Luopioisten kirkolla kokoontuva uskollinen ja lämmin naisten rukousryhmä oli kutsunut meidät 'hillanmarjat', eli vuoden alun israelinmatkaajat, tämän viikon torstaina kertomaan heille kuuden viikon pituisesta matkastamme Eilatiin. Matkan kohde ja matkan pituus oli herättänyt silloin, niin heissä kuin omissa perheenjäsenissäkin, hämmästystä ja uteilaisuutta. Eilat kun ei ole tyypillinen toiviomatkalaisten tutustumiskohde. Ryhmät saattavat lomailla siellä päivän, pari, uiden ja ottaen aurinkoa, matkallaan Jeesuksen jalanjäljille, Genesaretille ja Jerusalemiin. Matkalla kohti pohjoista on upea mahdollisuus bussin ikkunoista äimistellä Juudean erämaan karua kauneutta ja piipahtaa Kuolleella merellä.
.
Mekään emme olleet Eilatista kiinnostuneita turistikaupunkina, mutta silti tiesimme, että sinne meidän kuului mennä. Minä, joka en ollut saanut koottua laukkuuni kolmeakymmentä kiloa kesävaatteita, olin pakannut matkaamme myös lentolaukullisen vauvanvaatteita, jotta emme olisi lähteneet matkaan vajain kiloin. Perille tultuamme aloimme jännittyneinä odottaa mihin osoitteeseen ne pienoiset nutut ja potkupuvut mahtoivat olla menossa.
Oli kulunut jo kolme viikkoa. Olimme löytäneet kaupungista kaksikin seurakuntaa; karismaattisen Migdal Highin sekä kansainvälisen Shelter-seurakunnan, mutta kumpainenkaan näistä ei tuntunut olevan etsimämme. Lopulta tajusimme kääntyä aina avuliaan, kristityltä tuoksuvan naisoppaamme puoleen. Kertoessamme pikkuruisista vaatteistamme katsoi hän meitä iloisen yllättyneesti ja kehotti meitä olemaan lauantai-iltana valmiina erääseen vierailuun. Taksi tulisi meidät hakemaan hotellin oven edestä.
Sitä lauantaita vietimme erään Hollannista neljä vuotta sitten alijan (=muutto) tehneen nuoren perheen kotona. Paikalla olivat n. 40-vuotiaat perheen vanhemmat, kaksi hollantilaista isoäitiä ja nuorenparin neljä lasta, joilla oli juuri meneillään pyhäkoulu, jossa tulkittiin vanhan testamentin lakia.
Pyhäkoulun päätyttyä saimme kuulla syyn miksi meidät ja matkalaukku oli tuotu tänne. Perheen äiti Henni työskenteli hollantilaisessa järjestössä, jonka nimi oli Koresh. Järjestö oli nimetty sen hyvän, Koores-nimisen Persian kuninkaan mukaan, joka juutalaisten pakkosiirtolaisuuden aikaan sai - tämän valloitetun kansan Jumalalta ?! - käskyn lähettää juutalaiset takaisin kotimaahansa ja kaiken lisäksi avustaa heitä jälleenrakentamaan Jerusalem ja siellä ollut, babylonialaisten 70-vuotta aikaisemmin tuhoama temppeli.
Tämä Koresh-niminen järjestö avustaa mm. maahanmuuttaneita, vähävaraisia eläkeläisiä, joista useat ovat joutuneet luopumaan koko eläkkeestään, muuttaessaan Israeliin. Holokaustin uhreja on myös yhä elossa. Hekin saavat tukea, lohdutusta ja avustusta, samoin kuin nuoret perheet, joilla on takanaan armeija, joka pojilla kestää kolme vuotta ja tytöillä kaksi.
Hannin erityisalaa ovat yksinhuoltajaäidit, ja nyt saimme häneltä kuulla kummia. Hennin hoidossa oli koko vuoden ollut eräs nuori äiti, jolla oli kaksivuotias tytär. Nyt tämä nuori nainen oli jälleen raskaana ja hän oli halunnut tehdä abortin. Henni oli kuitenkin saanut hänet luopumaan aikeestaan ja raskaus oli jo niin pitkällä, että synnytyksen laskettu päivä oli juuri se sama päivä, jolloin meidän oli määrä lentää kotiin; siis kolmen viikon päästä. Nyt ymmärsimme, että olimme saaneet olla tuomassa tälle pienelle sabralle (=näin kutsutaan maassasyntyneitä) kaukaa Suomesta 'tervetuloamaailmaan'-vaatteet ja se tuntui juhlalliselta.
Jeremias-vauva syntyi kolme viikkoa lasketun päivän jälkeen. Nyt meillä on sekä avustuskohde, että ikioma kummipoika Eilatissa, sekä myös työ, joka jossakin muodossa jatkunee, alkaen tammikuun 9. päivänä 2014 ja siitä viisi viikkoa kohti kevättä. Tälle matkalle on pyytänyt päästä mukaan jo muutama muukin innostunut, ja sepä meille sopii ja on mukavaa.
Tästä osoitteesta pääsee halutessaan ko. järjestöä tarkemmin tutkimaan. Email: koresh.selah@gmail.com
