Vaikka tämä päivitys on tervehdys Santorinin saarelta Egeanmereltä, tämä on samalla myös ylistys kirjoittamisen intohimolle ja ystävyydelle.
Kymmenen vuotta sitten lähdin ensimmäisen kerran Santorinille Hämeen kesäyliopiston opiskelijoiden kanssa kirjoittajakurssille. Kokemus oli kerrassaan ällistyttävä: hämmästelin kirjoittajaohjaaja,
Taijan, taitavuutta, kuinka hän onnistui kaivelemaan jokaisen kirjoittajan vahvuudet esiin ja kannustamaan opiskelijaa juuri hänelle sopivan tekstilajin pariin. Ihmettelin myös porukan kesken vallitsevaa lämpöä ja hyväksyvää ilmapiiriä. Jokainen oli arvokas ryhmän jäsen.
Eipä siis ollutkaan mikään ihme, että kurssilaisten kesken muodostui tiivis yhteys ja ystävyys.
Olen kuulunut Santorinin kurssilla muodostuneeseen viiden naisen kirjoittajaryhmään, joka on nyt kokoontunut kymmenen vuoden ajan useamman kerran vuodessa tekstien ääressä.
10-vuotisjuhlamatkamme muodostuu etukäteen kirjoitettujen tekstien käsittelemisestä. Aiheena on
Kirje nuorelle itselle. Kun kirjoitin kirjettä 14 -vuotiaalle itselleni, se ei ollut ihan helppoa, kun niin monet asiat risteilivät mielessä. Katselin samalta vuodelta otettua valokuvaani ja yritin tutustua silloiseen minääni. Hämmästyttävän samanlainen ihminen olin ollut silloin kuin nytkin. Nuoruuden päiväkirjatkin täynnä runoja.
Oli koskettavaa tietää tällä hetkellä, miten silloiset haaveet olivat joko toteutuneet tai jääneet täyttymättä. Miten taivaallinen Isä oli kuljetellut eteenpäin.
Onnellinen on ihminen, jolla on elämässään jokin kiinnostava tekeminen, joka siivittää hänen päiviään ja antaa niille merkitystä. Että hänellä on tulevaisuudelta jotain toivottavaa ja odotettavaa.
Ajattelen, että asioiden tekeminen iloisesti ja intohimolla on suuri Jumalan lahja.
Ohjaajamme Taija siteeraa usein Sylvi Kekkosen sanoja, että jokaisen olisi luotava ympärilleen pieni hyväntahtoinen katras ihmisistä, jotka innostuvat samoista asioita, ja jotka rohkaisevat toisiaan. Hän jatkaa vielä, että jos näin ei ole, ei auta muu kuin vaihtaa ystäväpiiriä.
Aivan sama toimii myös seurakunnassa. On tärkeää, että sen piiristä löytyy uskollisia ystäviä, jotka kulkevat rinnalla ja kannattelevat, kun itse on elämän myrskyissä uppoamassa. Ihmiset, jotka ajattelevat sinusta suopeasti, toivovat sinulle hyvää ja jopa rukoilevat ongelmiesi puolesta, ovat kultaakin arvokkaampia.
Sanotaan, että seurakunnan piiristä löytyvät kaikkein terveimmät ja onnellisimmat ihmiset. Ehkäpä syynä on juuri se, että on löytynyt tällainen turvallinen "katras".
Ja Luther muistuttaa siitä, että hyvät naapurit ja uskolliset hyvät ystävät ovat myös Jumalan lahjaa.
Santorinin saari häikäisee pitkällä historiallaan. Vanhin kaldera, tulivuoren syöksymisen jälkeen syntynyt rotko, muodostui 180 000 vuotta sitten. Sitä seuraava on 70 000 vuoden takaa. Kolmas kaldera syntyi noin 21 000 vuotta sitten. Nykyinen kaldera, jota reunustavat 300 m korkeat reunat kolmelta suunnalta, muodostui noin 3 600 vuotta sitten.
Sanotaan, että vuonna 1640 e. Kr. tapahtunut valtaisa purkaus on voinut olla pohjana tarulle kadonneesta Atlantiksesta.
Onneksi Santorini on tällä hetkellä lepotilassa, vaikka maan alla (150 km syvyydessä) pientä liikehdintää tapahtuukin.
Tällä hetkellä olen iloinen monesta Jumalan lahjasta. On hienoa, että pystyn matkustamaan, vaikka polvi ja lonkka itsestään muistuttavatkin. On upeaa, että olen vielä varttuneella iällä saanut ystäviä, jotka haluavat minut matkalle mukaan - vaikka en kaikkeen osallistukaan ja kuljen omia mielenpolkujani.
Ja on mahtavaa viipyä oman intohimonsa - kirjoittamisen - äärellä kokonaisen viikon. Uusi kirjoitusprojekti jo vähän poltteleekin - ehkä Santorini antaa tekemiseen oman kipinänsä.
Ja jos kaikki etenee suunnitelmien mukaan, seuraava matka suuntautuu Salomen ja parin muun ystävän kanssa
Tiberiaaseen loka-marraskuun vaihteessa.
Filippus totesi silloin, etteivät 200 denarinkaan leivät näille riittäisi. Silloin astui esiin Andreas ja kertoi porukalle, että eräälle pojalle on äiti laittanut eväät mukaan poikansa erämaaretkelle: kaksi leipää ja viisi kalaa.
