Idullaan

Näin korona-aikaan kotipuuhat ovat taas nousseet arvoonsa. Asiat, joita ei ole tullut tehneeksi vuosiin - jopa vuosikymmeniin - ovat putkahtaneet pintaan. Mieheni osti minulle syntymäpäivälahjaksi sievän lasipurkin idättämistä varten ja lajitelman erilaisia siemeniä. Onhan itujen syönti niin terveellistä. Olikin hauskaa ryhtyä idättämään. Vajaan viikon kuluttua ensimmäiset idut olivat valmiit syötäviksi. Raikkailta ne maistuivatkin leivällä ja salaatissa. Mutta voi, miten pienen määrän purkissa saattoi kerralla idättää! Pyysinkin miestäni iskemään reikiä litran lasipurkin kanteen ja lähdin ostamaan ekoliikkeestä lisää idätettävää. Mungopavut, parsansiemenet ja vehnänjyvät kertyivät ostoskoriini, ja kolmen uuden lajikkeen idätys alkoi.

Idättämisessä siemeniä pitää ensin liottaa vedessä useita tunteja, sitten ne huuhdellaan ja siirretään purkkeihin. Purkeisssa olevia siemeniä ja niistä putkahtelevia ituja pitää huuhdella sitten kolme kertaa päivässä. Samalla purkkia varovasti käännellään.

Puuhaileminen siementen ja itujen kanssa on tuonut mieleen Jeesuksen kertoman Kylväjä-vertauksen. Jeesus kertoi kylväjästä, joka lähti kylvämään. Muutamat siemenet putosivat tie oheen, mutta linnut söivät ne. Toiset putosivat kalliolle, nousivat pian oraalle, mutta auringon noustua ne kuivettuivat, koska niillä ei ollut syvää maata. Ne, jotka putosivat orajantappuroihin, joutuivat niiden tukaduttamiksi. Jotkut sentään putosivat hyvään maahan ja tuottivat moninkertaisen sadon.

Jeesus selitti kertomaansa vertausta. Siemen tarkoittaa Jumalan sanaa. Kun ihminen ei ymmärrä sitä, niin Paha tulee tempaamaan pois sen, mitä on kylvetty hänen sydämeensä. Kallioperälle kylvetty siemen kertoo ihmisestä, joka ensin iloisena ottaa sanan vastaan, mutta luopuu siitä ahdistuksen tai vainon tullessa. Orjantappuroihin kylvetty siemen kuvaa tilannetta, kuinka huolet tai rikkaus tukahduttaa ihmisen vastaanottaman sanan. Sana jää hedelmättömäksi. Kuitenkin sellainen ihminen, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen, tuottaa runsaasti satoa.

Kun idättelin vehnänsiemeniä ja mungopapujani, jotka elivät lyhyen ituelämänsä vain kasteluveden varassa, mietin tuota Jeesuksen Kylväjä-vertausta. Onko lähellämme ihmisiä, jotka ovat kuulleet sanan Jeesuksesta, mutta jääneet sen jälkeen jotenkin kuin tyhjän päälle? Onko heillä ollut mahdollisuutta saada virkistävää vettä ja  tarvittavaa ravintoa kehittyäkseen? Onko heitä ohjattu seurakunnan yhteyteen, johon he voisivat juurtua tukevasti kasvua varten? Ja vielä yksi miettimisen aihe: voisimmeko me olla mukana tässä prosessissa? Silloin sanan siemenen sydämeensä saanut voisi kasvaa hengellisessä elämässään ja tuoda kasvun myös omaan arkeensa.

 

Piiloutuneena

Täällä Keski-Suomessa lunta on tullut runsaasti. Aamuisin kun päästän koirani pihamaalle, ovat pihapolut tukossa ja me molemmat, koira ja minä kahlailemme yöllä sataneessa lumessa. Mieheni, joka yleensä urheasti tekee lumitöitä, on alkanut pikkuhiljaa kyllästyä, ja olemmekin alkaneet suunnitella tilanteeseen apua. Ehkä naapuritalon parkkipaikalla pyörähtävä lumiaura voisi avata meidänkin pihamme sopivaa maksua vastaan!

Kun olen katsellut lumen peittämää maisemaa ja piilottamia puita, niin mielessäni on käväissyt ajatus siitä, kuinka helposti mekin jäämme taakkojemme alle. Lumi painaa puut kumaraan, ja tuntuu, että huolet ja murheet painavat ihmismieltä samalla tavalla.

Lumen painama puu näyttää tunnistamattomalta möhkäleeltä, pensas on vain hieman kohollaan oleva möykky. 

Huolien ja ahdistusten painamana meistäkin häviää kaikki se ilo, toivo ja luottamus, johon taivaallinen Isä kutsuu meitä päivittäin. 

Kun olemme itse painaneet päämme huolten painamina kumaraan, ei meillä ole enää toisillekaan rohkaisun sanoja jaettavana. Entisten huolien päälle kerääntyy uusi ja aina paksumpi kerros.

Vasta kevätaurinko lämmöllään sulattaa puiden, pensaiden ja koko maiseman päällä painavan lumitaakan. Samoin vasta näkökulman kääntämäminen Jumalan puoleen sulattaa mielemme painot ja raskaat taakat.

Älkää olko mistään huolissanne, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukoillen ja anoen kiitoksen kanssa Jumalan tietoon. Fil. 4: 6

 
 

Köpsäst käi!

Olen pyrkinyt päivittämään blogia viiden päivän välein, ja yleensä se on onnistunutkin. Nyt kuitenkin päivitys on hieman viivästynyt, sillä minulle kävi köpelösti eli isäni murteella sanottuna: köpsäst käi!

Lähdimme innoissamme maalle muutamaksi päiväksi nautiskelemaan maaseudun rauhasta ja kauneudesta. Unohdimme kuitenkin lähtötohinassa pakata mukaan mokkulan. Eipä hätää, ajattelin, sillä kuvittelin pääseväni nettiin puhelimen avulla. Oma puhelimeni ei kuitenkaan suostunut luomaan yhteyspistettä ollenkaan puhelimen ja tietokoneen välille. Sain mieheni puhelimen avulla yhteyden rakennettua heprean nettitunnille, mutta ilo oli lyhytaikainen. Tunnin loppupuolella kun olimme kiihkeän oppimispelin pyörteissä, yhteyteni katkesi ja äkkiä istuin typertyneenä ja yksinäisenä hiljaisessa keittiössä - pium paum verkosta tipahtaneena. Enkä sinne koko iltana enää päässytkään.

Tämä pieni tapahtuma muistutti minua yhteydestä taivaalliseen Isään. Vaikka hänen läsnäolonsa on koko ajan tavoitettavissa - onhan hän meistä vain ajatuksen päässä - silti yhteys saattaa olla meidän puoleltamme poikki. Tuntuu, että hän on tavattoman kaukana, hän ei tunnu olevan edes kiinnostunut, saati sitten että hän olisi vuorovaikutuksessa kanssamme.

Jos olemme näin surkein ajatuksin pudonneet taivaallisen Isän "verkosta", ja olemme yksin ja alakuloisena kuin minä meidän keittiössä, niin yhteyttä voi rakentaa tietoisesti .

Kun Jeesus oli maan päällä, hän opetti oppilaitaan rukoilemaan. Hän antoi heille malliksi Isä meidän-rukouksen. Jotkut meistä sanovat, että he haluavat mieluummin rukoilla omin sanoin, se tuntuu heistä omimmalta ja luontevimmalta. Kuitenkaan Isä meidän-rukousta ei sovi syrjiä - onhan se Jeesuksen itse antama rukous. Päinvastoin se pitäisi ottaa jatkuvaan käyttöön. 

Jos rukousyhteytesi Jumalaan on katkennut - "mokkula" unohtunut, eikä "yhteyspistettä" saa luotua - niin Isä meidän-rukoukseen tarttuminen herättää yhteyden henkiin. Sen voi lukea aamuin ja illoin, sen sanojen sisältö herää uutena ja tuoreena elämään. Siitä löytyvät kaikki elämämme perustarpeet.

Kirjoitan tähän Isä meidän-rukouksen vuoden 2020 uuden käännöksen mukaan. Luukas 11: 2 - 4

Isä, osoita nimesi pyhyys ja anna valtakuntasi tulla.

Anna meille joka päivä tarpeeksi leipää.

Anna meille myös anteeksi syntimme,

sillä mekin annamme anteeksi kaikille, jotka ovat meille velkaa.

Äläkä saata meitä koettelemukseen.

 

   Kuvat Israelista Tiberiasta lähellä olevilta vuorilta

Mallin mukaan

Maaru Moilasen suunnittelema islantilaisen villapaidan malli Juutua

Suomen on nyt vallannut islantilaisten villapaitojen neulominen. Se on kasvanut niin valtavaksi buumiksi, että Islannissakin ihmetellään villiintyneitä suomalaisia, eikä sieltä enää kyetä toimittamaan niin paljon lankoja, kuin täällä tarvittaisiin.

Minäkin innostuin tähän villitykseen mukaan, kun molemmat tyttärenikin heiluttivat innolla puikkoja. Itse en ole koskaan  ollut mikään puikkoniekka: vastasyntynyt villapaita on elämäni ensimmäinen kuten kirjoneulekin! Voin kuitenkin suositella puseron neulomista. Se on yllättävän  helppoa - jos osaat kutoa villasukan, osaat puseronkin - se on rentouttavaa ja meditatiivista. Ajatukset voivat levollisina vaellella silmukoiden joutumisen tahdissa. Voi vaikkapa rukoilla.

Puseron mallia seuratessani ajattelin Jumalan meille antamaa elämän käsikirjoitusta. Jumala on antanut meille elämänohjeet, joita noudattaa. Johannes kirjoittaa: Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. 1. Joh. 2:3

Käskyistä puhuminen saattaa nykyajan ihmisen mielestä tuntua kovin ankaralta ja rajoittavalta. Jumalan tahdon mukainen elämä on kuitenkin ilmoitettu hänen koko Sanassaan, johon myös käskyt sisältyvät.

Jeesus sanoo Joh. 15:3 Te olette jo puhtaat sen sanan kautta kautta, jonka olen teille puhunut.

Jumalan Sana antaa meille sen kokonaiskuvan, mallin, jonka mukaan ihmisten pitäisi pyrkiä elämään. Kaikki käskythän voidaan asettaa kaikkein suurimman ohjeen alle, joka kehottaa rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä, kaikella ajatuksella ja mielellä ja lähimmäistä niin kuin itseä. 

Vain Jumalan lähellä eläminen voi antaa voimaa näihin kahteen elämäntapaan, Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Itse emme edes pysty siihen, vain häneltä saamme näkökulman, voimaa, halua ja tekemisen iloa molempiin.

Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella tullut täydelliseksi. Tästä me tiedämme olevamme hänessä. 1. Joh.2:5

Kuvassa puikoilta juuri pudonnut villapaita, joka on vasta menossa viimeistelevään villanpesuun. Neuloja oli vaan niin malttamaton ja innostunut 😊                 

 

Pyristelyä

Voitin viime kevään Yv-arpajaisissa DNA-liikkeen lahjakortin. Kortin päätyminen käteeni kesti yli kahdeksan kuukautta, ja minulle tuli kiire sen käyttämiseen, ettei se vanhenisi. Olin katsonut netistä DNA-liikkeestä hinnaltaan sopivan tuotteen: aktiivisuusrannekkeen! Minullahan on kyllä toinenkin aktiivisuutta ylläpitävä keino, lapinkoirani Saana, jolla on sisäinen kello, ja joka vaatii minua kanssaan pitkille kävelylenkeille. 

Aktiivisuusrannekkeesta on ollut kuluneina viikkoina yllättävän paljon iloa. Koska se kerää kaikki päivän aikana otetut askeleet, niin äkkiä on 10 000 kasassa. Silloin ranneke tärisee ja näytölle ilmestyy pokaali, josta sinkoilee tähtiä. Samalle se myöntää saavutetuista askeleista mitalin. Tämä on tietysti ihan hupsua ja lapsellista. Kuitenkin pidän erittäin hyvänä sitä, että rannekkeeni muistuttaa, jos uppoudun töihini liian pitkäksi aikaa. Se tärähtää, ja ruudulle ilmestyy voimistelijan kuva. Rannekkeen kehotusta on huomattavasti helpompi noudattaa, kuin jos sama kehoitus tulisi puolison suusta. Unestakin ranneke antaa tarkan kuvan. Minulla on taipumusta nukkua liian vähän, koska en millään malttaisi nukkua, kun on niin paljon kiinnostavaa. Kun katson kuitenkin rannekettani, joka näyttää karun tiedon, että olen nukkunut vain viisi tuntia ja senkin kevyttä unta, yritän uudelleen painua pehkuihin.

Meissä on helposti tällainen asioiden suorittamisen tarve, jonka aktiivisuusrannekkeeni on nostanut minulle näkyväksi. Helposti jumalasuhteessammmekin olemme suorittajia. Yritämme olla hyviä - jopa täydellisiä ihmisiä. Tavoite on kuitenkin mahdoton. Jumala tietää, millaista tekoa olemme. Hän tietää, että parhaittemmekin tekojemme vaikuttimet ovat itsekeskeisiä ja omahyväisiä. Tosiasiassa meistä ei löydy mitään vilpitöntä ja hyvää. Tietynlainen ristiriitaisuus on aina kiusanamme. Luin kuluneella viikolla aivotutkija Katri Saarikiven kolumnin HS:sta, jossa hän mainitsi, että jopa puoli vuotiaat vauvat ovat toraisia. Toraisia! Minusta se oli kummallinen sana vauvoihin yhdistettynä. Kuitenkin jos ajattelemme, miten vauvasta lähtien seuralaisenamme on aina vaaniva epämääräinen paha olo, eivät tekommekaan voi siltä pohjalta olla puhtaita ja oikeita. 

Jumala tulee itse mukaan tähän epätäydellisyyteemme loppumattomalla armollaan. Vain armosta voimme ja jaksamme elää. Vain armo vie meidät rajan yli.

Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette tekojenne kautta - se on Jumalan suuri lahja - ette tekojenne kautta, ettei kukaan voisi kerskailla. Ef. 2: 8-9

 

Uudeksi kaikki

 

 

Menneenä syksynä innostuin paikkaamisesta ja parsimisesta. Minulla on suosikkifarkut, joita tykkäsin käyttää koirani kanssa tekemilläni päivittäisillä metsälenkeillä. Mutta voi surkeutta! Vanhat farkkuni eivät kestäneet päivittäistä tallustelua, ja niinpä minun oli ryhdyttävä niitä paikkaamaan. En nimittäin ole mikään moderni nuori, joka nauttisi siitä, että paljas nahka pilkottaisi sieltä sun täältä. Myöskin villasukkia innostuin parsimaan ihan vanhanaikaisella ristikkoparsinnalla.

Nämä puuhat antoivat minulle tyydytystä, vaikka mieheni pyörittelikin välillä päätään. Sitten huomasin, että koko tämän alkaneen vuoden yksi teema on Parsittu ja paikattu. Käsityön Taitoyhdistys, joka on idean takana, nosti esiin merkittävän näkökulman: jos maailman väestöstä viisi miljoonaa ihmistä paikkaisi tai parsisi yhden vaatteen, niin kaatopaikoille päätyisi 5 000 000 vaatekappaletta vähemmän!

Meidän Herramme ei kuitenkaan ole mikään parsija ja paikkaaja! Kun hän tulee mukaan ihmisen elämään, asiat eivät etene vain hiukkasen eteenpäin. Hän on halukas antamaan paljon ja isolla rytinällä!

Olemme valmiit tyytymään vähään ja pieneen apuun. Kuitenkin Raamattu on täynnä Jumalan lupauksia siitä, kuinka hän kuulee ihmisen rukouksen ja on valmis auttamaan. On laskettu, että Raamatusta löytyy vuoden jokaiselle päivälle Jumalan lupaus. Vika varmaankin on meissä, kuten Jaakob sanoo kirjeessään 4:2 Teillä ei ole, kun te ette ano.

Jeesus ei ole mikään pikku näpertelijä. Ilm. 21:5 kertoo: Valtaistuimella istuva sanoi: - Uudeksi minä teen kaikki. Siis kaikki! Ilmestyskirjan luku 21 alkaa kuvauksella siitä, kuinka ensimmäinen maa ja taivas ovat kadonneet, ja niiden tilalla ovat uusi taivas ja uusi maa, ja taivaasta laskeutuu alas uusi Jerusalem.

Jos ihmiskunnalle on luvassa tällaista uutta ja ihmeellistä, voisimmeko luottaa siihen, että Jumala voi jo täällä uudistaa elämämme: auttaa ihmissuhteissa, työasioissa, yksinäisyydessä, väsymyksessä, peloissa, sairauksissa - koronassa. Jokaisella on jokin alue, johon voisi pyytää Jumalan apua ja täydellistä uudistumista.

Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.     Jes 43: 18-19

Yläkuva Jordanin alkulähteiltä, alempi Jordan virta