Iloa sanoista ja kirjoista

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013) alkaa seitsemän lauseen johdannolla.

"Lapseni pyydystää lattialta auringonlaikkuja. Koskettaa kädellä, nuolaisee, nauraa. Pilvi varastaa laikut. Lapsi pelästyy, itkusta nousee myrsky. Sadepisarat vyöryvät poskille, kitapurje pullistuu
tuulessa. Mietin, mistä kasvatus alkaa. Kerronko ensin löytämisen ilosta, katoamisen surusta vai pelon voittamisesta."

Kun olin lukenut nämä Taivaslaulun ensimmäiset sanat, minun oli laskettava kirja kädestäni lähes hengästyneenä: kuinka runollisen kauniisti joku osaakin kirjoittaa! Olin aivan pökertynyt siitä ilosta, että joku osaa kirjoittaa niin hyvin!

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on ollut minulle tämän syksyn kirjaelämys. Taivaslaulu pysäytti minut suomalaisuudella, tuoreudella, rehellisyydellä ja kauneudella.
Rauhalan kirja kertoo vanhoillislaestadiolaisuudesta, joka elää vielä vahvana nyky-Suomessa. Sen maailma on lähellä, mutta monesti kuitenkin tavoittamattomissa.
Usein toistellaan lausetta: - Jokainen haluaa olla toisensa elämässä salamatkustajana.
Jotain sellaista koin myös päästessäni kurkistamaan sellaisten naisten maailmaan, jossa naiset elävät jännityksessä kuukaudesta toiseen ja sanovat, että kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana.
Kirja on myös kaunis ja kuulas kuvaus rakkaudesta. Tuntui hyvältä lukea parisuhteesta, jossa oli niin paljon ystävyyttä ja ymmärtämistä.

Olen viime viikkoina lukenut myös C. S. Lewisin Elämä-kirjaa.

Elämä-kirjan alkuosa keskittyy samoihin teemoihin, joiden parissa itse olen viime viikot askarrellut. Lewis etsii myös tietoisesti vuosikaudet ilon kokemusta. Jo lapsuudessaan hän joutuu kolme kertaa voimakkaan ilon koskettamaksi. Nämä kokemukset vievät hänet pohdiskelemaan, mitä ilo oikein on.
Aivan Lewisin varhaislapsuuteen sijoittuva ilon kokemus oli "kukkivan herukkapensaan tuoksu". Jonkin verran myöhemmin kun hän oli oppinut lukemaan, eräs lastenkirja synnytti hänessä voimakkaan kaipuun "syksyn elämykseen".  Ja kolmas koko elämään vaikuttava ilon kokemus oli muuan runo, joka oli kirjoitettu ilmavaan pohjoismaiseen tyyliin. Tästä Lewisiä puhuttelevasta runosta, hänelle jäi elinikäinen Pohjolan ikävä. Ja sanojen ilo.

Jotain samantapaista itse koin Rauhalan kirjan alkusanojen, mutta myös koko kirjan kielen osalta. Ominaisuudet jotka liitetään hyvään runouteen, löytyvät myös Rauhalan proosasta.

Kirjassa oli kauniin runomaisen kielen lisäksi myös asiallista vanhoillislaestadiolaisten blogisivujen tyyliin kirjoitettua tekstiä. Kirjasta löytyi myös lastenkamarin tajunnanvirtaista leikkipuhetta.
Kaikki nämä erilaiset elementit avasivat hyvin laestadiolaisnaisten maailman salaperäisyyttä. Vaikka Rauhala käsitteleekin hyvin vaikeaa aihetta, hän tekee sen kuitenkin kunnioittaen. Samalla kun hän kertoo liikkeensä naisten vaikeasta asemasta, hän kuitenkin nostaa monia hyviä ja rakentavia asioita siitä esiin.

Kirja on ollut niin suosittu, että sen saaminen kirjastoista voi olla vielä vaikeaa. Suosittelenkin toivomaan sitä itselle vaikkapa joululahjaksi.

Niin, ja tietysti kaikkein kaunein runokirja on Raamatun Psalmit! Sieltä Psalmien sointuvista säkeistä voikin juuri nyt joulunaikaan hiljentyä etsimään niihin kätkettyä Kristusta.
Merkillistä, mutta hänhän on löydettävissä jokaisesta Psalmista.



  

Hämärän ja salaisuuksien rajamailla

Vanhan koirani kuolema heinäkuun puolivälissä on kuljettanut minua unen ja toden rajamailla. Olen nähnyt öisin joukon kummallisia unia - jopa samaa unta jalavan kannon edessä jakkaralla selkä suorana kököttävästä Hillasta kuin tyttäreni.
Salome kirjoitti puun läpi loistavasta valosta. Valon minäkin olen nähnyt.  Koiran haudan ympäristöä haravoidessani näin lämpimän keltaisen valon hautaa koristavan kukkamaljakon takana pilvisenä iltana. En millään onnistunut selvittämään valon lähdettä, vaan se jäi arvoitukseksi.
Ajatukseni ovat liikkuneet hämärän ja salaisuuksien rajamailla.
Olen lukenut tunnelmaan liittyen kolme erilaista kuolemaa käsittelevää kirjaa.

Luin Margaret Cravenin Kuulin pöllön kutsuvan ensimmäisen kerran jo n. 30 vuotta sitten. Olin kiinnostunut tietämään, miltä kirja vaikuttaisi nyt. Kirjan juoni rakentuu siihen, että piispa lähettää nuoren papin erämaan keskelle intiaanien kylään. Piispa tietää, että pappi on vakavasti sairas, eikä tällä ole elinaikaa jäljellä kuin pari vuotta. Täällä katoavan kulttuurin keskellä nuori pappi oppii paljon intiaaneilta ja luonnosta. Tärkeä oppi on lohen kuolema "uijan loppu". Se on uljaan elämän huipentuma - eikä ihmisen lähtö ole yhtään sen pelottavampi. Yhtä mutkattomasti kuin intiaanit elävät elämänsä, osana luontoa, yhtä tyynesti he siirtyvät pöllön maahan. Kun nuorelle papille kuuluu kutsuhuuto, hän on valmis.

Toinen kuolema-aihetta käsittelevä kirja on Anne Tylerin Jää hyvästi. Olen pitänyt Tylerin tavasta kirjoittaa proosaa, sillä hän kirjoittaa tarkkaan ja huolellisesti. Hän saa elämän tuntumaan tutulta ja herkulliselta. Ihmiset ovat tavallisuudessaan ja arkipäiväisyydessään hellyttäviä, heihin on helppo samaistua. Koen itse olevani arjen ihminen, joka pilkkoo päivästä toiseen kasviksia, levittää pyykkejä ja elää sukupolvien keskellä  olevalla katselupaikalla, siksi varmaan  Tylerin proosa on minulle helposti lähestyttävää. Jää hyvästi- kirja nosti esiin leskeyden. Päähenkilö Aaron on surusta suunniltaan. Hän ei tahdo uskoa silmiään, kun hiljattain menehtynyt Dorothy-vaimo tulee häntä vastaan kaupungilla. Kohtaamisesta alkaa kuitenkin hidas toipuminen. Tuntuu kuin Dorothy haluaisi taluttaa Aaronin uuden elämän kynnykselle.

   
John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe luokitellaan nuortenkirjaksi, mutta sen lukeminen on kiinnostava kokemus myös aikuiselle. Kirja on Amerikassa valittu vuoden nuortenkirjaksi, ja se on saanut osakseen palkintojen tulvan. Se kertoo syöpäsairaista nuorista, 16-vuotiaasta kilpirauhassyöpää sairastavasta Hazelista ja vuotta vanhemmasta Augustuksesta, joka on entinen koripalloilija, mutta nyt häneltä on amputoitu jalka sarkoomana takia. Nuoret ihastuvat toisiinsa kirkon alakerrassa pidettävässä terapiaistunnossa. On vaikeaa antaa myöten rakkaudelle, kun elämän rajallisuus on koko ajan tiedossa.  Tämä rajallisuus kuitenkin saa nuoret pohdiskelemaan harvinaisen kypsästi elämän peruskysymyksiä. Varsinkin Hazel on hyvin nokkela ja sanavalmis. Huumoriakin kirjasta löytyy, vaikka elämä näyttäytyykin mustien lasien läpi.

Kaikki nämä kolme kirjaa ovat ponnahtaneet kirjailijoiden mielikuvituksen suodattamina kuoleman visioina. Kuolema on aina rajan tältä puolelta katseltuna salaisuus. Jokainen voi kuitenkin tuoda pienen murun jaettavaksi siitä, mitä on siitä oppinut ymmärtämään.

Raamattu puhuu tästä samasta asiasta näin: " Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoituksen tavoin, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee." 1. Kor. 13:12   

  

Kirjapöydältä

Kuva parvekkeeltamme kirjapöydältä

Olin ostanut israelilaisesta kirjakaupasta muutaman kirjan ja kun maksoin, kassatyttö kysyi, haluaisinko ryhtyä heidän kanta-asiakkaakseen. Ei kiitos, minähän olen vain satunnainen matkailija, en tarvitse jäsenkorttia. Tyttö oli kuitenkin sinnikäs: totta kai tarvitsisin, saisin hyvät alennukset. Nyökkäsin myöntävästi, ja hän alkoi kirjoittaa nimeäni. Tyttö kirjoitti heprealaisin koukeroin - Liisa - ei mitään muuta! No, nyt sitten hypistelen ylpeänä israelilaisen kirjakaupan jäsenkorttiani.

Israelissa julkaistaan väkilukuun nähden eniten kirjoja maailmassa. Kirjailijoiden elämä täällä on kuitenkin kovaa kilpailua, sillä heidän vastajulkaistut kirjansa myydään heti suurella, jopa 80 % alennuksella. Meidänkin hotellimme alakerran kirjakaupan kaikki kirjat ovat alennushinnoilla. Juutalaiset viettävät kirjakaupoissa paljon vapaa-aikaa. Kaupoissa järjestetään myös lukupäiviä, jolloin ihmiset tulevat vain lueskelemaan myytäviä kirjoja. Lukupäivät ovat eräänlaisia tapahtumia, jolloin väkeä riittää jopa ruuhkaksi asti.

Mekin valmistauduimme matkaan lukemalla joukon kirjoja. Jo kesällä kahlasimme läpi kaksiosaisen juutalaisuuden historian, Pitkä vaellus. Monet kirjoista olin lukenut jo aikaisemmin kuten Telchinin Petturin, joka käsittelee juutalaisuuden ja kristinuskon keskeisiä kysymyksiä. Ehkä yksi parhaimmista koskaan lukemistani kirjoista on Amos Ozin Kertomus rakkaudesta ja pimeydestä. Se on tarina juutalaisesta suvusta ja erityisesti perheen äidin salaisuudesta, joka ei voinut olla heijastumatta lapsen elämään. Oz olisi Nobelin arvoinen kirjailija - toivottavasti hän sen jonakin päivänä saa.

Yöpöydälläni tällä hetkellä on Keneallyn Schindlerin lista, jonka monet ovat nähneet elokuvana. Päähenkilö Oskar Schindler oli saksalainen teollisuuspohatta ja natsipuolueen jäsen, joka pelasti työntekijälistalleen  enemmän juutalaisia kuin kukaan toinen 2. maailmansodan aikana. Hänen tunnuslauseensa oli: - Jos pelastaa yhden ihmisen, pelastaa koko maailman.