Kantaa

Päijänteen jäätyminen kesti kauan tänä talvena. Avoin vesi velloi pitkään Varaslahden rannoilla.

Kun sitten alkoi sataa lunta, se muodosti pettävän kerroksen ohuen hyhmän päälle.

Koirani, joka on tottunut siihen, että laskeudumme talvisin polkua jäälle, ei ole millään tahtonut ymmärtää sitä, ettei jäälle ole voinut mennä kävelemään ja telmimään. Joka kerta kun ohitimme rantaan menevän polun, se kiskoi toiveikkaana, että tännepäin!

Vasta tammikuun puolivälissä sitten Päijänne alkoi jäätyä. Eilisaamuna kun kävin taas koirani kanssa katsomassa lahden jäätilannetta, niin uimarantaa vastapäätä olevaan saaren nuotiopaikalle vei hiihtolatu, mutta meille kahdelle sopivia kävelypolkuja ei ollut vieläkään syntynyt.

Tuntuu hyvältä olla turvallisella maaperällä tai kestävällä jäällä. Joskus elämä saattaa mennä niin vaikeaksi, että tuntee olevansa kuin lastu laineilla, eikä tukea missään. Kun joutuu tällaiseen tilanteeseen, ovat ystävät tarpeen.
Ystävät ovat kanssamme aurinkoisina ja pilvisinä päivinä. He seisovat rinnallamme silloin, kun myrskyää. Pienikin lohduttava sana voi olla sellainen, johon takertua, vaikka se olisi kuinka kliseinen: - Asioilla on tapana järjestyä. Tai: - Älä sure, elämä kantaa.

Sananlaskuissa huudahdetaankin ilahtuneena: -Kuinka hyvä onkaan oikeaan aikaan sanottu sana! 
Snl. 15:23

Uskovilla ihmisillä elämän vastamäissä ovat tukena Raamatun lupaukset, joihin takertua. Kun Mooses siunasi Israelin, hän sanoi: - Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat ikuiset käsivarret. 5. Moos. 33.

Silloin ihminen voi rauhoittua ja sanoa kiitollisena: - Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Ps. 139:5

Eikä edes jään murskaaminen ole Jumalalle temppu eikä mikään. Hänellä on vaikeuksiin ratkaisu, pelkoihin ja ahdistuksiin lohdutus.

Terveiset kalderan reunalta

Vaikka tämä päivitys on tervehdys Santorinin saarelta Egeanmereltä, tämä on samalla myös ylistys kirjoittamisen intohimolle ja ystävyydelle.

Kymmenen vuotta sitten lähdin ensimmäisen kerran Santorinille Hämeen kesäyliopiston opiskelijoiden kanssa kirjoittajakurssille. Kokemus oli kerrassaan ällistyttävä: hämmästelin kirjoittajaohjaaja, Taijan, taitavuutta, kuinka hän onnistui kaivelemaan jokaisen kirjoittajan vahvuudet esiin ja kannustamaan opiskelijaa juuri hänelle sopivan tekstilajin pariin. Ihmettelin myös porukan kesken vallitsevaa lämpöä ja hyväksyvää ilmapiiriä. Jokainen oli arvokas ryhmän jäsen.
Eipä siis ollutkaan mikään ihme, että kurssilaisten kesken muodostui tiivis yhteys ja ystävyys.
Olen kuulunut Santorinin kurssilla muodostuneeseen viiden naisen kirjoittajaryhmään, joka on nyt kokoontunut kymmenen vuoden ajan useamman kerran vuodessa tekstien ääressä.

10-vuotisjuhlamatkamme muodostuu etukäteen kirjoitettujen tekstien käsittelemisestä. Aiheena on Kirje nuorelle itselle. Kun kirjoitin kirjettä 14 -vuotiaalle itselleni, se ei ollut ihan helppoa, kun niin monet asiat risteilivät mielessä. Katselin samalta vuodelta otettua valokuvaani ja yritin tutustua silloiseen minääni. Hämmästyttävän samanlainen ihminen olin ollut silloin kuin nytkin. Nuoruuden päiväkirjatkin täynnä runoja.
Oli koskettavaa tietää tällä hetkellä, miten silloiset haaveet olivat joko toteutuneet tai jääneet täyttymättä. Miten taivaallinen Isä oli kuljetellut eteenpäin.

Onnellinen on ihminen, jolla on elämässään jokin kiinnostava tekeminen, joka siivittää hänen päiviään ja antaa niille merkitystä. Että hänellä on tulevaisuudelta jotain toivottavaa ja odotettavaa.
Ajattelen, että asioiden tekeminen iloisesti ja intohimolla on suuri Jumalan lahja.

Ohjaajamme Taija siteeraa usein Sylvi Kekkosen sanoja, että jokaisen olisi luotava ympärilleen pieni hyväntahtoinen katras ihmisistä, jotka innostuvat samoista asioita, ja jotka rohkaisevat toisiaan. Hän jatkaa vielä, että jos näin ei ole, ei auta muu kuin vaihtaa ystäväpiiriä.

Aivan sama toimii myös seurakunnassa. On tärkeää, että sen piiristä löytyy uskollisia ystäviä, jotka kulkevat rinnalla ja kannattelevat, kun itse on elämän myrskyissä uppoamassa. Ihmiset, jotka ajattelevat sinusta suopeasti, toivovat sinulle hyvää ja jopa rukoilevat ongelmiesi puolesta, ovat kultaakin arvokkaampia.
Sanotaan, että seurakunnan piiristä löytyvät kaikkein terveimmät ja onnellisimmat ihmiset. Ehkäpä syynä on juuri se, että on löytynyt tällainen turvallinen "katras".

Ja Luther muistuttaa siitä, että hyvät naapurit ja uskolliset hyvät ystävät ovat myös Jumalan lahjaa.

Santorinin saari häikäisee pitkällä historiallaan. Vanhin kaldera, tulivuoren syöksymisen jälkeen syntynyt rotko, muodostui  180 000 vuotta sitten. Sitä seuraava on 70 000 vuoden takaa. Kolmas kaldera syntyi noin 21 000 vuotta sitten. Nykyinen kaldera, jota reunustavat 300 m korkeat reunat kolmelta suunnalta, muodostui noin 3 600 vuotta sitten.
Sanotaan, että vuonna 1640 e. Kr. tapahtunut valtaisa purkaus on voinut olla pohjana tarulle kadonneesta Atlantiksesta.

Onneksi Santorini on tällä hetkellä lepotilassa, vaikka maan alla (150 km syvyydessä) pientä liikehdintää tapahtuukin.

Tällä hetkellä olen iloinen monesta Jumalan lahjasta. On hienoa, että pystyn matkustamaan, vaikka polvi ja lonkka itsestään muistuttavatkin. On upeaa, että olen vielä varttuneella iällä saanut ystäviä, jotka haluavat minut matkalle mukaan - vaikka en kaikkeen osallistukaan ja kuljen omia mielenpolkujani.
Ja on mahtavaa viipyä oman intohimonsa - kirjoittamisen - äärellä kokonaisen viikon. Uusi kirjoitusprojekti jo vähän poltteleekin - ehkä Santorini antaa tekemiseen oman kipinänsä.

Ja jos kaikki etenee suunnitelmien mukaan, seuraava matka suuntautuu Salomen ja parin muun ystävän kanssa Tiberiaaseen loka-marraskuun vaihteessa.

Lumilipan alla

Kas, miten viime päivinä onkin tullut lunta! Kun palasimme sukuloimasta Lounais-Suomesta, oli sillä aikaa pyryttänyt niin, että ensimmäiseksi kotipihassa piti tarttua lumikolaan.
Katoltakin roikkui muhkea lumilippa. Se peitti osan maisemasta ja pimensi suorastaan olohuoneen.

Samoin kun lunta kertyy välillä huomaamatta tiukoiksi paakuiksi, korkeiksi kinoksiksi ja möhkäleiksi, niin yhtä helposti mieleemme kertyy kaikenlaista painolastia.
Joskus ajatukset vain poukkoilevat huolesta toiseen. Tuntuu melkein siltä, että, mitä tahansa tulee mieleen, niin sen takana piilottelee jokin huoli tai ahdistus. Jokin asia ainakin roikkuu tai on suorastaan hoitamatta.

Tällainen elämä ei kuitenkaan ole Jumalan mielen mukaista. Hän ei  halua, että elämme  näköalattomina ja pimeässä kuin lumilipan alla. Hän haluaa meille ankeuden sijasta rikasta ja mielenkiintoista elämää ja hyviä asioita.
Jer. 32: 41 Jumala sanoo: " iloitsen tehdessäni heille hyvää". Ja hän jatkaa: " ... sen minä teen koko sydämestäni".
(Huomaatko, että Jumala puhuu tässä omasta sydämestään!)

Näin ystävänpäivän jälkimainingeissa on myös hyvä muistuttaa ystävien tuen tärkeydestä silloin, kun asiat ja niistä huolehtiminen tuntuu liian raskaalta. Vanha sananlasku sanoo, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Ystävien antama rukoustuki on todella merkittävä. Se rohkaisee ja lohduttaa, ei tarvitse olla yksin. Kun sitten rukousvastaus saapuu, niin siitä iloitsevat  kaikki, jotka ovat olleet mukana asiaa ylöspäin viemässä.
Kun on ollut pyytämässä ystävän lapselle onnistumista pääsykokeessa, isossa tentissä, loppututkinnossa, työpaikan löytymisessä tai sairaudesta paranemisessa, on aivan riemuissaan, kun asia on mennyt onnellisesti eteenpäin.
Oma elämä tuntuu rikkaalta, kun saa olla mukana pyytämässä ihmisten elämään Jumalan siunausta.

Tuliaismaatuskat  järjesteltiin suojaavaksi kaareksi kaikkein pikkuruisimman ja hennoimman  ympärille. Siinä aivan kuin toteutuu Paavalin huudahdus Gal. 6:2: "Kantakaa toistenne taakkoja, niin te täytätte Kristuksen lain"