se oli liian myöhäistä.
Kaiken kukkuraksi kuulin, että tyttö oli kadonneen nuoren Natasha-äitimme tytär Katja, joka nyt oli jo 8-vuotias. Mikä isku siis myös meille. Samainen vauvamme oli siis ollut tulossa hengelliselle leirille, mutta TÄIT ajoivat hänet sieltä takisin kotiin äidin luo, jolla nyt kuuleman mukaan oli jo kolme muutakin lasta. Voi poloista.
Iloinen asia tietysti oli se, että nyt tiesimme missä 'vauvamme' asui ja senkin, että hän kävi omaa pyhäkouluamme joka ikinen lauantai.

Eräänä pyhäinmiestenpäivänä pikku Katjamme esitti kirkossa ylistystanssin.. Kynttilätuikut, jotka pian tanssin jälkeen alttarin eteen rakennetulla hautapaadella sytytettiin, kertoivat omaisten ikävästa. Katja-tytön musta mekko muistutti minua kaikesta siitä mitä tämän tytön tarinasta tiesin - ja hänen valkoiset siipensä antoivat ryhmällemme uskoa siihen, että Taivaallinen Isämme voi muuttaa mustankin jälleen puhtaan valkoiseksi. Siinä nyt Katja-tyttömme tanssi, silmiemme edessä - hän, jonka ei ollut tarkoituas tähän maailmaan lainkaan syntyä. Kiitos Taivaalliselle Isällemme hänestä - juuri hänestä.
Kuvassa esiintyy eräs toinen mustavalkoinen tanssijatyttö. Kuva on akvarellijäljennökseni Helene Scherfbeckin tutun maalauksen pohjalta. Olkoon hänen nimensä tässä vaikka Katja.

Jk.Näissä kahdessa tarinassa - Tärkein matka osat 1 ja 2 - on henkilöiden nimet muutettu - aiheen henkilökohtaisuuden vuoksi.