Raamatun monia kertomuksia pidetään sepitelminä, joissa tosin saattaa olla jokin totuuden siemen. Mutta ovatko ne vain ensimmäisten kristittyjen luomia opetuskertomuksia, vai oliko silloin suvereeni Jumala todella meidän keskellämme?
Minut nämä evankeliumien ihmekertomukset kyllä vakuuttavat. Olisin maallikkona melkoisen hukassa, jos Raamattua lukiessani kaiken aikaa joutuisin arvuuttelemaan,onko tarina totta vai keksittyä. Ja olisivatko myöhemmän ajan puuhamiehet keksineet teksteihin jonkinlaisen uuden totuuden, joka pätisi myös iankaikkisuudessa?
Sitä paitsi - monet Raamatun kertomukset ovat jo itsessään niin omituisia, niin täynnä yllättäviä yksityiskohtia, että en usko kenenkään kyenneen tai halunnneet sellaisia mahdottomuuksia edes keksiä. Joten minulle itselleni ei Jeesus ole mikään 'uninalle' tai hetken kestävä lohdutus ahdistuksessa.
Mutta nyt takaisin lääkäri Luukkaan kuvailemaan naiseen, jota kutsun tässä vaikka Ruutiksi.
Kyseinen tauti, jota Ruut sairasti, ei ollut hänen elinaikanaan ainoastaan kiusallinen, vaan se hallitsi koko kyseisen ihmisen elämää. Sen ajan naiselle oli tärkeää avioitua ja saada lapsia. Muun muassa tähän ei Ruutilla ollut minkäänlaista mahdollisuutta. Kaiken lisäksi yhteiskunnan normien mukaan hän oli kaiken aikaa muiden edessä myös 'saastainen'. Nainen ei vuotonsa aikana saanut vapaasti kuljeskella, eikä varsinkaan osallistua synagoogassa tapahtuviin hengellisiin tilaisuuksiin. Niinpä Ruut oli täysin eristetty yhteiskunnan normaalin elämän ulkopuolelle. Rahatkin olivat kuluneet lääkäreille, jotka eivät kuitenkaan olleet kyenneet häntä parantamaan.
Mutta Jumalan mahdollisuudet olivat yhä 'elossa' Ruutun sydämessä - ja nyt - tässä ihmistungoksessa hän yht' äkkiä oli ajautunut kosketusetäisyydelle tuon ihmeellisen miehen kanssa, josta kansa kohisi. Väitettiin hänellä olevan voiman parantaa, jopa herättää kuolleenkin eloon.
Se, että Ruutin kerrotaan koskeneen vain Jeesuksen vaipan tupsuun kertoo siitä, kuinka kiellettyä hänelle, saastaiselle, toiseen ihmiseen koskeminen oli. Mutta nyt jos koska niin oli uskallettava tehdä. Nytkö hänelle koitti mahdollisuus parantua? Ruut tiesi mikä symbolinen merkitys kyseisillä tupsuilla näissä miesten viitoissa oli. Ne edustivat koko Vanhan Testamentin jumalallista voimaa ja kaikkia Tooran sisältämiä lupauksia. Niihin hän nyt päätti uskoa - ja koskiessaan otti koko niiden sisältämän pyhyyden sanoman vastaan.
Luukkaan kertomukseta tiedämme, että parantavaa voimaa 'tupsuista' todella lähti, jopa niin, että Jeesus pystyi sen fyysisesti tuntemaan. Jeesus kääntyi sen tuntiessaan pelästyneen naisen puoleen ja sanoi hänelle ne ihanant sanat: "Tyttäreni, uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan." (Luuk 8: 48)
Monet, jotka omassa ajassamme eivät parane kyselevät varmaan, miksei Jeesus tee samoin tänään - ainakaan kaikille. Onko meidän uskomme ehkä liian heikko? Entä mitä koko usko ylipäätään edes on?
Niin? Usko taitaa olla - kääntymistä Hänen puoleensa, joka kyllä kuulee ja auttaa, mutta ei aina siten kuin olimme odottaneet. Kärsimyksillämme ja vaivalla kun on usein elämässämme myös tärkeä kasvatuksellinen merikityksensä. Minulla ainakin on siitä ihan omakohtaista kokemusta. Mutta usein näiden raskaiden aikojen merkityksen oivaltaa vasta takakäteen, niiden jo aikaa sitten mentyä.
Kuva: Akvarellini Martta Wendelinin mukaan. 'Iltarukous sairaan lapsen puolesta'. (Nimi minun.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti