Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irja Askola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irja Askola. Näytä kaikki tekstit
torstai 26. maaliskuuta 2015
Marianpäivän mainingeissa
Viime sunnuntaina kirkossamme vietettiin Marian ilmestyspäivää, jolloin muisteltiin, miten enkeli ilmestyi Marialle kertomaan valtavan uutisen: Maria tulisi raskaaksi Pyhästä Hengestä, ja hän synnyttäisi Jumalan Pojan.
Eri kirkoissa Marian asema on kovin erilainen, ja hänen esimerkkinsä meille naisille avautuu monesta näkökulmasta. Siitä puhuu Irja Askolan runo, jonka löysin jo aiemmin kertomastani kirjasta Mikä Nainen.
Minkälaista naista kirkkosi ihailee
kysyy minulta afrikkalainen sisar
vahvana, kauniina
koruissaan
elämälle palaen
anteeksi, mitä
vastaan minä
asiallisena ja pidättyvänä,
värittömissä vaatteissa
akateemisen teologian kahlitsemana
Vähitellen saan vastauksen muotoutumaan
mielikuvaksi Mariasta, Jeesuksen äidistä
joka on nöyrä ja hiljainen
kätkee kaiken sydämeensä
Anteeksi, mitä
on hänen vuoronsa hämmästyä
Ja hän alkaa kertoa minulle
kylänsä naisten ihanteesta
Mariasta, Jeesuksen äidistä
joka elämänsä pulmatilanteessa
tarvitsi toisia naisia
jätti keittiönsä ja pihapiirin
kulki yksin rohkeasti vuoripolkua pitkin
Elisabetin luo
arvosti omaa tehtäväänsä
luotti itseensä
kirjoitti laulun
josta köyhät yhä iloitsevat
Illalla kaivan uudelleen esiin
Luukkaan evankeliumin
löydän uudenlaisen Marian
rohkean
itsenäisen
vastuuta kantavan
tehtäviensä mittaiseksi kasvavan
Puhuimme tänään raamattupiirissä omista tehtävistämme. Meidän tehtävämme ei ole yhtä suuri ja ainutlaatuinen kuin Marialla. Kuitenkin voimme luottaa siihen, että seurakunnassa, jokaisella on oma tehtävä Kristuksen ruumiin jäseninä: tarkkaavina silminä, kuulevina korvina, toimeliana käsinä, kiirehtivinä jalkoina, luovana mielenä tai rukoukseen hiljentyvänä sydämenä.
Jumalalla ei ole keitään muita tässä maailmassa nykyisin kuin me tällä hetkellä elävät ihmiset. Olemme hänen rakkaita tyttäriään ja poikiaan, joille hän uskoo tehtäviään.
Voisi sanoa, että olemme tässä ajassa elävät pyhät, vaikka sana tuntuukin kovin vaativalta ja hiukan pelottavaltakin. Näemme itsemme puutteellisina ja epätäydellisinä olentoina.
Paavali kuitenkin puhuttelee kirjeittensä kohteena olevia seurakuntia tervehdyksellä: pyhät!
Hän kyselee myös Korintin seurakuntalaisilta 1. Kor. 6: 19-20 - Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.
(Piirrokseni ei suinkaan esitä Mariaa ja Jeesus-lasta vaan ihmisiä, jotka nykyaikana ottavat Jumalan antamat tehtävät tosissaan. )
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Pamaus Jerusalemista
Lauantaina 15.3. HS:ssa oli Helsingin piispan, Irja Askolan, haastattelu, joka keskittyi päivänpolttavaan aiheeseen: piispa soisi homoille oikeuden avioon. Hänen näkemyksensä mukaan homoseksuaalinen avioliitto ei uhkaisi miehen ja naisen välistä avioliittoa. Hän sanoi, ettei avioliitto ei ole muuttumaton, että naisenkin asema on muuttunut avioliitossa paljon vuosisatojen kuluessa.
Hän muistutti, että asenteet muuttuvat, eikä homoseksuaalisuus ole synti.
Ja silloin kun ollaan säätämässä lakeja tai budjetteja, kyse ei ole numeroista vaan ihmisen elämästä.
Hän puolusti itse rohkeasti homoseksuaalisten oikeuksia, mutta muistutti kuitenkin, että ihmiset vetävät Raamatusta erilaisia johtopäätöksiä. Hän sanoi, että Raamatun tärkein viesti on rakkauden, armon ja oikeudenmukaisuuden idea."
Muutenkin Irja Askola tarjoili puheessaan paljon lämpöä ja ymmärrystä. Hän tiivisti, ettei mikään moka vie oikeutta Jumalan armoon.
Piispa Irja Askolan haastattelu sijoittui parin päivän päähän siitä, kun TV7:lla oli torstaina Kuningaskunnan tuulet-ohjelmassa kerrottu siitä, miten Suomen Lähetysseuran 90 vuotta Israelissa kestänyt työ oli saanut nolon lopun. Israelilaiset yhteistyökumppanit olivat katkaisseet kaikki yhteydet Lähetysseuraan. He eivät halunneet ottaa enää vastaan Lähetysseuran avustuksia, eikä työntekijöiden sopimuksia enää haluttu uusia.
Nämä israelilaiset olivat messiaanisia, Jeesukseen uskovia, juutalaisia, jotka kuuluivat viiteen eri järjestöön, joista moni on tuttu suomalaisillekin
- Raamatun ja juutalaisuuden koulutuskeskus, Caspar, Jerusalemissa
- Joint Mission in Israel, Pohjoismainen lähetysseurojen yhteenliittymä
- Ebeneser-vanhainkoti Haifassa
- Makor Ha Tikvah, Messiaaninen hepreankielinen koulu Jerusalemissa
- Machaseh-yhdistys Jerusalemissa
Järjestöt sanovat julkilausumassaan: "Koska Jumalan sana on auktoriteettimme kaikessa opetuksessa ja elämässä, emme voi poiketa siitä. Vuonna 2013 Lähetysseura yksipuolisesti neuvottelematta yhteistyökumppaneittensa kanssa oli muuttanut käytäntöjään ja hyväksynyt myös homoseksuaalisessa suhteessa olevat työntekijöikseen, ja näin se hylkäsi raamatulliset periaatteet, jotka olemme yhdessä jakaneet. Olemme joutuneet tilanteeseen, jossa yhteistyö täytyy lopettaa."
Kun mietin näitä vastakkaisia lausuntoja ja viimeaikaisia tapahtumia, olen kovin hämmentynyt. Mieleen tulee ajatus, että kristinusko olisi aivan kuin uudelleen syntynyt suomalaisessa lainsäädännössä ja suomalaisten keskinäisissä sopimuksissa, niin että suomalaiset voisivat itse päättää Jumalan sanan sisällöstä. Kuten piispan sanat, uskonto voi kuulostaa hyvin kauniilta ja armolliselta, mutta jotain on leikkautunut siitä pois, jotain unohtunut Raamatun sanasta.
Aika kummallista - - - näitä asioita täytyy pysähtyä miettimään.
Rohkeat ja huolettomat 4
Tunnisteet:
Irja Askola,
Magdaleena,
Suomen Lähetysseura
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

