Nimetön kasvoton.

Kun olin tulossa maailmaan, sota oli pelannut Suomessa muutamaa vuotta aiemmin julmaa peliään. Elämän palikat olivat menneet monessa perheessä uusiksi:  minunkin kotitalostani oli kaatunut nuori isäntä, ja hänen tilalleen sota oli tuonut Karjalasta evakkomiehen, joka ihmetellen kulki avaralla pihalla ja opetteli astumaan isännän saappaissa. Kun sitten synnyin, minusta oli odotettu poikaa, nimikin oli jo valmiina: Ari-Matti. Tyttövauvan nimi oli jäänyt aivan miettimättä. Onneksi sentään kiireinen kätilö pysähtyi ehdottamaan minulle sen ajan muotinimeä, jonka äitini sitten tyytyväisenä hyväksyikin.

Tämän jälkeen alkoi sukeltelu nimiviidakossa. Jo 2-vuotiaana nimesin itseni uudelleen, ja sen jälkeen aina uudessa joukossa olen saanut uuden nimen. Identiteettini nimiasiassa horjui pahasti. Nykyisinkin joulukorttia kirjoittaessani joudun miettimään, millä nimellä kullekin sen kirjoitan. Kun Salome kertoi minulle omasta raamatullisesta nimestään, halusin pyytää häntä kyselemään minullekin nimeä. Olin asiasta kuitenkin arkeillani. Toivoin, että uusi nimeni olisi tuntematon ja vaatimaton VT:n puolelta  - yksi jonkin viisityttärisen perheen nimirimpsusta. Sellaisen pystyisin ottamaan vastaan. Kun Salome sitten kertoi saaneensa minulle Magdaleena-nimen, en halunnut sitä. Se tuntui aivan liian isolta ja juhlalliselta.

Eräs koskettavimmista Raamatun kertomuksista mielestäni on pääsiäisaamun tapahtuma puutarhahaudalla, jossa Maria Magdalena kohtaa Jeesukseen, mutta ei ensin tunnista häntä, vaan luulee tätä puutarhuriksi. Joh. 20: 11-18. Tässä tapaamisessa aurinkoisessa, linnunlaulua täynnä olevassa puutarhassa Jeesus kutsuu Maria Magdalenaa nimeltä: - Maria! Ja samassa järkyttävä suru katoaa ja vaihtuu hetkessä iloksi.

Kun Jumala kohtaa ihmisen, tämä ei ole enää nimetön, eikä kasvoton. Hän ei ole enää kuka tahansa. Hän ei olekaan aivan keskeneräinen, vaan alkaa vähitellen kasvaa sellaiseksi, kuin Jumala on hänet alun perin suunnitellut.  Jesaja 43:ssa Jumala vakuuttaa:- Nimeltä minä olen sinut kutsunut, sinä olet minun.

Miten sitten hyväksyin Magdaleena-nimen? Vuosi sitten Israelissa eräs muusikko puhutteli minua yllättäen tällä nimellä, aivan kuin olisi tunnistanut. Samoin tapahtui, kun eräs työtoverini kirjoitti nimeäni puhelinmuistoonsa, ja kurkkiessani sivusta hän alkoi kirjoittaa: Magda. . . Silloin parahdin: - Apua! Miksi sinä kirjoitat minun raamatullisen nimeni? Työtoverikaan ei voinut mistään sitä tietää. Niinpä minun oli lopultakin otettava koppi uudesta nimestäni.

Magdaleenan yhä keskeneräinen kuva on syntynyt vuosina 2011-2013. Kuva  kertoo näkyväksi tulemisen prosessista.

Uusi nimi

Olen koko tämän viikon lueskellut Ilta-Sanomien erikoislehteä - Stalin. 20 miljoonaa uhria. Se tuli myyntiin 7. 3. jolloin hirmuhallitsijan kuolemasta oli kulunut 60 vuotta. Lukiessani olen ihmetellyt, kuinka pienestä maailmanhistoria usein on kiinni. Stalin itse kertoo: " Ellei Leniniä olisi ollut, olisin pysynyt kuoropoikana ja seminaarilaisena." Ah kumpa olisikin pysynyt!

Nuorena Josifin (= tulevan Stalinin) tiedetään olleen pappisopiskelijan ja kehutun runoilijan, mutta myös agitaattorin ja ryövärin.

Kun Josif ensi kertaa tapasi Leninin (Tampereella v.1905 !) kertoo hän tästä kokemuksestaan seuraavasti: "Olin odottanut Leninin olevan "vuorikotkan kaltainen", uljas ilmestys myös fyysisesti, ei vain henkisesti. Millainen olikaan pettymykseni, kun sain nähdä aivan tavallisen, keskikokoa lyhyemmän miehen....".

Josif oli tässä kohtaamisessa muille kokouksen osaanottajille entuudestaan tuntematon rokonarpinen (isorokko) mies Gruusiasta. Hän käytti itsestään salanimeä 'Ivanovits'. Kaikilla kokouksen jäsenillä piti olla salanimi, sillä Lenin piti niistä.

Tämänkin blogin kirjoittajilla on salanimet, mutta syy niihin ei ole poliittinen, vaan ne on saatu lahjaksi. Oman nimeni historia on seuraavanlainen.

Makoilin muutama vuosi sitten olohuoneeni ikkunan edessä olevalla sohvalla katsellen huiman korkeita kuusenlatvoja, jotka huojuivat upeasti tuulessa. Ne tiesivät mitä ne olivat, mutta tiesinkö minä? Olin jo pidempään miettinyt sitä miten vaikeaa on analysoida omaa itseään; paljon vaikeampaa kuin läheisiä ystäviään. Kaipasin ohjeita. Silloin keksin esittää Luojalleni kysymyksen: "Mahtaako Raamatussa olla kaltaistani naistyyppiä, oppiakseni hänen kauttaan asioita itsestäni?" Vastaus ikään kuin laskeutui ymmärrykseeni. Kuulin sanat: "Sinä olet Salome." Muistin heti Salomesta kaksi asiaa, positiivisen ja negatiivisen. Hän oli Jeesuksen äidin sisar, Jaakobin ja Johanneksen äiti, joka yritti järjestää näille Jeesuksen serkkupojille kunniapaikat aikanaan taivaassa. Naivia, mutta äidit ovat äitejä. Toisaalta Salome oli uskollinen silloinkin kun muut olivat jo luikkineet pakoon. Kun Jeesus ristiinnaulittiin olivat Maria-äidin rinnalla ristin juurella ...Marian sisar (Salome), Maria Kloopaan vaimo ja Maria Magdaleena, sekä opetuslapsista Johannes.(Joh 19; 25).

Ilmestyskirjassa on meitä kaikkia koskeva mielenkiintoinen lupaus, mitä tulee nimiimme:" ...Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan heille valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja." .

Pyhän tuntua

Salome kertoi viimeksi blogissamme Sweet Chariotin tarinan. Leveän valkoisen enkeliauton ajaminen jälkiä jättämättä vastasataneessa lumessa oli tietysti pyhä kokemus, joka vei seuraavan yön unet. Tapahtuman yksityiskohtia oli kerrattava yhä uudelleen.

Hengellinen elämä ei voi kuitenkaan rakentua erityiskokemuksiin ja elämyksiin. Ne ovat kuin ylimääräisiä lahjoja, joita ihminen saa yllättäen. Ne on usein tarkoitettu vahvistukseksi vaativiin elämäntilanteisiin kuten tässä tapauksessa masentuneelle ystävälle. Aivan kuin hänelle olisi näin viestitetty: - Ole turvallisella mielellä, menet minne tahansa. Edelläsi ajaa enkeliauto!

Tästä samasta rohkaisusta Salome ja minäkin otimme osamme. Olimme lähdössä muutaman päivän kuluttua viikoksi Pietariin ja pian sen jälkeen kuudeksi viikoksi Israeliin. Varsinkin Eilatiin lähtö jännitti hiukan - kävihän Israel juuri marraskuussa Gazan sotaa.

Kun puhutaan erityisistä hengellisistä kokemuksista, ne saavat aikaan helposti hämmennystä. Usein ne nostavat esiin vertailua: miksi tuo ihminen on saanut kokea tuollaista erityistä. Miksi en minä? Seuraavaksi nousee kysymys: enkö olekaan hyvä kristitty, kun Jumala ei anna minulle mitään extraa?

Tärkeämpää kuin kaivata erityiskokemuksia, on kaivaa rippiraamattunsa esille ja etsiä sen sivuilta Jumalan puhetta. Yhtä tärkeää on myös oman paikan löytäminen ja kuluttaminen kirkonpenkissä. Suomessa jouluna ja pääsiäisenaikaan kirkon ovet käyvät tavallista tiuhempaan tahtiin.

Kappeliseurakuntamme kirkossa kiirastorstai-illan ehtoollinen oli taas kiehtova kokemus. Tilaisuuden lopuksi kirkon kattokruunun valot himmennettiin, kynttilät sammutettiin ja alttarivaatteet käärittiin pois. Suntio keräsi verkalleen hopeisia ehtoollispikareita. Täydessä kirkossa ihmiset pidättivät henkeään, kenenkään takki ei edes kahahtanut. Kuului vain pikareiden kilahtelu toisiaan vasten, yksi kilahdus toisensa jälkeen - kuin putoilevia kyyneleitä tai hikipisaroita. Kirkkoon oli laskeutunut pyhän tuntu. Seurakunta oli yhdessä hiljaa pääsiäisen mysteerin edessä. Oli suurta odotusta, oltiin ristin tien päässä.

Pyhä voi tulla lähelle yksityisellä erityisellä tavalla, mutta se voi koskettaa kauniilla ja hoitavalla tavalla myös seurakunnan keskellä tutussa kirkonpenkissä.

Liitteenä Magdaleenan maalaama kuva

Sweet Chariot

Jaaha! Magdaleena-siskoni on herännyt talviunestaan - sitten Eilatin valon, lämmön ja vapauden. Sweet Chariot ajelee siis nyt Suomen iki-ihanassa keväässä ja minäkin haluan hypätä sen kyytiin.

'Swing low, sweet chariot...' on meidän kaikkien tuntema amerikkalainen Negro spirituaali, mutta alkuperältään se on yhdysvaltalainen virsi, jonka eräs intiaani on säveltänyt jo vuonna 1862..
Sanapari 'sweet chariot' taas liittyy profeetta Eliaan ja hänen profeetanoppilaaseensa Elisaan.

2 Kun 12; 11
" Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset ja erottivat heidät toisistaan, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen."

Vähän ennen tätä ainutkertaista lähtöä on Elia heittänyt viittansa oppilaansa Elisan harteille, jättäen hänelle siten oman tehtävänsä ja Herralta saadun voimansa.

Näin Raamatussa, mutta miten 'tuliset vaunut' liittyvät meihin?
Olin viime marraskuussa tulossa yllätysvierailulle Magdaleena-ystäväni maatilalle, suurissa vaikeuksissa kamppailevan ystäväni kanssa. Olimme lähteneet matkaan hänen autollaan. Magdaleena oli lasikuistiltaan nähnyt tuntemattoman auton ilmestyvän metsätien suunnasta heidän pihaansa, meni tupaan ja pyysi miestään menemään vieraita vastaan. "Metsämiehiä varmaan"; arveli aviopari.
Isäntä otti kuistilla meidät lämpimästi vastaan, ja vierailu oli kaikin puolin hoitava. Saatiin 'masennuksen vaippa' edes hetkeksi siirrettyä ystäväni yltä - tämän 1800-luvulta peräisin olevan pirtin ilmapiirissä.
Lähtiessämme jälleen kohti etelää tulivat ystävämme meitä pihalle asti saattamaan. Ihmettelin vähän uskonsisareni outoa olemusta, mutta vasta sähkäpostitse sain siihen selityksen.
Magdaleena oli luullut, että valkoinen auto oli ollut meidän. Mutta nyt hän näki, että me olimme tulleet pihaan juuri vastakkaisesta suunnasta ja sitä paitsi meidän automme oli vihreä. Valkoista autoa ei näkynyt enää ,missään.
Lähdettyämme hän kävi etsimässä vastasataneelta lumelta auton renkaiden jälkiä, mutta mitään jälkiä ei ollut. Mennessään takaisin pirttiin kysäisi hän mieheltään, että mikä kumman auto se valkoinen on voinut olla, johon hän sai heti reippaan vastauksen. "Sen on täytynyt olla se Sweet Chariot.

On todella juhlallista ajatella, että ko. auto on tullut paikalle ennen meitä. Sama taivaallinen ajopeli tuntui ehtineen edellemme monasti myös Eilatissa. Niin helposti kaikki tuntui siellä sujuvan. Onneksi tämä 'chariot' osaa ajaa myös täällä Suomen teillä, liukkaudessa ja sohjossa, sydämemme koleikoissa ja korpiteillä.

Kuva: Salomen Eilatissa maalaama akvarelli "Sweet Chariot".

Pääsiäisen jälkeen

On kulunut kaksi kuukautta siitä, kun palasimme Eilatista kotimaahan. Lentokentälle saapuminen oli yhtä juhlaa. Osa Salomen suuresta perheestä odotteli tulohallissa aukirullatun banderollin kanssa, jossa maailman paras mummi toivotettiin tervetulleeksi. Minuakin mies odotteli valkoisten ruusujen kanssa. Oli turvallista painautua tutunhajuista takkia vasten, tuntui, että olen kotona.

Kuusi viikkoa oli kulunut Israelissa kuin kuusi päivää. Kun päiviimme Eilatissa oli löytynyt rytmi, ne alkoivat suorastaan kiitää. Loppuaikana panimme herätyskellon soimaan aamukuudelta niin, että saimme päiviin lisää mittaa. Lopulta oli uskottava, että retriittimme Eilatissa oli ohi, ja oli kiskottava kiinni ylipainoisen laukkuni vetoketju. Mielen pohjalla oli kuitenkin haave siitä, että ensi talvena olisimme jälleen samassa paratiisissa. Ehkä olisimme silloin suuremmalla joukolla. Ehkä jotkut kanssamme blogi-matkaa tehneet olisivat mukanamme. Suunnittelimme, mitä kaikkea silloin ystävien kanssa yhdessä voisimme tehdä: kirjoittaisimme, maalaisimme, kävelisimme, uisimme, kävisimme ihmettelemässä erilaisten seurakuntien tilaisuuksia ja kokoontuisimme keskenämme vaikkapa alakerran synagogan rauhaan.

Koska itse nautimme olostamme - levosta, kauneudesta, hyvästä ruuasta ja monista mukavista puuhista, luotamme siihen, että ystävämmekin tulisivat viihtymään. Niinpä esitänkin tässä Salomen ja minun yhteisen kutsun: jos Jumala suo -  ja rauha jatkuu -  niin emmekö lähdekin tammikuussa 2014 joukolla Punaisen meren rannalle!

Jos aika Eilatissa kului kiitämällä, sama vauhti jatkui täällä koti-Suomessakin. Kirkkovuodessa laskeuduttiin ensin paastoon, ja sen jälkeen päästiin juhlimaan pääsiäistä. Piirtämäni tyttö viipyy vielä pääsiäisen tunnelmissa. Hän on täynnä pääsiäisen iloa, ihmetystä ja rauhaa. Pääsiäinen ei pääty juhlapyhien loputtua, sen ihmettä voi pysähtyä miettimään vaikka joka päivä.

Punaisella merellä

Terveiset lähtöristeilyltä. Tänään vietimme neljä tuntia sinisellä Punaisella merellä. Kävimme kääntymässä neljän maan risteyksessä: Jordanian, Saudi-Arabian, Egyptin ja Israelin.

Huomenna Sweet Chariot starttaa ja kääntää nokan kohti Suomea, ja blogimme sulkeutuu.

Lämpimät kiitokset kaikille mukana matkanneille!

"Kanna muistoja, älä matkatavaroita!"

Tänään kävimme kaupungin ulkopuolella olevassa maustekaupassa taksilla. Päätimme säästää ja kävellä takaisin. Jouduimme kulkiessamme Jordanian rajalle, josta rajavartija käännytti meidät ja ilmoitti, että pidemmälle emme pääse. Harhailimme paahteessa ilman vesipulloa suola-altailla ja lopulta eksyimme leguaanierämaahan. Onneksi kahden tunnin vaeltelun jälkeen ympyrä sulkeutui ja olimme jälleen maustekaupan pihassa. Kun ostimme kokikset ja tilasimme taksin, kerroin myyjälle, että meillä oli "nice little walk". Hän ihmetteli, etteikö ollut kuuma. Siihen me, ettei ollenkaan, mehän olemme Suomesta!

Harhailumme todellinen syy oli se, että viime viikon rankkasateessa tien loppupätkä oli romahtanut ja keskelle laaksoa oli auennut rotko, jonka pohjalla oli vielä vettä. Oli kuitenkin kiitoksen paikka, että meillä on ollut koko matkan ajan paljon esirukoilijoita taustalla. Monet ovat olleet myös henkisiä valmentajiamme kuten Kaija neuvoillaan kepeästä kantamisesta. Lea puolestaan muistutti lämpimästä pukeutumisesta talvisessa Israelissa, ettemme saisi kylmänkyhmyjä. Ritva varusti meidät vitamiineilla, maitohappobakteereilla, kynttilöillä, lautasliinoilla ja puuropusseilla. Matkalukemista ja muistiinpanovälineitä ovat monet ystävät antaneet myös matkaamme.

Olemme joka ilta lukeneet Marjatta-rovastin kirjoittamasta runokirjasta runon. Valitsimme seuraavat matkalaukkuja pakatessamme.

"Ainainen ikävä/ johonkin/ ja sieltä kotiin"

Ja tämän toisen myös valitsimme:

"Puhu talteen/ jokainen tiaisen vihellys/ ja putoavan pisaran ääni./ Kevät alkaa tulee ja/ on ohi.

Puhu talteen/ jäniksen edestakainen polku/ ja ketun viivasuora jälki/ sänkipellon poikki."

(Salomen maalaaman kuvan tyttö ei ole lähdössä juhliin, vaan pukee jo matkakenkiä jalkaansa.)

Taivas on auki Eilatissa

Viisi viikkoa olimme seuranneet hotellin hiljentymistä sapatiksi. Käytävät olivat tyhjentyneet, kun tummiin asuihin pukeutuneet juutalaiset olivat astelleet arvokkaasti tilaisuuksiinsa alakerran synagogaan. Käytävän valot oli himmennetty, ja aulaa valaisivat kymmenet tuikut. Uskaltaisimmeko me nyt viimeisenä sapattinamme liittyä joukkoon, asettua synagogan ovipieleen tai shermin taakse kuuntelemaan? Olihan meidät jo muuten toivotettu tervetulleiksi synagogaan. Olimme arkipäivinä seuranneet nuorten juutalaismiesten pukeutumista valkeaan viittaan ja ihmetelleet, miten he kietoivat rukouskoteloita nauhoilla käsivarsiinsa.

Ensimmäinen vaikeus oli aikataulun selvittäminen, mihin aikaan tilaisuus olisi? Oikean ajan löytäminen hepreankielisestä listasta oli kaksissa naisinkin työlästä. Päädyimme mielestämme järkevään aikaan, se oli 16.10. Ensin kuitenkin piti pukeutua. Olisimmeko turistivaatteissamme tarpeeksi tyylikkäitä, eihän meillä ollut mustia sukkahousuja eikä kiiltonahkakenkiäkään!

Lopulta raotimme parhaimpiimme pukeutuneena synagogan ovea. Huone oli typötyhjä! Olimme siis valinneet väärän ajan. Katsoimme listasta seuraavan mahdollisen: 17.01 - olipa aika kummallisen tarkka! Odotimme huoneessa kädet helmassa hitaasti kuluvan tunnin, sitten taas palasimme alakertaan raottamaan synagogan ovea. Taaskin yllätys kohtasi: tila oli edelleenkin tyhjä, mutta nurkassa olevalle pöydälle oli ilmestynyt sapattiviinipulloja, mehukannuja, laseja, tarjottimellinen pikkuleipiä ja vihreitä yrttejä lautasella. Odottelimme aikamme tilaisuuden alkua, mutta ketään ei taaskaan ilmestynyt. Katselimme kaihoten nurkkapöydän tarjoilua, mutta pelkkä ajatuskin niihin koskemisesta hirvitti.

Niinpä meidän kahden hengen seurakuntamme nousi mietteliäänä jonkin ajan kuluttua marmoriportaita sisääntuloaulaan Ei löytynyt meille etsimälläkään sapattijuhlaa, mutta eipä haitannut: onhan taivas silti auki Eilatissa.

Huoneessa keitimme kahvit ja leikkasimme monta viipaletta hotellin joka viikko tarjoamaa sapattipullaa. Ensimmäisellä viikolla pulla riitti moneksi päiväksi, nyt ahmimme sen jo melkein saman tien.

Kuvan maalaus on Salomen, asettelu ja kuvaus Magdaleenan.