Innostuin tässä eräänä päivänä maalailemaan syyslomalaisten kanssa. Levitimme pöydälle muoviliinan, asettelimme sille värit ja vesikupit. Kolmelta tytöltä ja mummilta alkoikin syntyä taidetta: paperille ilmestyi koristeellisiin nauhoihin kiedottu puu, syksyn keiju omenien keskellä ja abstraktinen värisommitelma. Minun mielessäni oli viipynyt kuva Edinburghissa eräässä kirkossa näkemästäni enkelipatsaasta, siinä polvensa varassa oleva enkeli ojentaa tyhjää kulhoa.
En tiedä, mitä enkelin veistänyt taiteilija on halunnut veistoksellaan kertoa, mutta minua enkeli muistuttaa eräästä perustavaa laatua olevasta puutteesta.
Miksi en saa rukousvastausta? Olenko itse esteenä vastauksen saamisessa? Onko omassa asenteessani jotain korjaamisen aihetta?
Suurin rukousvastausten saamisen este on tietenkin se, jos emme rukoile ollenkaan!
Jaakob sanoo kirjeessään 4:2 "Teillä ei ole, sentähden ettette ano."
Suhtautuminen rukoukseen pitäisi olla meille tärkeää.
Rukous on kuin hengittämistä, se on jatkuvaa yhteyttä Jumalaan, elämän antajaan, joka huolehtii kaikista tarpeistamme. Rukouksen pitäisi olla voimallista ja luottavaista.
Meidän tulisi vain pyytää ja pyytää, sillä Jeesus ei vastaa, jos ei ole edes pyydetty.
Olemme täysin riippuvaisia hänen läsnäolostaan, joka on syvää huolenpitoa.
Jeesus sanoo Matt. 7: 7-8 "Anokaa, niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan".
Kun katson maalaamaani Edinburghin enkeliä, tunnen oloni murheelliseksi: enkelin rukousten malja on täysin tyhjä. Hänellä ei ole kannettavaa Jumalan valtaistuimen eteen. Eipä hänellä ole silloin myöskään tuotavana meille rukousvastauksiakaan. Ei siis ihme, että enkeli näyttää vähän alakuloiselta ja lannistelulta.
Mutta enkeli yhä odottelee toiveikkaana pyyntöjämme!
Kauniit kuvat, ja teksti!
VastaaPoista