Millaisia olemme taivaassa?

Muistelimme ystäväni Ruutin kanssa Salomea.
- Minulla on ikävä hänen kauniita silmiään, Ruut kirjoitti. - Oikeastaan minun on ikävä hänestä kaikkea, hänen puseroitaan, takkejaan - erityisesti sitä vaaleanvihreää. Minulla on ikävä hänen kirjojaan ja taulujaan.
Niin, totta, minäkin ikävöin hänen suurten tummansinisten silmiensä lämmintä, viisasta - huumorintajuista ja ilmekästä katsettaan. Hänen tasaista,  sointuvaa ääntään, jota oli niin mukavaa kuulla puhelimessa. Hänen tapaansa liikkua, käsien nopeita liikkeitä ilmassa ja äkkinäisiä lähtöjään.
Nokkelaa sanailua ja naurua.

Niin, millaisina saisimme joskus vielä toisemme nähdä?

Kurkistetaanpa raamatun sivuille.

Paavali aloittaa puheensa ylösnousemusruumiista hyvin haastavasti.
1. Kor. 2

Joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on?"
Mikä järjetön kysymys! Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole.
Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen.
Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi.
On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten.






Joskus koulussa oppilaat kyselivät kuolemanjälkeisestä olotilasta. Muistan heidän muutaman  kysymyksensä: - Mitä sitten jos joku kuolee vauvana, niin täytyykö hänen olla koko ikänsä vauva?
- Jos joku on vammainen, niin onko hän taivaassakin?
- Tai jos on täällä oikein vanha ja ryppyinen?

Muistan vastanneeni, että taivaassa toki kaikki saavat olla parhaimmassa ja kauneimmassa hahmossaan.



Raamatun sanoin sama:

Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa, se mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana.
Mikä kylvetään vähäpätöisenä,
nousee kirkkaana.
Mikä kylvetään heikkona,
nousee täynnä voimaa.
Kylvetään ajallinen ruumis,
nousee hengellinen ruumis.

Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, 
niin me tulemme kerran taivaallisen 
ihmisen kaltaisiksi.

Ylösnousemuksessa meidän ruumiimme, sielumme ja henkemme yhdistyvät, ja meistä tulee kokonainen ihminen.

Jeesuksen ylösnousemus takaa myös meidän ylösnousemisemme, jos uskomme Jeesukseen.
1. Kol. 12 sanoo: Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Saamme seurata siis Jeesuksen mallia.

Aika- ja tilarajoitukset eivät koskeneet Jeesusta. Hän pystyi kulkemaan suljettujen ovien läpi, hän nousi taivaaseen ja ilmestyi ihmisille eri hahmoissa. Hänen ruumiinsa oli joustava, ja meidän ruumiimme tulee kerran olemaan samanlainen.

Vähän samantapainen muutos kuin omenansiemenellä, josta kasvaa kaunis ja kukoistava puu!

Valon ja varjon maa

Vähän väliä ajatukseni karkailevat Salome-ystäväni luo.
On vaikeaa käsittää, ettei puhelin soi aamuisin 9.20, ja yhteinen kahvihetkemme puhelimen ja kahvikupin kanssa alakaan. Usein näistä aamuisista keskusteluista löytyivät seuraavien blogitekstien aiheet. Juttuhetkemme olivat usein pieniä työkokouksia, mutta samalla myös rukousta.
Kun nyt innostun lukemastani artikkelista ja kuvittelen jakavani sen Salomen kanssa tai kuulen hauskan jutun, jonka haluaisin riemastuneena jakaa hänelle - on outoa, kun en enää voikaan.
Tuntuu, että mieli valahtaa tyhjäksi, jään ihmettelemään, että miten tästä nyt eteenpäin. Kenen kanssa jaan näitä kumpaakin kiinnostaneita asioita.
- Onhan sinulla minut! mies sanoo.
Totta, mutta jokaisella on oma paikkansa, jota kukaan muu ei pysty täyttämään samalla tavalla.

Lupasin viime päivityksessä palata siihen, mitä tietoa raamatusta voi saada kuolemasta. VT ei puhu paljoakaan kuolemanjälkeisestä ajasta, eniten aihesta puhutaan apogryfikirjoissa.

Jeesuksen vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on useita näkökulmia asiasta, joista voimme päätetellä jotakin siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen.
Näin Jeesus kertoi. (Luuk. 16) 

Rikas mies eli suuressa ylellisyydessä, mutta köyhä, nälkäinen Lasarus makasi sairaana hänen portinpielessään.
Kun Lasarus kuoli, niin enkelit kantoivat hänet Abrahamin huomaan, mutta rikas joutui tuonelassa kärsimyksiin. Rikas mies pyysi Abrahamia lähettämään Lasaruksen helpottamaan oloaan, tai ainakin varoittamaan hänen veljiään maan päälle.
Valitettavasti tällaistakaan apua rikas mies ei voinut saada.







Millaisia asioita vertauksesta voisi päätellä?

Ihmisen persoona näyttää pysyvän samana: rikas mies oli  kuoltuaan yhä rikas mies, ja Lasarus oli Lasarus. Abrahamkin oli paikalla ja oma itsensä.

Muistotkin näyttävät säilyvän, sillä rikas mies muisti hyvin, että hänellä oli viisi veljeä, joiden tulevasta kohtalosta hän oli huolestunut. Hän myös tiesi veljiensä ajatustavan. Mooseksen ja profeettojen opetukset eivät riittäisi saamaan veljiä mielenmuutokseen, tarvittaisiin jotakin jämäkkää. Jos kuollut Lasarus ilmestyisi paikalle, niin veljet uskoisivat. Abraham ei ollut kuitenkaan samaa mieltä, eikä voinut suostua rikkaan miehen ehdotukseen.

Rajan toisella puolella voimme tunnistaa toisemme. Rikas mies tunsi Lasaruksen, ja Lasarus rikkaan miehen. Kumpikin tunsi myös Abrahamin.

Molemmat olivat myös tietoisia omasta tilastaan. Lasarus lepäili Abrahamin rintaa vasten, mutta rikkaalla miehellä oli kovat kärsimykset.

Rikkaan miehen ja Lasaruksen välillä oli kuilu, jota ei voinut ylittää.
Paikkaa, jossa rikas mies joutuu olemaan, kutsutaan nimellä tuonela, joka on näkymätön maailma, edesmenneiden sielujen paikka.


Tällaistakin olen kuluneen viikon aikana oppinut (Derek Prince TV7)

Jeesus kertoo Lasaruksen olevan Abrahamin huomassa. Tämä olikin siunattu paikka ennen Jeesuksen omaa ylösnousemista, joka muutti  kaiken. Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen häneen uskovat eivät ole menneet enää tuonelaan, vaan heidän määränpäänsä on erilainen ja moninkertaisesti ihanampi.

Uskomme, että kuoleman jälkeen Jeesus on meitä vastassa ja pääsemme paratiisiin. Hepreankielinen raamattuni kääntää paratiisi-sanan gan eden, Edenin puutarha. Nimestä mieleen tulee  raikas ilma, vihreä nurmi, ruusujen runsaus, kaikenlaiset kukat ja niiden tuoksu.
Kuulostaa hienolta, vai kuinka?




Kuvat: Katunäkymiä Jerusalemin Vanhasta kaupungista, ruusut Johannesburgista

P.S. Jatkan ensi kerralla vielä samasta aihepiiristä. Millaisia raamattu kertoo meidän olevan kuoleman jälkeen?

Missä olet, ystäväni?

Tieto Salomen kuolemasta tavoitti minut, kun ajoimme huikean kauniin lumisen maiseman halki. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Tien molemmin puolin näkyi lumipeitteisiä kumpuilevia peltoja ja järvenselkiä, joissa auringonsäteet leikittelivät lumikiteillä muuttaen ne säteileviksi timanteiksi.
Kaikki oli niin kaunista, mutta yhtä äkkiä maailmani oli kovin tyhjä.
Puristin kännykkää kädessäni ja mieleen nousi kysymys: - Missä olet, ystäväni?

Samanlainen huudahdus oli kohonnut myös Salomen tyttären ajatuksiin, kun hän oli nähnyt äitinsä, josta elämä oli hetkeä aiemmin paennut.
- Missä olet,  rakas äiti?

Sekä Rebekka-tytär ja minä löysimme kumpikin toisistamme tietämättä huhuiluumme saman vastauksen.

Kun Jeesus oli ristillä kahden pahantekijän välissä, niin toinen heistä pilkkasi Jeesusta, mutta toinen moitti pilkkaajaa ja sanoi: - Meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa. Sitten hän sanoi Jeesukselle: - Muista minua, kun tulet valtakuntaasi.
Jeesus vastasi:  - Totisesti, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.

Jo tänään! Paratiisissa!!!

Ihmisessä on kolme eri osaa: ruumis, sielu ja henki. Ruumis on se, mikä rappeutuu, kuolee ja aikanaan nousee ylös.
Sielu on se osa meitä, joka touhuaa ja tekee nykyisessä ruumissamme päätökset. Meidän henkemme tila riippuu sielusta, siksi hengen onkin kehotettava sielua toimimaan oikein.
Henki ja sielu eivät kuole, vaan jatkavat olemistaan kuoleman jälkeen.
Henki palaa Jumalan luokse, se on hänen lahjoittamansa armon ja lohdutuksen henki.

Jeesus huusi kuolemansa hetkellä Isälleen: - Sinun käsiisi minä annan henkeni! Luuk. 23:46

Paavali oli niin valmis siirtymään Jumalan luo, että hän sanoi olevansa kahden vaiheilla. Hän halusi lähteä täältä ja päästä Jeesuksen luo, sillä se oli hänen mielestään kaikkein parasta. Kuitenkin hän sanoi, että seurakunnan vuoksi olisi parempi, että hän jäisi eloon. Fil. 1

Kun Stefanosta kivitettiin, ja hän oli kuolemaisillaan, hän rukoili, että Herra Jeesus ottaisi hänen henkensä vastaan. Hän oli varma siitä, että hänen henkensä siirtyy suoraan Jeesuksen luo. Apt. 7

Rebekka-tytär ja minä saimme lohdutusta sanoista, että Salome oli  päässyt Jeesuksen luokse, että hän oli  paratiisissa lepäämässä kaikista vaivoistaan.

Meidän kirkossamme opetetaan kovin vähän elämästä kuoleman jälkeen. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin hyvin kiinnostuneita ja haluavat tietää, mitä  ihmiselle tapahtuu kuoltuaan. Raamatusta löytyy yllättävän paljon tietoa kuolemanjälkeisestä elämästä.
Ajattelen kirjoittavani muutaman blogipäivityksen näistä kuolema-ajatuksista, sen mitä niistä itse ymmärrän. Aihe on kyllä vaikea, ja näistä asioista ollaan montaa mieltä. Haluaisin kuitenkin jakaa kanssanne kuluneen viikon pohdintojani.

Pyhäinpäivän aikaan

Tämä päivitys on kirjoitettu ennen  Israeliin lähtöä. Nyt Sweet Chariot huristelee Tiberiaassa.  Salomella ja Magdaleenalla on täällä kaikki hyvin.
Mutta nyt pyhäinpäivän aiheeseen ...


Näin pyhäinpäivän aikaan kaupat pullistelevat mitä kauheampaa krääsää. Olin tällaisessa pikkupoikien unelmakaupassa, ja toinen pojista osti pääkallon, joka osoittautui säästölippaaksi, ja toinen tuikkivan hautausmaata esittävän kynttilän, jossa lepakot lentelivät.
Minun asiani ei ollut jarrutella kammottavia ostoksia, mutta poikien valintoja seuratessani mieleeni tuli jo aikoja sitten televisiosta näkemäni melko hyytävä halloweniin sopiva juttu.

Eräs rikas ranskalainen tohtori oli pakastanut kuolleen vaimonsa jo viisitoista vuotta sitten. Hän uskoi tieteen kehittyvän jonakin päivänä niin pitkälle, että hänen vaimonsa voitaisiin herättää henkiin. Mies oli varannut myös itselleen samanlaisen hautauksen toivoen, että he jonakin päivänä taas saisivat olla yhdessä.
Mies oli vanha ja ryppyinen, vähäiset tukantupsut hapsottivat ja muutenkin mies muistutti hieman Frankensteinia. Tuonko näköisenä mies halusi tulla herätetyksi, ja mitä hänen vaimonsakin sanoisi, kun tapaisi kovasti vanhentuneen rakastettunsa!
Pakastin oli ollut hankittaessa kallis, kymmeniätuhansia dollareita, lisäksi se tarvitsi jatkuvaa valvontaa ja ylläpitoa. Jossain vaiheessa pakastin oli rikkoutunut, ja paikalle saapui sähkömies, joka kurkisti sen sisälle. Siellä rouva-rukka lepäsi aivan valkoisena kasvot täynnä paleltumia.
Järkyttävää! Vaikka tiede pääsisikin joskus niin pitkälle, että voisi herättää kuolleen, niin koskaan se ei voisi tarjota ihmiselle uutta ruumista, nuoruutta ja katoamattomuutta.

Valitettavasti meidät ihmiset on rakennettu niin, että solukkomme tuhoutuu vähitellen ja eräänä päivänä edessämme kohoaa elämän raja. Raamattu sanoo, että syntiinlankeemuksen seurauksena kuolema tuli ihmissuvun osaksi. Jokaisella on siitä kokemusta, olemmehan usein joutuneet hyvästelemään läheisiämme viimeiselle matkalle.

Kuolema voi olla myös armollinen. Joskus lähtijä on niin väsynyt sairauksiinsa ja kipuihinsa, että hänestä tuntuu, kuin Jumala olisi unohtanut hänet tänne. Silloin hän kaipailee, että miksi Isä ei jo tule,  tartu käteen ja vie taivaan kotiin.

Apostoli Paavali kertoo ylösnousemuksen ihmeestä. Hän sanoo, että meidät kylvetään maan poveen täällä katoavaisuudessa, mutta nousemme katoamattomuudessa. Meidät kylvetään alhaisuudessa. mutta nousemme kirkkaudessa -  lähdemme täältä heikkoudessa, mutta nousemme voimassa.

Kenenkään ei tarvitse siis palata vanhaan koinsyömään ja loppuunkuluneeseen ruumiiseensa.

Jeesus tarjoaa iankaikkisen elämän lahjaa kaikille, sillä hän on jo maksanut siitä hinnan.
Hän sanoo: - Joka uskoo minuun, ei ikinä kuole.
Ei tarvitse muuta kuin ojentaa kätensä, luottaa hänen lupaukseensa uudesta elämästä ja ottaa se vastaan uudessa kauniissa ruumiissa. Eipä tarvitse hankkia arkkupakastinta ainakaan tuota tarkoitusta varten!

Hämärän ja salaisuuksien rajamailla

Vanhan koirani kuolema heinäkuun puolivälissä on kuljettanut minua unen ja toden rajamailla. Olen nähnyt öisin joukon kummallisia unia - jopa samaa unta jalavan kannon edessä jakkaralla selkä suorana kököttävästä Hillasta kuin tyttäreni.
Salome kirjoitti puun läpi loistavasta valosta. Valon minäkin olen nähnyt.  Koiran haudan ympäristöä haravoidessani näin lämpimän keltaisen valon hautaa koristavan kukkamaljakon takana pilvisenä iltana. En millään onnistunut selvittämään valon lähdettä, vaan se jäi arvoitukseksi.
Ajatukseni ovat liikkuneet hämärän ja salaisuuksien rajamailla.
Olen lukenut tunnelmaan liittyen kolme erilaista kuolemaa käsittelevää kirjaa.

Luin Margaret Cravenin Kuulin pöllön kutsuvan ensimmäisen kerran jo n. 30 vuotta sitten. Olin kiinnostunut tietämään, miltä kirja vaikuttaisi nyt. Kirjan juoni rakentuu siihen, että piispa lähettää nuoren papin erämaan keskelle intiaanien kylään. Piispa tietää, että pappi on vakavasti sairas, eikä tällä ole elinaikaa jäljellä kuin pari vuotta. Täällä katoavan kulttuurin keskellä nuori pappi oppii paljon intiaaneilta ja luonnosta. Tärkeä oppi on lohen kuolema "uijan loppu". Se on uljaan elämän huipentuma - eikä ihmisen lähtö ole yhtään sen pelottavampi. Yhtä mutkattomasti kuin intiaanit elävät elämänsä, osana luontoa, yhtä tyynesti he siirtyvät pöllön maahan. Kun nuorelle papille kuuluu kutsuhuuto, hän on valmis.

Toinen kuolema-aihetta käsittelevä kirja on Anne Tylerin Jää hyvästi. Olen pitänyt Tylerin tavasta kirjoittaa proosaa, sillä hän kirjoittaa tarkkaan ja huolellisesti. Hän saa elämän tuntumaan tutulta ja herkulliselta. Ihmiset ovat tavallisuudessaan ja arkipäiväisyydessään hellyttäviä, heihin on helppo samaistua. Koen itse olevani arjen ihminen, joka pilkkoo päivästä toiseen kasviksia, levittää pyykkejä ja elää sukupolvien keskellä  olevalla katselupaikalla, siksi varmaan  Tylerin proosa on minulle helposti lähestyttävää. Jää hyvästi- kirja nosti esiin leskeyden. Päähenkilö Aaron on surusta suunniltaan. Hän ei tahdo uskoa silmiään, kun hiljattain menehtynyt Dorothy-vaimo tulee häntä vastaan kaupungilla. Kohtaamisesta alkaa kuitenkin hidas toipuminen. Tuntuu kuin Dorothy haluaisi taluttaa Aaronin uuden elämän kynnykselle.

   
John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe luokitellaan nuortenkirjaksi, mutta sen lukeminen on kiinnostava kokemus myös aikuiselle. Kirja on Amerikassa valittu vuoden nuortenkirjaksi, ja se on saanut osakseen palkintojen tulvan. Se kertoo syöpäsairaista nuorista, 16-vuotiaasta kilpirauhassyöpää sairastavasta Hazelista ja vuotta vanhemmasta Augustuksesta, joka on entinen koripalloilija, mutta nyt häneltä on amputoitu jalka sarkoomana takia. Nuoret ihastuvat toisiinsa kirkon alakerrassa pidettävässä terapiaistunnossa. On vaikeaa antaa myöten rakkaudelle, kun elämän rajallisuus on koko ajan tiedossa.  Tämä rajallisuus kuitenkin saa nuoret pohdiskelemaan harvinaisen kypsästi elämän peruskysymyksiä. Varsinkin Hazel on hyvin nokkela ja sanavalmis. Huumoriakin kirjasta löytyy, vaikka elämä näyttäytyykin mustien lasien läpi.

Kaikki nämä kolme kirjaa ovat ponnahtaneet kirjailijoiden mielikuvituksen suodattamina kuoleman visioina. Kuolema on aina rajan tältä puolelta katseltuna salaisuus. Jokainen voi kuitenkin tuoda pienen murun jaettavaksi siitä, mitä on siitä oppinut ymmärtämään.

Raamattu puhuu tästä samasta asiasta näin: " Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoituksen tavoin, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee." 1. Kor. 13:12