Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koresh. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koresh. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Löytöretkellä
Luopioisten kirkolla kokoontuva uskollinen ja lämmin naisten rukousryhmä oli kutsunut meidät 'hillanmarjat', eli vuoden alun israelinmatkaajat, tämän viikon torstaina kertomaan heille kuuden viikon pituisesta matkastamme Eilatiin. Matkan kohde ja matkan pituus oli herättänyt silloin, niin heissä kuin omissa perheenjäsenissäkin, hämmästystä ja uteilaisuutta. Eilat kun ei ole tyypillinen toiviomatkalaisten tutustumiskohde. Ryhmät saattavat lomailla siellä päivän, pari, uiden ja ottaen aurinkoa, matkallaan Jeesuksen jalanjäljille, Genesaretille ja Jerusalemiin. Matkalla kohti pohjoista on upea mahdollisuus bussin ikkunoista äimistellä Juudean erämaan karua kauneutta ja piipahtaa Kuolleella merellä.
.
Mekään emme olleet Eilatista kiinnostuneita turistikaupunkina, mutta silti tiesimme, että sinne meidän kuului mennä. Minä, joka en ollut saanut koottua laukkuuni kolmeakymmentä kiloa kesävaatteita, olin pakannut matkaamme myös lentolaukullisen vauvanvaatteita, jotta emme olisi lähteneet matkaan vajain kiloin. Perille tultuamme aloimme jännittyneinä odottaa mihin osoitteeseen ne pienoiset nutut ja potkupuvut mahtoivat olla menossa.
Oli kulunut jo kolme viikkoa. Olimme löytäneet kaupungista kaksikin seurakuntaa; karismaattisen Migdal Highin sekä kansainvälisen Shelter-seurakunnan, mutta kumpainenkaan näistä ei tuntunut olevan etsimämme. Lopulta tajusimme kääntyä aina avuliaan, kristityltä tuoksuvan naisoppaamme puoleen. Kertoessamme pikkuruisista vaatteistamme katsoi hän meitä iloisen yllättyneesti ja kehotti meitä olemaan lauantai-iltana valmiina erääseen vierailuun. Taksi tulisi meidät hakemaan hotellin oven edestä.
Sitä lauantaita vietimme erään Hollannista neljä vuotta sitten alijan (=muutto) tehneen nuoren perheen kotona. Paikalla olivat n. 40-vuotiaat perheen vanhemmat, kaksi hollantilaista isoäitiä ja nuorenparin neljä lasta, joilla oli juuri meneillään pyhäkoulu, jossa tulkittiin vanhan testamentin lakia.
Pyhäkoulun päätyttyä saimme kuulla syyn miksi meidät ja matkalaukku oli tuotu tänne. Perheen äiti Henni työskenteli hollantilaisessa järjestössä, jonka nimi oli Koresh. Järjestö oli nimetty sen hyvän, Koores-nimisen Persian kuninkaan mukaan, joka juutalaisten pakkosiirtolaisuuden aikaan sai - tämän valloitetun kansan Jumalalta ?! - käskyn lähettää juutalaiset takaisin kotimaahansa ja kaiken lisäksi avustaa heitä jälleenrakentamaan Jerusalem ja siellä ollut, babylonialaisten 70-vuotta aikaisemmin tuhoama temppeli.
Tämä Koresh-niminen järjestö avustaa mm. maahanmuuttaneita, vähävaraisia eläkeläisiä, joista useat ovat joutuneet luopumaan koko eläkkeestään, muuttaessaan Israeliin. Holokaustin uhreja on myös yhä elossa. Hekin saavat tukea, lohdutusta ja avustusta, samoin kuin nuoret perheet, joilla on takanaan armeija, joka pojilla kestää kolme vuotta ja tytöillä kaksi.
Hannin erityisalaa ovat yksinhuoltajaäidit, ja nyt saimme häneltä kuulla kummia. Hennin hoidossa oli koko vuoden ollut eräs nuori äiti, jolla oli kaksivuotias tytär. Nyt tämä nuori nainen oli jälleen raskaana ja hän oli halunnut tehdä abortin. Henni oli kuitenkin saanut hänet luopumaan aikeestaan ja raskaus oli jo niin pitkällä, että synnytyksen laskettu päivä oli juuri se sama päivä, jolloin meidän oli määrä lentää kotiin; siis kolmen viikon päästä. Nyt ymmärsimme, että olimme saaneet olla tuomassa tälle pienelle sabralle (=näin kutsutaan maassasyntyneitä) kaukaa Suomesta 'tervetuloamaailmaan'-vaatteet ja se tuntui juhlalliselta.
Jeremias-vauva syntyi kolme viikkoa lasketun päivän jälkeen. Nyt meillä on sekä avustuskohde, että ikioma kummipoika Eilatissa, sekä myös työ, joka jossakin muodossa jatkunee, alkaen tammikuun 9. päivänä 2014 ja siitä viisi viikkoa kohti kevättä. Tälle matkalle on pyytänyt päästä mukaan jo muutama muukin innostunut, ja sepä meille sopii ja on mukavaa.
Tästä osoitteesta pääsee halutessaan ko. järjestöä tarkemmin tutkimaan. Email: koresh.selah@gmail.com
tiistai 5. helmikuuta 2013
Se löytyi
Jer.29:14 " ... kokoan teidät kaikista kansoista ja kaikista paikoista, joihin olen teidät karkottanut, sanoo Herra, ja tuon teidät tähän paikkaan, josta siirsin teidät pois".
Olimme taksissa matkalla osoitteeseen, jonka olimme saaneet oppaaltamme kertoessamme matkalaukullisesta vauvanvaatteita. Taksimme nousi aina vain ylös korkeaa vuoren rinnettä. Lopulta olimme keskellä osin vielä rakenteilla olevia 12-kerroksisia tornitaloja. Huoneistossa, johon saavuimme, asui Simonin ja Hennyn perhe. He olivat tehneet neljä vuotta sitten alijan (muutto), kahden lapsensa kanssa. Nyt oli lapsia jo neljä. Katsoessani heitä mietin, mikä saa korkeasti koulutetun nuoren perheen muutamaan turvallisesta Hollannista tähän maahan, jota koko maailma tarkkailee, kuka milläkin silmällä. Perheen asunto oli karu, mutta näköala sitäkin komeampi - lintuperspektiivistä Punaiselle merelle. Perheen isommilla lapsilla oli meneillään sapatin raamattutunti. Heitä opetti Monica-niminen opettaja, Itävallan juutalainen Wienistä. Lasten opiskellessa kymmentä käskyä, saimme kuulla järjestöstä, jossa Henny-äiti teki vapaaehtoistyötä. Se oli hollantilaisten perustama avustusjärjestö, nimeltään Koresh (www.koresh.nl).
Israeliin muuttaa vuosittain yli 16 000 juutalaista, ja lisäksi maahan virtaa lukematon määrä pakolaisia Afrikan levottomilta alueilta. Israelissa palkat ovat alhaiset ja elinkustannukset kalliimmat kuin keskimäärin Euroopassa, ja vaikka valtio pitääkin huolta minimitoimeentulosta, ei se aina riitä. Täällä on paljon hiljaista köyhyyttä. Eräs Koreshin tehtävistä on auttaa näitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia; yksinhuoltajaäitejä, maahanmuuttajavanhuksia, jotka eivät saa täällä eläkettä, sekä perheitä, jotka ovat muuttaneet maahan sananmukaisesti tyhjin käsin. Meidän tuliaisemme oli iloinen yllätys. Henny kertoi vievänsä ne heti jo seuraavana päivänä eräälle yksinhuoltajaäidille, jonka vauvan on laskettu syntyvän 15. 2. Meidän lähtömme on edellisenä päivänä. Saapa nähdä, ehdimmekö ennen sitä tavata tämän sabran (maassasyntynyt), ensimmäisen yhteisen kummilapsemme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

