Timnan autiomaassa

Noin 30 kilometriä Eilatista pohjoiseen on Timnan autiomaa-alue, joka lumoaa kauniilla värisävyillään, autiudella ja hiljaisuudella. Olemme joka kerran Eilatissa käydessämme viettäneet päivän Timnan kauneuden keskellä.
Niin teimme taas tälläkin matkalla.

Autiomaa kääntää  pelkistyneisyydessään katseen samalla omaan sisimpään. Kuinka sitä tunteekaan itsensä välillä kuivaksi ja tyhjäksi kuin karu autiomaa!

Tämän puutteen, turhautuneisuuden ja tyhjyyden tunteen on Maija-Liisa Heiskanen kirjassaan Savenvalajan pajassa pukenut rukoukseksi. 

"Rakas Jeesus, tarvitsen uudistumista. Elämäni tuntuu kuivalta ja tarkoituksettomalta. Erämaassani ei näytä tapahtuvan mitään. Elämänhalukin on katoamassa. Tule, Pyhä Henki, tahdon tavata sinut. Tule minun elämääni. Olet tervetullut. Odotan, että täytät minut Jeesuksen rakkaudella ja voimalla. Tahdon oppia tuntemaan Vapahtajaani Jeesusta Kristusta enemmän. Opeta minua. En pelkää sinua enää. Janoan ja odotan sinua. Muuta minun elämäni erämää pulppuavaksi lähteeksi."

"Odotan enemmän,

Pyhä Henki, anna enemmän.

odotan enemmän."

                                           

Hukassa

Kirjoittajaryhmäni tämänkertainen kirjoitusaihe oli Erämaa. Jokainen oli kirjoittanut siitä etukäteen tekstin, jota sitten yhdessä käsittelimme.
Emäntänä olin suunnitellut myös retken todelliseen erämaahan, Laippaan, joka on Etelä-Suomen laajimpia erämaa-alueita.
Kaikki menikin aluksi oikein hyvin. Mieheni oli meille lähdössä avuksi,  hän auttoi nuotion sytyttämisessä ja kahvinkeitossa.

Sitten lähdimme vaeltamaan metsän halki kohti Korppivuorta. Kuljimme pitkospuita, puikkelehdimme pitkin kivisiä ja sammaleisia polkuja. Välillä pysähdyimme ihailemaan erämaalampea. Kuvasimme ja poimimme reput täyteen lampaankääpiä. Meille oli annettu ohjeeksi seurata sinisiä opasteviittoja, ja niin huolella teimmekin. Luotimme kuitenkin niiden seuraamiseen niin, ettemme huomanneet Korppivuoren risteystä, vaan kävelimme täysin päinvastaiseen suuntaan. Pian olimmekin matalassa koivikossa aivan hukassa. Hämärä päivä alkoi kääntyä illaksi, ja kosteus ja kylmyys hiipiä takin alle. Ehdimme kaivata jo autolle jätettyjä makkaroita - mutta olihan mättäillä sentään puolukoita.

Kas, miten todelta tuntuivat Jesaja 53 sanat: Me harhailimme eksyksissä kuin lampaat, kukin meistä kääntyi omille teilleen!

Lopulta puhelin toimi sen verran, että sain mieheeni katkeilevan yhteyden. Pystyimme selvittämään sijaintimme ja sen jälkeen palaamaan kääntöpaikalle. Eipä aikaakaan, kun "Prinssi Uljas" karauttikin mustalla maasturilla paikalle pelastamaan nolot harhailijat.

Erämaa voi vielä nykyäänkin tehdä kokemattomille vaeltajille tepposet. Varsinkin jos kartta puuttuu,  kulkee joukkohengen vallassa, eikä käytä omia silmiään ja päättelykykyään.
Harhateille voi joutua helposti. Omien kiinnostusten perässä juostessa kuljemme helposti ohi oikeiden viittojen, ja niinpä pian ollaankin aivan hukassa. Onneksi aina voi kuitenkin  palata takaisin ja aloittaa alusta.

Nyt kulkee halki korpimaan/ Jumalan lapsen tie, / vaan päivän matkan kerrallaan, / Hän kotiin täältä vie.
Kuin paimen kantaa olallaan/ pienintä karitsaa, / niin Jeesus seurakunnassaan/ myös hoitaa horjuvaa. Virsi  498