Sivut

torstai 15. maaliskuuta 2018

Valon ja varjon maa


Vähän väliä ajatukseni karkailevat Salome-ystäväni luo.
On vaikeaa käsittää, ettei puhelin soi aamuisin 9.20, ja yhteinen kahvihetkemme puhelimen ja kahvikupin kanssa alakaan. Usein näistä aamuisista keskusteluista löytyivät seuraavien blogitekstien aiheet. Juttuhetkemme olivat usein pieniä työkokouksia, mutta samalla myös rukousta.
Kun nyt innostun lukemastani artikkelista ja kuvittelen jakavani sen Salomen kanssa tai kuulen hauskan jutun, jonka haluaisin riemastuneena jakaa hänelle - on outoa, kun en enää voikaan.
Tuntuu, että mieli valahtaa tyhjäksi, jään ihmettelemään, että miten tästä nyt eteenpäin. Kenen kanssa jaan näitä kumpaakin kiinnostaneita asioita.
- Onhan sinulla minut! mies sanoo.
Totta, mutta jokaisella on oma paikkansa, jota kukaan muu ei pysty täyttämään samalla tavalla.
Lupasin viime päivityksessä palata siihen, mitä tietoa raamatusta voi saada kuolemasta. VT ei puhu paljoakaan kuolemanjälkeisestä ajasta, eniten aihesta puhutaan apogryfikirjoissa.

Jeesuksen vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on useita näkökulmia asiasta, joista voimme päätetellä jotakin siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen.
Näin Jeesus kertoi. (Luuk. 16) 

Rikas mies eli suuressa ylellisyydessä, mutta köyhä, nälkäinen Lasarus makasi sairaana hänen portinpielessään.
Kun Lasarus kuoli, niin enkelit kantoivat hänet Abrahamin huomaan, mutta rikas joutui tuonelassa kärsimyksiin. Rikas mies pyysi Abrahamia lähettämään Lasaruksen helpottamaan oloaan, tai ainakin varoittamaan hänen veljiään maan päälle.
Valitettavasti tällaistakaan apua rikas mies ei voinut saada.







Millaisia asioita vertauksesta voisi päätellä?

Ihmisen persoona näyttää pysyvän samana: rikas mies oli  kuoltuaan yhä rikas mies, ja Lasarus oli Lasarus. Abrahamkin oli paikalla ja oma itsensä.

Muistotkin näyttävät säilyvän, sillä rikas mies muisti hyvin, että hänellä oli viisi veljeä, joiden tulevasta kohtalosta hän oli huolestunut. Hän myös tiesi veljiensä ajatustavan. Mooseksen ja profeettojen opetukset eivät riittäisi saamaan veljiä mielenmuutokseen, tarvittaisiin jotakin jämäkkää. Jos kuollut Lasarus ilmestyisi paikalle, niin veljet uskoisivat. Abraham ei ollut kuitenkaan samaa mieltä, eikä voinut suostua rikkaan miehen ehdotukseen.

Rajan toisella puolella voimme tunnistaa toisemme. Rikas mies tunsi Lasaruksen, ja Lasarus rikkaan miehen. Kumpikin tunsi myös Abrahamin.

Molemmat olivat myös tietoisia omasta tilastaan. Lasarus lepäili Abrahamin rintaa vasten, mutta rikkaalla miehellä oli kovat kärsimykset.

Rikkaan miehen ja Lasaruksen välillä oli kuilu, jota ei voinut ylittää.
Paikkaa, jossa rikas mies joutuu olemaan, kutsutaan nimellä tuonela, joka on näkymätön maailma, edesmenneiden sielujen paikka.


Tällaistakin olen kuluneen viikon aikana oppinut (Derek Prince TV7)

Jeesus kertoo Lasaruksen olevan Abrahamin huomassa. Tämä olikin siunattu paikka ennen Jeesuksen omaa ylösnousemista, joka muutti  kaiken. Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen häneen uskovat eivät ole menneet enää tuonelaan, vaan heidän määränpäänsä on erilainen ja moninkertaisesti ihanampi.

Uskomme, että kuoleman jälkeen Jeesus on meitä vastassa ja pääsemme paratiisiin. Hepreankielinen raamattuni kääntää paratiisi-sanan gan eden, Edenin puutarha. Nimestä mieleen tulee  raikas ilma, vihreä nurmi, ruusujen runsaus, kaikenlaiset kukat ja niiden tuoksu.
Kuulostaa hienolta, vai kuinka?




Kuvat: Katunäkymiä Jerusalemin Vanhasta kaupungista, ruusut Johannesburgista

P.S. Jatkan ensi kerralla vielä samasta aihepiiristä. Millaisia raamattu kertoo meidän olevan kuoleman jälkeen?



1 kommentti:

  1. Minäkin vielä kommentoin liittyen muisteluusi Salomesta. Tuli mieleeni vuosien takainen aika, kun samalla tavalla soittelimme kansakoulukaverini kanssa. Asuu muuten siellä samaisessa kylässä kuin sinunkin rippikoulukaverisi
    Hänellä oli sonnikarjaa ja minulla lehmiä. Tulimme suunnilleen samoihin aikoihin navetasta ja jossain vaiheessa aamupäivällä sitten soittelimme toinen toisellemme. Ei tosin sentään päivittäin. Oli mukava kertoa ilon aiheistaan ja myöskin murhesta ja saada sitä hyvin tärkeää vertaistukea. Erään kerran ystäväni sanoi osuvasti, että; "tää on meitin aikamme".
    "Löysimme toisemme uudelleen sitten kansakouluvuosien joskus 90- luvulla ja sitä aikaa kesti vielä 2000-luvun aikanakin joitakin vuosia. Ystäväni alkoi sitten käydä työn ohessa lähihoitajakoulutusta, eikä niin ollen ehtinyt enään niin soittelemaan. Hän laittoi sitten sonnit pois ja kävi täällä vanhainkodilla töissä muutaman vuoden.
    Nytkin soittelemme joskus, mutta aika harvakseltaan, kun meillä kummallakin on alkanut nämä eläkeläisen kiireet.
    Sinulla on viimeksi ollut hyvää Raamatun opetusta blogissasi. Pääsiäisterveisin, Debora.

    VastaaPoista