Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raamattu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raamattu. Näytä kaikki tekstit
lauantai 7. kesäkuuta 2014
Helluntain ihme
Kun tyttäreni oli vaihto-oppilaana lukioaikana Yhdysvalloissa Mississipissä, koti-ikävä iski häneen kerran merkillisellä tavalla. Hän oli kävelemässä kaupungilla ja kuuli kahden naisen puhuvan keskenään saksaa. Saksan kieli tuntui yllättäen etelävalloissa kovin kotoisalta, läheiseltä ja niin EUROOPPALAISELTA! Niinpä tyttäreni kuljeskeli hetken aikaa saksalaisten naisten lähettyvillä, kunnes hän rohkaisi mielensä, astui esiin ja ilmoitti: - Ich bin aus Finnland!
Naiset olivat mittailleet hämmästyneinä eteensä ilmestynyttä nuorta tyttöä, he eivät päässeet oikein jutusta selville, hokivat vain: - Jawohl. Sehr gut!
Joskus kun ulkomailla on ollut hieman pidempään, huomaa itsekin, kuinka oma tuttu kieli ponnahtaa kielten sekamelskasta tietoisuuteen ja tuntuu kovin mukavalta.
Helluntain teksti Ap. t. 2:1-13 kertoo, kuinka Jeesuksen opetuslapset olivat koolla helluntaina Jeesuksen jo noustua taivaaseen. He näkivät, kuinka tulenlieskat laskeutuivat heidän päälleen. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä. Pyhä Henki antoi sanat heidän suuhunsa, niin jokainen paikalla ollut sai kuulla kerrottavan Jumalan teoista omalla kielellään.
Opetuslapset puhuivat juuri niillä kielillä, joita paikalla olijat ymmärsivät. On aivan eri asia kuulla tärkeä asia omalla kielellään, silloin sen voi ymmärtää heti, ei tule väärinkäsityksiä, ja äidinkieli avaa ihmisen mielen, puhuu suoraan tämän sydämelle.
Jokaisen ihmisen oikeus on saada kuulla Jumalan sanaa omalla kielellään. Vuonna 2006 laskettiin, että maailmassa on vielä 2500 etnistä kieliryhmää, joiden omalle kielelle raamattua ei ole käännetty.
Eri raamatunkäännösjärjestöt ovat yhteisesti ponnistelemassa Näky 2025 eteen, jolloin omankielisten Raamattujen pitäisi olla jo kaikkien kielten ulottuvilla.
Monesti ihmiset ajattelevat, että Jumala ja Raamattu ovat tarkoitetut vain uskovaisille. Kun kokee olevansa itse vain tavallinen, omalla tavallaan uskonasioita ajatteleva, niin Raamattuun tarttuminen tuntuu kovin vaikealta ja juhlalliselta. Kynnys siihen on monella yllättävän korkea.
Kuitenkin Jumalan teot on tarkoitettu tänäkin päivänä julistettaviksi samoin kuin ensimmäisenä helluntaina. Suomessa on jo pitkään ollut mahdollisuus saada lukea omankielistä Raamattua. Kuvassa oleva meidän suvun perheraamattu täyttää 200 vuotta. Tarjolla on myös useita eri käännöksiä, joista jokainen voi valita mieleisensä.
Heleää helluntaita kaikille blogimme lukijoille ja intoa tänä kesänä Raamatun lukemiseen!
torstai 28. marraskuuta 2013
Tuuletusta
Tuuletin tässä taannoin vaatteitani ja jäin tuijottamaan niiden väriskaalaa: narulla heilui viininpunaista, fuksiaa tai muuten punertavankukertavaa. Kovin näytti yksitotiselta mekkorivi! Mieleen tuli, että taisin olla tiettyihin väreihin hieman jämähtänyt.
Ajattelin, että kuinkahan on, tarvitsisiko mielikin vähän tuuletusta, eikä vain vaatevarasto. Mitä oikein kuuluu pääni sisälle?
Raamattu kehottaa jatkuvaan mielen muuttumiseen. Paavali kirjoittaa roomalaisille (12:2), etteivät nämä mukautuisi tämän maailman menoon, vaan hän kehottaa heitä uudistumaan mielen uudistumisen kautta. Syy minkä takia roomalaiset tätä muutosta tarvitsivat, oli vaikeus arvioida ympärillä pyörivää elämää. Jos Jumala kuitenkin saa ohjata ihmistä, tämä oppii vähitellen tietämään, mikä on Jumalan tahto, ja mikä on Jumalan mielestä hyvää ja täydellistä.
Mistä sitten löytyvät välineet mielen uudistumiseen? Voimme löytää Jumalan tahdon lukemalla Raamattua. Usein kuitenkin käy niin, ettei Raamatun lukeminen maita, vaikka se on aloitettu joskus kovinkin innokkaasti.
Kirjoitin kesällä pienestä raamatunlukuoppaasta, jonka nimi on Hetkinen. Tämä pieni vihkonen ilmestyy vuodessa neljä kertaa, ja päivittäin luettavat Vanhan - ja Uuden testamentin luvut sekä kirjetekstit muodostavat sellaisen kokonaisuuden, että Raamattu tulee luettua vuodessa läpi.
Sain äsken sähköpostiini viestin, jossa lehden päätoimittaja kertoi, että ensi vuoden alusta lukeminen aloitetaan aivan Raamatun alkulehdiltä. Nyt on hyvä hetki hypätä kelkkaan mukaan.
Liitän tähän Raamatunlukijan liiton osoitteen, jos joku sattuu kiinnostumaan.
www.rll.fi
tilaukset@rll.fi
Mielen uudistumiseen saa paljon virikkeitä seurakuntayhteydestä. Viikoittainen osallistuminen messuun on hengellisen elämän kivijalka. Toki muutkin toiminnat ovat ajatuksia antavia ja hyödyllisiä, mutta messussa tapahtuva syntien tunnustaminen, synninpäästö ja ehtoollinen hoitavat erityisesti ihmisen sielua.
Paavali joutuu heprealaiskirjeessään muistuttelemaan lukijoitaan monista asioista. Tuntuu, että kirjeen lukijat ovat olleet samanlaisia lyhytmuistisia tuulihattuja kuten mekin. 10. luvussa Paavali puhuu juuri seurakuntaelämän tärkeydestä. Hän sanoo: - Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme.
Erityisesti oman pään - ja vähän kavereittenkin - tuuletus taitaa olla välillä paikallaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

