Kolmisäikeinen lanka.

Joku aika sitten tapasin yläasteen uskonnonopettaja-ystäväni venäjäntyömme merkeissä. Meillä oli kerrankin runsaasti aikaa jutustella muitakin mieltä askarruttaneita isompia ja pienempiä asianippuja ja sitten hän yllättäen tunnusti, ettei hän ole koskaan oikein ymmärtänyt, tai ainakaan osannut kenellekään selittää (opettaa), mikä on meissä ihmisissä olevaa sielun- ja mikä hengen aluetta. Itse olen asian omasta mielestäni joten kuten oivaltanut, mutta sen selittäminen kysyjälle onkin -
toden totta - jo aivan toinen juttu.
Olen aivan pöllämystynyt...

Kysymys jäi päähäni vellomaan ja alitajunta toi mieleeni sanonnan: "Kolmisäikeinen lanka ei katkea". En muistanut oliko se kansanviisautta vai oliko tähänkin viisauteen raamatullinen tausta.
Oli.
Se löytyi Saarnaajan kirjasta, luvusta 4 jakeesta 12: "Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Eikä kolmisäikeinen lanka pian katkea."

Kolmisäikeisyys tuli ilmeisesti mieleeni siitä millaisiksi meidät on luotu - kolmiosaisiksi: sielu, henki ja ruumis. Mutta miten se nyt menikään? 1 Moos 2:7" Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu."
Asia on toden totta mutkikas ja syvällinen - vaikea ymmärtää, vaikea selittää.

Tavallisen käsityksen mukaan sielu on sama kuin persoonallisuutemme. Juuri sielu tekee meistä ihmisiä. Raamatussa kerrotaan (Apt. 2: 41) kuinka Pietarin helluntaisen puheen jäljiltä kastettiin iso joukko väkeä  ".. ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua."
 Siis: Ihminen luotiin maan tomusta, Jumala puhalsi häneen henkensä ja niin hänestä tuli elävä sielu, elävä persoona, jolla on ymmärrys itsestään, itsetajunta.
Jostakin luin näinkin, että sielu on kuin kohtaamispaikka ruumiin ja hengen välillä. Näin ei eläimillä ole. Kolmisäikeisyys: Henki, sielu, ruumis. Isä, Poika. Pyhä Henki. Kaunista, kaunista ja vahvaa...