Levähtäkää vähän

Olemme tulleet tänne Parikkalaan Oronmyllyn leirikeskukseen taas kerran opiskelemaan hepreaa. Olisikohan tämä nyt neljäs kerta Orolla, yhtenä kesänä olimme Isossa Kirjassa, kun kuljimme TV7:n opettajan Hannele Tainion jalanjäljissä.
Vähältä piti, etten olisi tässä tutussa joukossa mukana. Peruutin jo osallistumiseni perhesyiden takia, ja hetken aikaa tunsin tehneeni oikean ratkaisun. Sitten alkoivat mielessäni pyöriä tutut sanat:
- Tulkaa autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän!
Ehkä en olisikaan itsekäs, jos laskisin vähäksi aikaa taakkani maahan ja vetäytyisin lepäämään.
Jospa saisinkin siitä voimaa!

Niin, tottahan se on, että heprean opiskelu on mitä parhainta lepoa, koska se on niin hauskaa ja kiinnostavaa. Täytyy sanoa, että alku ei suinkaan ollut helppoa outojen kirjaimien takia.  En ole tavannut yhtään heprean opiskelijaa, joka olisi pystynyt lukemaan kieltä alussa sujuvasti. Se on ollut minusta rohkaisevaa, koska tunnen olevani samassa veneessä muiden kanssa.

Oronmyllyn luonto hoitaa hellästi satunnaista matkailijaa. Leirikeskuksen maasto on hyvin vaihtelevaa. Yksi poluista kulkee pitkin kapeaa harjua, josta järvimaisemat avautuvat molemmille puolille. Eräs poluista taas johtaa suon ylittäville pitkospuille ja siitä ketokukkien reunustamaa tietä  ilmeikkäiseen maalaiskylään. Kylän taloissa on karjaa ja muita eläimiä, siellä voi kuulla lehmien ammuvan ja kukon kiekuvan. Pieni kylä elää omaa rauhallista arkeaan aivan rajan tuntumassa.

Jeesus lupaa: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.  
Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt". Matt. 12: 28-30


(Kirjat 2016 -sivulla on arviointi Robert St. Johnin kirjasta Profeettojen kieli Nykyheprean isän kiehtova elämäkerta.)

Terveisiä Oronmyllyltä

Kansan Raamattuseuran leirikeskus, Oronmylly, sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Venäjän rajalta. Se on ollut Pitkäsen ja Anttosen suvun omistama ainakin sadan vuoden ajan.

1850-luvulta alkaen myllylle tuotiin jyviä pitkänkin matkan päästä, ja palattiin kotiin jauhot ja ryynit mukana.

Kuuluisin mylläri on ollut isokokoinen ja karski  Oron-Pekka, jonka käsissä  jyväsäkki ei paljon painanut.

Orolla alkoi tapahtua suuria muutoksia, kun sähkövoima syrjäytti vesivoiman. Kun mylly oli joutunut lopettaman toimintansa, niin myllärin uskova poika, Aate-Pekka, lahjoitti aution myllyn vuonna 1962 Kansan Raamattuseuran käyttöön.

Oronmyllyllä on runsas kurssitarjonta. Perinteisesti siellä vietetään heinäkuussa Israel-viikkoja. Olimme Salomen kanssa päättäneet osallistua silloin heprean jatkokurssille,  ja ystävämme Ruut lähti opiskelemaan alkeita. Juuri Eilatista saapunut Rachel liittyi joukkoomme ja osallistui Israel-päiville kuten miehenikin. Joukkomme hännänhuippuna oli vielä nuori lapinkoiratyttö.

Koko edeltävän viikon Orolla oli harjoiteltu israelilaisia lauluja ja tansseja. Heti Israel-päivien aluksi saimmekin nauttia näistä esityksistä. 

Päivien ohjelmarunko oli monipuolinen luentoineen ja musiikkiesityksineen. Niistä vastasivat Erja Kalpio, Petri Kauhanen ja Sari Behm sekä Jarmojen lauluryhmä.

Päivillä oli vieraana armenialaissyntyinen pastori Ike, joka puhui maalaamansa kuvan pohjalta. Hänen sanomansa oli, että evankeliumi pitää tarjota juutalaisille ensin.   

Oronmyllyn toimintakeskus sijaitsee kauniissa harjumaastossa, jossa pieniä järviä löytyy vähän väliä.

Alue on laaja, ja siellä kulkiessani polkuja koirani kanssa, ajattelin, miten hienoa on, että satunnaisen matkailijan on mahdollista vaellella vapaasti  näissä kauniissa maisemissa. Jos paikat olisivat entisen  omistajasuvun hallinnassa, kaikki tuo kauneus jäisi näkemättä.

Seuraava kuva on sauna- ja uimarannasta. 

Aivan lähellä Oronmyllyn toimintakeskusta on suo, jonka yli johtavat pitkospuut. Suo oli täynnä satoja kukkivia maariankämmeköitä.

Erään erämaalammen pohjukassa majaili joutsenperhe: isä, äiti ja neljä vielä harmaata poikasta.

Viimeisenä iltana teimme retken  Haukkavuorelle, joka on ollut keskeinen paikka Suomen historiassa. Kallion pinnasta löytyy hakattu vuosiluku 1722, Uudenkaupungin rauhan raja on kulkenut siltä kohdalta.  

Tulen varmaankin  palaamaan myöhemmissä päivityksissä Orolla esiintulleisiin asioihin.
Olkoot nämä kuvat sieltä nyt vain ensimmäinen tervehdys!