Olemme tulleet tänne Parikkalaan Oronmyllyn leirikeskukseen taas kerran opiskelemaan hepreaa. Olisikohan tämä nyt neljäs kerta Orolla, yhtenä kesänä olimme Isossa Kirjassa, kun kuljimme TV7:n opettajan Hannele Tainion jalanjäljissä.
Vähältä piti, etten olisi tässä tutussa joukossa mukana. Peruutin jo osallistumiseni perhesyiden takia, ja hetken aikaa tunsin tehneeni oikean ratkaisun. Sitten alkoivat mielessäni pyöriä tutut sanat:
- Tulkaa autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän!
Ehkä en olisikaan itsekäs, jos laskisin vähäksi aikaa taakkani maahan ja vetäytyisin lepäämään.
Jospa saisinkin siitä voimaa!
Niin, tottahan se on, että heprean opiskelu on mitä parhainta lepoa, koska se on niin hauskaa ja kiinnostavaa. Täytyy sanoa, että alku ei suinkaan ollut helppoa outojen kirjaimien takia. En ole tavannut yhtään heprean opiskelijaa, joka olisi pystynyt lukemaan kieltä alussa sujuvasti. Se on ollut minusta rohkaisevaa, koska tunnen olevani samassa veneessä muiden kanssa.
Oronmyllyn luonto hoitaa hellästi satunnaista matkailijaa. Leirikeskuksen maasto on hyvin vaihtelevaa. Yksi poluista kulkee pitkin kapeaa harjua, josta järvimaisemat avautuvat molemmille puolille. Eräs poluista taas johtaa suon ylittäville pitkospuille ja siitä ketokukkien reunustamaa tietä ilmeikkäiseen maalaiskylään. Kylän taloissa on karjaa ja muita eläimiä, siellä voi kuulla lehmien ammuvan ja kukon kiekuvan. Pieni kylä elää omaa rauhallista arkeaan aivan rajan tuntumassa.
Jeesus lupaa: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt". Matt. 12: 28-30
(Kirjat 2016 -sivulla on arviointi Robert St. Johnin kirjasta Profeettojen kieli Nykyheprean isän kiehtova elämäkerta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti