Avaria = Onnettomuus.

On meneillään vuoden ihanin aika, Suomen herkkä kevät. Juuri se aika, joka tekee Suomesta Suomen - se mikä antaa meille voiman jaksaa läpi pimeän ja kosteankolean syksyn ja talven.
-Peipponen 'kiljuu' tänäkin aamuhetkenä täyttä kurkkua ikkunani takana.

Muutaman viikon takaisessa blogitekstissäni - "Johdatuksen vahva sivumaku" - kerroin tarinan siitä, miten sain aikanani käskyn opiskella venäjän kielen. Olin ollut tästä kielestä kiinnostunut aiemmin jo ihan itsekin, mutta vaikka olin kokonaisen vuoden roikuttanut erään kotimme intiimin huoneen ovessa suurta plakaattia, jossa olivat koristeellisin kuvin varustetut venäjänkielen aakkoset, en ollut oppinut niistä ainuttakaan. Tein tämän toteamuksen pohjalta sen johtopäätöksen, ettei tämä kieli ollut minun juttuni, kunnes ylemmältä taholta toisin määrättiin. Menin iltalukioon, olin ahkera oppilas, tunneilla oli hauskaa - ja niinpä opin.

Puolentoista vuoden kuluttua tammikuussa alkoivat tärkeät kertaustunnit ja preppaus ylioppilaskirjoituksia varten. Olin eräänä tämän tammikuun iltana kurjan kelin vuoksi lähdössä Helsinkiin omalla autollani. Laitoin auton käyntiin - lämpiämään - ja käväisin vielä sisällä hakemassa jotakin unohtunutta. Kun palasin ulkoportaalle näin kauhukseni, että autoni liikahti maailman pieneimmässä eteenpäin viettävässä töyräässä, sai vauhtia ja lähti tulemaan minua kohti. Vaikka sanoin, että 'älä tule pieni auto - menet rikki' - se vain tuli ja tuli - ja rikki meninkin minä - kahdesta kohtaa sääriluu poikki.

Voimasuhteet siinä taistelussa olivat vähän vastaavat kuin kuvassa, jonka muutama kesä sitten otin omassa mökkirannassamme.

NYT minusta tuli katkera. Tiesin, että kieliopista selviäisin, mutta en aineesta. Huusin 'yläkertaan', että tämä on niin väärin. Juuri kun kaikkein tärkeimmät vinkit ja 'tärpit' jaetaan, minä makaan jalka pystyssä kotonani. Ja sitten pyysin nöyränä..." Autathan minua!"
Eräänä yönä heräsin saamaani kummalliseen viestiin. Olin kuulevinani, että minulle kerrottiin yhden ylioppilasaineen nimi. Se oli: AVARIA = Onnettomuus. Kaivoin saman tien, keskellä yötä, venäjänkirjani ja vihkoni esiin ja aloin kirjoittaa pitkää ainetta juuri siitä, mitä minulle oli --- ajattelemattoman ja villin autoni kanssa tapahtunut.

Kun sitten aikanaan istuin, kipsi yhä jalassa, koulun juhlasalissa ja olin saanut aineiden aiheet tutkittavakseni, täytyy myöntää, että käteni hikosivat ja sydämeni hakkasi. Minullahan oli vain yksi ainoa aineen aihe jonka hallitsin. Ilman sitä olisin pulassa.
No - aineiden joukossa EI ollut nimeä "Avaria". Sen sijaan siellä oli aihe: "Tapahtuma elämässäni, jota en tule koskaan unohtamaan". No jopas! Kukapa voisi unohtaa sen, kun jää oman autonsa alle?

Olin kirjoittanut aineeni sarkastiseksi vuoropuheluksi minun ja autoni välillä. Sarkasmi on vaikea tyylilaji omallakin kielellä kirjoitettuna, mutta vieraalla kielellä kirjoitettuna se toi minulle täpötäydet pisteet.
Vaan eipä ollut omaa ansiotani tämä - tosin ei millään lailla laitontakaan.
Kiitos siis tästäkin Hänelle, jolle kiitos kuuluu!!!!
 

Pääsiäisen jälkeen

Olin ensimmäisen kerran Israelissa 35 vuotta sitten. Matkalta on mieleeni jäänyt eräs  aurinkoinen  kesäaamu, jolloin lähdin isäntäperheeni kanssa Jeesuksen kotijärven, Gennesaretin, rannalle retkelle. Silloinkin elettiin levotonta aikaa: jo varhain aamulla hiekkaranta oli kynnetty, kun oli etsitty pommeja, ja jostain Golanin suunnalta kuului etäisiä laukauksia. 

Istuimme rannalla pyyhkeitten päällä ja kaivelimme eväitä esille. Emännälläni oli kassissaan iso vesimeloni, jonka hän laski liinalle ja alkoi sitä paloitella.

Mieleeni nousivat selkeinä Jeesuksen sanat: ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?”

Nehän oli sanottu tämän saman järven rannalla kauan sitten.

Monissa kohtaamisissa Jeesuksen kuolleistanousemisen jälkeen puhutaan ruuasta. 

Opetuslapset ovat kalastaneet koko yön, mutta eivät ole saaneet mitään, niin Jeesus odottaa heitä rannalla ja kyselee, ovatko oppilaat onnistuneet saamaan syötävää. Kun oppilaat sitten heittävät verkot Jeesuksen neuvojen mukaan veneen oikealle puolelle, kaloja tulee niin paljon, etteivät he jaksa kiskoa niitä ylös.

Ruuasta puhutaan myös, kun Emmauksen tien kulkijat kutsuvat Jeesuksen iltapalalle. Vasta kun Jeesus taittaa ja tarjoaa heille leipää, he tunnistavat hänet. 

Jeesus ilmestyy myös yhdelletoista opetuslapselle, kun he ovat kokoontuneet Emmauksen miesten ympärille kuuntelemaan heidän ihmeellistä kertomustaan. Oppilaat säikähtävät ensin, mutta Jeesus kehottaa heitä katselemaan ja koskettelemaan häntä, että  oppilaat vakuuttuisivat siitä, että hän itse on heidän keskellään, eikä mikään aave. Osoittaakseen olevansa elävä, hän kysyy tässäkin tilanteessa: ”Onko teillä jotakin syötävää?” Luuk. 24: 36-49

Jeesuksen kysymys: ”Onko teillä syötävää?” on vieläkin ajankohtainen. Tuntuu, kuin Jeesus kysyessään huolehtisi myös meistä tämänpäivän kristityistä. Voihan olla, että elämme hengellisessä  nälässä ja suorastaan kidumme. Olemme ehkä laiminlyöneet  tarpeellisen hengellisen ravinnon nauttimisen. Raamatun lukeminen ei ole maittanut, eikä seurakunnan tilaisuuksissa käyminen houkuta. Seurakuntayhteys on kuihtunut anorektiseksi. Voi olla, että olemme joutuneet oikein pitkäaikaiseen hengelliseen puutostilaan.

Pääsiäisen jälkeinen sunnuntai oli seurakunnan alkuaikoina merkittävä päivä. Silloin ne jotka oli kastettu pääsiäisenä, olivat käyttäneet koko viikon valkoista kastepukua, luopuivat siitä  ja pukeutuivat tavallisiin vaatteisiinsa. Ajateltiin, että nyt kristityn pitää jo erottua omalla käytöksellään ja tekemisillään ympäröivästä maailmasta, erottavaa valkoista pukua ei tarvita. 

Meitä kutsutaan myös kristityn elämään, mukaan seurakuntaan, lukemaan Raamattua ja viemään pääsiäisen ilosanomaa. Kenenkään elämän ei tarvitse olla ikävää ja olon nälkiintynyttä, kun vahvaa ravintoa on joka päiväksi kyllin tarjolla. 

Rannan nuotio kutsuu

kaukaista kulkijaa.

Joku kalaa ja leipää

tulella valmistaa.

- Onko sinulla ruokaa?

Täällä on syötävää.

Ystävänkin voit tuoda.

Ilman ei kukaan jää.

Kipinät räiskyen lentää.

Aamu pian paljastaa:

Herramme elämän leipää

itse näin tarjoaa.

Hartauskirjoitus viime sunnuntain evankeliumitekstiin, julkaistu SHL:ssä  9.4. 2015

Magdaleenan kuvat Gennesaretin järven rannalta

Jalat tukevasti ilmassa

Magdaleenan kuva: utopisti-idealisti (St. Maryn katedraalin pihalta Edinburghista)

Suomen kansa valmistautuu 37. eduskuntavaaleihinsa, jotka käydään 19.4. ja ennakkoäänestys on menossa parhaillaan. Vaalit ovat tärkeät Suomen tulevaisuuden kannalta, sillä seuraavalla vaalikaudella ratkaistaan Suomen talouden ja turvallisuuspolitiikan suuntalinjat ja myös se, millaisella joukolla avioliittolaki lopullisesti kirjataan.
Vuoden 2014 alussa Taloustutkimuksen suorittamassa arvokyselyssä osoittautui, että suurin osa suomalaisista on poliittisesti oikealle kallellaan, 60 % lukeutuu yksilökeskeisiin lakia ja järjestystä korostaviin konservatiiveihin. Heille kodin, uskonnon ja isänmaan sinivalkoinen Suomi ei ole menettänyt merkitystään. Tutkimustulosten perusteella voi sanoa, että Suomi on yhä vielä perimmältään keskustaoikeistolainen.

Kuitenkin arvoradikaalit, jotka muodostavat vähemmistön kansan valtavirrasta, ovat onnistuneet saamaan merkittävän roolin yhteiskunnassa toimimalla tiedostavan määrätietoisesti askele askeleelta. Monet ateistis-humanistista maailmankatsomusta edustavat henkilöt ovat asettuneet yhteiskunnassa tiedotusvälineiden, koulutuksen, taide- ja viihdemaailman palvelukseen, josta asemasta käsin heillä on mahdollista vaikuttaa laajoihin joukkoihin. Heitä löytyy myös yliopistomaailman tutkijakammioista, jolloin he saavat myös älykön leiman ja roolin.
Vasemmistolainen punavihreä aatemaailma perustuu suurelta osin utopistiseen idealismiin sekä  teoreettisiin uskomuksiin, joiden mukaan inhimillinen järki kykenee muovaamaan  täydellisen yhteiskunnan, minkä hyvä tahto sitten toteuttaa.

Varsinkin menneinä vuosina toisteltiin sanontaa, että politiikka on likaista peliä, ja monet uskovat halusivat pysyä siitä suorastaan erossa. Politiikan "likaisuus" on kuitenkin ihmisissä itsessään - ihmisten synnissä - jota kukaan ei milloinkaan pääse pakoon minnekään. Jumala on kuitenkin kiinnostunut kaikesta maallisesta, koska hän on itse kaiken luonut. Hän on myös kiinnostunut synnistä, koska se tuhoaa hänen luomiensa ihmisten elämää ja maailmaa. Hän on siitä jopa niin kiinnostunut, että lähetti Jeesuksen maailmaan syntien sovittajaksi.

On tärkeää, että jokainen kristitty käyttäisi äänioikeuttaan ja osoittaisi omalta kohdaltaan "aatteen paloa" oikeaksi näkemiensä ajatusten puolesta. Eduskunnan voimasuhteet on äänestettävä sellaisiksi, että Suomen kansan enemmistöarvot saavat edustajansa eduskuntaan, ja lakeja voisi säätää niiden pohjalta. On hyvä tiedostaa, että vaaleissa on nyt enemmän kirkkoon kuulumattomia ehdokkaita kuin väestössä keskimäärin. Jokaisesta puolueesta löytyy kuitenkin kristittyjä ehdokkaita.
Vaikka puolueiden ohjelmat ovat erilaisia, ne eivät nykydemokratiassa kuitenkaan ole kovin kaukana toisistaan. Puolueet pitävät esillä tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta, jotka kaikki perustuvat kristillisiin arvoihin.

Eduskuntaan tulee saada edustajia, jotka ymmärtävät, että sanan- ja uskonnonvapaus on turvattava ja kaikenlainen vihapuhe torjuttava. Monet nykyiset hankkeet tähtäävät kristillisen, konservatiivisen mielipiteenilmaisun ja sananvapauden rajoittamiseen, jopa tukahduttamiseen. Tämä on johtamassa vähitellen totalitaariseen isoveliyhteiskuntaan, vaikka samalla vedotaankin ihmisoikeuksiin.

Moni tuttavani on puhunut siitä, miten pettynyt hän on vallinneeseen politiikkaan, ja ettei vaaleilla pysty vaikuttamaan mitenkään.  Tuntuu vaikealta löytää itselle sopiva ehdokas. Hyvä apu tähän on Helsingin Sanomien vaalikone, sen avulla voi vastata itse tämän hetken keskeisiin poliittisiin kysymyksiin ja verrata sitten vastauksiaan ehdokkaitten vastauksiin. Kannattaa kokeilla useampiakin vaalikoneita. Jos mietit, mennäkö äänestämään ollenkaan vai ei, kannattaa kysyä itseltään, miten meille kävisi, jos vaaleja ei olisi ollenkaan.

Eduskuntavaaleissa kannattaa varmaan valita ensin itselleen läheisin puolue ja sen sisältä ehdokas, jonka hän katsoo parhaiten vastaavan Jumalan maallista tahtoa. Ehdokkaan pitää pystyä perustelemaan hyvin näkemyksiään ja saada siten toiset puolelleen. Hänen pitää olla myös rohkea, eikä suinkaan jokaisen tuulen tuiverrettavissa ja tuuditeltavissa. Emme varmaankaan tahdo, että Suomelle tärkeitä päätöksiä tehtäisiin molemmat jalat tukevasti ilmassa.

Kirjat-sivulla kerron Raimo Mäkelän kirjasta Antakaa demokratialle mikä demokratialle kuuluu   

Kynttiläillallinen

 Kuva: Sloveniaa. Ljubljanan kaupunki korkealta vuorelta alas katsottuna.

Lankalauantai- iltana kello 22.30 sain puhelun Sloveniasta. Tyttärenpojat, 9- ja 11-vuotiaat, olivat päivällä lentäneet sinne tekemään erästä elokuvaa, jonka kuvaukset alkaisivat heti pääsiäispyhien päätyttyä. Alaikäisten poikien huoltajana toimi heidän oma äitinsa.Yöllinen soittaja oli siis tyttäreni. Hänellä oli tunteellista kerrottavaa poikien illalla tekemästä tempauksesta hotellin ravintolasalissa.

Koska lentokoneessa syödystä lounaasta oli jo tuntitolkulla aikaa, oli kasvavilla pojilla illansuussa jo kiljuva nälkä ja kun suuret lautaselliset herkullista pöperöä tuotiin heidän eteensä, oli heidän ilmeitään ilo katsella.
Mutta sitten...
...toinen heistä huomasi hotellin tummalla pihalla oudon mytyn. Se nojasi puistikon puuhun ja istui väsyneen näköisenä jonkin lehtipinon päällä. Kuka se oli, ihmettelivät pojat. Asiaa kysyttiin tarjoilijalta, joka yhä hyöri heidän pöytänsä ympärillä.
- Ai hänkö? Hän on yksi kaupungin kerjäläisistä. Vain hänellä on silloin tällöin lupa tulla lepäämään hotellin pihan rauhaan. Annamme hänelle joskus hotellin keittiöstä sämpylän tai jotain...
Poikien runsaat ruokalautaset alkoivat tämän kertomuksen päätteeksi heitä silmin nähden tympiä ja he päättivät yhteistuumin tehdä tästä tarinasta aivan toisennäköisen. He ilmoittivat tarjoilijalle seuraavaa:
- Nyt on pääsiäinen, eikä tästä illasta kyllä selvitä yhdellä sämpylällä. Me tilaamme tuolle miehelle aterian.
Niinpä pojat tilasivat hänelle kanakeittoa ja kupillisen höyryävää teetä, johon kuului laittaa suklaarakeita.

No - koska kerjäläiselle oli tehty tilaus, kuului hänet kutsua oikein pöydän ääreen syömään. Terassin pöydälle levitettiin pöytäliina ja ateria tuotiin pöytään hopeatarjottimellla. Henkilökuntaa kerääntyi pöydän ympärille tätä ihmetta katsomaan. Kaikki itkivät. Pojat saivat jutella tarjoilijatulkin välityksellä miehen kanssa ja lopuksi mies sanoi:
- Niin kauan kun minä elän, en ikinä tule teitä poikia unohtamaan.

Ennen miehen lähtöä juoksi nuorempi pojista vielä huoneestaan hakemaan sen kaikkein suurimman pääsiäismunansa, jonka hän oli saanut vaariltaan ja jonka hän oli pakannut matkalaukkuunsa odottamaan omaa pääsiäisaamuaan.
Ja niin - suomalainen pääsiäismuna kainalossa ja vatsa täynnä herkullista keittoa ja suklaateetä - katosi eräs Jumalan luoma ihminen - pojilta ja muulta yleisöltä - pääsiäisyön pimeyteen.

Seuraavana aamuna ihmeellisyyden läsnäolo jatkui. Pojat ja äiti heräsivät hotellihuoneessaan tuhansien isojen ja pikkukellojen kilinään, kolinaan, pimpotukseen ja kalkatukseen. Oli katolisen kirkon vuoden suurimman juhlapäivän aamu. Pääsiäisaamu. Herramme oli noussut kuolleista ja siitä riemuitsi tämäkin kaupunki, joka oli 'pullollaan' kaikenkokoisia kirkkoja. Kaikissa niissä vietettäisiin sinä päivänä tunnin välein jumalanpalvelusta. Sen olivat pojat illalla kuulleet ja niihin veisivätkin heidän tämänpäiväiset askeleensa.

Lankalauantai

Terveiset venäjänreissulta. Matka sujui tavanomaisen lupsakkaasti  Ajomatka oli pitkä, kymmenen tunnin körötys, mutta tiet ovat nykyään hyvät, matkaseura mukavaa ja työ motivoivaa.
Kaikki sujui siihen saakka normaalisti, kunnes olimme tulleet kotimatkamme ensimmäiselle tullikopille. Yleensä siinä nostetaan vain puomia ja huidotaan 'tervemenoa' kuskille, mutta nyt keskiovi avattiin ja alkoi tenttaus: "Mitä olette olleet tekemässä, miksi teillä on tällainen auto ja sitten jotakin, jota en ymmärtänyt. Ilmaisin hänelle, että loppua en ymmärtänyt. Hän hiljeni ja mietti, pudisti sitten päätään ja heitti liukuoven kiinni. Hänen viimeisestä ohjeestaan ymmärsin vain sen verran, että..."muistakaa sitten seuraavalla kerralla." MITÄ meidän kuului muistaa, sitä en saanut koskaan tietää. Voi harmi. Haluamme kulkea  näitä matkoja lain toivomalla tavalla ja nyt emme saaneet kuulla mikä oli matkassamme mennyt pieleen.
Kiusallinen tilanne jatkui vielä passintarkistuspisteessä.. Minun passiani käänneltiin ja selattiin, selattiin ja lerputeltiin ja loppujen lopuksi nk.pikkulapun taakse kirjoitti tullineiti jotakin ja tökkäsi lapun sitten lokeroon X.
Seuraavan yönä kotona oli hiukkasen tuollainen olo kuin ylläolevan kuvan tytöllä. Mikä uhkaa, vai uhkaako mikään? Uskallanko toukokuun lopun matkalle lainkaan lähteä? Ovatko he nyt jotenkin noteeranneet erityisesti minut?
( Kuva: Rudolf Koivu. Anni Swahnin sadusta Silkinhieno ja peikot.).

Seuraavana aamuna "Jumala puhuu"- hartauskirjassani oli vain muutaman rivin mittainen teksti:
"Usko ja kuuliaisuus siirtävät vuoria. pahuuden vuoria, vaikeuksien vuoria. Mutta niiden on käytävä käsi kädessä (siis uskon ja kuuliaisuuden). Niinpä siis lähden toukokuussa. Toiseen taskuun otan uskon ja toiseen kuuliaisuuden, ja niillä mennään..

Tänään on pitkänperjantain ja pääsiäissunnuntain välinen lauantai, lankalauantai. Vanha kansa on tämän koko vuoden merkittävimmän viikon jokaiselle päivälle antanut oman lisänimensä. Palmusunnuntaista tämä viikko alkoi, sitten tuli malakamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai ja nyt siis on tuo lankalauantai. Kaikki askareet, joita tällä viikolla tuvissa tehtiin, olivat erityisen pyhiä ja siksi esimerkiksi tikkutiistaina vuoltiin kaikki sytytystikut koko seuraavalle vuodelle.Lankalauantaina taas pestiin ja värjättiin kaikki talven aikana kehrätyt langat. Tuntuu kauniilta ja turvalliselta kun kaikki arkinen työ
 haluttiin täten myös siunata.
Mielenkiintoni herätti erityisesti tuo nimitys 'malkamaanantai'. Se päivähän johti kansamme sille viikolle,
jolloin Jeesus oli vangittuna, pilkattuna ja häväistyn   - viaton -   väärin perustein tuomittuna.

Malkamaanantai oli kansallemme itsetutkistelun päivä - silloin kävi kukin miettimään omaa suhdetta lähimmäisiinsä. Olenko minä se, joka näen rikan (tikun) lähimmäiseni silmässä, mutta ei malkaa omassani? (malka = hirsi)                  
Itsetutkiskelu on ikävää,   mutta voi miten tarpeellista.
Viikkosiivouksen kyllä kotona teemme,
mutta miten on
sydänpoloisemme laita?

Tähän loppuun liitän kuvan muodossa kaikille blogiystävillemme iloisen pääsiäistoivotuksen.
(Kuva Sari Airolan).

Ihmeellinen viikko

Ystäväni Ruut toi minulle meillä kyläillessään isoisänsä taidemaalari Arthur Heickellin maalaamaan kuvan Jeesuksesta. Arthur Heickell eli vuosina 1878-1958. ja oli tunnettu erityisesti maisemista ja luontoa kuvaavista töistään. Hän maalasi myös useita alttaritauluja.
Nyt kysyin hänen pojantyttäreltään, saisinko käyttää blogissamme hänen isoisänsä maalaamaa taulua. Ruutilla ei ollut mitään sitä vastaan, ja niin ryhdyin sitä kuvaamaan.
Mutta kuinka kävikään? Yksikään ottamistani valokuvista ei kyennyt tallentamaan taulun värejä täysin sellaisina, kuin ne ovat: taustan syvää sammalenvihreää,  Jeesuksen olalla olevan vaatteen lämmintä okraa ja ihokkaan himmeää harmaanlilaa. Kun kuvaaminen ei onnistunut, aloin kokeilla kameran tarjoamia erilaisia tyylejä ja huomasin hämmästyksekseni, kuinka Jeesuksen kuvat alkoivat eri tavoin käsiteltyinä puhua hiljaisen viikon sanomaa.

Liitän muokkaamiini Jeesuksen kuviin lapsille kirjoittamani runosikermän Ihmeellinen viikko.
Kaija Eerola on säveltänyt runot lapsikuoroille, ja Ihmeellistä viikkoa lapset ovat laulaneet Suomessa, Virossa ja eri kielille käännettynä muualla Euroopassa. (Lasten Keskus 1993)

Palmusunnuntai

Jeesus saapuu ratsastaen aasinvarsalla.

Väkijoukko huiskuttaen huutaa riemulla:

"Hoosianna, Hoosianna, tervetuloa!

Sinua vain tahdomme aina palvoa.

Hoosianna, Hoosianna, Hoosianna,

Hoosianna, Hoosianna, tervetuloa"

  Ma-ti-ke 

Paha liikkuu joukossa vihamiehien,

paha liikkuu joukossa vihamiehien,

paha liikkuu, liikkuu, liikkuu.

He haluavat vangita hyvän Jeesuksen,

he haluavat vangita hyvän Jeesuksen.

He vangitsevat Jeesuksen.

Kiirastorstai

Jeesus oppilaitaan tahtoo lohduttaa:

"Murheellinen kukaan ei olla saa.

Uskokaa vain minuun sekä Jumalaan.

Vaikka menen pois, vielä kohdataan.

Vielä kohdataan, vielä kohdataan.

Vielä kohdataan.

Pitkäperjantai

Jeesus ristin alla,

Jeesus ristin alla

käy päin Golgataa,

käy päin Golgataa.

Piikit painamalla,

piikit painamalla

häntä haavoittaa,

häntä haavoittaa.

Suuren surun päivä pitkäperjantai.

Jeesus silloin kuoli, murhe voiton sai.

Lauantai

On lauantaina hiljaa koko maailma,

koko maailma.

Ei liiku lehti, lilja, Jeesus haudassa,

Jeesus haudassa.

Vartiossa seisoo vahvat sotilaat.

Kiiruhtaneet ovat piiloon oppilaat,

oppilaat.

Pääsiäinen

Hämärä on vielä
haudan puutarha
enkeli kun saapuu
kirkkaana valona.
Kiven haudan suulta
pois hän vierittää.
Kauhistuneet vahdit
pakoon kiirehtää.

Halleluja

Halleluja, halleluja, halleluja, halleluja,
halleluja, halleluja,
halleluja, halleluja,
halleluja!

Kaikki päivät

Typötyhjä hauta
tänään todistaa:
Jeesus kaikkialla elää,
vaikuttaa.
Typötyhjä hauta
tänään todistaa:
Jeesus kaikkialla elää,
vaikuttaa.

Johdatuksen vahva sivumaku.

Hyvää palmusunnuntaita teille itse kullekin.
Nämä kaksi murheellisen näköistä pikkupupua kävivät minut viime vuonna virpomassa tuoreeksi ja terveeksi. Kiitos heille siitä!
 Minä itse olen jäänyt pohtimaan, mikä on tuo syvä huoli ja murhe näiden pupusien kasvoilla. Ikäään kuin jo näin pienet  ihmiset olisivat tulleet ymmärtämään tämän maailman petollisuuden, pelin ja kaksinaamaisuuden, joka juuri pääsiäisviikon tapahtumissa meidän aikuisiksi ehtineiden eteen niin karkeasti maalataan.

Tänään juhlittu sankari, vajaan viikon päästä syljetty ja ristille ripustettu. Sellaisia me olemme, me ihmisten lapset. Voi meitä.

Olen itse juuri tällä hetkellä ryhmämme kanssa Venäjällä viemässä 300 kiloa kevätvaatetta sikäläisen kirkkomme kirpputorille. Heidän kirpputorivastaavillaan on nyt viikko aikaa lajitella kuormaamme. Heidän resurssinsa riittävät pitämään 'puotiaan' auki vain yhden kerran kuussa, joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina - taitaa nimittäin näiden 'kirpputorityttöjen' keski-ikä olla päälle seitsemänkymmenen..

Miettiessäni tämän päivän tekstini aihetta ennen lähtöäni yli itärajan, tulivat mieleeni ajat tasan kymmenen vuotta sitten. Silloin eräänä päivänä todella - kuulin - hiljaisen kehoituksen sisälläni, joka sanoi: "Ilmoittaudu iltalukioon ja kirjoita lyhyt venäjän kieli." Siis minäkö kouluun? - minä, joka olin juuri sieltä lopultakin ulos päässyt - siis eläkkeelle.

Niin sitten kilttinä tyttönä ilmottauduin ja aloin matkustaa kaksi kertaa viikossa bussilla Helsingin keskustaan, Töölön aikuislukioon, jossa venäjän saattoi siis myös kirjoittaa.
Minulla on huvittava muisto tämän kaksivuotisen koulukäyntini siitä aamusta, kun kirjoitukset alkoivat. Seisoin kaikkine 'ryppyineni' ja eväslautasineni odottelemassa juhlasalin ovien avautumista ja kirjoitusten alkamista, ympärilläni soriseva joukko nuoria ihmisiä - kaikki matkalla kirjoittamaan jotakin lyhyttä kieltä. Yht' äkkiä täpötäyden huoneen toiselta laidalta kuului kirkas huuto yli kaiken muun sorinan -  "Salome, mitä SINÄ täällä teet?" Kun huomasin, että huutelija oli eräs entinen oppilaani ala-asteelta huusin hänelle takaisin: "No kirjoitan tietenkin !"

En ymmärtänyt silloin tätä käskyä -'opiskele venäjä' - sillä seurakunnassa, jossa työtä teimme, olivat kaikki hyvää suomea puhuvia inkeriläisiä. Meille riitti kun osasimme venäjäksi muutamia avainsanoja tullissa, kaupassa tai poliisin pysäyttäessä automme jostakin olemattomasta syystä (?), kuten alkuvuosina usein kävi. Miltei matkalla kuin matkalla poliisi pysäytti länsiauton ja keksi jonkin rikkeen, josta pikasakko lankesi sen mukaan, mitä kuskin kukkarossa oli seteleitä. Kannatti siis olla ovela ja pitää huoli siitä, ettei kuskin kukkarossa ollut kuin joku mitätön seteli. Ja kun selitimme, ettei meillä ollut enempää rahaa, otti poliisi sen ainoamme ja lähti ilmeisesti tsaijulle.

Nyt - kymmenen vuotta myöhemmin - poliisi harvemmin pysäyttelee autoja, mikä on tietysti hyvä. Mutta surkea juttu on se, että kirkolla suomea osaavia on enää vain muutama vanhus. Muut ovat mullan alla. Eli venäjän kielen osaaminen on nyt ehdoton apu. Joku siis näki ajassa kauemmas. Seuraavien kahden kuvan kera vienkin teidät hetkeksi paikallisen 'rajonimme' (alueemme) hautuumaalle.

Tämä n. kaksimetrinen hautapaasi ei ole kenenkään inkeriläisen ystävämme muistokivi, vaan jonkun meille tuntemattoman venäläisen - ehkä autokauppiaan - mutta koska se on lajissaan niin erikoinen, halusin liittää sen tähän - vaikkapa kontrastiksi.




Inkeriläisten rakkaittemme haudat ovat kuin pieniä kehtoja, kauniilla taotulla rauta-aidalla rajatuilla ja kunkin perheen itsensä hoitamilla pikku palstoillaan.

Tässä Inkeristä 'adoptoimani' isän ja äidin, Juhanin ja Katrin, pienet hautakehdot.

Marianpäivän mainingeissa

Viime sunnuntaina kirkossamme vietettiin Marian ilmestyspäivää, jolloin muisteltiin, miten enkeli ilmestyi Marialle kertomaan valtavan uutisen: Maria tulisi raskaaksi  Pyhästä Hengestä, ja hän synnyttäisi Jumalan Pojan.

Eri kirkoissa Marian asema on kovin erilainen, ja hänen esimerkkinsä  meille naisille avautuu monesta näkökulmasta. Siitä puhuu Irja Askolan runo, jonka löysin jo aiemmin kertomastani kirjasta Mikä Nainen.

Minkälaista naista kirkkosi ihailee
kysyy minulta afrikkalainen sisar
          vahvana, kauniina
          koruissaan
          elämälle palaen
anteeksi, mitä
vastaan minä
          asiallisena ja pidättyvänä,
          värittömissä vaatteissa
          akateemisen teologian kahlitsemana

Vähitellen saan vastauksen muotoutumaan
mielikuvaksi Mariasta, Jeesuksen äidistä
joka on nöyrä ja hiljainen
kätkee kaiken sydämeensä

Anteeksi, mitä
on hänen vuoronsa hämmästyä

Ja hän alkaa kertoa minulle
kylänsä naisten ihanteesta
Mariasta, Jeesuksen äidistä
joka elämänsä pulmatilanteessa
tarvitsi toisia naisia
jätti keittiönsä ja pihapiirin
kulki yksin rohkeasti vuoripolkua pitkin
Elisabetin luo
arvosti omaa tehtäväänsä
luotti itseensä
kirjoitti laulun
josta köyhät yhä iloitsevat

Illalla kaivan uudelleen esiin 
Luukkaan evankeliumin
löydän uudenlaisen Marian
rohkean
itsenäisen
vastuuta kantavan
tehtäviensä mittaiseksi kasvavan


Puhuimme tänään raamattupiirissä omista tehtävistämme. Meidän tehtävämme ei ole yhtä suuri ja ainutlaatuinen kuin Marialla. Kuitenkin voimme luottaa siihen, että seurakunnassa, jokaisella on oma tehtävä Kristuksen ruumiin jäseninä: tarkkaavina silminä, kuulevina korvina, toimeliana käsinä, kiirehtivinä jalkoina, luovana mielenä tai rukoukseen hiljentyvänä sydämenä.
Jumalalla ei ole keitään muita tässä maailmassa nykyisin kuin me tällä hetkellä elävät ihmiset. Olemme hänen rakkaita tyttäriään ja poikiaan, joille hän uskoo tehtäviään.
Voisi sanoa, että olemme tässä ajassa elävät pyhät, vaikka sana tuntuukin kovin vaativalta ja hiukan pelottavaltakin. Näemme itsemme puutteellisina ja epätäydellisinä olentoina.
Paavali kuitenkin  puhuttelee kirjeittensä kohteena olevia seurakuntia tervehdyksellä: pyhät!
Hän kyselee myös Korintin seurakuntalaisilta 1. Kor. 6: 19-20 - Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne. 

(Piirrokseni ei suinkaan esitä Mariaa ja Jeesus-lasta vaan ihmisiä, jotka nykyaikana ottavat Jumalan antamat tehtävät tosissaan. )