Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. helmikuuta 2020

Ystävänpäivän jälkimaininkeja

 Ystävänpäivänä puhelimeni kilkutteli viestejä vähän väliä. Oli ihanaa saada näytölle punaisia ruusuja, suloisia runoja, sydämiä ja digitaalisia halauksia, mutta jossain vaiheessa päivää mieltäni alkoi murehduttaa. Aloin ankarasti ikävöidä kaukana asuvia  lapsenlapsiani, ja olisin whatsupin nallerivin sijasta mieluummin rutistanut lämpimän ja tuoksuvan lapsenvartalon itseäni vasten.

Some-maailman hyvä puoli on kai se, että on olemassa jonkinlaista yhteydenpitoa ihmisten välillä, vaikka kasvokkain ei tavatakaan. Kuitenkin somemaailman ystävät jäävät melko etäisiksi kavereiksi. Onhan mahdotonta ajatella, että kenelläkään olisi 450 ystävää - ehkä puoli tusinaa on korkein mahdollinen joukko, johon kykenee pitämään kiinteämpää ystävyyttä.
Nykyisin ihmiset elävät kovissa työelämän vaatimuksissa ja puristuksessa, eikä ole aikaa vierailuihin. Ihan vain olemiseen ja rupatteluun.
Se mikä on ennen ollut tavallista ja inhimillistä, on nykyään lähes kadonnut.

Afrikkalainen sananlasku sanoo: - Meillä on aika, teillä on kello.
Jo pitkään on eletty niin, että tapaamiset pitää tarkasti sopia etukäteen, ja harrastusmenot  asettuvat aivan lähipiirinkin tapaamisen edelle.

Kirkko ja seurakunta ovat paikka, missä voisi vielä aidosti kohdata ihmisiä. Psykologi Pirkko Lahti sanoo, että ihmisten tavoittaminen ja puhutteleminen on kirkon suuri haaste. Hän sanoo, että ihmisellä on sielu, hengellisyys ja usko johonkin suurempaan. Jopa ateistikin hakee totuutta ja turvasatamaa. Lahti sanoo, että usko on osa ihmisen olevaisuutta. Hengellisten ja uskonnollisten yhteisöjen ympärillä käytävä keskustelu kertoo siitä, että ihminen kaipaa toista ihmistä ja ennen kaikkea yhteyttä Jumalaan, joka on aina osa ihmistä. (Digittää 12.2.2020)

Olen ollut iloinen omasta seurakuntapiiristämme täällä Jyväskylässä, sillä täällä on joka sunnuntai jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit, jonne ihmiset jäävät seurustelemaan. Seurakunnan papit liittyvät kahvitteluun ripustettuaan albansa naulaan, ja niin on helppo vaihtaa ajatuksia heidänkin kanssaan jumalanpalveluksesta tai jostakin ajankohtaisesta aiheeesta.

Jotkut ihmiset jäävät kuitenkin kovin yksin. Heitä ei saa vedettyä mukaan mihinkään ryhmään. Kynnys tuntuu olevan kovin korkea. Usein masennus on jo iskemässä kyntensä yksinjäävään tai on iskenyt jo. Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen sanoi kerran eräässä luennossaan, että surullisinta, mitä hän tietää, on tällainen masentunut yksinjäänyt vanha ihminen, jonka kontaktit kuihtumistaan kuihtuvat.
Kun kuuntelin Kiminkisen sanoja, ajattelin, että tuo täytyy muistaa, että itse pyristelisi kaikin keinoin sivuun jäämistä vastaan. Tärkeää on näin uuden ystävyysvuoden alkaessa miettiä, onko lähipiirissä joku ihminen, joka on syrjäytymisvaarassa - jäämässä yksinäisenä sivuun.

Jyväskylässä Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnassa on tällä hetkellä 80 ihmistä odottamassa itselleen ystävää. Minulle oli yllätys, että suurin osa heistä oli nuoria, jotka haluavat itselleen "varamummon". Heillä oli hyviä kokemuksia omasta mummosta, ja nyt vieraalle paikkakunnalle muutettuaan he haluasivat ystäväkseen jonkun vanhemman kuuntelevan ihmisen. 

Voisinko olla jollekin lähipiirissä ystävä? Edes vähän ja välillä? Pienikin hyvä voi virkistää.

Ystävällinen katse ilahduttaa mielen, iloinen uutinen virkistää ruumiin. Snl. 15:30




perjantai 11. lokakuuta 2019

Ystävät - lahjaa


Olen kuulunut elämäni aikana erilaisiin kaveri- ja ystäväpiireihin. Ensimmäiset ovat jo aivan lapsuudenajan kansakoulusta. Seuraava on neljän tytön ystäväpiiri oppikouluajalta. Silloin kokoonnuimme keskikoulun viimeisinä ja lukion ensimmäisinä vuosina perjantaisin keskustelemaan edessä odottavasta elämästä. Valitsimme aiheen perjantaikeskusteluihin, milloin se koski seurustelua, haaveita ammatista tai matkustelusta. Uskonnosta puhuimme usein.
Vieläkin tapaamme kerran vuodessa päivittämään elämäämme.
Opiskeluajan kämppiksistä tuli seuraava neljän tytön piiri. Opiskelun ponnistelut yhdistivät, ja tämäkin ystävyys on jatkunut vuosikymmenten yli. Kerroin äskettäin blogissa yhteisestä matkastamme Ilomantsiin.
 Työpaikoista on jäänyt myös porukoita, joiden kokoontumisiin kutsutaan ja koen olevani tervetullut. Sitten ovat tietysti seurakunnista tulevat tutut ja pari  naistenpiiriä. Toki ovat vielä ympäri Suomea asuvat Israelin-ystävät ja hepreankaverit omana joukkonaan.
Tärkeitä ovat myös kirjoittavat siukut, joiden kanssa olen juuri palannut Budapestista.

Ystävyyttä yritetään määritellä monin tavoin. Sen syntyminen on jonkinlainen salaisuus. Usein sen pohjana on yhdessä asuminen tai toiminen, samanlaisista asioista pitäminen - vaikkapa koirat! Ystävyyteen liittyy ymmärrystä, myötätuntoa, rehellisyyttä ja luottamusta. Ystävän seurassa voi olla oma itsensä, voi ilmaista tunteitaan, voi vähän mokatakin tulematta hylätyksi. Ystävyyteen liittyy vastavuoroisuus, jopa epäitsekkyyttä. Ystävän seurasta nauttii.

Raamattu asettaa ystävyyden ihmissuhteissa korkealle. Tosi ystävä on enemmän kuin veli. Snl. 18:24

Ystävyys vaatii kuitenkin aktiivista asennetta ja vilpitöntä mieltä.
 Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä. Snl. 17:9
tai
 Älä puno juonia naapuriasi vastaan, joka pitää sinua ystävänään.
tai
Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon - joka niin tekee hylkää myös Kaikkivaltiaan. Job. 6:14

Elämänsä loppupuolella Jeesus kutsuu opetuslapsia myös ystävikseen. Hän sanoo: - Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntätnsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen isältäni kuullut. Joh. 15: 14-15

Jeesuksen puhe ystävyydestä huipentuu sielä seuraavaan ajatukseen: - Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Joh. 15:13
Näinhän Jeesus juuri teki. Kaikkein suurimman ystävän teon. 


Runsasta ja rehevää ystävyyttä! Toivottaa itulehti Israelista


 
  



sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ylös suosta


Kun tein kuvan akvarellia Eilatissa, minulla ei ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa. Mielessäni oli ensin vain ajatus, että haluaisin maalata suon värejä. Oloni oli maalaamishetkellä sellainen, että kuvittelin tekeväni naisen, joka on pudonnut suohon ja pyrkii sieltä ylös.
Siinä töpsötellessäni väriä, alkoi mieli kuitenkin muuttua. Äkkiä ei ollutkaan enää tarvetta laittaa ketään huitomaan suonsilmään, vaan kuvan päähenkilö nousikin tanssahtelemaan sammalien ja kanervien päälle ystäviensä kanssa.

Tällaista ystävyys parhaimmillaan on!
Ensin sitä tuntee olevansa niin mahdottoman yksin harmiensa ja pahan mielensä kanssa, mutta kun on saanut jakaa asioitaan toiselle, niin hetken kuluttua sitä on kuin toinen ihminen. Asioiden mittasuhteet muuttuvat toisiksi, näkökulma laajenee ja koko tilanne saa uusia sävyjä, kun varjo vähitellen väistyy.

Raamatussa on kuvattu monenlaista ystävyyttä. Jo Aabrahamista sanotaan, että hän oli Jumalan ystävä.
Kaunis on myös kuvaus kahden eri-ikäisen naisen Ruutin ja Noomin ystävyydestä. Siinä Ruut lähtee Noomin matkaan, hän vakuuttaa ystävyyttään Noomille ja sanoo: - Sinun kansasi  on minun kansani, ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Minne sinä jäät, sinne minäkin tahdon jäädä.

Tunnetuimpia ystävyyden kuvauksia on kertomus Daavidista ja Joonatanista. Joonatan pelastaa useamman kerran kuninkaan pojan hengen tämän isän vihalta. Heidän ystävyyttään kuvataan sanoilla "hän rakasti tätä kuin omaa henkeään".  Heidän ystävyytensä syvyyttä kuvaavat sanat "olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä".  Ja kun Daavid kuulee viestin Joonatanin kuolemasta, hänen surunsa ja tuskansa on riipaiseva.

Danielin kolme ystävää, Hananja, Misael ja Asarja,  olivat hänen kanssaan koettelemuksissa. Usein juuri ahdistukset ja vaikeudet tiivistävät ystävyyttä, ja niissä sen syvyys punnitaan.

Jeesuksen ystävinä mainitaan opetuslasten lisäksi Martta, Maria ja Lasarus. Kun Lasarus kuoli, Jeesus liikuttui kovasti hänen kuolemastaan. Raamattu kertoo, miten hän itki Lasaruksen haudalla.
Ja Jeesusta kutsuttiin myös publikaanien ja syntisten ystäväksi.

Raamatussa ystävyys on korkeassa arvossa. Ystävyys ei kuitenkaan ole itsestään selvää, vaan se vaatii huoltamista ja vastavuoroisuutta. Se ei pysy kauaa hengissä yksipuolisena. Ystävyyttä ei pidä myöskään rajoittaa vain samalla tavalla ajattelevien keskinäiseksi, vaan kannattaa hieman pysähtyä katselemaan ympärilleen, olisiko joku, jonka vierelle voisin pysähtyä tänään?