Valo ja ilo

Näin syksyllä suuri osa suomalaisista säilöö jotakin. On ollut hyvä marjavuosi ja mainio sienisyksy. Pakastimet ja kellarin hyllyt ovat viikkojen kuluessa täyttyneet.

Muutakin tästä harvinaisen kauniista syksystä voi säilöä talven varalle: kultaista valoa ja ruskan upeaa väriloistoa. Olen kokenut valtavaa iloa ja kiitollisuutta, kun olen vaellellut metsäpolkuja ja pellonreunoja pitkin koirani kanssa ja tallentanut  syksyn väreissä hehkuvia kuvakulmia puhelimeni kameraan.

Valo ja ilo ovat kuin sisaruksia. Iloiset kasvot aivan hehkuvat sisäistä valoa. 

Minkälaiset asiat meitä sitten ilahduttavat? Tuossa alussa tuli jo luonto esille. Kun ihmisiltä kysytään ilonaiheita, niin ensisijalle nousevat oma perhe, puoliso, lapset ja lastenlapset, koti. Hyvät ystävät ja yhdessäolo heidän kanssaan, saa mielen iloiseksi. Työ ja harrastukset tuottavat paljon iloa. Terveys on suuri ilon aihe, vaikka siitä yleensä havahtuu iloitsemaan vasta, kun on ollut vaarassa sen menettää.

Monesti ilonaiheet tuntuvat niin itsestään selviltä, ettei pysähdy niitä ajattelemaan. Minulla on ystävä, joka kertoi olleensa juuri sinä aamuna, kun viestittelimme, kiitollinen ja iloinen hiusharjastaan. 

Mitä enemmän pysähdymme pienten asioiden äärelle, sitä enemmän iloa löydämme elämäämme.

Voimme pyytää Jumalalta tätä näkö- ja huomiokykyä niin, että huomaisimme elämän hyvät lahjat. Rukous: Herra, käännä meihin kasvojesi valo muuttaa elämänasennettamme. Jumalan valon heijastuminen tuo meidän elämäämme valoa ja sen mukana tulee ilo.

Joudumme silloin prosessiin, joka vähitellen muuttaa meitä. 2 Kor.  3:18 kuvaa tätä muutosta näin: Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin muuttaa Herra, joka on Henki.

Jumalan lähellä eläminen siirtää meidät pimeydestä valoon. Ef. 5:8 Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valo Herrassa. Vaeltakaa valon lapsina, sillä valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä.

Valoa ja iloa kukaan ei voi vastustaa. Kaikki kaipaavat elämäänsä edes pieniä ilon ja valon hetkiä.

Ollaan vaikkapa vähäisinä tuikkuina tulevina pimenevinä päivinä.

 

Halo&valo

Ajoimme kuluneen viikon keskiviikkoaamuna Jyväskylästä Tampereelle. Aurinko oli juuri nousemassa, ja se loi taivaalle merkillisen ilmiön. Onnistuin kuvaamaan nopeasti ohikiitävän hetken kännykkäkamerallani, mutta mieheni joka ajoi, ei enää onnistunutkaan saamaan kuvia kameralleen, kun osuimme seuraavan  sopivan pysähtymispaikan kohdalle. Niin nopeasti merkillinen ilmiö oli ohi.

Luin seuraavan päivän lehdestä, että kyseessä oli erittäin harvinainen neloishalo, johon kuuluu kaksi kaarta, sivuauringot, auringonpylväs ja auringon salmiakkikuvio. Koska kuvasin haloilmiötä auton tuulilasin läpi, en onnistunut saamaan ylempää kaarta mukaan.


Tämä erittäin harvinaisen neloishalon näkeminen tuntui hyvin juhlalliselta: korkealle kohoava taivaanpylväs kaarineen oli kuin ainakin taivaanportti pilareineen.

Lisääntyvä kevään valo tuntuu muutenkin juhlalliselta. Herääminen valaistuvaan aamuun ja auringonnousuun tuntuu tavallisena arkiaamunakin juhlalta neljä kuukautta kestäneiden marraskuisten säiden jälkeen.

Raamattu kertoo valosta näin.
Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään, mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme, emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri
puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme, eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1. Joh: 5-9)

Onnellisia valkenevia kevätaamuja kaikille blogin lukijoille!

Kuvattu Turun Artukaissa 

Heijastuksia

Olin koirani kanssa kävelyllä moottoritien ja junanradan ylittävällä sillalla. Sillan muovikaiteeseen olivat nuoret maalanneet jotakin värikästä. Siinä oli kuvioita ja symboleja, joita en osaa tunnistaa, olin vain kävellyt ohi.
Nyt yhtäkkiä, puoliviiden aikaan iltapäivällä aurinko paistoi maalatun kaiteen läpi ja sai sen hehkumaan aivan eri tavalla. Mitäänsanomaton ankea lähiömaisema muuttui äkkiä uudeksi ja  kiinnostavaksi iltapäiväauringon hehkuessa tuoreesti maalauksen läpi.
Maalaus itsessään oli tavanomainen ja nuutunut, mutta auringon valo sai sen elämään.

Toinen vastaavanlainen heijastuma pysäytti seuraavana päivänä.
Israeliin lähtiessäni olin unohtanut kastella lähtiessäni kiinanruusun. Se oli erillään muista kasveistani, jotka olin laittanut vesiupotukseen, mutta tämä oli unohtunut kirjoituspöydälle suoraan ikkunaan eteen. Muistin kiinanruusun Israelissa eräänä yönä ja menetin syyllisyydentuntoisena yöuneni. Totta oli, että kasvi oli ehtinyt pudottaa kaikki lehtensä matkan aikana. Jäljellä oli pelkkä rankku. En kuitenkaan luovuttanut, kastelin kuolleelta näyttävää kasvia, ja niin se alkoi vähitellen työntää vihreitä lehtiä, muodosti nupun, joka avautui kukaksi. Asetin kukkivan kasvin olohuoneen pöydälle.
Sitten eräänä päivänä, kun huone oli muuten varjossa, jostain osui auringonvalo vain ja ainoastaan kiinanruusun keltaiseen kukkaan ja sai sen heijastamaan auringonpaistetta niin, että kukka hehkui aivan valkoisena. Minusta tuntui, että olin saanut huolimattomuuteni anteeksi.

UT puhuu paljon valosta ja kirkkaudesta.
Tess. 5:5 muistuttaa Olemme valon ja päivän lapsia.

Ef. 5:8 löytyy kehotus: Eläkää valon lapsina!

Eikä valomme ole edes omaamme, vaan heijastusta suuremmasta Valosta.
Te loistatte kuin tähdet taivaalla. Fil. 4:6

Siitä hyvästä ja kauniista, mitä ehkä onnistumme joskus hieman heijastelemaan, emme voi ottaa kunniaa itsellemme. Kor. 3:18 kertoo: Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman  kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.

    

#heijastansinua

Tämän syksyn Liikenneturvan slogan kuuluu #heijastansinua.
Siis ajatus kokonaisena: Heijastan sinua, koska minä rakastan sinua. 

Istuin sairaalan odotusaulassa ja juttelin erään miehen kanssa sairaala-alueen parkkiongelmista, kun tuo  TV:stä sinkoutunut ajatus lävisti minut, ja keskusteluni satunnaisen keskustelukumppanin  kanssa alkoi pätkiä.

Ajattelin, että #heijastansinua-virkettä voi tarkastella ainakin kahdesta hengellisestä näkökulmasta.





Jesaja 53:2 kertoo Messiaasta:"Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta, me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet."
Tällainen tilanne on niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät tunne Kristusta. He eivät näe hänessä mitään kiinnostavaa, eivätkä mitään viehättävää. Ei minkäänlaista vetovoimaa tai kauneutta.
Toisena ryhmänä ovat sitten ne, jotka haluavat tutustua Häneen läheisemmin, tuntea Hänet niin hyvin, että Hänen kasvojensa etsiminen muuttuu elämän keskeisimmäksi sisällöksi.
Tällainen etsijä toivoo näkevänsä Kristuksen sellaisena, kuin Hän on. Sitä kautta hänen elämäänsä voisi tulla ilo ja valo.

Olen katsellut syksyiltoina metsän reunan yläpuolella punaisena hohtavaa Mars-planeettaa.
Planeetta on loistanut niin hämmentävän kirkkaana, että kun havaitsin sen ensimmäisen kerran, hain kiikarit sen valon voimakkuutta ihmetellessäni.

Kristityt ovat kuin  planeettoja, jotka heijastavat auringonvaloa. Ilman sitä ne olisivat pimeitä kivimöhkäleitä.
Mutta haluaako ihminen tulla kirkkaaseen valon? Pyöriikö  hän vain pimeydessä omalla radallaan - ja niin kuin planeetat (Merkuriusta lukuunottamatta) samalla vain itsensä ympäri?

Liikenneturvan sloganin loppuosan voisi vaihtaa näin: Minä heijastan sinua, koska sinä rakastat minua.
Nyt liikutaan jo paljon suuremmissa näkymissä.

Jeesus kertoo olevansa Valo. Hänen seuraajiensa ei tarvitse hapuilla pimeässä, vaan he saavat elää Kristuksen Valossa. Sillä hän rakastaa koko maailmaa.

Joh. 8: 12 "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo."

Etsi itseäsi

Käteeni sattui vanha esite jo aikoja sitten olleesta näyttelystä. Taiteilija oli Maria Ruotsalainen ja näyttely oli saanut nimekseen Parempaa kohti.
Näin taiteilija kirjoitti: "On yritettävä pyrkiä parempaan. On yritettävä löytää valoa ja etsittävä aurinkoa ja kauneutta. On uskottava parempaan, on uskottava hyvyyteen. Vaikka valo ja aurinko ovat poissa, on uskottava valoon, on uskottava aurinkoon. On yritettävä etsiä valoa, on yritettävä löytää aurinko... On uskottava, valo ja aurinko löytyvät. Ne ovat jossakin, ne ovat saavutettavissa. On uskottava parempaa."

Marian teksti pysäytti minut, kun se sukelsi paperipinostani. Pyörittelin sitä kädessäni ja mietin kuvan ja tekstin kauneutta, runoutta.
Tekstissä puhuu etsijä, hän kaipaa synkkyyden ja pimeyden keskelle valoa. Hän luottaa, että valo ja aurinko ovat tulossa, että ne ovat jo läsnä.

Olen katsellut taiteilijan maalausta ja lukenut hänen sanojaan,  mutta olen tuntenut itseni alakuloiseksi. Auringon kultaama kuva on kovin tyhjä. Sen keskellä on suorastaan aukko, joka herättää mielessäni odotuksen siitä, että siihen pitäisi ilmestyä jotakin.

1. Moos.1 puhuu alkutyhjyydestä ja valon tulemista maailmaan.

Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä.
Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli.
Jumala näki, että valo oli hyvä.

Valo on hyvä, mutta se ei yksin riitä. Täyteen elämään tarvitaan Jumalan Henki, joka tekee luotunsa uudeksi ja eläväksi. Vain yhteydessä Luojaan ihmisen sielu voi  olla kontaktissa Mestariinsa.

26.4. suomalaisessa kalenterissa on Teresan, Tessan ja Tertun nimipäivä.
(Paljon onnea nimipäiväsankareille!)

Espanjalainen pyhimys Pyhä Teresa, jota kutsutaan myös Jeesuksen Teresaksi, kirjoittaa ihmisen luomisesta Jumalan yhteyteen.

Etsi itseäsi minusta

Sielu, sinun tulee etsiä itseäsi Minusta

ja Minua sinun tulee etsiä itsestäsi.

Sillä tavalla saattoi rakkaus,

sielu, sinut Minuun tallentaa, 

ei kukaan taitava maalari

osaisi niin hienosti

sellaista kuvaa painaa.

Rakkaudessa sinut luotiin

ihanaksi, kauniiksi ja siten

sisimpääni kuvattuna,

jos kuljet harhaan, rakastettuni,

sielu, sinun tulee etsiä itseäsi Minusta.

Suom. Maria Saari-Cole  

P.S. Huomasin, että olen julkaissut Pyhästä Teresasta blogitekstin 7. 5. 2013  

Ei hapannaamaisia pyhimyksiä.

Vilkaisepa sitä, jos kiinnostaa.

Pienikin valo

Koska olen asunut suuren osan elämästäni maalla, en pelkää pimeää. Kun kuljeskelen myöhään syksy- tai talvi-iltoina ulkona, minusta on mukavaa kuljeskella ilman lamppua. Tunnen tutut polut ja tiet, niiden kuopat ja mutkat niin hyvin, ettei tarvitse pelätä kompastelemista.

Olenkin yrittänyt rohkaista ihmisiä, jotka ovat pimeästä peloissaan sillä ajatuksella, että koska et itse näy pimeässä, ei sinua kukaan muukaan voi nähdä. Pimeässä olet aivan turvassa.

Pimeän pelko on kuitenkin ihmiselle luontaista. Jo ihmiskunnan alkuaikoina  nuotion ääressä istuvat ihmiset ovat kokeneet olonsa pimeässä turvattomaksi, villieläimet ja vaara ovat vaanineet valon kehän ulkopuolella.
Suuri osa ihmistä varmaan kuuluu pimeää pimeää pelkäävien joukkoon, varsinkin oudossa ympäristössä tuntuu kammottavalta ajatella, mitä näkymättömissä olevaa saattaa aivan lähellä.

Työaikana yöleirikouluissa yritin harjoituttaa lapsia kulkemaan pimeässä: heidän piti selvitä lyhyt matka kaverin kanssa paikasta toiseen, jossa jo joku tuttu aikuinen oli heitä odottamassa. Ihmeen vaikeaa pimeässä liikkuminen oli, vaikka kaikki oli yritetty tehdä mahdollisimman turvalliseksi.

Raamattu puhuu paljon pimeästä ja valosta. Pimeys ja valkeus ovat toistensa vastapuolia. Ne ovat paholaisen valtakunnan ja Jumalan valtakunnan symboleja.  Pimeän turvin tapahtuu pahoja asioita, juonitellaan ja tehdään rikoksia, kun taas Jumalan kirkkaus ja valo paljastaa kaiken väärän.

Raamattu on täynnä valoa. Heti Raamatun alussa kerrotaan Jumalasta, että hän erotti pimeyden valkeudesta.

Jeesus sanoo itsestään: - Minä olen maailman valkeus. Jos siis seuraatte minua, teidän ei tarvitse kompastella pimeydessä, vaan saatte kulkea valaistua elämän tietä. (Joh. 8:12 Elävä uutinen).

Samalla tavalla myös Jumala kutsuu ihmiset valonsa valtakuntaan. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina. Ef:5:8

Valkeuden lapset saavat tukea toisistaan, he ymmärtävät, mitä Jumalan valossa eläminen tarkoittaa.  Jos te valkeudessa vaellatte, teillä on yhteys keskenänne. 1. Joh. 1:7 
Seurakunta auttaa pitämään vaeltajan pienenkin tuikun palamassa. Suurta valoa voi jakaa uudelleen, jos jonkun kulkijan oma tuli on päässyt sammumaan.

Ja tutussa psalmissa 23 sanotaan: - Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.

Pienikin valo on valoa. Jo yksikin kynttilä voi valaista ympäristöään ja tuoda osan siitä valon piiriin.

Sadetta pitämässä

Joskus voi aikaa kuluttaa niinkin epäviihtyisässä paikassa kuin tunnelissa. Minulle kävi näin.

Olin sopinut tapaamisen ystäväni kanssa varhain lauantaiaamuna, mutta kun tulin paikalle bussilla,  olinkin liian aikaisin liikkeellä. Kaiken lisäksi ulkona sataa tihkusi, ja tunneli tarjosi minulle odotteluun sopivan suojan. Nojailin siellä selkä seinää vasten, ja liikenne jyrisi pääni päällä. Mieleeni nousivat matkalaulun alkusanat Syvyydestä minä huudan sinua, Herra (Ps. 130:1).

Tavallisestihan Isää huudetaan apuun, kun ollaan syvyydessä vaikeuksissa. Yhtä hyvin häntä voidaan huutaa apuun arjen monilta vuorilta. Perheenäitinä tutuksi ovat tulleet väsymyksen pyykkivuoret, tiskivuoret ja kaikki raivaamattomat rojukasat. Työelämässä pöydällä odottivat hoitamattomien tehtävien paperivuoret,  muistan opettajana korjaamattomat kokeet ja arvioinnit.

Joskus ihminen kokee vain elävänsä vaikeudesta toiseen, vaikka hän katsoisi mihin suuntaan, niin aina on edessä jotain ikävää. Englanninkielisessä maailmassa tällaisessa tukalassa tilanteessa sanotaankin vähän leikillisesti, että hän on kuin siirtymässä paistinpannulta tuleen.

Kun siinä odotellessani katselin tunnelin molempia päitä, ne tarjosivat mielenkiintoisia ulospääsyn näkymiä. Toisessa päässä nuoli oli osoittamassa, että tätä tietä, käännypä tähän suuntaan.
Vastakkaisella puolella olikin odottamassa avarat näkymät: palanen pilkottavaa taivasta ja vapaasti kasvava puu vihreällä rinteellä.
Molempiin suuntiin ulospääsy näytti hyvältä ja helpottavalta. Kaikki tuntui taas mahdolliselta.

Tunneli saarnasi vielä vähän. Kummallista, miten "syvyyteen" voi välillä ylettyä valo, joka saa rosoisen kivipinnan elämään ja hehkumaan sateisenakin aamuna!
Syvyydessäkään emme ole hukassa. Aina on mahdollisuus ulospääsyyn - tunnelissa se löytyy jopa kahteen suuntaan.
Ja kaiken pelon ja kärsimyksen keskelle loistaa valo Isämme lupauksista kuin ylimääräisenä lahjana.

- älä pelkää, minä olen sinun kanssasi!

Älä arkana pälyile ympärillesi

- minä olen sinun Jumalasi.

Minä vahvistana sinua, minä autan sinua,

minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.

Valoa

Kirjoitan tätä pääsiäislauantaina. Olemme kulkeneet pitkäperjantain läpi, nyt odotamme pääsiäisen iloa ja valoa. Vielä tuntuu, että kulkisi kuin tunnelissa, suunta on kuitenkin selvä, ja edessä valo jo hohtaa. Golgatalla kuoleman valta on voitettu, ja paholainen valheineen on murskattu jalkojen alle.  Katse pitää kiinnittää rohkeasti suoraan eteenpäin vaikeuksien yli, sillä voitto on jo saatu.

Kuluneella viikolla vierailin pääsiäisjuhlassa. Nuorimman lapsenlapsemme, neiti 4 v:n, päiväkodissa vietettiin pääsiäistä isovanhempien kanssa. Tilaisuus oli hauskasti juonnettu, etsittiin pääsiäismunia, ja munan kyljessä olevan järjestysnumeron mukaan suuren päiväkodin lapsiryhmät esittivät ohjelmaa. Se olikin hyvin valmisteltua, pienet esiintyjät paneutuivat lauluihin ja leikkeihin tosissaan ja saivat innokkaita aplodeja isovanhemmilta.

Eräs asia jäi kuitenkin vaivaamaan meitä, mummia ja ukkia, kaikesta kivasta huolimatta. Vain yksi esitys hipaisi aavistuksen verran pääsiäisen todellista sisältöä. Laulu esiteltiin pyhäkoululauluna. Siinä laulettiin, kuinka valo hipaisee varpaita, kuinka se hipaisee sormia ja massua. Taisipa se hipaista ystävääkin. Jäin kuitenkin miettimään, miten viitteelliset laulun sanat olivat, ja miten arvoitukselliseksi laulun sisältö jäi.

Ymmärrän toki, että näin kristilliset juhlat hoidetaan kunnallisessa päivähoidossa, sillä kenenkään toisella tavalla ajattelevan vakaumusta ei saa loukata. Näkyihän siellä joukossa yksi huivipäinen tyttö, ja toinen tummaihoinen, ja joukossa saattoi olla myös uskonnottomien perheiden lapsia. 

Kuitenkin mieleeni hiipi alakuloisuus. Jos joku todellakin on kuollut puolestamme, jotta meillä olisi pääsy taivaan kotiin, niin olisihan se sentään laulun arvoinen asia! Hieman selkeämpisisältöisen kuin, että "valo kutittelee massua".

Jeesus sanoo itsestään, että hän on maailman valo. Hän jatkaa: "Joka minua seuraa, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo". Joh. 8: 12

Jeesuksen lupaus siitä, että hänen seuraajansa saavat elämän valon, on upea lahja! Ajattelen, että elämän valo antaa ihmiselle näkökulman, jonka valossa hän tarkastelee maailman tapahtumia, kohtaamiaan tilanteita ja ihmisiä. Tämä näkökulma on sama kuin Jeesuksen: se on aina rehellinen ja rakastava. Se auttaa näkemään toisissamme kultapalan, vaikka hyvä ja kaunis meissä onkin välillä vähän rähjääntynyt.   

Toivotan pääsiäisen iloa ja valoa lukijoillemme!  

Pimeä ja valo

Salome kirjoitti siitä, millaisia sävyjä Pyhänpäivä on nykyisin saanut, kuinka siitä on tullut Halloween- noitien ja luurankojen temmellystä.

Muistan, miten työaikana kaupungin keittiö, joka toimitti koululle ruokaa, meni mukaan tähän Halloween-tunnelmaan. Ruokalan ilmoitustaululle komeilivat päivän ruokalajien nimet: Luutarhakeittoa ja Sääriluukiisseliä. Tämä keittiön kekseliäisyys ei kuitenkaan kovin paljon oppilaita ilahduttanut. Muistan, miten lusikoimme kovin vaisuina päivän annosta suuhumme. Jostain syystä tarjotut mielikuvat eivät innostaneet, ruoka ei oikein maistunut.

On vaikea vetää omaa linjaansa tässä noita-luurankotouhussa. Nykyisin esim. pienille pojille on kovin vaikeaa ostaa vaatteita, kun kaikissa on jokin pelottavan örkin kuva. Jopa pikkusukkia ja pöksyjä koristavat pääkallo ja sääriluut. Tuntuu, että näitä kuoleman symboleja on kaikkialla.
Monille lapsille noidat ja haamut muuttuvat pelottavaksi todellisuudeksi. Pienikin läikähdys pimeässä illassa ikkunan takana on heti kummitus, ja pelko vaanii lapsen mieltä.

Ajattelen, että näiden pelkojen keskellä meidän vanhemman sukupolven tehtäväksi jää rohkaiseminen. Usein lapselle ei riitä, jos hänelle sanoo, ettei kummituksia ole, tai että noidat ovat höpöpuhetta, vaan lapsi palaa aiheeseen yhä uudelleen. Haluaisin tarjota pienelle kestävän vaihtoehdon, kertoa taivaan Isän antamasta turvasta, ja kertoa hänelle jokaisen omasta enkelistä, joka kulkee mukanamme, vaikka välillä joutuisimmekin kulkemaan pelottavissa paikoissa.

Vähän isommalle haluaisin sanoa, että pieninkin valo voittaa suuren pimeyden.
Siitä esimerkkinä on kuvan hentoinen tuohus, joka pystyi antamaan valoa isoon huoneeseen. Sen jälkeen pimeä ei ollutkaan enää pimeää.

Kirkkoisä Augustinus sanoo osuvasti: - Pimeää ei ole, on vain valon puutetta.    

Ja keskiajan suuret ajattelijat muistuttavat, että sielun pimeässä yössä voi kohdata hengen kirkkaudet.

Meidän ei pitäisi kristittyinä pelätä minkäänlaista pimeää: ei tämän maailman pimeitä asioita, eikä pimeiden asioiden leikkimistä, kuten nyt Halloweenina tehdään.
Meillä on kaikki valo puolellamme, sillä sanoihan Jeesus itsestään: - Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.