Pääsiäisaamun valoa

Lähetä valosi ja totuutesi, ja ne johdattakoon minua. Ps. 43:3

Tänä vuonna pääsiäisen sanoma siitä, että elämä voittaa on erittäin tervetullut.
Presidenttimmekin lähetti pääsiäistervehdyksenä kevätkukkien kuvia ja muistutti siitä, että kevät voittaa pimeyden jälkeen.
Pimeys ja valo ovat vastakkain oleva taistelupari. Pimeyttä ei voi poistaa, mutta valoa voi pyrkiä lisäämään ainakin omassa ja läheisten elämässä.
Jumalan valo on vaativaa, koska se paljastaa ihmisen sisimmässä olevan pimeyden. Hänen läheisyydessään pimeys väistyy.
Jeesus puhuu itsestään maailman valona. Hän sanoo Joh 8:12: - Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo.

Paavali muistuttaa 1. Tess. 5 siitä, että Jeesuksen seuraajat eivät ole pimeydessä. Hän sanoo: - Te kaikki olette valon lapsia ja päivän lapsia. Me emme ole yön, emmekä pimeyden lapsia. 

Nyt pääsiäisen aikaan lukiessani Jeesuksen kärsimyksestä kertovia tekstejä, olen vaeltanut ajatuksissani Jerusalemin katuja ja kaivannut taas kerran Vapahtajan jalanjäljille.
Matteus kertoo siitä, kuinka viikon ensimmäisenä päivänä pääsiäisen jälkeen Magdalan Maria tuli toisen Marian kanssa katsomaan Jeesuksen hautaa.

Samassa maa alkoi tärähdellä, paikalle ilmestyi enkeli, joka vieritti kiven pois. Naisille enkeli sanoi: - Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei  hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän itse sanoi. Tulkaa katsomaan paikkaa, jossa hän makasi.

Kun vierailija astuu varoen ja hieman uteliaana Puutarhahautaan sisälle, hän katselee valkeaksi kalkitussa haudassa ympärilleen. Penkkimäinen koroke, jossa Jeesuksen ruumiin kerrotaan levänneen on  erotettu turisteille tarkoitetusta tilasta. Sivuseinällä on ikkuna-aukko, josta valo lankeaa penkille. Kun tulijan silmät tottuvat hämärään, niin hän huomaa seinällä enkelin sanat: - Hän ei ole täällä, sillä hän on noussut ylös.
Vierailijalle tulee siitä valtavan riemukas olo, että - niinpä tietysti - haudanhan pitikin olla tyhjä!!!
Jeesus on herännyt kuolleista. Hän ei ole enää kuoleman ja haudan vanki.

Siinä meille loistaa todellinen pääsiäisen valo.
Tätä pääsiäisen valoa toivotan kaikille blogin lukijoille!

Pääsiäisen aikaan

Vaajakosken kirkko palmusunnuntaina

Valoa Luopioisten kirkon ikkunasta kiirastorstaina

Tänä vuonna pääsiäinen oli perheessäni poikkeuksellinen, sillä vietimme sitä mieheni kanssa kahden. Monena vuonna meillä on ollut ympärillä koko suurperheemme,  ja olemme juhlineet jopa kolmen lapsenlapsen synttäreitä pääsiäisen aikaan.
Koska kaikilla lastemme perheillä oli tänä vuonna muuta menoa, niin suunnittelimme viettävämme pääsiäisen ajan osallistuen mahdollisimman paljon seurakunnan tarjoamiin tilaisuuksiin.

Lähdimme maaseudun rauhaan vanhaan taloomme korkeiden valkoisten hankien keskelle.  Ympärillä oli hiljaista, katse kulki peltojen yli pieniltä järviltä toiselle. Hangella näkyi oman koiran jälkien lisäksi vain jänisten temmellys.

Suunnitelmamme osoittautui mitä parhaimmaksi. Saimme pysähtyä kaikessa rauhassa pääsiäisen sanoman äärelle. Olimme olleet jo palmusunnuntaina aloittamassa kotikirkossa Hiljaista viikkoa, nyt osallistuimme kiirastorstain juhlalliseen ehtoollisjumalanpalvelukseen, joka päättyi virteen Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. Tilaisuus loppui siihen, että kirkko pimennettiin, messussa käytetyt tavarat kannettiin pois, vain yksinäinen kynttilä jäi lepattamaan krusifiksin vierelle.

Pitkäperjantain mustiin verhottu alttari Luopioisissa

Pitkäperjantaina kirkko oli peitetty mustiin alttarivaatteisiin, eikä urkuja käytetty. Kirkkokuoro lauloi koskettavasti ristin sanomasta. Olo oli pysähtynyt ja tyrmistynyt, niin kuin ristin juurella seisovalla aikanaan. Mieli yritti tavoittaa Kristuksen kuoleman mysteeriä Joh. 3:16 sanoja:

Niin on Jumala maailmaa rakastanut, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.








Pääsiäismessu Pälkäneen kirkossa pääsiäisenvastaisena yönä oli sykähdyttävä kokemus. Tilaisuudessa luettiin runsaasti VT:sta luomisen tekstejä, joita harvemmin kuulee.
VT:ssa on monta kirjaa ja runsaasti sivuja. Kaikki ne kertovat kuitenkin saman, minkä Jeesus sitten selitti lyhyesti oppilailleen. Siis minkä? Sen, että Jeesuksen piti kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä. (Luuk. 24:7)
Kaikille kirkkoon tulijoille jaettiin pääsiäispaketti, johon kuului käsiohjelman ja virsikirjan lisäksi tuohus. Se sytytettiin vuorokauden vaihtuessa ojentamalla tuli vierustoverilta toiselle. Oli hyvin kaunista, kun pienet valot lepattivat kirkon penkeissä. Tunnelma oli upea, kun tervehdimme toisiamme: - Kristus on ylösnoussut! - Totisesti noussut!

Vielä toisena pääsiäispäivänä osallistuimme naapurikylän kyläkirkkoon, joka pidettiin paikallisella maamiesseurantalolla. Siellä ilmapiiri oli hyvin kodikas, kirkkoherra kyseli kirkkovieraiden pääsiäisen vietosta, oli vapautunut, iloinen - jopa hieman villi tunnelma. Pääsiäisen riemu tuntui tulvivan joka nurkasta.

Huomasimme mieheni kanssa, että pääsiäisen aika oli ollut meille eräänlainen retriitti, jolloin olimme vetäytyneet hiljaisuuteen ja keskittyneet pääsiäisen sanomaan kaikessa rauhassa. Mieheni piti erityisesti pitkäperjantain kirkon karuudesta,  sen synkästä tunnelmasta ja yhden papin vastuusta jumalanpalveluksessa. Itse taisin tykätä pääsiäisyön komeasta messusta ja vauhdikkaasta toisen pääsiäispäivän kyläkirkosta. Kaikista kuitenkin muodostui hieno kokonaisuus.

Voinkin suositella tällaista retriittiä blogin lukijoille. Meille tämä retriitti syntyi vähän vahingossa, huomasimme vasta jälkeenpäin, että pääsiäistämme saattoi kutsua sellaisella nimellä.
Jos joku haluaa toteuttaa tällaisen retriitin, sen voisi tehdä hieman tietoisemmin alusta pitäen. Vaikkapa pyytää siihen ja edessä oleviin tilaisuuksiin siunausta.

Pääsiäisyön messu Pälkäneen kirkossa

Näkemisestä

Olen ottanut nämä kaksi kuvaa Israelista Tiberiaan läheltä Gennesaretin järven rannalta.
Kuvat ovat samasta kohdasta, ylempi on maisemakuva, mutta toisessa on kuvattu läheltä samaa keltaisena hehkuvaa kukkaketoa.
Tuollaistahan näkeminen yleensäkin on: joku katselee tilannetta kauempaa, toinen taas lähestyy, pysähtyy ja kumartuu katsomaan. Jopa viivähtää.

Joh. 20:1-10 kerrotaan, miten ensimmäisenä pääsiäisenä Jeesuksen haudalle kiirehti kolme ihmistä, Maria, Pietari ja Johannes. Kukin heistä suhtautui eri tavalla näkemäänsä. Kun Maria saapui paikalle, hän näki, että kivi oli vieritetty haudan suulta pois. Hänelle riitti asian toteaminen, hän näki, mutta ei tajunnut. Niin hän kääntyi ja lähti juoksujalkaa kertomaan näkemästään Pietarille ja Johannekselle: - Kivi on siirretty pois!
Kun Pietari saapui haudalle, hän teki havaintoja käärinliinoista. Hän näki, kuinka kasvoja peittänyt hikiliina oli erillään omana käärönään. Pietarin tapa nähdä oli analysoivaa, kreikankieli käyttää siitä  sanaa, joka on meille tutun teoretisoida-sanan pohjana. Pietari näki ja yritti saada näkemästään ehjää kuvaa, hän mietti, oliko hänen näkemänsä mahdollista.
Vasta Johannes näki tilanteen avoimin ja oivaltavin silmin. Joh. 20:8 sanoo: "Hän näki ja uskoi"

Minusta on mielenkiintoista ajatella, miten kreikankielisessä alkuperäisessä tekstissä kunkin kolmen henkilön näkemisestä on käytetty eri sanaa.
Jokainen heistä tunsi Jeesuksen. He kaikki olivat kuulleet hänen opetuksensa ja olivat nähneet hänen tekemänsä ihmeet. He olivat olleet seuraamassa Jeesuksen ristinkuolemaa, mutta olivat kuulleet myös hänen sanomansa ylösnousemisesta. Kuitenkin he käyttäytyivät haudalla eri tavoin, vaikka näkivät saman avoimen oviaukon ja penkille jääneet käärinliinat.

Tämä ensimmäisen pääsiäisen teksti haastaa meidätkin miettimään, mitä oikein näemme ympärillämme tämän päivän Suomessa ja maailmassa. Mitä näemme äiteinä, isinä, isovanhempina, naapureina, sukulaisina?
Näetkö elämän sellaisena kuin Maria, toteat vain ja juokset pois. Vai rupeatko Pietarin tavoin pyörittelemään ja ihmettelemään näkemääsi: tämä ei voi olla mahdollista?
Tai kenties olet kuin Johannes, jolla on avoimet silmät, jota hänen näkemänsä puhuttelee niin paljon, että  koko elämä muuttuu?
Nähty koskettaa niin paljon, että otat asian omaksesi, otat siihen kantaa ja ryhdyt toimimaan.
Sellainenko näkijä olet?

Valoa

Kirjoitan tätä pääsiäislauantaina. Olemme kulkeneet pitkäperjantain läpi, nyt odotamme pääsiäisen iloa ja valoa. Vielä tuntuu, että kulkisi kuin tunnelissa, suunta on kuitenkin selvä, ja edessä valo jo hohtaa. Golgatalla kuoleman valta on voitettu, ja paholainen valheineen on murskattu jalkojen alle.  Katse pitää kiinnittää rohkeasti suoraan eteenpäin vaikeuksien yli, sillä voitto on jo saatu.

Kuluneella viikolla vierailin pääsiäisjuhlassa. Nuorimman lapsenlapsemme, neiti 4 v:n, päiväkodissa vietettiin pääsiäistä isovanhempien kanssa. Tilaisuus oli hauskasti juonnettu, etsittiin pääsiäismunia, ja munan kyljessä olevan järjestysnumeron mukaan suuren päiväkodin lapsiryhmät esittivät ohjelmaa. Se olikin hyvin valmisteltua, pienet esiintyjät paneutuivat lauluihin ja leikkeihin tosissaan ja saivat innokkaita aplodeja isovanhemmilta.

Eräs asia jäi kuitenkin vaivaamaan meitä, mummia ja ukkia, kaikesta kivasta huolimatta. Vain yksi esitys hipaisi aavistuksen verran pääsiäisen todellista sisältöä. Laulu esiteltiin pyhäkoululauluna. Siinä laulettiin, kuinka valo hipaisee varpaita, kuinka se hipaisee sormia ja massua. Taisipa se hipaista ystävääkin. Jäin kuitenkin miettimään, miten viitteelliset laulun sanat olivat, ja miten arvoitukselliseksi laulun sisältö jäi.

Ymmärrän toki, että näin kristilliset juhlat hoidetaan kunnallisessa päivähoidossa, sillä kenenkään toisella tavalla ajattelevan vakaumusta ei saa loukata. Näkyihän siellä joukossa yksi huivipäinen tyttö, ja toinen tummaihoinen, ja joukossa saattoi olla myös uskonnottomien perheiden lapsia. 

Kuitenkin mieleeni hiipi alakuloisuus. Jos joku todellakin on kuollut puolestamme, jotta meillä olisi pääsy taivaan kotiin, niin olisihan se sentään laulun arvoinen asia! Hieman selkeämpisisältöisen kuin, että "valo kutittelee massua".

Jeesus sanoo itsestään, että hän on maailman valo. Hän jatkaa: "Joka minua seuraa, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo". Joh. 8: 12

Jeesuksen lupaus siitä, että hänen seuraajansa saavat elämän valon, on upea lahja! Ajattelen, että elämän valo antaa ihmiselle näkökulman, jonka valossa hän tarkastelee maailman tapahtumia, kohtaamiaan tilanteita ja ihmisiä. Tämä näkökulma on sama kuin Jeesuksen: se on aina rehellinen ja rakastava. Se auttaa näkemään toisissamme kultapalan, vaikka hyvä ja kaunis meissä onkin välillä vähän rähjääntynyt.   

Toivotan pääsiäisen iloa ja valoa lukijoillemme!  

Pääsiäisen jälkeen

On kulunut kaksi kuukautta siitä, kun palasimme Eilatista kotimaahan. Lentokentälle saapuminen oli yhtä juhlaa. Osa Salomen suuresta perheestä odotteli tulohallissa aukirullatun banderollin kanssa, jossa maailman paras mummi toivotettiin tervetulleeksi. Minuakin mies odotteli valkoisten ruusujen kanssa. Oli turvallista painautua tutunhajuista takkia vasten, tuntui, että olen kotona.

Kuusi viikkoa oli kulunut Israelissa kuin kuusi päivää. Kun päiviimme Eilatissa oli löytynyt rytmi, ne alkoivat suorastaan kiitää. Loppuaikana panimme herätyskellon soimaan aamukuudelta niin, että saimme päiviin lisää mittaa. Lopulta oli uskottava, että retriittimme Eilatissa oli ohi, ja oli kiskottava kiinni ylipainoisen laukkuni vetoketju. Mielen pohjalla oli kuitenkin haave siitä, että ensi talvena olisimme jälleen samassa paratiisissa. Ehkä olisimme silloin suuremmalla joukolla. Ehkä jotkut kanssamme blogi-matkaa tehneet olisivat mukanamme. Suunnittelimme, mitä kaikkea silloin ystävien kanssa yhdessä voisimme tehdä: kirjoittaisimme, maalaisimme, kävelisimme, uisimme, kävisimme ihmettelemässä erilaisten seurakuntien tilaisuuksia ja kokoontuisimme keskenämme vaikkapa alakerran synagogan rauhaan.

Koska itse nautimme olostamme - levosta, kauneudesta, hyvästä ruuasta ja monista mukavista puuhista, luotamme siihen, että ystävämmekin tulisivat viihtymään. Niinpä esitänkin tässä Salomen ja minun yhteisen kutsun: jos Jumala suo -  ja rauha jatkuu -  niin emmekö lähdekin tammikuussa 2014 joukolla Punaisen meren rannalle!

Jos aika Eilatissa kului kiitämällä, sama vauhti jatkui täällä koti-Suomessakin. Kirkkovuodessa laskeuduttiin ensin paastoon, ja sen jälkeen päästiin juhlimaan pääsiäistä. Piirtämäni tyttö viipyy vielä pääsiäisen tunnelmissa. Hän on täynnä pääsiäisen iloa, ihmetystä ja rauhaa. Pääsiäinen ei pääty juhlapyhien loputtua, sen ihmettä voi pysähtyä miettimään vaikka joka päivä.