Loppiainen lopsahtaa - vai loimottaako?

Tuntui, että loppiainen lopsahti, kun katselimme illan uutislähetystä. TV-toimittaja tavoitti kadulta siistinnäköisiä, keski-ikäisiä ihmisiä, joilta hän kyseli, mikä loppiainen oikein on. Ihmiset alkoivat pinnistellä kysymyksen kimpussa.  Ei -  ei heillä ei ollut aavistustakaan, mihin loppiainen liittyi! Eräs mies alkoi sitten tavoitella epävarmasti, että kyllä kai se liittyy jotenkin joulun aikaan, nyt joulu loppuu, joulutavarat pannaan pois, ja jos on ollut kuusi, se riisutaan.
Mieheni ja minä, jotka olemme vuosikymmenet yrittäneet kertoa oppilaille loppiaisen sisällöstä katsahdimme yllättyneinä toisimme: onko totta, että ihmiset eivät tiedä, vai yrittävätko he vai esittää muistamatonta, etteivät tulisi leimatuksi uskovaisiksi? Eivätkö edes työmarkkinaneuvottelut, joissa loppiaisen paikkaa pyöriteltiin paikaltaan lauantaiksi ja taas takaisin, herättäneet mielenkiintoa kysymään, mistä päivästä oli kyse. Ajattelivatko vain, että kansalaisille järjestettiin vain tällainen virallinen siivouspäivä joulun jälkeen?

Suomen kielessä loppiaisen nimi toki on harhaanjohtava, se vie ajatukset jouluajan lopettamiseen. Muissa kielissä loppiaisen nimi on rikkaampi: The Fest of three kings, Trettondagen ja Epiphany.
Lapsuudessani loppiaista kutsuttiin kunnioittavasti nimellä Vanha joulu.

Raamattu kertoo idästä tulevista tietäjistä, tähtitieteilijöistä, jotka olivat kaukoputkellaan nähneet taivaalle ilmestyneen suuren tähden, Tämä oli mitä ilmeisimmin kahden tähden liittymä, joka symbolisoi heidän mielestään sitä, että juutalalaisille oli syntynyt kuningas.
Raamattu ei kerro lähtijöiden määrää. Usein kuvataan kolme  rikasta itämaista miestä, kuningasta, kameleillaan vaeltamassa autiomaan haki tähteä seuraten. Jokin perimätieto kertoo matkaajia olleen jopa kaksitoista. Kolmen kuninkaankaan nimetkin ovat säilyneet perimätiedossa, vaikka niitä ei raamatussa kerrotakaan: Kaspar, Melchior ja Baltazar.

Vaikka tiedot tähden perässä matkaavista ovatkin puutteelliset, tärkeää on heidän etsiytymisensä Jeesus-lapsen seimen ääreen. Seuratessaan konkreettista valoa, tähteä, he tulivatkin saapuneeksi todellisen Valon luokse.

Loppiaisen teksti Kristus teissä, kirkkauden toivo   (Kol:27) antaa näkökulman siihen, että Kristuksen kirkkaus voi tulla asumaan myös hänen seuraajiinsa.
Kun seuraavien jakeiden mukaan ( Kol. 28-29) annamme Kristuksen ottaa enemmän tilaa sydämissämme, alamme toimia maailmassa hänen tavallaan. Voimme neuvoa ja opastaa ihmisiä Valon luo, josta itse olemme vain vaatimattomia heijastumia.

Fil. 2:15 rohkaisee ottamaan vastaan tämän tehtävän lupaamalla: Te loistatte kuin tähdet maailmassa.

Ja kas, silloin alkaa loppiainenkin loimottaa!

Voi sen tehdä toisinkin.

Jo vuosi sitten joulun alla törmäsin jossakin nettiä sukkuloidessani näin hauskaan joulukuuseen ja nyt - joulun jo mentyä ja loppiaisen tehdessä tuloaan onkin mukava miettiä, täyttyivätkö tämän kuusen sisältämät, jouluun liittyvät isot odotukset.
Joulu ja juhannus ovat hankalia juhlia juuri siksi, että niiltä odotetaan niin paljon. Ja jos kaikki ei olekaan just' silleen, niin pettymyskin on saman kaavan mukaisesti - iso.

Meillä kahdella, suureen perheen isovanhemmalla, oli tänä vuonna merkillinen joulu, sillä emme viettäneet sitä lainkaan. Kun ei kerran saatettu, olosuhteiden pakosta, viettää sitä pienessäkään määrin perheemme perinteen mukaan, niin päätimme, että meidän ei sitten ole tarvis viettää sitä ollenkaan. Kokemus oli kokemisen arvoinen!

Johtotähteni koko tämän joulun ajan oli aivan joku muu kuin edellisinä vuosikymmeninä.
Pystyn kuvailemaan sen loistavasti Pekka Simojoen joululaulun 'Tulkoon joulu' - toisen säkeistön sanoin:

" Tahtoisin päästä - paimenten mukaan.
   Unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
 
  Aamu kun koitti - tiesikö kukaan?
  Tuo yksi joulu sai muuttaa historian."

Niin, eräs synnytys tallissa on mullistanut miljardien ihmisten koko ajatusmaailman. Usko kääntää ne päälaelleen, kuin myös kristittyjen maiden politiikan ja ihmisarvokysymykset.
Saman laulun loppujae on niin 'painava', että jätän sen kuin esirukouksena alkavalle, poikkeuksellisen jännittävälle vuodelle, 2017.

" Tulkoon joulu kansoille maan,
   pääsköön vangit vankiloistaan ( myös oman sisimpänsä vankiloista)
  Uskon siemen nouskoon pintaan,
  olkoon rauha loppumaton."

Tervetuloa, arki!

Hoh-hoijaa, vuodenvaihteen juhlakausi alkaa olla kohta lopuillaan! Rakkaiden joulunviettäjien autojen perävalot ovat häipyneet jo kauan sitten. Kuusi on jo ehtinyt ravistella neulasiaan villamaton kätköihin. Amarylliksenkin kukinta on kääntynyt loppusuoralle. Viimeiset jouluruokien rippeet on kaaputeltu laatikoiden reunoilta, ja lahjojen  värikkäät käärepaperit ovat joutuneet tiensä päähän - roskiin.

Pidän tavallisesta arjesta kovasti. Olen suorastaan innoissani, kun pääsen taas aloittamaan "normaalin" elämän. Siskoni, joka asui meillä vähän aikaa, nauroi minulle, kun aina iltaisin huokasin tapani mukaan: - Ihanaa, kun pian tulee aamu, ja pääsen keittämään aamukahvia ja sen jälkeen taas päivän puuhiin!

Mitkä minun mielestäni niitä mukavia puuhia sitten ovat? Kuten kuvasta näkyy, niin vaikkapa aamulenkki metsässä koiran kanssa. Tämä blogin kirjoittaminen on tietysti innostavaa sekä kuvaaminen. Juuri tällä hetkellä olen kiinnostunut rakentelemaan hengellistä instagram-tiliä - ja tekemään kirjasia enkelikuvistani.
Kirjoittaminen, kuvat, lukeminen ja heprean opiskelu ovat sellaista ihan omaa aikaa.
Toki yhteyden pitäminen lähellä ja kaukana asuviin rakkaisiin ja ystäviin ajaa kaikista mielipuuhista ohi. Silloin kun minussa asuvaa mummia, siskoa tai ystävää tarvitaan, niin kaikki muu näpertely saa jäädä sikseen.

Vuoden alussa kannattaa vähän pysähtyä miettimään näitä oman elämänsä "latuja".
Menenkö vain suoraan omaa latuani eteenpäin, enkä huomaa, mitä muuta olisi tarjolla. Ehkä Isämme onkin suunnitellut  minulle jotain uutta - jonkin sellaisen tehtävän, minkä hän on tarkoittanut minulle. Johon hän tarvitsee  juuri minunlaistani tyyppiä!
Ollaan avoimella mielellä, kysellään, mikä on paikkamme Jumalan suunnitelmissa alkavana vuonna. Ollaan varovaisia, ettemme sanoisi EI, kun Isämme tahtoisi meidän sanovan KYLLÄ.





Virressä 525 on ihan mahtavat Markku Kilpiön ja Anna-Maija Raittilan sanat, jotka puhuvat elämästä Jumalan maailmassa. Kannattaa lukea se kokonaan virsikirjasta. Kirjoitan tähän siitä 3. säkeistön.

Yhtä pyydän, Vapahtaja,

tänään yhtä pyydän vain:

Näytä yhden päivän matka,

askel, jonka tänään sain.

Keiden kanssa, mihin suuntaan

polku tänään avautuu?

Millä tavoin Isän tahto

meissä tänään tapahtuu? 

Myötätuulta - 2017!

Kuva: Kirkkolaiva 1600-luvulta.

Kuvani - Uudenkaupungin wanhan kirkon katossa riippuvan kirkkolaivan esikuvan mukaan - on maalannut merimaalari Olavi Juutilainen. Siinä vanha, kaunis laiva on jätetty Uudenkaupungin lahdelle talven ajaksi - kevättä odottelemaan.

Kirkkolaivaperinne ulottuu Suomessa 1500-luvulle asti ja niitä tiedetään maassamme olevan yli kaksisataa.

Arvaamme varmaan syyt, miksi näitä arvokkaita ja taidokkaita esineitä kirkoille aikanaan lahjoitettiin. Useinhan nousi juuri kirkossa se syvin rukous merillä seilaavien rakkaitten puolesta. Samoin kohosi sieltä myös kiitos, kun  laiva oli onnellisesti päässyt takaisin kotisatamaansa. Usein niitä lahjoitettiin kirkolle myös merihädässä annettujen lupausten täyttämiseksi tai ne ovat muistoja merelle hukkuneille. Syitä oli siis monia --- ja kaikki syvällisiä.

Kirkkolaivaa voidaan pitää myös seurakunnan symbolina.
Vanhassa kirkkorukouksessa vuodelta 1929 Uudenkaupungin kirkkoherra Simelius toteaa tämän kauniisti. Olkoot hänen sanansa esirukouksena myös meille, oman uuden vuotemme ja pian jo sata vuotiaan Suomemme puolesta:

" Kiitos olkoon Herralle,                         
matkoillamme auttaa.
Vaaroista myös varjelee
pyhäin enkeleinsä kautta.
Saattaa hyvin satamahan,
korjaa kauniist' kotimaahan." 

Viereinen kuva?
Vertaa Magdaleenan blogi 15.12. otsikolla
"Martan ja musiikin joulua"     .
Minun laivani nimi on Sabra ja hänen Shalom.
Siispä - meille ja muille: Myötätuulta!

Suuri ihme oli täällä - hanukka

Olen saanut ylläolevan hanukka-kynttelikön (hanukkiah) kuvan Ovadia-ystävältäni pari vuotta sitten.
Kuvassa kynttelikköä vasta viritellään täyteen loistoonsa. Siinä näkyy ensimmäisen kynttilän lisäksi sytytyskynttilä.

Hanukkaa sanotaan valon ja ilon juhlaksi, ja se kestää kahdeksan päivää.
Ensimmäisenä iltana kodeissa sytytetään yksi kynttilä kahdeksanhaaraiseen kynttelikköön, hanukkijaan, johon lisätään jokaisena iltana yksi kynttilä lisää. Kynttilän sytytetään shamash'lla eli apukynttilällä ja samalla luetaan hepreankielinen rukous.

Hanukkaa vietetään vieraan kansan vallasta vapautumisen kunniaksi. Israelilaiset valtasivat vuonna 165 eKr. Jerusalemin temppelin takaisin itselleen vihollisten hallusta. Temppeistä löytyi silloin pieni ruukullinen lamppuöljyä. Öljy näytti riittävän valaisuun vain yhdeksi päiväksi. Kuitenkin sen polttaminen kesti kahdeksan päivää, juuri sopivasti, että uusi öljy saatiin valmistettua.

Hanukkana koti koristellaan paperinauhoilla, Daavidin tähdillä ja paperikynttilöillä. Lapsille annetaan lahjoja jokaisena kahdeksana päivänä.
Perheen kesken leikitään myös erilaisia leikkejä, mm. sevivon-hyrrän pyöritystä. Hyrrän neljällä syrjällä on kullakin yksi kirjain, jotka tulevat lauseen SUURI IHME OLI TÄÄLLÄ  hepreankielisistä alkukirjaimista. Leikissä kukin pelaaja asettaa aluksi pöydälle pähkinöitä, ja kukin pyörittää vuorotellen hyrrää. Pyörittäjä saa pöydälle asetettuja pähkinöitä tietyn määrän riippuen siitä, mille kyljelle hyrrä on kääntynyt.

Juhlaperinteeseen kuuluu syöminen. Hanukkana kaikki ruuat paistetaan öljyssä. Ruokapöytään kuuluvat latkes-lättyset. Ne voidaan valmistaan joko perunasta tai rusinaisesta pullataikinasta ja paistetaan pannulla. Latkesien tilalla on Israelissa tapana syödä erilaisia munkkeja, jotka on täytetty hillolla ja friteerattu öljyssä.


On harvinaista, että samaan aikaan kun uskonnolliset juutalaiset sytyttävät ensimmäisen hanukkakynttilänsä, niin kristityt sytyttävät joulupäivän kynttilänsä. Hanukka ja joulu ovat osuneet täsmälleen samaan aikaan aiemmin vain vv. 1918, 1921, 1959, 2005 ja 2011. Nyt tänä ja ensi vuonna joulu ja hanukka sattuvat kohdakkain. Seuraava "chrismukka" onkin vasta vuonna 2073.
"Chrismukka" on muutama vuosi sitten lanseerattu uusi termi yhdistetyistä Christmas ja Hanukka-sanoista.


Yhteistä joululle ja hanukalle on valon tuleminen pimeyden keskelle. Samoin hanukan öljyihmeestä kertovat sanat SUURI IHME OLI TÄÄLLÄ, sopivat myös Joulun Lapsen syntymään, siihen että itse Jumala syntyi pieneksi ja hauraaksi ihmiseksi ja eli ihmisenä meidän keskellämme

Menkäämme Beetlehemiin!

Kun otin tämän joulublogikuvani, oli mieleni aivan tyhjä.

Pyysin, että kuva alkaisi puhua minulle edes jotakin...
kun kaikki on jo sanottu,
eikä kukaan kuitenkaan kuuntele.

Silloin alkoi sisimmässäni soida eräs joululaulu.

" Nyt taivaat avautuu, laulaa kuoro enkelten.
  Maan ääriin kantautuu, suuri ilouutinen.
  Tulkaa kaikki nyt laulamaan, on poika syntynyt maailmaan
  aa'aa' aa..."    (Jaakko Löytty)

Kuinka pitkä matka on Beetlehemiin?

Marialle, viimeisillään raskaana, aasin selässä matkaten

- vuoristoisessa maastossa,
matka oli noin 150 kilometriä!
Ja kaikki sen vuoksi, että keisari oli käskenyt heidän mennä -
verolle pantavaksi omaan kaupunkiinsa.
Ei ihme, että matka käynnisti Marian synnytyksen. 

Minulle kuitenkaan - 

Beetlehem ei ole vain paikka kartalla.

Se on paljon enemmän.

Se on paikka minun sydämessäni.

Siipirikkojen joulu

Olen viime viikkoina seurannut kauppojen mainoslauseita. Kirjoitin jo siitä, kuinka Stockman muotoili joulun olevan jakamista. Eräs toinen kauppaliike tiivisti ajatuksekseen, että joulu on löytämistä. He varmaan tarkoittivat sitä, kuinka tyydyttävää on osuvan lahjan löytäminen kullekin lahjansaajalle.
Itse olen nyt joulua ennen tehnyt kaksi löytöä, jotka ovat pistäneet ajatuksiani liikkeelle.

Ensimmäinen löytö oli tämmöinen. Olin sisareni kanssa vaateostoksilla. Hän innostui ostamaan Aarikan puisen, pyöreän, mustaksi maalatun riipuksen, joka oli kaunis, mutta kovin pelkistetty.
- Sitä voisi tuunata vähän, sanoin. - Liimata siihen vaikka peilin murun, silloin siitä läikähtelisi valoa.
        Kun seuraavana aamuna olin kävelyllä metsäpolulla koirani kanssa, näin jotain kimaltelevaa maassa. Pieni pala peiliä, juuri sopiva siskoni koruun! En voinut käsittää löytöäni, koska lähellä ei ollut mitään rikkimennyttä, eikä varsinkaan peiliä. Kädessäni oli vain tämä särkynyt sirpale metsää ja taivasta heijastelevaa aamun kirkkautta.

Toinen löytö oli viesti sähköpostissani opiskelukaveriltani, joka ei yleensä lähettele minulle postia.
Hän lähetti joulutervehdyksenä 7.11. edesmenneen kanadanjuutalaisen Leonard Cohenin viimeiseksi jääneen laulun You want it darker. Laulu perustuu Jesaja 9:1 sanoihin:
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus.

Kirjoitan tähän laulun lyriikan. Laulu löytyy you tubesta linkki Leonard Cohen - You Want It Darker (Lyric)

If you are a dealer, I´m out of the game
If you are the healer, it means I´m broken and lame
If thine is the glory than mine must be the shame
You want it darker
We kill the flame

Magnified, sanctified, by the holy name
Vilified, crucified, in the human frame
A million candels burning for the help that never came
You  want it darker

Hineni, hineni
I´m ready, my lord

There´s a lover in the story
But the story is still the same
There´s a lullaby for suffering
And a paradox to blame
But it´s written in the scriptures
And it´s not some idle claim
You want it darker
We kill the flame

They´re lining up the prisoners
And the guards are taking aim
I struggled with some demons
They were middle class and tame
I didn´t know I had permission to murder and to maim
You want it darker

Hineni, hineni
I´m ready my lord

Magnified, sanctified, be the holy name ...

Joulukuusien ympärillä istuu paljon siipirikkoja, eri tavoin haavoittuneita ja rikkimenneitä. Olemme kansaa, joka Jesajan sanoin vaeltaa pimeydessä: sairauksissa, kuoleman pelossa, hylkäämisessä, rakkaudettomuudessa, hillittömyydessä, riippuvuuksissa ja monessa muunlaisessa varjossa.
Kuitenkin: mitä pimeämmässä kuljemme, mitä mustempaa maailma tyrkyttää ja Isämme meille sallii, sitä kirkkaampana pimeydessä loistaa valo.

Pimeyden kautta on välillä kuljettava, suorastaan raahauduttava vaivalloisesti ja siipirikkoisena.
Mutta eihän anneta liekin sammua, eikä paineta katsetta masentuneina maahan - eihän toki!
Sanotaan pää pystyssä lauluntekijän sanoin: - Kas, tässä! Olen valmis Herrani!

 

Joulurauha?

Säilytän jokaiselta joululta muutaman saamani  joulukortin ja kirjoitan pinon päälle vuosiluvun, milloin olen ne saanut. Selasin tänään viimevuotisia korttejani ja huomasin säilöneeni niiden joukkoon myös joulun hupaisimman kortin. Alkuperäinen piirros on mainion Mauri Kunnaksemme, ja meininki tässä kortissa on sekin tyypillistä Mauria.

Tänään on neljäs ja viimeinen adventti- eli odotuksen sunnuntai. Miten on - näyttääkö teillä tältä?
Katsellessani korttia seisahduin minäkin noiden kahden päätään raapivan tontun ja lettipäämuorin kaveriksi - ihmettelemään, mutta en ole ihan varma katsoimmeko kettua kaapin päällä - vaiko kelloa, joka kertoi, että aika käy vähiin ja kaikki on vielä kesken.

Tapasin tänään eläkkeellä olevan kollegani tuolla kylämme keskustassa. Yhteinen oli aatoksemme. Miten sitä on aikanaan kaiken ehtinyt tehdä; kuusijuhlaohjelmat ja rekvisiitan, todistukset, siivoukset, joulukortit ja normaalit päivärutiinit, jotka eivät katoa minnekään vaikka olisi seitsemän joulua päällekkäin? Miksi on yhä kiire, vaikka ollaan eläkkeellä ja lapsetkin asuvat jo omissa huusholleissaan? Kai se sitten on niin, että tyhjiö tuppaa täyttymään. Jos on aikaa, se täytyy heti täyttää jollakin, ettei tunne itseään laiskaksi.

Mutta tuleeko oikea joulu aina vasta sitten, kun kaikki ovat hääränneet itsensä henkihieveriin ja kaikki ovat vihaisia? Me viemme mattoja ulos tampattavaksi, kun sen sijaan pitäisi tampata omasta sisimmästä kaikki sinne kertyneet ärtymykset ja katkeruudet.
Suomalaisten yksi rakkaimmista joululauluista on "Nyt sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen, taas joulun lapsi saapuu uudelleen..." Mieleen hiljaiseen? Joulun lapsi kaipaa siis sydämen hiljaisuutta. Ja me sen kuin buunaamme ja juoksemme tukka märkänä tavarataloissa. Voi meitä...

Magdaleena kertoi käyneensä ihanissa joulukonserteissa. Minä taas jouduin oman kylämme musiikkiopiston joulukonsertissa 'puhutteluun'. Jouduin vakavasti miettimään, että mitä minä voisin antaa joulun syntymäpäiväsankarille?  Päädyin kyllä tuohon samaan, mistä suomalaisten rakkaimmassa joululaulussa on puhe - sydämestä, mutta sisimmässäni ei kuitenkaan - Jeesukselle käärityssä lahjapaketissa soinut tuo laulu, vaan virren 7 muutama jae. Ne tässä teille ja Hänelle, jonka syntymän juhlaa sekin joukko viettää, joka ei sitä halua tietää tai myöntää.

                                       " Nöyryyttä, hiljaisuutta -  Jumala rakastaa....
           Voi jospa minäkin, huoneesi olla voisin, niin kiitokseni toisin - sinulle, armoisin."