Sivut

lauantai 30. syyskuuta 2017

Hämmästyttävää


Mieheni ja minä teimme tänään pienen retken Hämeenlinnaan. Halusimme nähdä Kantolan puiston vastavalmistuneet muraalitaideteokset.
Kantolan vanhat viljasiilot olivat saaneet australialaisen Guido van Heltenin harmaavalkoiset fotorealistiset maalaukset kylkeensä. Työt olivat niin uudenuutukaisia, että Crome-nosturi oli vielä jäänyt kentän reunalle.
Nosturia todellakin tarvittiin, sillä korkeampi siilo ylettyi ällistyttävään yli 50 metrin korkeuteen. Taitelija on kertonut, että pari ensimmäistä päivää kului totutellessa maan ja taivaan välillä työskentelemiseen.

Guido van Heltenin työtapaan kuuluu, että hän etsii töidensä mallit paikallisista ihmisistä, jotta hänen työnsä tulisivat ihmisiä lähelle. Nytkin hän käytti runsaasti aikaa valokuvatakseen hämeenlinnalaisia perheitä, joiden joukosta hän sitten valitsi äidin ja kaksi tytärtä.

Van Heltenin maalaukset ovat kunnianosoitus suomalaisille perheille ja heidän arjelleen. On koskettavaa katsoa kuvan äitiä, joka voisi olla oma tytär, kummityttö tai naapurissa asuva nuori perheenäiti. Kuvan tytär, joka pukee äitinsä auttamana liian isoa takkia päälleen, on myös kovin tutunoloinen. Se on kuitenkin samalla kuva tulevaisuudesta, jota kohti lapset ja nuoret koko ajan kasvavat, vaikka se tuntuukin olevan vielä kaukana edessä päin - aivan kuin takkikin vielä on tytölle liian suuri.

Toisessa tytössä minua liikutti erityisesti nuttu, joka oli napitettu vain ylimmäisellä napilla kiinni. Kaikki oli niin suomalaista - kasvonpiirteet ja  vaaleat luonnontilassa olevat hiukset, kuten ne tuossa iässä ovat.

Kuvat puhuvat rakkaudesta ihmiseen ja yksilöön. Pieni ihminen on tehty suureksi ja korotettu kaikkien katsottavaksi. Siltä tuntui, kun kadunpielet parveilivat täynnä ihmisiä kännykkäkameroineen. Jopa kokonainen bussillinen katsojia saapui paikalle.

Ajattelen, että Jumalalle jokainen ihminen on samalla tavoin "suuri" ja ainulaatuinen. Jokainen on hänen kaunein ajatuksensa, hänen luomistyönsä tulos. Osaammeko ajatella itseämme Jumalan rakastavan katseen kohteina ja iloita siitä, että olemme juuri tällaisia - kukin omana itsenään?

Psalmi 139: 14-16 " Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. 
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta pieninkään luuni ei ole salassa. 
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti