Kesän kirkas huomen

Kun vuosia kertyy itselle, niin keväät ja kesät tuntuvat aina vain ihmeellisemmiltä.
Varsinkin juhannuksen ajan valoisuus, vihreys ja kukkaloisto tuntuvat aivan käsittämättömältä lahjalta.

Suurta rikkautta on ollut myös se, että olemme saaneet pitää viikon kaikkia seitsemää lastenlasta luonamme. Nyt juhannukseksi saapuivat myös heidän vanhempansa ja siskoni, joten juhlaväen määrä nousi 15:een.
Onhan siinä toki ollut miettimistä, miten porukkansa syöttää ja juottaa. Ruokaa on pitänyt raahata kassikaupalla 20 km:n päässä olevasta kirkonkylän "lähikaupasta".

Omaa rauhaa ei tässä vilinässä ole paljoakaan, nytkin kirjoitan tätä päivitystä ikivanhan pesukaapin, komuutin, kulmalla. Kuvan päivänkakkarapolkua vaeltava viisivuotias nukkuu vieressäni kinttu heitettynä jalkani yli. Tyttö on hieman kuumissaan, hiki on liimannut suortuvan poskelle, sillä  ruskealaikullinen koira on painautunut tiiviisti  lämmittämään hänen kylkeään. Kolme muuta pientä lasta pelaa lattialla muistipeliä. Teinitytöt lojuvat sohvalla ja lukevat puhelimiltaan vaahtokarkki-suklaakakkureseptejä. Ja aikuiset istuvat  keittiöpöydän ympärillä silppuamassa salaatteja nauraen omille jutuilleen.

Kiitollisuus elämän värikkyydestä, rikkaudesta ja kauneudesta täyttää mielen, kun ajattelen tämän vuoden juhannusta.
Olen hyrissyt itsekseni vanhaa kesälaulua, jonka haluan nyt jakaa lukijoillemmekin.

Sunnuntaiaamuna

On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain,

ei liiku lehti tuomen, on lintunenkin vait!

Vienosti kukkii pellot, ja vaarat vihannoi,

ja hartaat aamu kellot vain rauhaa, rauhaa soi!

Kuin pyhäin juhasaatto käy soinnut yli maan,

tää on kuin päivän aatto sen suuren autuaan.

Se luopi tyynen mielen väreilyyn hiljaiseen,

saa sanattomaks´ kielen ja silmään kyyneleen.

                                                säv. Hjalmar Backman ja sanat Simo Korpela