sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Mikä lie - onnemme mitta?

Muistelin tänä aamuna - kevään valossa, hyvin nukutun yön jäljiltä -  että mitä sitä ylipäätään muistaa lapsuudestaan tai edes nuoruudestakaan. Ja jääköhän meille enemmän hyviä, vai huonoja muistoja?

Lapsuudesta huomaan muistavani pikemminkin kaikki ne jutut, joissa olen töpännyt. Vieläkin löydän itsestäni sen häpeän  ja pieneksi kasvamisen tunteen, jos sain moitteita. Olin vilkas lapsi, en tuhma - mutta vilkkauttani eivät kaikki ymmärtäneet. Tänään tiedän, että lapsen kanssa kannattaa ennemmin jutella kuin moittia. Moittiminen rikkoo, niin ison kuin pikkuruisenkin ihmisen. Se, että juuri nuo negatiiviset tunteet jäävät meissä varmimmin kovalevylle, todistaa tuon väitteen.

Onnellisin lapsuusmuistoni on eräältä jouluyöltä. Olin vienyt ystävälleni joululahjan ja olin yksin kävelemässä tähtikirkkaassa pakkasyössä kohti kodin joulua. Olen ollut ehkä 8-vuotias. Lapsi minussa on aistinut siinä hetkessä jotakin erikoista - olihan silloin kaikkialla ympärilläni pyhä yö.

Runojakin muistan vain yhden, joka sekin on hupsu, sympaattinen ja herttainen. Kirjoitan sen nyt tähän, koska se sopii aiheeseen. Se on Aaro Hellaakosken runo kokoelmasta Jääpeili (v.1928)

" Niin pieniksi kasvoimme äskettäin,
olit vaahteran lehdellä vierelläin.
Niin väljästi mahduimme sekunnin rakoon
kuin aika ois antaunut onnemme jakoon.
Ei silmäni kanna, ilon laidasta laitaan.
Niin pieneksi joskus tulla taitaan."


Tähän loppuun tallennan vielä opettajakorkeakoulusta muistiini jääneen opetuksen. Koulun pelottavan oloinen, mutta tosiasiassa rationaalinen ja lempeä rehtori Martti Ruutu oli pitämässä meille filosofian luentoa isossa luentosalissa. Yllättäen hän laittoikin meidät nuoret miettimään, kuka mahtaisi meidän käsityksemme mukaan olla maailman onnellisin ihminen. Saimme miettimisaikaa, mutta kukaan ei tietenkään ehdottanut yhtään mitään sillä arvasimme, että juttuun oli haudattu koira. Hiljaisuuden rikkoi lopulta tietysti hän itse kertomalla, että: " Maailman onnellisin ihminen on se, jolla on syyhy, mutta myös kädet, joilla voi raapia. Ajatelkaapa kädetöntä syyhypotilasta."
Me opettajakokelaat jouduimme tämän rajun esimerkin valossa toteamaan perspektiivi-nimisen  lääkkeen tarpeellisuuden, tilanteessa kuin tilanteessa. Ja tilanteitahan koulumaailmassa riitti.
Mutta tämä sama lääke toimii aina ja missä vain - omienkin arkisten vaikeuksien keskellä.
Kunhan sen vain aina mustaisi!
Kuva: Akvarellini, Martta Wendelinin maalauksen mukaan.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Paikanvaraajia




Istuin penkissä mieheni kanssa odottelemassa kello-kymmenen-kirkon alkamista.
Samassa penkinpäähän ilmaantui pieni jono ystäviämme, jotka halusivat tulla viereemme istumaan.
Siirryimme kiireesti sivummalle ja sanoin, ettemme halua suinkaan olla penkin-tulppa-kristittyjä.
Se herätti hymyilyä, mutta vielä enemmän nauratti mieheni tarina kaveristaan, Aarosta, joka oli poikkeuksellisesti mennyt naapurilähiön kirkkoon sunnuntaijumalanpalvelukseen.

Aaro asettui tyytyväisenä penkkiin, mutta tunsi hetken kuluttua olallaan naputuksen.
             - Ettekö huomaa, että paikka on varattu? takana istuva rouva kysyi.
             Aaro katsoi yllättyneenä ympärilleen. - En, eihän tässä istu ketään.
             Rouva näytti närkästyneeltä ja sanoi: - Ettekö näe, että siinä on minun hattuni. Varaan aina hatulleni tyhjän paikan edestäni niin, että voin nähdä suoraan alttarille.
Totta! Penkillä tosiaankin törrötti lilanvärinen hökötys huopakukkineen kaikkineen.
Eipä Aaron auttanut muuta, kuin siirtyä pyllynmitan verran etäämmälle ja antaa rouvan hatulle kirkkorauha.

Vuoden 10. viikolla tuli 85 vuotta täyteen siitä, kun Yleisradio aloitti aamu- ja iltahartaudet. Emerituspiispa Eero Huovinen kertoi ensimmäisestä aamuhartaudesta, jonka piti  piispa Jaakko Gummerus vuonna 1932. Gummerus aloitti puheensa Pietarin kirjeen 5:10 tervehdyksellä:
Kaiken armon Jumala  on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät. 

Huovinen kertoi, kuinka usein koemme Jumalan vaatimusten Jumalana. Hän on kuitenkin kaiken armon perusta, jolta on lähtöisin kaikki hyvä, kaunis ja lohdullinen.
Pietari esittelee kirjeessään monta tapaa siitä, miten Jumala toimii, sillä hän tietää, mitä ihminen tarvitsee. Vaikka kaikki menisi päin seiniä, niin Jumala kutsuu, valmistaa, tukee, vahvistaa ja lujittaa.

Nämä Yleisradion 85 vuotta
lähettämät hartaudet ovat toimineet samalla tavalla, kuin raamatussa kerrotaan Jumalan tekevän. Kuulija paikallaan radion ääressä on saanut kokea puhujien välityksellä juuri tukemista, vahvistamista ja lujittamista, kun omat voimat ovat lopussa ja näkökulma hukassa.

Minulla on eräs ystävä, rouva rovasti, joka on saanut sydämelleen rukoilla aamu- ja iltahartauksien pitäjien puolesta niin, että nämä löytäisivät sellaiset sanat, joita Isämme haluaisi heidän kuulijoille puhuvan.
En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että tokihan puhujatkin tarvitsevat rukoustukea.
Rouva rovastin idea on vapaasti käytettävissä!





maanantai 6. maaliskuuta 2017

Nojatuolimatkustusta

Taisi Pohjoisen Suomen perheillä alkaa nyt vuorostaan hiihtoloma. Hohhoijaa. Se tässä eläkkeellä olossa onkin se ainoa huono puoli, ettei koskaan enää ole lomaa. Monet istuvat nytkin lentokoneessa matkalla sinne missä lintu laulaa, mutta minä täällä hakkaan kovaan päähäni heprean sanoja - onneksi kuitenkin vapaaehtoisesti. (= dementiantorjuntaa)
Magdaleena kertoi edellisessä bogissaan opiskelustaan hepreankielisen Herran siunauksen parissa. Minun silmieni eteen vuorostaan pomppasi omasta kirjastani eräs niin upea sanonta, että piti oikein mennä ja keskeyttää aviopuolison aamulehden luku, saadakseni  kertoa hänelle, miten kauniisti samaisessa kielessä sanotaan -'lentää lentokoneella'. Se on 'latus be el al', mikä tarkkaan suomennettuna on lentää Jumalan päällä. EL AL:han on myös kyseisen maan lentoyhtiön nimi. Aika rauhoittava toivotus lentoyhtiöltä matkustavaisille, eikös vain.

Sitten eräs toinen matkatarina, näin hiihtolomien kunniaksi. Tyttäreni lähetti minulle kuvan opiskelijapoikansa uuden passin etuaukeamasta. Kommenttina kuvassa oli teksti: " Kääk, katso." Katsoin ja näin. Kaikki tekstit tällä kuvasivulla olivat venäjänkielisiä! Menin hetkeksi hämilleni minäkin, kunnes huomasin sivun ylälaidassa venäjänkielisen sanan VIZA. Kyseessä olikin siis Venäjän viisumi, joka nykyään liitetään pysyvästi passiin ja näyttää kuvineen päivineen aivan passin etulehdeltä.

Selvisi, että nuoret opiskelijat olivat lähdössä Allegro-junalla kolmeksi päiväksi Pietariin. Olemme kyseisellä junalla kerran tulleet mekin - Magdaleena ja minä - kotiin Pietarista ja täytyy sanoa, että se matka oli kokemisen arvoinen. Saattaa tietysti olla, että ehkä 30 vuoden aikana tehtyjen, välillä todella monimutkaistenkin matkojemme tuoma muisto antoi tämän junan 'lentoon' juuri meille, tullikonkareille, oman erikoismausteensa. Allegro-junan keskinopeus on 220 km, ja meidän pisin odotusaikamme Venäjän tullissa on yli 20 tuntia. Tässä näitä haitarin ääripäitä.

Kolmas ei-minun-matkani, mutta joka erikoislaatuisuuttaan mietityttää ja ihastuttaa, on erittäin rakkaan ystävättäreni Deboran  (=Taistelija) lähtö kuudeksi viikoksi Jerusalemiin - töihin.

Debora on erään kansainvälisen järjestön Suomen osaston pää-vastuuhenkilö. Kyseinen järjestö etsii ja auttaa holokaustista selvinneitä, jotka keski-iältään ovat tällä hetkellä jo 75-90 vuotiaita. Heidän elämänolosuhteensa eivät yhäkään ole hääppöiset niissä maissa, joissa sosiaaliturva on olematon tai heikko. Järjestön väki käy heitä tapaamassa - kuuntelemassa, vie ruokaa, lääkkeitä, vaatetta - ja ennen kaikkea osoittamassa välittämistään. Sanoisinkin:   Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

(Järjestön nimi on Netzer-Israel.)

Kuvassa minun tämänhetkiset hoitolapseni: Deboran Ilona-koira ja minun Eden-tyttöni. jonka jalassa on kipsi - uusyöpäleikkauksen jäljiltä - syövän, joka ei ollutkaan syöpä vaan joku 'muu-patti'.
Kiitos tästä 'patista' kuuluu Isälle ylhäällä ja teille kaikille esirukoilijoille...

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Selkeästi sanottuna

- Osaatteko Herran siunauksen hepreaksi? kyseli opettaja ryhmältämme.
- Ei osata, sanoimme. - Se on niin vaikea.
Kiirehdin hakemaan siunauksen jääkaapin ovesta, mihin se oli magneetilla kiinnitettynä ja pyysin opettajaa lukemaan sen.

Jevarecha Adonai ve jismerecha. 
Jaer Adonai panav elecha, vichunecha. 
Jissa Adonai panav elecha vijasem lecha shalom.

- Ei me opita, sanoimme murheellisina.
- Opitte te, opettaja rohkaisi. - Opettelette yhden rivin päivässä.

Minua on kiinnostanut aina kaikki yksinkertainen, kuten yksinkertaisella kielellä kirjoittaminen. Varmaan pitkään kestänyt oppikirjatyö alakouluikäisille lapsille muokkasi ajatuksia selkeän kirjoittamisen suuntaan.  
Selkokieli on askel  vielä pidemmälle yksinkertaisuuteen. Tein jopa aikoinaan kirjoittajaopinnoissa tutkimuksen ja pari käsikirjoitusta selkokielellä. Yhden vanhuksille ja toisen vammaisille nuorille.

Selkokielihän tarkoittaa yksinkertaista kieltä, jossa vältetään vaikeita ilmaisuja ja käytetään lyhyitä, ymmärrettäviä sanoja ja lauseita. Kun kirjoittaa selkokielisiä tekstejä joutuu koko ajan miettimään, miten saisi asiansa ilmaistua mahdollisimman hyvin ja yksinkertaisesti.

Ilahduinkin kovasti, kun Jyväskylän seurakunnan Henki&elämä-lehdessä oli artikkeli siitä, miten selkokielen rinnalle ovat nousemassa selkokuvat.
Selkokuvat ovat myös selkeitä ja yksinkertaisia. Kuvissa on voimakas tunneviesti, ja kuva voi jo etukäteen antaa asiasta informaatiota. Kuviin liitetty lyhyt teksti vahvistaa kuvan sisältöä ja täydentää kokonaisuuden. 

Selkokeskuksen mukaan selkokielen tarve on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Tarve voi johtua monista syistä. Taustalla voi olla kehitysvamma, lukivaikeus tai ADHD. Kielitaidon heikentyminen voi johtua muistisairaudesta tai afasiasta. Maahanmuuttajien kasvava joukko hyötyy myös yksinkertaisesta kielestä ja kuvista. 

Aiemmin kirkossa on käytetty kansainvälisistä kuvapankeista otettuja kuvia, mutta niissä oli omat ongelmansa. Saattoi käydä jopa niin, että kun syötti amerikkalaiseen hakupankkiin hakusanaksi usko, niin näytölle ilmestyi pää ja ajatuskupla, jossa oli joulupukki. Nyt kuvat on suunniteltu suomalaiseen kulttuuriin sopiviksi.

Messun lisäksi Isä meidän-rukous, Herran siunaus ja Uskontunnustus ovat saaneet kuvat tuekseen. Samoin kirkkovuoden keskeiset juhlapyhät ja kirkolliset toimitukset ovat nyt saaneet selkokuvallisen muodon.

P.S. Jumalammehan kuulee meidän pyyntömme kaikilla kielillä ja kaikilla tavoin - jopa pelkkinä huokauksinakin.


Alla olevan Herran siunauksen kuvat on piirtänyt graafikko Teemu Junkkaala.

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.


Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.



Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.




Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

tiistai 28. helmikuuta 2017

Arkista aasin askellusta

 En muista mistä ja milloin olen tuon otsikkoni lauseen muistiini kaapannut - mutta se on sopivasti napsahtanut omaan uskonelämääni - se on sanontana tuntunut yhtä maukkaalta kuin miltä erään Magdaleenan edellisen blogikirjoituksen runo oli hänen 5-vuotiaan tyttärentyttärensä korvissa  kuulostanut. Sehän meni näin: " Kun almu kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa".

Omaa uskonelämääni voin kuitenkin parhaiten kuvailla juuri noilla otsikkoni sanoilla. On helppoa ja mukavaa jutella ikuisista ja ISOISTA  asioista omiensa piirissä, mutta menepä ja puhu niistä sellaiselle, joka ei niistä tiedä, ei ymmärrä, eikä edes halua tietää saatikka ymmärtää - niin ei onnistu.
Ei todellakaan ole muodikasta olla uskovainen ja miltei mistä vain voi puhua paitsi siitä, minkä itse koen elämäni aarteista kaikkein kallisarvoisimpana.


Siis aasi?
Se kelpasi kuitenkin Marialle, Vapahtajamme äidille - matkalla Nasaretista Betlehemiin. Se kelpasi myös Jeesukselle, viimeisellä matkallaan pääsiäisjuhlille Jerusalemiin, kohti  kuolemaansa. Ennen kaupunkiin tuloa hän lähetti opetuslapset viereiseen kylään lainaamaan sieltä aasia, jotta edeltä kirjoitettu profetia hänestä kävisi toteen. Jeesus neuvoi opetuslapsia, miten vastata aasin omistajalle, joka varmasti kysyisi mihin miehet sitä tarvitsivat. Sanokaa, että " HERRA tarvitsi sitä." Ilmeisesti aasin omistaja tiesi ja ymmärsi ketä tämä nimitys 'Herra' - tarkoitti.

Ajatella, meitä aasejakin tarvitaan! Ne ovat muuten tällä hetkellä Suomessa jopa muotia. Sitä paitsi aasi on tutkitusti myös viisas eläin. Se ei siis tyhmänä ryntää suin päin paikkaan kuin paikkaan, joka saattaisi olla sille vaarallinen. Tämä varovaisuus on virheellisesti tulkittu eläimen tyhmyydeksi.

Mutta tällainen aasiuskovainen tietää, että Jumalalle voi puhua kuin ystävälle. Ei tarvita hienoja fraaseja tai juhlallisia sanontoja, ei korkeita torneja eikä kimallusta. Ja mikä mahtavinta; rukoustyötä voi tehdä ihan missä vain: lenkkeillessä, tiskatessa tai vaikka autoa ajaessa. (Kunhan ei laita silmiä kiinni...)
Pieni anekdootti: Kleopatra kylpi aasin maidossa. Hm?

Kuvat googlesta.


lauantai 25. helmikuuta 2017

Kanaemon opetuksia


Kuvassa on Wartburgin linna, jonne vaaliruhtinas Fredrik Viisas sieppasi Lutherin turvaan. Siellä Luther sai rauhassa tehdä kirjoitustyötään.

En malta, olla jatkamatta vielä Martti Lutherista, josta kirjoittelin näin reformaation 500-juhlavuoden kunniaksi viime päivityksessäni. 
Kerroin siitä, miten Luther piti tärkeänä, että jokainen sai lukea Raamattua omalla äidinkielellään.  Hän korosti myös sitä, että ihmiset ymmärsivät lukemaansa. Hänellä oli sama huoli kuin Filippoksella, kun tämä kohtasi etiopialaisen hoviherran Gassaan menevällä tiellä, kun kysyi: - Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?
Etiopialaisen hoviherran lukema Jesajan kirja oli kirjoitettu kielellä, jota hän ymmärsi toisena tai kolmantena kielenään, niinpä hän vastasi: - Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.
(Apt 8:26-39)

Kun Salome ja minä muutama vuosi sitten olimme yhdessä Pietarissa ja asuimme siellä viikon tietokirjailijoiden residenssissä Suomi-Venäjä-talossa, meillä oli mukanamme Martti Lutherin hartauskirja Tienviittoja (Perussanoma, 2009), jossa on joka päiväksi Raamatun teksti selityksineen. Nautimme kovasti näistä Lutherin selityksistä, koska ne olivat niin arkisia ja eläviä.
Kirjoitan tähän esimerkiksi erään tekstin, joka löytyy kirjasta helmikuun 6. päivän kohdalta.

Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan.
Matt. 23:27

"Katso, mitä kanaemo tekee: yhtä uskollisesti poikasiaan hoitaa tuskin mikään muu eläin. Se muuttaa luonnollisen äänensä valittavaksi ja vaikertavaksi; se etsii, kuoputtaa ja houkuttelee poikasiaan.  Jos se löytää jotakin, se ei syö sitä, vaan jättää poikasilleen.
Aivan vakavissaan se huutaa korppikotkalle, levittää siipensä puolustaakseen poikasiaan ja antaa poikasten  kävellä alla ja päällään, vaikka joutuisi sen vuoksi kärsimäänkin.
Tässä on meille suloinen kuva. Samalla tavalla Kristuskin muutti äänensä vaikertavaksi. Meidän vuoksemme hän valitti ja saarnasi parannusta, osoitti jokaiselle tämän synnin ja kurjuuden ja tutki ahkerasti kirjoituksia meidän hyväksemme. Hän houkuttelee meitä luokseen,  antaa meidän tulla suojiinsa ja lämmittää meitä luonnollisella lämmöllään, Pyhällä Hengellä, jonka saamme vain hänen kauttaan. Hän taistelee puolestamme perkelettä vastaan ja on turvamme kaikessa hädässä."


keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Maiden kohtaloista.

Onpas tämä jännittävä vuosi. Suomi juhlii itsenäisyytensä 100-vuotista taivallusta ja uskonpuhdistuksesta = reformaatiosta on kulunut kokonaista 500 vuotta. Syntyy väkisinkin aatos - entäpä jos näin ei olisi käynyt.

Näillä kahdella tapahtumalla, vaikka tuntuvatkin olevan niin etäällä kuin olla voi, on kuitenkin eräs yhteinen kiintopiste. Puhdas usko. Kun Suomi soti Talvi-ja jatkosodassa Goljatia vastaan, oli jokaisella Suomen sotilaalla rintataskussaan Uusi testamentti - reformaation ansiosta. Kaikkien kansojenhan oli sen aatteen mukaan saatava tutkia ja lukea Jumalan ilmoitusta omalla kielellään. Raamatut kansan käsiin! Sodan aikana niitä todella myös luettiin: oli kenttähartaudet, sotilaspapit - kansa ja presidenttikin rukoilivat. Sanotaan, että "sitä saa mitä tilaa." SAIMME.

Monien maiden historiasta tiedetään, että kun evankeliumi on alkanut levitä kansan keskuuteen, on maa alkanut nousta kurjuudesta vaurauteen. Näin kävi esimerkiksi Norjalle. Yksi mies sai1800-luvulla kehotuksen hiihtää ympäri Norjaa - raamattuja repussaan. Kirjan ohjeet alkoivat vähin erin painua ihmisten sydämeen silloisessa köyhässä ja oppimattomassa kansassa - ja kun siihen kylvöön saatiin vielä liittää norjalainen luonteenlujuus ja löytyneet öljyvarat, ollaankin jo siinä vauraudessa, jonka tunnemme.
Etelä-Koreakin oli vielä 1970-luvulla köyhä maa. Nyt sieltä löytyy monia maailman suurimpia kirkkoja, siellä vallitsee demokratia ja sen talous on maailman 16. suurin.

Voisiko todella olla niin, että rukous voi kääntää kansojen kohtalon? Jumalan antama rakkauden voima voi ainakin voittaa vihan. Se on nähty monen Afrikan maan kohdalla ja sama on koettu myös Hawaijilla. Olen lukenut kuinka se on rukousten voimalla muuttunut väkivallan tallomasta osavaltiosta siksi paratiisisaareksi, millaisena se tänään tunnetaan.
Kuva: Isän sylissä.
Oman isäni sodanaikainen Uusi testamentti löytyi hänen kuolemansa jälkeen vanhempieni kirjahyllystä.
Oli liikuttavaa saada pidellä sitä. Pikku kirjasen sanoma oli kyllä unohtunut isältä vuosikymmeniksi työ- ja perheen elatuspaineiden taa. Mutta - eläkkeelle jäätyään ja vaimon kuoltua - aika ja yksinäisyys vetivät hänet takaisin sen 'taskulämpimän' sanan ääreen, josta hän kerran, nuorena luutnanttina - oli viiden, pelkoa täynnä olevan vuoden ajan saanut ammentaa turvaa ja toivoa - toivoa vapaasta Suomesta ja iankaikkisesta elämästä.
Usko - hänen nuoruutensa tuttava - ehti palata hänen tykönsä vielä useiden vuosien ajaksi, ennen kuin oli hänen aikansa päästä turvallisella ja onnellisella mielellä kotiin.
(Yläkuva googlesta: Luther polttaa paavin ukaaseja.)



sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Juhlitaan merkkivuotta

Wikipedian kuvankäsittely Anu Tuomainen

Kuudesluokkalainen lapsenlapseni kertoi, että hänellä on seuraavan päivänä uskonnonkoe. Kysyin, mistä aiheesta.
- Lutherista, vastasi tyttö.
- Jee, ihanaa, sanoin. - Haluatko, että kerron sinulle Lutherista?

Martti Luther joutui tiukkaan tilanteeseen, kun salama löi puuhun heinäkuisena päivänä. Luther joutui pysäytetyksi: millainen Jumala oikein on. Onko hän vain pelottava ja ankara?
Luther oli opiskellut lakia, mutta nyt hän hylkäsi opinnot ja päätti mennä luostariin. Helppoa ei ollut sielläkään. Luther teki ankaria katumusharjoituksia ja tunnusti pienimmätkin synnit.
Lopulta hänelle kirkastui Room. 3:28, että pelastumme yksin uskosta, emme tekojemme kautta.

- Niin, se anejuttu, sanoi kuudesluokkalainen. - Kun uskottiin, että maksamalla aneet pääsee taivaaseen.
- Oletko kuullut tämän: kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.
- Joo, meidän ope hokee sitä koko ajan.
- Sanokaa se vielä, huusi vieressä kuunnellut 5-vuotias pikkusisko. - Se on niin hauska!

Vuonna 2017 vietetään reformaation 500-vuotisjuhlaa. Reformaattorit halusivat palata kristinuskon lähteille Raamattuun ja varhaisen kirkon elämään. Elettiin renesanssin aikaa, ja humanismi kehittyi vallitsevaksi aatesuunnaksi. Kreikan- ja latinankielinen kirjallisuus nousi arvoonsa.
Reformaattorit halusivat kuitenkin, että Raamattu pitää saada kansan käsiin. Jokaisen piti saada lukea sitä omalla kielellään ja etsiä vastauksia kysymyksiinsä. Luther käänsi UT:n saksaksi 11 viikossa, ja se ilmestyi 1522. Koko Raamattu julkaistiin saksannettuna 1534.

Suomalaisten kysymys oli, ymmärtääkö Jumala suomen kieltä. Mikael Agricola vakuutti: "Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen."
Agricola oli vakuuttunut siitä, että Jumala ymmärtää kaikenkielisiä ja haluaa tulla ymmärretyksi.

Tämän ajan haasteena on Raamatun sanoman tuominen nykyihmisille. Parhaillaan valmistellaan käännöstä  muinaiskreikasta suoraan digilaitteille. Tulevana huhtikuuna Markuksen evankeliumin nykykielinen teksti on tarkoitus tarjota mobiililaitteisiin. Se on ensimmäinen teksti, jota ei ole edes tarkoitettu painettavaksi.
Siksi yläkuvan Lutherille on kuvankäsittelijä asettanut modernisti kuulokkeet päähän.

DigiMarkuksen tavoitteena on ollut selkeä ja rikas suomenkieli, jota on helppo lukea kännykän näytöltä. Raamatun maatalouteen liittyvä sanasto sekä uskonnollinen käsitteistö on nykynuorisolle varsin vierasta. Monet merkitykset avautuvat kuitenkin tekstiyhteyden kautta.

Vaikeuksia on silti ollut tämän DigiMarkuksenkin käännöksen kanssa. Esim. Mark.13:14 esiintyy outo olento, jonka kreikankielinen käännös kuuluu "autioituksen kammotus". Suomeksi sanat eivät merkitse oikein mitään, ja vuoteen 1992 asti sanat käännettiin ilmaisulla "hävityksen kauhistus",  ja jota  nykykäännöksessä kuvaa sanapari "turmion iljetys."
Mutta voi, nyt  vastailmestyvä DigiMarkus käyttää muotoa "pahaenteinen itse kuvottavuus".
Onneksi kysymyksessä ei kuitenkaan oli pelastuksemme kannalta keskeinen kohta. Jos siis kohderyhmän parikymppinen nuoriso ymmärtää parhaiten tuon jälkimmäisen käännösversion, niin kelvatkoon sitten minunkin puolestani.
Olisihan tosi hienoa, että DigiMarkusta ruvettaisiin lukemaan kännyköillä junissa ja busseissa.



Kuvassa on Saksan ehkä valokuvatuin kirkon ovi, jonka olen kuvannut muinaisella kirkkokuoromatkallani.
Kyseessä siis Wittenbergin linnankirkko, jonka oveen Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiään kirkon uudistamiseksi.