sunnuntai 25. elokuuta 2013

Jano


Kun pienet lapsenlapsemme olivat täällä helleviikon, kuului vähän väliä huuto: - Jano!
Välillä yölläkin saattoi kuulua parahdus, ja kun menin katsomaan, mikä hätänä, kuului pyyntö: - Vettä!

Elämä pyörii veden ympärillä. Ihmiskehosta on vettä kaksi kolmasosaa, ja päivittäinen vedentarve on kaksi-kolme litraa. Kaikki elämälle tärkeät kehon reaktiot tapahtuvat vedessä tai sen välityksellä. Esimerkiksi ravinteita ja happea kuljettavassa veressä on runsaasti vettä.
Käyttövettäkin kuluu melkoisesti. Jokainen suomalainen kuluttaa sitä viitisentoista sangollista kotonaan vuorokaudessa. Ja jos lasketaan käyttöveden lisäksi ruon, juomien, vaatteiden, muiden kulutustuotteiden, palveluiden ja koko niiden elinkaaren tarvitsema vesi, niin suomalaisen päivittäinen vesijalanjälki on jo yli 3800 litraa. Jopa onkin vaikuttava luku!

Vesimukia pienille ojentaessani mieleen nousi Johanneksen evankeliumista kertomus Jeesuksesta lehtimajajuhlilla, kuinka Jeesus juhlan suurena päätöspäivänä nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: - Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat, niin kuin kirjoituksissa sanotaan. (Joh. 7: 37 - 38)

Jeesuksen puheessa kiinnittää huomiota hänen puheensa sävy: siinä on voimaa ja auktoriteettia. Hän ei epäröi luvatessaan ihmiselle elämänmuutosta. Jeesuksen kohtaamisen jälkeen alkaa aina tapahtua: ihmisen sisimmässä alkaa virrata elävä vesi.
Millaista se oikein on? Mistä saa vettä, joka uudistaa, virkistää ja voimistaa, ja jonka juominen antaa päiviimme uudenlaisen merkityksen. Sellaisen veden juomisen jälkeen on helpompaa lähteä edessä odottaviin tehtäviin. Ei olekaan enää turhautunut ja uupunut.

Erilaiset hengelliset kesäjuhlat ovat tällaisia tärkeitä juomisen ja tankkauksen paikkoja.
Samalla voi monenlaisen media- ja mielipidekuohunnan aikana pysähtyä tarkastelemaan maamme hengellistä tilaa kirkossa ja sen ulkopuolella. Koko ajan näkyy Jumalan väkevä toiminta: ihmisiä tulee uskoon, rukousvastauksia saadaan, ihmiset löytävät itselleen luontevia palvelutehtäviä ja tapakristityt uudistuvat, kun löytävät Jumalan uudella tavalla.
Juhlilla uskalletaan kysyä myös vaikeita kysymyksiä. Media haastaa etsimään asioiden juuria.

Kuitenkin mielipiteet ovat vain mielipiteitä, ne usein ovat harkitsemattomia ja pinnallisia. Jumala ei hätkähdä mediakohuja, eikä vihapuheita, hän on kaikessa rauhassa. Hän sanoo: "Minä olen se, joka minä olen." Jeesus muistuttaa, että jos joku haluaa tulla tuntemaan hänen taivaallisen Isänsä tahdon, hänelle kyllä selviää, onko Jeesuksen puhe Jumalasta, vai puhuuko hän omiaan.
Hengellisillä päivillä ja muissa seurakunnan kokoontumisissa tätä peruskysymystä pääsee kaikessa rauhassa tutkimaan.

Kirjoitamme seuraavilla kerroilla, mitä Syventymispäivillä koimme ja kuulimme.
"He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä ja ravitsi heidät taivaan leivällä Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä, vesi juoksi virtanaan pitkin pitkin kuivaa maata." Psalmi 105: 40-41.

Kuva on Magdaleenan maalaama Isovanhempien lauluja-sarjasta.



lauantai 24. elokuuta 2013

Levossa



"Nyt ei ole kiirettä
nyt en juokse
nyt en suunnittele
nyt en tahdo
nyt en tee yhtään mitään
annan vain Jumalan rakastaa.

Nyt tyynnyn
nyt olen levolla
rauhassa vapaalla
kuin heikko lapsi
enkä tee yhtään mitään
annan vain Jumalan rakastaa.

Ja kun valo hyväilee
ja hiljaisuus ottaa syliinsä
ja virtaa minuun
ja luo minua uudeksi
kun en tee yhtään mitään
annan vain Jumalan rakastaa."

Erzebet Türmezei


Magdaleena ja Salome lähettävät terveisiä Helsingin Johanneksenkirkon penkistä.

torstai 22. elokuuta 2013

Hyviä uutisia Johanneksenkirkon liepeiltä


Jos satut liikkumaan loppuviikosta Temppeliaukion-  ja Johanneksen kirkon liepeillä,  kuten Salome ja minäkin olemme suunnitelleet, niin kirjoitan vähän siitä, mitä silloin Hengellisten syventymispäivien ohjelmassa tapahtuu. Poimin tähän etupäässä vain sellaisia tilaisuuksia, jotka alkavat sanoilla Hyviä uutisia.

Torstaina 22. 8. Temppeliaukion kirkossa
18.00 - 19.15 Hyviä uutisia sinulle, jota usko ahdistaa (Keskitalo, Lemmetyinen)
19.45 - 21.00 Hyviä uutisia sinulle, jonka on vaikea uskoa Jumalaan (Puolimatka, Kinnunen)

Perjantaina 23. 8 Temppeliaukion kirkossa
18.00 - 19.15 Hyviä uutisia sinulle, joka olet väsynyt yrittämään (Vähäsarja, Viitanen)

Lauantai 24. 8. Johanneksenkirkossa
10.00 - 11.00 Hyviä uutisia huonoille rukoilijoille (Pekka Heiskanen)
11.30 - 12.45 Hyviä uutisia vanhalle ja uudelle Jumalan kansalle, Israel-tilaisuus (Pouke)
14.00 - 15.00 Hyviä uutisia sinulle, jota tulevaisuus pelottaa (Rainerma)
15.15 - 16.45 Hyviä uutisia kirkolle ja yhteiskunnalle (Takkula, Särkiö, Junkkaala)

Sunnuntai 25.8.
10.00 - 11.45 Jumalanpalvelus (Junkkaala, Äikää)
14.45 - 15.30 Hyviä uutisia kotiin ja maailmalle (Peltola)






Cygnaeuksen koululla Johanneksenkirkon vieressä (Ratakatu 8)

Lauantaina 24.8. klo 11.30–13.00

Hyviä uutisia sinulle,

1. … joka tunnet itsesi huonoksi, Pekka Heiskanen
2. … joka kaipaat lohdutusta kärsimyksen keskellä, Raimo Mäkelä
3. … joka olet masentunut ja ahdistunut, Anneli Montonen
4. … joka olet pettynyt hankaliin uskoviin, Olavi Peltola
5. … joka etsit hoitavaa seurakuntaa, Jouni Koskela
6. … joka kaipaat Pyhän Hengen voimaa ja armolahjoja, Timo Junkkaala
7. … joka kyselet elämän tarkoitusta, Jussi Hokkanen
8. … joka et kuule Jumalan ääntä sisimmässäsi, Juha Vähäsarja
9. … joka kysyt paikkaasi ja Jumalan tahtoa elämässäsi, Keijo Rainerma
10. … joka haluaisit olla hyvässä kunnossa, Elina Lamminmäki
11. … joka haluaisit oppia tuntemaan Jumalan armon yhä todellisempana, Rauno Perälä
12. … joka haluaisit oppia tuntemaan Raamattua, Eero Junkkaala
13. … äidille ja tyttärelle, Marja-Kaarina ja Teresa Marttila, Terttu Kyyhkynen

Lauantaina 24.8. klo 17.30–19.00

Apologeettiset ja ajankohtaiset aiheet kirkossa ja yhteiskunnassa

1. Onko vaihtoehtoja eutanasialla? Tiina Tasmuth
2. Luomisusko ja tieteellinen maailmankuva, Eero Junkkaala
3. Miksi Perussanoma julkaisi paavin kirjan? Timo Junkkaala
4. Raamattuun pitäytyminen ja kansankirkon tulevaisuus, Keijo Rainerma
5. Sudet saarnatuolissa – raamattukeskustelu uudessa vaiheessa, Timo Eskola

Uskonopilliset aiheet

6. Jeesus Kristus – Jumala ja ihminen, Raimo Mäkelä
7. Kastekriisissä, Juha Hasanen

Sielunhoito ja psykologiset aiheet

8. Sovintoon oman elämän kanssa, Sirpa Knuutila
9. Kun on vaikea antaa anteeksi, Mervi Pöntinen 

Arjen elämä

10. Miten vahvistaa avioliittoa? Jari ja Kristiina Nordman
11.  Nuoret astuneet esiin. Hyviä uutisia Inkerin kirkosta. Veronika Shutova, Terhi ja Pentti Smeds
12. Miksi en lähtisi lähetystyöhön? Pentti Marttila ja lähetyskurssilaiset
13. Internet ja älykännykät evankeliumin asialla, Rauniot

Sunnuntaina 25.8. klo 12.30–14.00

Apologeettiset ja ajankohtaiset aiheet kirkossa ja yhteiskunnassa

1. Miten perustellaan kristillinen lähetystyö? Pekka Mäkipää
2. Vastuumme maahanmuuttajista, Marja-Kaarina Marttila
3. Evankeliumi ja sen esteet nykyajan ihmiselle, Ilkka Rytilahti

Uskonopilliset aiheet

4. Katoaako luterilainen vanhurskauttamisoppi? Timo Junkkaala
5. Rippi – hukattu aarre, Jari Nordman
6. Jumalan sana uskon ja toivon perustana, Psalmi 119, Reijo Huuskonen
7. Armoko kadoksissa? Kari Ikonen
8. Onko loppu jo lähellä? Martti Ylinen 

Sielunhoito ja psykologiset aiheet

9. Viha ja rakkaus, Raimo Mäkelä
10. Häpeän piilottamasta arvokkaaksi ihmiseksi, Sirpa Knuutila 

Arjen elämä

11. Nuoret astuneet esiin. Hyviä uutisia Inkerin kirkosta. Veronika Shutova, Terhi ja Pentti Smeds
12. Miten Kristus haluaa käyttää minua työssään? Pekka Heiskanen 13. Rutinoitunut arki – riittääkö se? Jouko Puhakka 


tiistai 20. elokuuta 2013

Oppi kuiva, henki elävä






Läheinen ystäväni kaukaa kouluajoilta lähetti minulle sähköpostiin yllättävällä kysymyksellä varustetun kirjeen. Tässä omin sanoin muotoiltuna kysymyksen sisältö.

" Olet kertonut olevasi uskossa. Nyt kysyisinkin, että missä uskossa? Miten tämä sinun uskosi asemoituu - eli tunnetko kuuluvasi johonkin herännäisyysliikkeeseen, esim. ns. viidenteen, kuten Räsänen?"

Kysymys oli laajuudeltaan ja syvyydeltään niin valtava, että olin mennä nurin. Periaatteessa kysymykseen vastaaminen olisi ollut helppoa. Olisin voinut vastata siihen vaikka näin:
" En kuulu mihinkään 'joukkoon'. Jeesuksen ensimmäiset opetulapset olivat kalastajia. Minä olen senioriopettaja, mutta aivan samanarvoinen opetuslapsi kuin hekin. Kalastajat kuuntelivat luentoja, minä luen näistä luennoista kirjoitettua oppikirjaa".

Tämä vastaus tuntui minusta kuitenkin riittämättömältä, sillä henkilö, joka ei tiedä mitä on " olla ja elää uskossa", ei tuosta tiedosta varmaankaan paljonkaan kostunut. Joten kysymys laittoi minut vaikeaan asemaan. Mieten selittää toiselle mikä on uskovan ihmisen ja ei-uskovan ihmisen ero? Sama vanheneva ruumis, vaivoja, surua ja huolia - tai elämän huippuhetkiä - kumpaisellakin.

Vastaan aivan aluksi tähän kysymykseen ystäväni Martti Lutherin sanoin:

" Niin kuin suutari tekee kenkiä ja räätäli takkeja,
   niin on kristitykin rukoiltava.
   Rukoileminen on kristityn käsityötä."

Minä olen siis käsityöläinen. Mutta en siten kuin kuvassa oleva nainen asiat yrittää hoitaa. Hän on mahdottoman edessä - mahdottoman yksin!! Uskova ihminen tietää, että huolet ja kärsimys on ihmisen osa. Jobin ystävä Elifas sanoo Jobin kirjan luvussa 5:
" Hyvä on sen osa, jota Herra  ojentaa. Älä väheksy Kaikkivaltiaan kuritusta! Hän haavoittaa, mutta myös sitoo, hänen kätensä lyö, mutta myös parantaa."

Kipu, suru ja kärsimys kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Me elämme maailmassa, jonka alkuperäinen järjestys on rikkoutunut. Paavali sanookin, että kaiken luodun on täytynyt taipua " katoavaisuuden alaisuuteen."  

Mutta ahdistus päästää otteensa tasan sillä hetkellä jolloin tajuamme, ettei meille tapahdu mitään Jumalan tietämättä. Joskus kärsimys on suorastaan Jumalan lähettämä, ja vasta jälkeen päin ymmärrämme, että sekin oli lähetetty palvelemaan hänen tarkoitusperiään.  Raamattumme Jumala jos kuka tietää ihmisenä olemisen haasteet, ja eroaa siis siinäkin suhteessa kaikista maailman muista jumalista. Muilla jumalillahan ei ole haavoja.





Muista siis:
Sinun Jumalasi elää ja tietää. Hän on aina rinnallasi, niin ilossa kuin surussakin.  Et milloinkaan, missään ole enää yksin. Tässä on uskon salaisuus ja evankeliumin ainutlaatuisuus.

maanantai 19. elokuuta 2013

Hyviä uutisia tavallisille ihmisille


Kun olin opiskelemassa opettajaksi, asuin neljän tytön kolhoosissa. Kolme meistä oli asunut kaksiossamme jo muutaman viikon, ja kun neljäs saapui, hän astui keskelle eteisen lattiaa vihreässä marimekossaan, ruskea tukka leteillä ja  esitteli itsensä sanomalla: - Minun nimeni on Milja, ja minä olen ihan tavallinen tyttö!

Monta kertaa Miljaa ajatellessasi olen miettinyt hänen sanojaan "tavallinen tyttö". Mitä hän itse tarkoitti niillä? Ja mitä yleensä ajattelemme, kun puhutaan "tavallisista ihmisistä"? Ajattelemmeko silloin keski-ikäistä, keskikokoista, keskituloista, suomalaisen näköistä nykerönenää, joka katselee televisiota iltaisin n. 2 t, grillaa makkaraa, asuu omakotitalossa ja lenkkeilee.

Tänä vuonna Raamattuopiston Syventymispäivät järjestetään taas 22. -25.8. Johanneksen kirkossa  Helsingissä. Päivien aiheena on Hyviä uutisia tavallisille kristityille.
Taas törmätään tuohon tavallinen-sanaan! Tavallinen-sanan pohjana on sana: tapa. Onko tavallinen kristitty sitten sellainen, joka käy kirkossa jouluna ja ehkä pääsiäisen aikaan. Hänet on konfirmoitu ja ehkä vihitty kristilliseen avioliittoon. Hän tietää, että hänet aikanaan siunataan kristillisin menoin haudan lepoon.
Tällainen satunnainen kirkossa kävijä helposti väheksyy omaa uskoaan: enhän minä oikein mitään . . . en tiedä, mitä uskosta ajatella. Uskon johonkin - niin -  tai haluaisin uskoa!
Satunnaisen kirkossa kävijän ei pidä vähätellä omaa uskoaan.
Muistan, kuinka vuonna 1972 Luopioisissa joulukirkossa rovasti Hurskainen sanoi: - Kannata tapaa, niin tapa kannattaa sinua!
Kun takerrumme kiinni uskon syrjään, niin eräänä päivän huomaamme, että se ihmeellisesti kuitenkin on kantanut ja kuljettanut eteenpäin.
Hyvää uutista tarjotaan kaikille niille, joiden elämä ei ole mennyt juuri niin kuin toivoi, eikä ole tehnyt sitä, minkä tietää oikeaksi. Eikä voi edes sanoa, että olisi yrittänyt parhaansa!
Tässä suhteessa kaikki ovat samanlaisia, enemmän tai vähemmän epäonnistuneita.

Kun Syventymispäivillä kerrotaan hyviä uutisia tavallisille kristityille, niin ajattelen, että ovet ovat raollaan juuri sellaisille, jotka ovat kunnioittaneet meidän perinteistä uskoamme vuosikaudet, jopa vuosikymmenet, mutta eivät ole oikein koskaan uskaltautuneet ottamaan sitä toimivaksi ja eläväksi osaksi omaa elämäänsä.  He eivät ole rohjenneet luottaa siihen, että Raamatun lupaukset todella tarkoittavat kaikkia, ja Jumalan antama voima on jokaisen ulottuvilla. Nyt tätä hyvää uutista tarjotaan.


Kirjoitin päivitykseni alussa kämppiksestäni Miljasta. Oliko/ onko hän entisen kämppäkaverin silmin "tavallinen"? Kattia kanssa! Hän on yksi rohkeimmista naisista, jonka tunnen. Ja tämä sama rohkeus on siirtynyt perintönä seuraavallekin sukupolvelle. Hän on rohkea ja ainutlaatuinen.

Rummuttava enkeli on Magdaleenan Virret-sarjasta.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Ainoa auttaja


Pikkutyttö oli lähdössä matkalle mumminsa kanssa kahdestaan Espanjaan. Naapurin täti kyseli, että kuinkas te oikein aiotte siellä maailmalla selvitä. Siihen tyttö vastasi napakasti: - Minä sanon siellä vaan kaikille, että tänks ja nou roplem!

Tämän sunnuntain psalmitekstinä oli 146, jonka otsikkona on Herra on iäti uskollinen. Vanhassa käännöksessä nimi on Ylistys Herralle, ainoalle auttajalle. Psalmi luettelee monia ihmisryhmiä, joille elämä ei ole helppoa - heillä on monia probleemeja. Psalmi mainitsee sorretut, nälkäiset, vangit, sokeat ja maahan painetut, muukalaiset, lesket ja orvot.
Jumala itse on kuitenkin heidän auttajansa. Hän tulee jokaista vastaan juuri siihen tilanteeseen, missä kukin on. Hän hankkii sorretuille oikeutta, leipää nälkäiselle, vapauttaa vangit, antaa sokeille näön, suojelee ja tukee muukalaisia, leskiä ja orpoja.

Psalmi sanoo, että onnellinen on se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala. Jaakob on yksi Israelin kansan patriarkoista, 12 pojan isä, jonka poikien jälkeläisistä kasvoi ensin suuria heimoa ja lopulta kansoja. Jaabob oli siunattu suuren perheen isänä. Kuitenkin Jaakob nuoruudessaan oli pahemman luokan huijari, hän vei kaksosveljeltään Esaulta sekä esikoisuuden että siunauksen.

Olen aina ihmetellyt miten on mahdollista, että tällaisen tempun jälkeen Jumala saattoi hyväksyä Jaakobin ja siunata häntä monin tavoin. Kuitenkin ennen näitä tapahtumia veljeksien välillä oli tapahtunut  paljon. Kun pojat olivat äitinsä kohdussa, niin Jumala jo silloin ilmoitti, että vanhempi poika on palveleva nuorempaa. Eikä Esau edes arvostanut kovin paljoa asemaansa esikoisena, hän suorastaan halveksi sitä, kun oli valmis myymään esikoisuutensa papukeittolautasellisesta.
Jumala on kiinnostunut perheistä, ja mitä niissä tapahtuu. Psalmin loppukin puhuu, miten Jumala on perheiden mukana vuosisatojen, ja niistä polveutuvien kansojen kanssa polvesta polveen.

Psalmi kutsuu onnellisiksi niitä jotka turvaavat Jumalaan.
Jakeessa 9 sanotaan, että Jumala tekee jumalattomien tien mutkaiseksi.
Saarnaaja puolestaan sanoo, että hän on saanut selville, että Jumala on luonut ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.
Usein elämän yltäkylläisyys saa ihmisen tuudittautumaan elämään omin voimin. Vasta vaikeassa tilanteessa Jumalan sana alkaa kiinnostaa, ja ihminen herää rukoilemaan. Kaikki tämä kuitenkin Jumalan aikaansaamaa, Hän alkaa vetää puoleensa - itse emme osaa Jumalan apua etsiä.
Se että Hän lähestyy meitä, on pelkkää lahjaa.
Ja sitten voimmekin vain sanoa: -  Tänks ja nou roplem.






lauantai 17. elokuuta 2013

Maitoa ja mettä.





Jeesuksen vertauksessa Jerikon tie vei Jerusalemin loistosta alas Jerikon köyhyyteen. Tänään tie kulkee Jerikon hyvinvoinnista ylös Jerusalemin, pyhän kaupungin, puutteisiin, hätään ja tulevan pelkoihin. Israelissa joka kolmas lapsi näkee nälkää ja Jerusalemissa joka kymmenes perhe elää nälässä. Huolimatta maan taloudellisesta sinnittelystä ja mukanaolosta maailmanmarkkinoilla, jatkaa juutalaisvaltio kamppailuaan vakavan köyhyysongelman kanssa.  Israelin varat menevät puolustukseen. Jos tulisi rauha, elintaso muuttuisi.

Raamattu kuitenkin antaa ymmärtää, että Israel on rikas maa. Esim. 4. Moos 14:8 puhuu näin:
" Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan, ja antaa sen meille, joka vuotaa maitoa ja mettä."

Aina tähän päivään saakka on maailman energiatalous ollut pitkälti arabimaiden öljyn varassa. Vasta
viime vuosina on sen rinnalle tullut muita energialähteitä. Vuonna 2009 Israelin Välimeren rannikolla tehdyt tutkimukset johtivat läpimurtoon maan energiataloudessa. Tuolloin löydetty maakaasukenttä Taamar, alkoi syytää maakaasua Asdodin kaupungin alueelle rakennettuun maakaasulaitokseen.
Vuonna 2011 löytyi löytyi Taamarin läheltä vielä kaksi kertaa suurempi maakaasukenttä. Se sai nimekseen Leviathan. Kenttien metaanikaasun puhtaus on korkealaatuinen ja lisäksi näiden kenttien alta odotetaan löytyvän myös öljyä.
Näiden avulla Israelista tulee omavarainen energian suhteen, ja siitä pitäisi riittää runsaasti myös vientiin. Euroopan manner on Israelin oletetuin kaasunvientikohde ja meritie tietysti kaasun luonnollisin vientireitti.
'Meidän' kaupungistamme, Eilatista, ajatellaan tulevan Aasiaan vietävän kaasun lähtöpaikka.



Nämä Välimeren Israelin puoleiselta rannikolta löydetyt kaasuesiintymät olisivat suurena taloudellisena apuna maan ahdinkoon, mutta samalla kaasukentät muodostavat houkuttelevan kohteen myös terroristeille. Vaikka Israel joutuu leikkaamaan puolustusbudjettiaan, pitää laivastoon kuitenkin rakentaa uusi erityisyksikkö kaasukenttien valvontaan. Mutta koska kaasukenttien hyödyntäminen tuo valtiolle rahaa monin verroin enemmän, kuin laivaston tarvitsema summa on, uskomme, että hallitus tulee myöntämään meriteiden valvontaan tarvittavan summan.

Nämä ovat iloisia ja myönteisiä uutisia, mutta mistä kertoo se, että muutama päivä sitten  saimme Suomen uutisisa kuulla, että Eilatin lentokenttä oli joúduttu sulkemaan ohjusuhan vuoksi. Egypti on kaaoksessa ja sen myötä on myös Siinain niemimaan turvallisuustilanne heikentynyt. Nyt siis puhutaan jälleen tällä alueella tosi isoilla kirjaimilla. Herra armahtakoon Egyptin maata ja kaikkia sen ympärillä olevia maita, jotka veikeroivat ja elävän jatkuvassa kaaoksen pelossa.

Ps. Tiedot kaasukentistä on koottu keväisestä Shalom-lehdestä. Samoin on tästä lehdestä kotoisin kuva, josta näemme, missä tarkalleen nämä kaasukentät Israelin Välimerenpuoleisella rannikolla sijaitsevat.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Oppimisvaikeuksia


 Magdaleenan maalaama  Martta Wendelin-jäljitelmä aiheesta, miten ollaan siskon opissa

Kun eilen Salomen blogipäivityksen kuvana oli Aapisen sivulta K-kirjain, se nostatti minussa oikein muistojen ryöpsähdyksen.
Osasin lukea 6- vuotiaana, mutta en tavata. Siksi törmäsinkin ensimmäisen kerran oppimisen ongelmaan, kun yritin tavailla koo-uu-koo- kuk, koo-oo-ko kukko. Näin kyllä, että läksysivulla luki:  Kukko nokkii kukkaa. Ai, ai, kukko!
Kuljeskelin onnettomana syksyisellä pihamaalla, jonne äiti oli lähettänyt minut  rauhoittumaan. Muistan yksinäisyyteni, muistan viimeiset punaiset viinimarjat pensaissa, kostean mullan tuoksun, sienien maatuvan hajun, mutta ennen kaikkea muistan järkälemäisen epätoivon, kun en millään oppinut tavaamaan läksyäni.

Uskon asioissakin välillä tuntuu, että ei pääse eteenpäin, että on aivan nollaluokalla. Yhä uudelleen törmää samoihin asioihin, jotka haluaisi toden totta heittää yli laidan. Sitä huomaa puhuvansa ikävässä sävyssä,  tyhmiä juttuja tai yksinkertaisesti liikaa. Kieli on kummallinen ilkiö elin, vaikka se on pieni, sen kurissa pitäminen on vaikeaa. Tai sitten huomaa kadehtivansa toista ihmistä - kateuden aiheita kyllä riittää! Tai tajuaa olevansa hirmuisen ahne, hamuavansa itselleen sitä, tätä tai tuota - mitä ei itse asiassa ollenkaan tarvitse! Kaapit ovat muutenkin täynnä.
Jokaisella on vähän erilaiset läksyt. Ennen vanhaan puhuttiin helmasynneistä, sellaisista asioista, joihin yhä uudelleen kompastuu.

1. Tim. 6: 12 kehottaa "Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus." Se tarkoittaa, että silloin ihminen pyrkii ponnistelemaan päivittäin päästäkseen huonoista tottumuksista eroon. Hän kilpailee tietoisesti pahaa vastaan. Kyseessä on valinta ja tahdon asia.
Oma yrittäminen ei ole kuitenkaan ollenkaan helppoa, se vaatii paljon nöyryyttä ja itsensä tutkiskelua.
Joskus oman yrittämisen seurauksena voi olla vain epäaidon tuntuinen hurskastelu, joka ei läheisistä ihmisistä tunnu ollenkaan mukavalta.
Tärkeää olisi suostua siihen, että Jumala itse saisi tehdä työtään ihmisen sydämessä, muokata tätä sellaisiksi ihmisiksi, kuin hän on alun perin itse kunkin suunnitellut. Silloin muutokseen johtaa hidas, melkeinpä salainen kasvu  ja  tuloksena (toivottavasti!) ihmisen itse sitä huomaamatta - kypsyminen.
Paavali kehottaa kirjeessään Ef 4: 23: " Muuttukaa mielenne uudistumisen kautta".

Aloitin juttuni K-kirjaimesta. Sen jälkeen minua vastaan on tullut tietojen ja taitojen oppimisen saralla toki roppakaupalla vaikeuksia. Opettajakoulutuksessakin liftasin villasukan takia joka viikonvaihde 150 km:n matkan kotiin, missä siskoni auttoi tekemään milloin sukan kantapäätä, milloin taas kärkikavennusta.
Kun törmätään vaikeuksiin, silloin  kaikenlaisten siskojen (ja miksipä ei veljienkin!)  tuki on lämpimästi tervetullutta.