Suomen äidit. Kiitos teille.

Toivotan oheisella kuvalla kaikille Suomen äideille siunattua ja ihanaa äitienpäivää. Tekstini
 kuva on ollut
Suomen kuvalehden
kannessa elokuussa  v.1940. Kuvan nimenä on:
Usko tulevaisuuteen.
Uudisasukkaan perhe.

Eipä tämä nuori perhe tässä vielä voinut aavistaa, miten pitkä taival tällä 'uskon' tiellä heillä vielä olisi edessään.

 Luin tämän aamun aamupalaksi  Magdaleenan tuoreen blogikirjoituksen otsikolla "Suomen parhaaksi".

Päivittelin siihen liitetyn virren 522 (vuodelta 1836) sanoja, jotka tuntuivat niin napakasti sopivan siihenkin tilanteeseen, jossa maamme juuri hetkellä näyttää mm.poliittisesti olevan. Eikö siis mitään uutta?

Kun päätin tutkia tarkemmin sitä, millaiseen Suomen historian hetkeen kyseisen virren sanat on mahdettu aikanaan kirjoittaa, ja kuka on tämä Jacov Tengström, joka virren on sanoittanut, kävin penkomassa myös omaa kirjahyllyäni. Etsiessäni tekstiini sopivaa lähdeteosta, löysinkin hyllystä yllätyksekseni 75 vuotta vanhan Suomen kuvalehden. Ihastuin siinä olleen kansikuvan tunnelmaan, joten päätinkin alkaa tutkia ensin hieman maamme 1930-lukua. Mikä oli ollut juuri tuon kuvan ja tuon perheen taustamaailma?

1930-luvun Suomi on tuon avioliitton solmimisen aikaan ollut kolmen ja puolen miljoonan asukkaan maatalousyhteiskunta. Kyseistä vuosikymmentä leimasivat jyrkät poliittiset ääri-ilmiöt. Vuosikymmenen alkupuolella vaivasi maatamme ankara lama, joka vuosikymmenen loppupuolella vaihtui kiihkeäksi nousukaudeksi. Mutta sitten, kuten kaikki muistamme - päättyi tämä vuosikymmen katastrofiin, Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen marraskuussa 1939.
Kun katson kuvassa olevan nuoren miehen olemusta mietin,  mitä tuon vakavan katseen takana on? Nuori mies, missä ovat ajatuksesi? Ovatko ne takanapäin, neljä kuukautta kestäneen sodan muistoissa vai edessäpäin - pelkona siitä, mitä tästä kaikesta on tullakseen. Entä nuori äiti mietteineen, vasta tyttönen, synnyttänyt neljännen pienokaisensa keskellä talvisotaa.

Kuvan ottohetkellä, elokuussa 1940, elettiin Suomessa Välirauhan aikaa. Kukaan poliitikkomme tai sotilaamme ei kuitenkaan tainnut tuolla hetkellä uskoa siihen, että Talvisodan rauha olisi pitävä. Sitä paitsi Neuvostoliiton rauhanehtoja pidettiin täysin kohtuuttomina. Baltia oli miehitetty ja suursota riehui ympärillä. Mikään ei näyttänyt, eikä tuntunut hyvältä. 

Suomen omallakin poliittisella rintamalla käytiin jonkinlaista valtapeliä, erityisesti juuri tuolloin - elokuussa 1940. Kukaan ei tainnut tietää edes sitä, kuka maatamme silloin johti - sairasteleva presidentti Kallioko vai Mannerheim, Ryti, Paasikivi vai Tanner?  Tuntuu traagiselta sekin, että presidentti Kallio kuoli rautatieasemalla, ollessaan kunniakomppanian saattelemana lähdössä kotimatkalle Nilsiään. Hänenhän kerrotaan kuolleen Mannerheimin käsivarsille. Presidentti Kallion kotimatkasta tulikin siis taivasmatka. Kaunista!

Kun Suomen kuvalehden kansikuvan johdattamana olin ajautunut aivan uuteen aiheeseen, luin nyt uudelleen virren 522, josta olin aikonut kirjoittaa. Tässä virren säkeistöt 2 ja 3. Kiitos näistä - Magdaleena.

" Poista neuvotteluistamme epäilys ja itsekkyys.
   Silloin johtaa tahtoamme luottamus ja ystävyys.
   Silmät, sydän aukaise - maailmamme hädälle.

   Vyötä lahjonmattomuuteen, tehtäviinsä valitut.
   Ohjaa laajakatseisuuteen johtajiksi kutsutut,
   vastuutansa kantamaan, heikoimpia puoltamaan."

 Sananlaskut 11: 14 sanoo tiukkaan sävyyn: " Missä ohjausta ei ole, siinä sortuu kansa."

On siis syytä muistaa, tänä vaikeana aikana, esirukouksin presidenttipariamme, vastamuodostettavaa hallitusta sekä eduskuntaa - ettei maallemme jälleen kävisi 'köpsästi'.





 
.

Suomen parhaaksi

Kännykkäkuva eilisen aamun kävelyltä

Löysin 1990-luvulta olevan Kirkon tutkimuskeskuksen teettämän rukoilemista käsittelevän tutkimuksen. Silloin enemmistö suomalaisista uskoi, että Jumala kuulee kaikki vilpittömät rukoukset. Yhdeksän kymmenestä kertoi, että he rukoilevat puolisonsa tai elämänkumppaninsa puolesta, ja melkein kaikki, 94 %, joilla oli lapsia, kertoivat rukoilevansa lastensa puolesta.
Se keiden puolesta rukoilemme, kertoo paljon siitä, ketkä ovat meille rakkaimpia: ensin tulee oma lähipiiri, sen jälkeen apua tarvitsevat lähimmäiset ja viimeisimpänä vasta julkisen elämän instituutiot.

Esirukous, rukous toisten puolesta, kuuluu kristillisen seurakunnan elämäntapaan. Paavali kehottaa Timoteukselle kirjoittamassaan kirjeessä: "Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1.Tim.2:1-4)
Kun rukoilemme oman paikkakuntamme ja koko valtakunnan päättäjien puolesta, noudatamme silloin Raamatun opetusta.

Olin eräässä tilaisuudessa, jonka lopuksi kanttori sanoi, että lauletaanpa vielä yksi virsi, jota hän kutsuu eduskuntavirreksi, virsi 522.
En ollut koskaan huomannut, että virsikirjassa on tällainenkin aarre!
Suomen politiikassa eletään parhaillaan tärkeitä hetkiä, kun ollaan muodostamassa maahan  hallitusta. Juuri nyt ollaan toiveikkaina uuden alkamisen kynnyksellä, ja niinpä haluan jakaa tämän virsilöydön lukijoittemme kanssa.
Päättäjät tarvitsevat paljon luottamusta toisiinsa, viisautta päätöksentekoon ja kaiken tämän päivittäiseen toteutumiseen he tarvitsevat myös taakseen runsaasti uskollisia ja pitkäjänteisiä rukoilijoita.

Anna, Herra, kansallemme

oikeudentuntoa,

alttiutta voidaksemme

toisiamme palvella.

Kitke meistä kateus,

kylvä totuus, rakkaus.

Poista neuvotteluistamme

epäilys ja itsekkyys.

Silloin johtaa tahtoamme

luottamus ja ystävyys.

Silmät, sydän aukaise

maailmamme hädälle.

Vyötä lahjomattomuuteen

tehtäviinsä valitut,

ohjaa laajakatseisuuteen

johtajiksi kutsutut,

vastuutansa kantamaan

heikoimpia puoltamaan.

Jeesus, rauhanruhtinaamme,

poista mielten sokeus!

Sinulta me kutsun saamme,

meitä vaatii rakkaus

laupeutta jakamamaan,

rauhaa kohti kasvamaan.

(Rudolf Lagi, Jakob Tengströmin virren pohjalta)

Oravanpyörä

Kummallista miten jotkut muistot jäävät aivojemme 'työpöydälle' ja joitakin ei taas sieltä saa kaivettua mitenkään esiin, vaikka kuinka haluaisi. Ja samassa tilanteessa olleet ihmiset muistavat yhtä, toiset toista. Joskus olen haaveillut tekeväni kirjailijaystävieni kanssa sellaisen matkan, josta jokainen kertoisi oman versionsa tapahtumista. Kun luin innolla blogikaverini matkakertomusta heidän italiaseikkailustaan ajattelin heti, että mitähän hänen miehensä 'Didymus' olisi tuosta samaisesta matkasta minulle kertonut.

Mutta nyt siihen muistoon, josta on kulunut jo yli 30 vuotta.Ystäväpiiriimme kuului silloin pikkukaupunkimme kirurgi, jolla olin nelilapsinen perhe ja suuri omakotitalo meren rannalla. Siis kaikki niin hyvin kuin olla voi! Erään pitkän ja raskaan työviikon jälkeen hän kotiin tultuaan puuskahti: "Olisipa kiinnostavaa tietää, kenen 'piikkiin' tämä kaikki oikein menee?"

Niinpä. Jos elämä on niin rutinoitunutta, että se tuntuu pelkältä raatamiselta, niin on hyvä, että on vielä edes sen verran hereillä, että huomaa silloin tällöin tuon kysymyksen itsestään ulos huokaista. Mutta miltäpä lääkäri-isästä olisi tuntunut, jos rutiinit olisivatkin yht'äkkiä alkaneet rytistä?
Elämä on enimmälti rutiinia ja niin kauan kun se sitä on, tuntuu se meistä turvalliselta ja hyvältä (tosin joskus tylsältäkin, kuten lääkärituttavastamme). Magdaleenan matka ei ollut rutiinia ja siksi se muuttui niin mielenkiintoiseksi.

Kun tuttu ympyrä = 'oravanpyörä' elämässämme jollakin lailla rikkoutuu, synnyttää se useimmiten pelkoa ja paineita. Näin kävi juuri äsken minulle itselleni, kun yksi perheenjäsenemme riitautti sukutilamme omistussuhteet ja nyt 30 vuotta hallussamme ollut rantatila menee myyntiin. Kaikki menee siis uusiksi, eikä se tunnu mukavalta.

Kesken kaiken hämmennyksen sain nuorimmalta tyttäreltäni  (jota suru rantatilan myynnistä koskee vielä rajummin kuin minua, onhan hän nuori, kolmen lapsen äiti) - viisaaan ohjeen. Ohje oli Raamatusta - mistäpä muualta niin viisaita ohjeita olisi niin halvalla ja helpolla löydettävissä?
Hän kehotti minua miettimään Lootin vaimoa Saaraa.
(1 Moos 19:16). Loothan oli varakas mies Sodoman kaupungista. Kun Jumala oli päättänyt tuhota Lootin kotikaupungin, joka oli pakanuuden paheissa pahasti rappeutunut, ilmoitti hän edeltä siitä palvelijalleen Lootille - kehotti häntä ottamaan perheensä ja pakenemaan sieltä kiiruusti. Samalla hän antoi pakenijoille yhden ainoan käskyn - olla katsomatta taakseen. Helpolta tuntuva ohje, mutta Saaralle se näytti olleen vaikean. Uteliaisuus ja tottelemattomuus kivettivät hänet heti 'suolapatsaaksi'. Lääketieteellisesti ajatellen hän sai ehkä sydänhalvauksen ja meren suola hänet 'suolasi' muotoonsa.

Bussimatkalla Punaiselta mereltä kohti pohjoista, kulkee maantie kilometrikaupalla pitkin Kuolleen meren rantaa. Maisema on henkeäsalpaava, sillä jylhä Juudean vuoristo kohoaa kaiken aikaa aivan tiessä kiinni olevana seinänä tien toisella laidalla. Kuolleen meren keskivaiheilla vuoristossa on kummallinen, pari-kolmemetrinen kivimuodostelma.Se katsoo meren yli kohti tuhottua Sodoman kaupunkia. Tätä patsasta kutsutaan nimellä 'Lootin vaimo'. Teksitissäni olevan kuvan otti Magdaleena muutama vuosi sitten  matkallamme kohti Jerusalemia.

Siis ohje minulle ja meille:  Jos joudut elämässäsi tilanteeseen, joka pelottaa ja tekee kipeää - älä katso taaksesi, vaan jatka iloiten matkaasi. Et voi tietää mitä sinun Jumalallasi on sinulle annettavana tulevina päivinäsi. Kivetymme ja kuoleennumme, jos jäämme roikkumaan jonnekin menneen ja tulevan puoliväliin.

Q-matkalla

Kuulun järjestöön, joka tekee kerran vuodessa n.s.  Q-matkoja, joiden kohdetta ei etukäteen paljasteta lähtijöille. En ole valitettavasti koskaan päässyt heidän mukanaan seikkailemaan.
Nyt kuitenkin jouduin sattumalta tällaiselle samantapaiselle yllätysten matkalle, jossa ei etukäteen aamulla tiennyt, mitä alkavana päivänä tulee tapahtumaan.

Näin kaikki alkoi: tilasimme Neiti 9 v:lle joululahjaksi Villivarsa-lehden ja sen kylkiäisenä tilaajalle tarjottiin ilmainen Italian matka. Kaikki oli kuitenkin outoa: etukäteen firmalle piti maksaa 200 euron talletus, jonka saisi Italiassa takaisin käteensä. Sitten matkan hintaan tulivat lentokenttävero, sesonkilisä, lisävuorokausi ja hotellialuemaksu, joten matka ei yllättäen mikään "ilmainen" ollutkaan.
Infotilaisuudessa paikan päällä selvisi, että retkipaketti oli lunastettava kokonaan, sillä yksittäiset retket tulivat kohtuuttoman kalliiksi. Onneksi satuin voittamaan matkafirman arvonnassa 100 euroa, ja olihan minulla jo 200 euron talletus odottamassa.
Kaikki tuntui kovin epämääräiseltä, olemmehan mieheni kanssa tottuneet elämään  liiaksikin  suunnitelmien ja kellon mukaan. Päätimme kuitenkin kääntää kaikki kortit ja katsoa, mikä juttu tämä oikein oli.
Niinpä huomasimme yllätykseksemme heti ensimmäisenä retkipäivänä ajavamme Perugian kaupungista Assisin kaupunkia kohti - Assisia - jonne olin aina toivonut pääseväni, mutta en ikinä ollut edes kuvitellut matkustavani sinne. Miten ihana yllätys!

Assisi tunnetaan Franciscus Assisilaista, jota kutsutaan nimellä Jumalan pieni köyhä. Hän syntyi n. 1181 ja kuoli vuonna 1226. Hän perusti nimeään kantavan fransiskaanien veljeskunnan, ja paavi Gregorius on korottanut hänet pyhimykseksi.
Franciscus syntyi rikkaan kangaskauppias Pietro di Bernardonen perheeseen. Hän eli ylellistä elämää 25-vuotiaaksi. Isä toivoi pojastaan liikemiestä, mutta äiti toivoi vain, että hän tekisi elämässään hyvää. Franciscus ehti osallistua sotaan naapurikaupunkia, Perugiaa, vastaan. Eräänä yönä hän kuitenkin näki vaikuttavan unen, jossa enkeli ilmestyi hänelle. Hän koki saaneensa sisäisen kutsun Jumalan työhön. Kutsu varmistui Rooman matkalla, jolloin hän tapasi lepraan sairastuneita ja alkoi hoitaa heitä.
Palattuaan kotiin Franciscus alkoi kunnostaa vanhaa kappelia. Isä ei kuitenkaan hyväksynyt tällaista rahojen tuhlausta. Franciscus oli kuitenkin valmis hylkäämään rikkaan elämänsä. Häntä puhuttelivat Luuk. 9:3 ohjeet, joissa opetuslapsia kehotettiin lähtemään liikkeelle ilman sauvaa, laukkua, leipää, rahaa tai vaihtopaitaa.
Franciscus kiersi saarnaamassa yksinkertaisessa munkin asussa ja sai paljon seuraajia, jotka kokivat myös omakseen kehotuksen Matt. 19:21 "myy kaikki ja anna köyhille".

Franciscukselle olivat eläimet ja luonto tärkeitä. On olemassa kuvia, joissa hän  saarnaa linnuille ja muille eläimille. Franciscus rakasti kaikkea elämää sen eri muodoissa. Hän sanoikin: "Niin kauan kuin maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa".

Franciscus Assisilaisen rukous

Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale,

niin että sinne, missä on vihaa toisin rakkauden,

missä loukkausta, toisin anteeksiannon,

missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,

missä erehdystä, auttaisin uskoon,

missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,

missä pimeyttä, loisin Sinun valoasi,

missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon

etsiä lohdutusta, kuin lohduttaa muita,

hakea ymmärrystä, kuin ymmärtää muita,

pyytää rakkautta, kuin rakastaa muita,

sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää,

unohtaessaan saa anteeksi,

kuollessa nousee ikuiseen elämään.

Enkeleitä - onko heitä? Osa 2.

Tuo otsikkoni kysymys, joka pulpahti mieleeni viikko sitten, muistellessani silloisessa blogikirjoituksessa kummityttöni uurnanlaskua, herätti minussa kiinnostuksen siitä, mistä tuo lause mahtaa olla kotoisin? 
Vastaus oli nykytekniikalla helppo löytää. Kyseessä on erään ruotsalaisen, Lars Magnus Lindgrenin v.1961 ohjaaman elokuvan nimi. Kyseistä elokuvaa pidetään ruotsalaisen romanttisen elokuvatuotannon klassikkona. Sen käsikirjoitus perustui John Einar Åbergin romaaniin nimeltä "Änglar, finns dom..."

Etsiessäni otsikkoni historiaa googlesta, löysin samalla erään suomalaisenkin artistin, muusikon, joka oli ottanut tämän saman lauseen erään sanoittamansa kappaleen nimeksi. Tuo 1960-luvulla syntynyt 'lentävä lause', oli siis löytänyt tiensä myös Miljoonasade-nimisen yhtyeen sanoittajana toimivan Heikki Salon erään musiikkikappaleen nimeksi. Luin mielenkiinnolla kyseisen laulun sanat. Luin ne moneen kertaan ja yhtä monta kertaa ne saivat minut itkemään. Sanat pitävät sisällään vaimojen tuskan, lasten tuskan, äitien ja isien sydämen pohjasta nousevan avuttoman ahdistuksen ja uupuneen rukouksen. Kyseinen sanoitus on maailmanlaajuinen parkaisu, joka kuului omiltakin huuliltani:
 "Päästä rakkaani irti, vapaaksi...sinä kaikenasteisten ja kaikenlaisten riippuvuuksien jumala!"

 Tässä Heikki Salon kertomana erään 'sokean' miehen parkaisu.

" Kun olin lapsi äitini neuvoi: Juo poika mukisi tyhjäksi, niin sen pohjassa nähdä saat
   lentävän, ihanan enkelin.

  Vain Luoja tietää nyt, kuinka monta lasia pohjaan mä oon litkinyt.
  eikä vielä enkeli yksikään sieltä lentoon oo lähtenyt.

  Enkeleitä, onko heitä, sitä vieläkään tiedä en. Mä kuljen kapakasta kapakkaan
  ja tuopin pohjia katselen.

 No, näillä kulmilla asuu yksi kerubi. Se antaa pintaa, jos hintaa saa. 
Muttei sekään enää välitä, kun aamu konkurssiin sut julistaa "

Johanneksen evankeliumin 9. luvussa on kertomus siitä, mitä tapahtui kun Jeesus tapasi miehen, joka oli syntynyt sokeana. (Niitähän me kaikki enemmän tai vähemmän olemme).
Mitä Jeesus miehelle teki? Kerrotaan, että hän teki 'tahtaan', siveli sillä sokean silmät ja kehotti häntä peseytymään Siiloan lähteellä. Mies uskoi, teki niin ja palasi näkevänä.Tahna ei varmaankaan sokeaa parantanut vaan se, että hän uskoi ja teki ohjeen mukaan. "Minä näen, minä näen". Näin oletan hänen huutaneen.

 Ei meistäkään kukaan kykene näkemään, ellei joku avaa sokeita silmiämme. Vastuu on suuri ja tehtävä vaikea. Ja mitä lähempänä sinua jokin 'riippuvuus' asuu, sen vaikeampaa silmien avaajana on toimia. Ja voi voi, entäs se 'malka' omassa silmässäni?

Muistan lukeneeni aikaa sitten erään nunnan ohjeen, jota hän käytti kulkiessaan kylän perheissä ja kohdatessaan kaikenlaista vinoutta ja raakuutta perheiden arjessa. Hoitaessaan sairaita ja siivoillessaan näitä surkeita nurkkia, päättä hän joka aamu vuoteita sijatessaan tehdä ristinmerkin juuri sen henkilön tyynyyn, jonka tiesi perheessä 'sokeimman ja sidotuimman' olevan. Samalla hän luki Herran siunauksen ja liitti siihen kyseisen henkilön nimen.
Tämä on mukava ohje ja sen voi jokainen meistä omassa kotipiirissään helposti tehdä. Kuulostaa 'poppakonstilta', mutta Herran siunauksessa ei kyllä ole mitään 'poppaa'. Nunnan kertoman mukaan kyseinen tekniikka myös toimi. Eikä ihme - hänhän otti yhteyden suoraan 'Korkeimpaan oikeuteen'.

Omasta pienestä kuplasta

Olen aina ollut sillä tavalla lapsenmielinen, että olen nauttinut lasikupuihin rakennetuista asetelmista. Niiden katselemisessa on jotain kiehtovaa, kun ajatuksissaan voi asettua jonkinlaiseen rajattuun minimaailmaan, joka on muusta ympäristöstä erotettu kokonaisuus. Kuvassa olevaan istanbulilaisesta taidemuseosta ostettuun kuplaan saa sentään vähäksi aikaa hieman elämää, sillä lumihiutaleet tai pyry ilmaantuvat maisemaan ravistelemalla.

Vaalien jälkeisellä viikolla näyttelijä Krista Kosonen sai aikaan kuohuntaa tunnustamalla, että hän ehkä elää elämänsä kuin kuplassa, sillä hän ei tunne yhtään ihmistä, joka olisi voinut äänestää perussuomalaisia. Keskustan vaalivoitto ja perussuomalaisten kiriminen kakkospaikalle oli  HS:n haastattelussa tunteitaan purkavalle kulttuuriväelle niin kova paikka, että he ilmoittivat, ettei tämä ole heidän Suomensa. Jopa kirjailija Pirkko Saisio rajasi älymystön, kulttuuriväen ja yliopiston tutkijat vain vasemmiston ja vihreiden riveihin.

Kun olin lapsi, niin Suomessa oli vielä olemassa selkeä juopa maalaisten ja kaupunkilaisten välillä. Nyt on kuitenkin eletty monta vuosikymmentä niin, että kansalaisten elämä on tuntunut melko tasa-arvoiselta tai suorastaan tasapäiseltä riippumatta siitä, missä he asuvat.
On valitettavaa, että nyt ollaan palaamassa takaisin luokkayhteiskuntaan. Kummallisinta on se, että juuri ne, jotka kovaäänisimmin puhuvat tasa-arvosta, ovat korottamassa itseään muiden yläpuolelle. Outoa, että he jopa nolostumatta tunnustavat, kuinka elämälle vieraassa kuplassa he elävät vain samalla tavalla ajattelevien kanssa.

Pekka Sauri (vihr.) kirjoitti viisaasti siitä, että Suomi on niin pieni kansa, vain viisi miljoonaa ihmistä, että vaikka meidät pantaisiin kaikki asumaan samaan kaupunkiin, emme silloinkaan vielä mahtuisi maailman 50 suurimman kaupungin joukkoon. Meidän pitäisi kansana keskittyä asioihin, saada ne sujumaan eteenpäin ja onnistua tekemään yhdessä tärkeitä päätöksiä. Kaikenlainen repivä ja hajoittava toiminta pitäisi lopettaa jo alkuunsa.

Olen tyytyväinen siitä, että itse voin sanoa tuntevani kaikenlaisia ihmisiä. Jo ammattinimikkeeni kertovat siitä. Valmistuin aikoinaan kansakoulunopettajaksi, myöhemmin nimike muutettiin perus-
alkuiseksi. Kansa ja perus - olen tehnyt elämäntyöni siis tavallisen suomalaisuuden ytimessä.
Kaikenlaisista sosiaalisista taustoista tulevat sadat lapset ja heidän perheensä ovat olleet elämäni rikkaus.

Koulun lisäksi toinen alue, missä ihmisten kanssakäyminen ei perustu arvoihin ja ammatteihin, on seurakunta. Siellä usko Jumalaan ja Jeesukseen yhdistää erilaiset ihmiset. Uskonnollisen ajattelun mukaan Jumala on isämme, Jeesus veljemme ja me seurakuntalaiset sisaria ja veljiä keskenään. Tästä näkökulmasta erilaiset ihmiset tuovat mielenkiintoisen ja avartavan lisän omaan elämään.
Mieheni on kuulunut säännöllisesti kokoontuvaan miestenpiiriin, joka sai alkunsa srk:n perheleireillä. Nyt piiri on ylittänyt jo 35 vuoden iän, sen jäsenet ovat toimineet hyvinkin erilaisissa tehtävissä yhteiskunnassa työelämänsä aikana. Joukkoon kuuluvat mm. myyjä, psykologi, metsuri-postinkantaja, ympäristötieteitten professori, opettaja ja pari insinööriä. Muurari-rabbikin on pyörinyt välillä piirissä mukana. Veljeys Kristuksessa menee kuitenkin tässä miesporukassa mahdollisten tulo-, omaisuus- tai puolue-erojen, koulutustaustan yms.  edelle.
Suomalaisen sananlasku osuu ytimeen sanoessaan:"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin."
Ja Paavali kirjoittaa Room 12:10 "Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan, toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne."

-

Joskus elämä saattaa tuntua niin täydeltä ja tyydyttävältä, ettei siihen tunnu mahtuvan toisia ihmisiä eikä Jumala.  Käperrymme omaan hyvinvointiimme, rajaamme oman mukavuutemme ja seurustelemme vain niiden ihmisten kanssa, joista pidämme ja jotka sopivat kuvioihimme. Pahimmillaan käy niin, että seurustelemme vain heidän kanssaan, joista on meille jotain hyötyä.
Jumala kuitenkin kutsuu meitä kuplasta, pois mukavuusalueeltamme. Ei ole tarkoitus, että vaalimme vain itseämme, vaan lähdemme liikkeelle.
Aikakirjoista (1. Aik. 4:10) löydämme ystävämme Jabesin, josta olemme tässä blogissa jo aikaisemminkin kertoneet. Jabesin rukous kaikessa lyhyydessään kuuluu näin:
- Jospa sinä siunaisit minua ja laajentaisit minun alueeni. Jospa sinun kätesi olisi minun kanssani ja sinä varjelisit minut pahasta, niin että minä pääsisin kipuja kärsimästä!

Tämä rukous oli niin Jumalalle mieleen, että hän antoi Jabesin pyynnön toteutua.
Ehkä mekin voisimme rohkaistua tulemaan esiin ja pyytää Jumalaa laajentamaan aluettamme. Räjäytetään vangitsevat kuplat ja lähdetään liikkeelle! Astutaan suorastaan uusille poluille.

Enkeleitä - onko heitä?

Olin viikko sitten viikonloppuna vuorokauden kestävällä risteilyllä - kääntymässä Tukholman edustalla. Osallistuin laivalla seminaariin, jonka sisältö oli yhtä ravitseva ja monipuolinen kuin laivan seisovapöytäkin. Seminaarin aiheina olivat ajankohtaiset asiat liittyen ikuiseen kysymysmerkkiin nimeltä Lähi-Itä, mutta myös lempeämpiin aiheisiin kuten esirukous ja lähimmäisenä olemisen ihanuus ja tärkeys.

Ostin seminaarin kirjapöydältä itselleni Pekka Sartolalta jo vuonna 2012 ilmestyneen kirjan nimeltä Näkymätön maailma. Se on perusteellinen tutkimus kaikesta siitä mitä me ylipäätään voimme tietää enkeleistä. Lainaan kirjan takaa tähän pienen selonteon - tästä varmasti niin tunteita kuin aivojakin sekoittavasta aiheesta..
" Se mitä kykenemme havaitsemaan aistiemme välityksellä on vain pieni osa olemassa olevaa todellisuutta. Näitä näkymättömiä maailman piirissä toimivia erilaisia olentoja ja hahmoja kutsutaan pääasiassa enekeleiksi ja heidät jaotellaan yleisesti kahteen ryhmään: Valkeuden enkelit ja toisena ryhmänä Langenneet, eli pimeyden enkelit.  
Tässä kirjassa etsimme vastauksia heitä koskeviin mielenkiintoisiin kysymyksiin, mm. seuraaviin:
Keitä enkelit ovat? Miksi heidät on luotu?Voimmeko nähdä heitä, puhua heidän kanssaan? Mitä Raamatun ulkopuoliset lähteet kertovat heistä? ym....

Kirja sisältää myös luvun siitä mitä meille tapahtuu kuollessamme --- aihe, jota jokainen varmasti ainakin joskus elämänsä aikana pohtii. Sain viime perjantaina olla oman, jo aikuiseen ikään ehtineen kummityttöni tuhkanlaskutilaisuudessa mukana ja juuri tällaisissa tilaisuuksissa ylläolevaa kysymystä ei oikein mitenkään pääse väistelemään.
Tämä nimenomainen tilaisuus - kaikessa tyyneydessään ja yksinkerteisuudessan - loi parhaat puitteet juuri sille, että jäi aikaa kuunnella ja kokea myös sitä pyhyyttä, joka ilmiselvästi oli läsnä, jopa siinä määrin, ettei se keltään meiltä neljältä, sen kuopan äärelle kyykistyneeltä jäänyt huomaamatta.
Hautajaisissa oli ollut paljon väkeä, mutta todellinen saattojoukko olimme me: isä, kummitäti (minä), sekä  mieheni, joka sai kunnian kantaa uurnaa. Taivas oli ollut paksussa violetintummassa pilvessä käydessämme sisään siihen nimenomaiseen pikkukappeliin, josta uurna oli noudettavissa. Isä allekirjoitti virallisen noutopaperin ja lähdimme. Oven ulkopuolella meitä kohtasi kaksi mukavaa yllätystä. Olimme kappelissa vajaat viisitoista minuuttia ja niiden aikana oli taivas avautunut syvänsiniseksi ja aurinko kurkisteli hautumaan vanhojen kapeiden jalokuusien välistä. Oven edessä meitä odotti myös nainen, jota emme tunteneet. Hän pyysi saada liittyä seuraamme, kertoen olevansa vainajan hyvä ystävä. Nyt meitä oli siis hautuumaan oman suntion lisäksi neljä saattajaa. Ystävätär täydensi upeasti pienen saattojoukkomme.


Vainajan toivomuksesta tuhka kaadettiin, haudalla avatusta uurnasta maan syliin. Se oli kaunista, mutta sen jälkeen tapahtui vielä jotakin ikimuistettavaa. Tuhkan kevein osa alkoi nousta, ensin pienenä pilvenä ja lopuksi kapeana nauhana kohti sinisiä korkeauksia. Juuri samalla hetkellä tuli auringon kirkas valo kuusen oksien lomasta esiin ja sai jokaisen tuhkahippusen loistamaan kuin taivaalle kohoava kultasade.
Minä ja vainajan ystävätär olimme kyyristyneinä kuopan reunalle kun tämä tapahtui. Olimme sanattomia hetken kauneudesta. Se suorastaan maalasi eteemme sen totuuden, kuinka ruumis jää maahan, mutta sielu (henki) meissä on ikuinen ja nousee Isän tykö taivaisiin.

Kun olimme nousseet jälleen seisomaan ja hauta oli luotu umpeen piiloutui aurinko jälleen kuusen oksien lomaan.Vasta tässä vaiheessa esittäytyi tämä tuntematon ystävätär meille. Hän kertoi olevansa erään Helsingissä toimivan seurakunnan pastori.
Olenpa melko varma, että tämä 'rouva pastori' näki ja kuuli sen saman kuin minä - Jumalamme hiljaisen ja hienostuneen saarnan, liian nuorena poisnukkuneen tyttömme avoimen haudan äärellä. Meidän annettiin  kokea pieni pisaran siitä näkymättömästä maailmasta, josta laivassa ostamassani kirjassa niin laajasti kerrottiin.                                                                                 
Siispä - näkemiin, Anitta-tyttömme!

Löytöjä sormituntumalla

Olen kirjoittanut pitkin kevättä kirjahyllyn siivoamisesta. Jatkan vielä kirjoista, ja tänään hehkutan hartauskirjallisuutta. Olen vasta viime vuosina löytänyt vanhojen kirkkoisien tekstejä ja ihmetellyt sitä syvää viisautta, joka niihin kätkeytyy. Puhe on punnittua, sanoista löytyy paljon viisautta. Tekstit ovat usein syntyneet pitkien prosessien ja raskaitten elämänkohtaloitten kypsyttäminä.
Erityisesti olemme Salomen kanssa nauttineet Lutherin teksteistä. Olemme matkoillamme lueskelleet ja nauttineet niitä aamupalaksi. Lutherin elämänläheisyys ja huumori yllättää,  hän tulee inhimillisyydessään lähelle tähän päivään.

Eräällä ystävälläni, Marjatta-rovastilla, on tapana kuljeskella kirjahyllynsä edessä, sulkea oikein silmänsä ja ojentaa kätensä hyllyä kohti. Hän on valinnut kirjan sormituntumalla huokaisten ylöspäin ja luottanut siihen, että käteen osuneessa kirjassa on jotain tarpeellista juuri siihen hetkeen.
Usein on käynytkin niin, että seuraavassa raamattupiirissä on puhuttu jostain asiasta ja Marjatta on saattanut sanoa: - Juuri eilen kun ojensin käteni taas kirjahyllyä kohti, niin käteeni annettiin kirja, joka kertoi samasta asiasta, mistä nyt puhumme.
Ja niin hän on voinut jakaa kirjan tarjoaman näkökulman meidän kanssamme.

Itselleni käteen "annettiin" pari päivää sitten Kotien rukouskirja (Lasten Keskus), jonka ilmestymisestä on kohta 25 vuotta. Seurakunnat jakoivat kirjaa koteihin esim. kastetilaisuuksissa.
Selailin kirjaa ja mietin, miten tämäkin hyvä kirja oli aivan unohtunut hyllyn kätköihin. Löysin erilaisiin juhliin ja arjen asioihin liittyviä syvästi koskettavia rukouksia.
Kopioin tähän osia itsenäisyyspäivään liittyvistä rukouksista, mielestäni ne sopivat hyvin myös näin Suomen eduskuntavaalipäivänä 19. 4.

Kiitos vapaudesta ja vastuusta
Jumala, kansojen Herra.
Tänään kiitän sinua kotimaastani ja sen vapaudesta.
Kiitos vapaudesta päättää itse omista asioistamme;
vapaudesta matkustaa minne haluamme,
vapaudesta sanoa ilman pelkoa mitä ajattelemme;
vapaudesta kokoontua kuulemaan sinun sanaasi 
ja rukoilemaan Sinua.

Auta minua näkemään vapauteen sisältyvä vastuu.
Kiitos, että olen vapaa tekemään hyvää lähimmäisilleni. 

Jumalamme, Luojamme.
Kiitämme Sinua menneistä sukupolvista.
Kiitos kaikista ihmisistä, jotka ennen meitä 
ovat työllään rakentaneet tätä maata.

Rukoilemme maamme kaikkien asukkaiden puolesta:
anna johtajille viisautta ja rohkeutta tehdä
oikeita päätöksi;
anna isille ja äideille rakkautta lapsiinsa;
anna nuorille rohkeaa luottamusta elämään;
anna lapsille turvallisia ihmisiä lähelle.

Auta meitä kaikkia näkemään oma paikkamme
ja vastuumme sukupolvien ketjussa.