Ystävänpäivän jälkimaininkeja

 Ystävänpäivänä puhelimeni kilkutteli viestejä vähän väliä. Oli ihanaa saada näytölle punaisia ruusuja, suloisia runoja, sydämiä ja digitaalisia halauksia, mutta jossain vaiheessa päivää mieltäni alkoi murehduttaa. Aloin ankarasti ikävöidä kaukana asuvia  lapsenlapsiani, ja olisin whatsupin nallerivin sijasta mieluummin rutistanut lämpimän ja tuoksuvan lapsenvartalon itseäni vasten.

Some-maailman hyvä puoli on kai se, että on olemassa jonkinlaista yhteydenpitoa ihmisten välillä, vaikka kasvokkain ei tavatakaan. Kuitenkin somemaailman ystävät jäävät melko etäisiksi kavereiksi. Onhan mahdotonta ajatella, että kenelläkään olisi 450 ystävää - ehkä puoli tusinaa on korkein mahdollinen joukko, johon kykenee pitämään kiinteämpää ystävyyttä.
Nykyisin ihmiset elävät kovissa työelämän vaatimuksissa ja puristuksessa, eikä ole aikaa vierailuihin. Ihan vain olemiseen ja rupatteluun.
Se mikä on ennen ollut tavallista ja inhimillistä, on nykyään lähes kadonnut.

Afrikkalainen sananlasku sanoo: - Meillä on aika, teillä on kello.
Jo pitkään on eletty niin, että tapaamiset pitää tarkasti sopia etukäteen, ja harrastusmenot  asettuvat aivan lähipiirinkin tapaamisen edelle.

Kirkko ja seurakunta ovat paikka, missä voisi vielä aidosti kohdata ihmisiä. Psykologi Pirkko Lahti sanoo, että ihmisten tavoittaminen ja puhutteleminen on kirkon suuri haaste. Hän sanoo, että ihmisellä on sielu, hengellisyys ja usko johonkin suurempaan. Jopa ateistikin hakee totuutta ja turvasatamaa. Lahti sanoo, että usko on osa ihmisen olevaisuutta. Hengellisten ja uskonnollisten yhteisöjen ympärillä käytävä keskustelu kertoo siitä, että ihminen kaipaa toista ihmistä ja ennen kaikkea yhteyttä Jumalaan, joka on aina osa ihmistä. (Digittää 12.2.2020)

Olen ollut iloinen omasta seurakuntapiiristämme täällä Jyväskylässä, sillä täällä on joka sunnuntai jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit, jonne ihmiset jäävät seurustelemaan. Seurakunnan papit liittyvät kahvitteluun ripustettuaan albansa naulaan, ja niin on helppo vaihtaa ajatuksia heidänkin kanssaan jumalanpalveluksesta tai jostakin ajankohtaisesta aiheeesta.

Jotkut ihmiset jäävät kuitenkin kovin yksin. Heitä ei saa vedettyä mukaan mihinkään ryhmään. Kynnys tuntuu olevan kovin korkea. Usein masennus on jo iskemässä kyntensä yksinjäävään tai on iskenyt jo. Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen sanoi kerran eräässä luennossaan, että surullisinta, mitä hän tietää, on tällainen masentunut yksinjäänyt vanha ihminen, jonka kontaktit kuihtumistaan kuihtuvat.
Kun kuuntelin Kiminkisen sanoja, ajattelin, että tuo täytyy muistaa, että itse pyristelisi kaikin keinoin sivuun jäämistä vastaan. Tärkeää on näin uuden ystävyysvuoden alkaessa miettiä, onko lähipiirissä joku ihminen, joka on syrjäytymisvaarassa - jäämässä yksinäisenä sivuun.

Jyväskylässä Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnassa on tällä hetkellä 80 ihmistä odottamassa itselleen ystävää. Minulle oli yllätys, että suurin osa heistä oli nuoria, jotka haluavat itselleen "varamummon". Heillä oli hyviä kokemuksia omasta mummosta, ja nyt vieraalle paikkakunnalle muutettuaan he haluasivat ystäväkseen jonkun vanhemman kuuntelevan ihmisen. 

Voisinko olla jollekin lähipiirissä ystävä? Edes vähän ja välillä? Pienikin hyvä voi virkistää.

Ystävällinen katse ilahduttaa mielen, iloinen uutinen virkistää ruumiin. Snl. 15:30

Ystäväni, tuttavani

Ystävänpäivä pysäyttää aina ajattelemaan ystävyyttä.

Keitä ovat ne ihmiset, joiden ajatteleminen ja tapaaminen tuottaa minulle iloa ja virkistystä, joiden kanssa on jossakin elämäni vaiheessa muodostunut side ja koen yhteenkuuluvaisuutta?

Minulla on ollut onni saada saada pitkäaikaisia ystäviä, jotka ulottuvat koulu- ja opiskeluvuosiin. Eri työpaikoista on myös jäänyt tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa on ollut ihanaa olla yhteydessä. Myös sukulaisten ja naapureiden joukosta on noussut ihmisiä, jotka ovat tulleet läheisiksi. Harrastukset, aikuisopiskelu ja seurakunta ovat myös tuoneet omat ystävänsä.
Lapseni joskus sanovatkin, että sinulle, äiti, tulvii ystäviä ovista ja ikkunoista

Meille ystävänpäivä on rantautunut Amerikasta ja tuonut kaupallisuuden, sydämet ja vaaleanpunaisen pöhinän tullessaan.
Ystävänpäivän juuret saattavat olla kuitenkin vanhassa roomalaisessa hedelmällisyysjuhlassa, joka kristinuskon tultua valtionuskonnoksi omistettiin vuonna 350 pyhälle Valentinukselle.

Valentinuksesta kerrotaan, että hänestä tuli marttyyri, kun hän vastoin sotapäälliköiden määräyksiä vihki roomalaisia sotilaita. Kun Valentinus oli vielä vangittuna, niin sotilaiden vaimot lähettivät kiitollisina hänelle vankilaan lahjoja ja kukkia.

Raamattu ei puhu kovin paljon ystävyydestä. Sanalaskuista löytyy kuitenkin muutamia ajatuksia siitä, kuinka ystävät ovat meille iloksi ja siunaukseksi.

Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä. Snl 17:17
Ystävän sanat ovat nuorta hunajaa: makeat mielelle, virvoittavat ruumiille. Snl 16:24
Öljy ja suitsuke ilahduttavat mielen, ystävän rakkaus on kuin tuoksuva puu.
Älä hylkää ystävääsi, isäsi ystävää. Kun joudut pulaan, älä oitis mene veljesi luo. Parempi läheinen naapuri kuin kaukaisen veli.
Juorukellolta salaisuus karkaa, ystävällä se on tallessa. Snl 11:13  

Jeesus puhuu ystävyydestä opetuslapsilleen Joh. 15:15
En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni...
 
Palvelija on isännän tahdon alainen, joten palvelija tekee kyselemättä, mitä isäntä pyytää, eikä isännän tarvitse selitellä asioitaan hänelle.

Ystävät ovat kuitenkin tasavertaisia keskenään. Ystävä rohkaisee ja tekee avuksi asioita, mutta hän ei tee niitä pakosta, vaan vapaasta tahdostaan, välittämisestä ja rakkaudesta.
Hänellä on myös oikeus pyytää ystävältään vastavuoroisesti apua. Ystävyys perustuu luottamukseen, silloin ystävyksen voivat jakaa keskenään "salaisuuksia", joita ei pelkkien kavereiden kesken puhuta.

Usein on kuitenkin helpompi olla luotettava ystävä, kuin pyytää itse ystävältä tarvittaessa apua, tai että uskaltaa luottaa murheet ystävän tietoon.
Sama asetelma muodostuu helposti myös suhteessa Jeesus-ystävään. Ei ole helppoa ottaa vastaan hänen sanojaan siitä, että todellakin haluaa olla ystävämme. On vaikeaa luottaa elämäämme hänen käsiinsä ja hänen johdettavakseen. Meiltä puuttuu helposti näkökulma siitä, että paras Ystävämme on luotettava, että hän auttaa ja kuljettaa parhaita mahdollisia teitä, jos vain suostumme hänen jodatettavakseen.

Ikiaikainen lastenvirsi, 492, opettaa tätä
luottavaista asennetta.

Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen.

Minne käynkin maailmassa,
sinä olet hoitamassa.

Onni täällä vaihtelee,
taivaan Isä suojelee.


Iloa ystävänpäivään!
Jokainen päivä on ystävänpäivä.

Ystävänpäivän aikaan

Tyttäreni lähti viettämään yksin laatuaikaa.
Hän otti auton ja ajoi muutamaksi päiväksi maaseudun rauhaan. Häntä ei huolestuttanut eläminen paikassa, missä lähinaapurin valot vilkkuvat kaukana järven takana.
Hän asettui tyytyväisenä taloksi ja alkoi hääräillä niin kuin vanhassa talossa pitääkin.
Hän lapioi pihatien lumesta, kantoi puita liiteristä ja sytytteli tulet uuneihin.
Hän ei halunnut avata edes radiota, televisiosta puhumattakaan, tulen humina uuneissa riitti viihdykkeeksi.

Mutta kun huoneet lämpenivät, niin jopa alkoi tapahtua! Pieni ja harmaa olio vilisti lattian poikki, toinen pisti vaalenpunakorvaisen päänsä esiin lattianrajasta ja kolmas putosi piipunraosta uunin kylkeä pitkin. Tytär alkoi päättäväisesti puuhailla laudankappaleiden ja vasaran kanssa, tiukkana hän sulki kutsumattomien vieraiden kulkureitit.
Kavereilleen hän lähetteli urheita tekstareita: "En ole täällä ollenkaan yksinäinen! Ystäviä riittää."
       
Parin päivän kuluttua mieheni ja minä kuitenkin lähdimme kutsumattomaksi pelastuspartioksi kahden koiran kanssa, joista toinen on pihakoira, luulimme, että koira olisi armoton hiirenmetsästäjä. Toisin kuitenkin kävi: tämä koira olikin poikkeusyksilö ja suorastaan pelkäsi hiiriä!


Joskus on virkistävää olla yksin. Jos yksinäisyys on kuitenkin jatkunut pitkään, ja siihen on joutunut tahtomattaan, mieli voi muuttua epätoivoiseksi.
Silloin on tärkeää muistaa, että on olemassa yksi, joka ei koskaan väisty viereltä. Hän on elävä, kaikkialla oleva Jumala.

Vaikka elämäntilanteet muuttuvat, niin surun ja yksinäisyyden keskellä on hyvä tarttua ajatukseen, ettei Jumala ei kuitenkaan muutu. Hän on yhtä luotettava silloinkin, kun meillä on vaikeaa ja paha hätätilanne kuin hyvinä ja onnellisina päivinä.

Raskailta ja vaikeita ajanjaksoilta kukaan ei voi elämässään välttyä. Hyvää  varustautumista jo etukäteen hyvinä aikoina on Jumalaan tutustuminen ja Raamatun lukeminen. Silloin vaikeiden aikojen tullessa tietää keneen voi turvata.

Kun mietin yksinäisyyttä ja Jumalan siihen tuomaa lohdutusta, mielessäni alkoi soida Aino Pekkarisen runo "Yksin en kulje, en hetkeäkään",  joka muistuttaa siitä, että Jeesus on paras ystävämme. Hän ei jätä meitä hetkeksikään oman itsemme varaan.

Mietin, mistä löytäisin Pekkarisen laulun sanat. Kävelin alakerran varastoon ja tempaisin hengellisten lehtien pinon keskivaiheilta kolmen vuoden takaisen lehden, jonka avasin "sattumalta". Juuri siinä avaamallani aukeamalla olivat etsimäni laulun sanat!




Yksin en kulje, en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
Suojellen varjellen,
nostaen auttaen.
Kanssani hän käy 
kautta
maailman tään. 


Magdaleena ja Salome toivottavat
iloista ystävänpäivää
kaikille blogin lukijoille!

Villasukat pyörivät

Salome kirjoitti viime päivityksessään "junasukan" tarinan, minä jatkan myös vielä sukkateemaa.

Eräs ystäväni kyseli joskus marraskuussa, jos veisin hänet johonkin seurakunnan tilaisuuteen, mitä hänelle suosittelisin. Itse rakastan meidän lähikirkon sunnuntaijumalanpalvelusta ja raamattupiiriäni. Kuitenkin tuntui, ettei niistä kumpikaan olisi ystävälleni "se oikea".
Lopulta lähdimme naisten aamubrunssille, joka on tarjoilultaan aamiaisen ja lounaan välimuoto. Samalla siellä pidetään hengellisiä puheita.
Tilaisuutta oli järjestämässä viisi eri seurakuntaa: ev.lut,  helluntai, vapaasrk, babtistit ja Missio-church. Väkeä olikin koolla  ravintolan täydeltä. Mukaan oli pyydetty ottamaan villasukat ja luvattu, että ne pyörivät. Kuvasta näkyy, etteivät ne pyörineet jalassa, vaan ilmassa.

Aamubrunssilla kolme erilaista naista kertoi elämästään. He kokivat elämänsä mielenkiintoiseksi ja rikkaaksi - tunsivat itsensä suorataan miljonääreiksi : ) Kukin heistä teki sellaista työtä, joka oli heille jo ennestään mieleistä ja innostavaa. Nyt he antoivat työpanoksensa Jeesuksen palvelukseen. Yksi naisista oli lapsesta saakka tehnyt käsitöitä, nyt hän oli juuri lähdössä Aasiaan neuvomaan naisia hygieniatuotteiden valmistamisessa. Toinen naisista oli tanssija, jonka Jumala oli johdattanut ensin  vuosiksi erämaahan. Mutta sen vaiheen jälkeen hän perusti kristillisen tanssikoulun, jossa on nyt 120 oppilasta. Kolmas nainen oli innokas urheilija. Hän kertoi kiittävänsä Jumalaa liikunnan lahjasta, kun hän juoksi pitkiä lenkkejään.

Viihtyikö ystäväni naisten aamubrunssilla? Jumala oli  selvästikin suunnitellut sen hänelle mittatilaustyönä, sillä eräs puhujista asui perheineen juna-asemalla, jolla ystäväni koulutyttönä aamuin ja illoin viivähti. Nyt ystäväni jutteli naisen kanssa esim. kasvoiko aseman pihalla vielä puoliksi villi omenapuu, joka tuotti kirpeitä mutta maukkaita hedelmiä. Ja kasvoihan se!

Ystäväni ihmetteli tilaisuuden iloista ja rakastavaa ilmapiiriä. Vastaasin, että kristityistä piireistä sellainen on tosiaankin mahdollista löytää. Ystäväni tiivisti myös huomionsa ajatukseksi, että nyt hän ymmärtää sen, että näillä naisilla on ensin arvomaailma, ja muut asiat järjestyvät sen mukaan.

Kas tässä: Ystävänpäivän piristykseksi Villasukka-laulu.

Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
Minun ystäväni on kuin niitynkukka,
joka saa minut hymyilemään.


Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
kuinka aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.

Minä olen vielä pikkuinen, ja siksi tahtoisin
oppia tään maailman, paljon paremmin.
Ja kun mä sitten joskus, olen aikuinen,
niin toivon, että oppimasta koskaan lakkaa en.

Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
minun ystäväni on kuin niitynkukka,
joka saa minut hymyilemään.

Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
kuinka aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan. 

Iloista ystävänpäivää kaikille blogiystävillemme!