Toivoa on

Sain joululahjaksi pikkiriikkisen hyasintin. Odottelin kiinnostuneena sen puhkeamista kukkaan, mutta niin ei valitettavasti tapahtunut. Lehdet kellastuivat päistään, ja kukinto kuivui ja käpertyi. Kun irrotin suojaruukun ja tarkastelin kasvin juuria, niitä oli runsaasti - purkki tupaten  täynnä - mutta kukkia tämä pikkuruinen ei jaksanut.

Monta kertaa toiveillemme käy samalla tavalla. On odotuksia, että asiat voisivat onnistua ja tulosta syntyä, mutta jostain syystä homma ei ota sujuakseen, eikä voimaa löydy projektin loppuunviemiseen.
Ehkä rohkeuskin on kadonnut joko oman arkuuden ja epävarmuuden alle, tai läheiset ovat voineet sanoillaan keskeyttää tai suorastaan tyrehdyttää epäilyllään koko yrityksen.

Sain ystävältäni Lealta syntymäpäivälahjaksi Jörg Zinkin 
kirjan Valoisaa juhlapäivää. Kun ystäväni saapui minua onnittelemaan, hän luki kirjasta runon, joka kertoo päämäärään pyrkimisestä vaikeuksienkin kautta.

En toivota sinulle 
elämää jossa ei ole puutteita,
elämää jossa ei ole tuskaa
ja hämmennystä.
Mitä sinä tekisit sellaisella elämällä?

Ei, minä toivotan sinulle
ruumiin ja sielun varjelusta,
Sitä, että eräs kantaa ja suojelee sinua
ja ohjaa sinut läpi kaiken,
mitä sinulle tapahtuu,
kohti päämäärääsi. 

Kotikaupunkini Jyväskylän bussit julistavat seurakunnan viestiä Toivoa on.

Vierähtävät vuodet

Onnittelukortti siskoltani

Olen tammikuun tyttö, ja näinä päivinä täytän pyöreitä vuosia.
Lapsenlapseni kysyi: - Onko sinusta hauskaa, kun sinulla on syntymäpäivä?
En ollut ajatellut asiaa hauskuuden näkökulmasta, mutta vastasin Neiti 15 v:lle, että on ollut hienoa valmistutua juhliin, kun olen katsellut eteen- ja taaksepäin. Kun olen leiponut herrasväenpikkuleipiä vanhan reseptin mukaan, olen muistellut omaa äitiäni leipomassa. Olen nähnyt hänet muistoissani asettamassa koekakkua uunipellille. Ja sitten olen saanut napostella muru murulta seisaaltani kuuman pikkuleivän.
Tyttö kuunteli minua ja totesi sitten: - On sinulla sitten varmaan hauskaa.

Elämä koostuu lyhyistä hetkistä kuin pienistä pikkuleivän muruista. Hetket kiitävät ohi toisensa perästä, liittyvät toisiinsa, muodostavat päivien virran ja ajankulun.  Jotkut hetket jäävät muistilokeroihimme, niistä tulee meidän persoonamme omaisuutta. Ne tekevät jokaisesta juuri sen ajatusten ja kokemusten ainutlaatuisen pakkauksen, mitä kukin olemme.

Nyt syntymäpäivilläni laulamme virren 30 Maa on niin kaunis. Siihen virteen minulla liittyy monia muistoja. Kerron yhden häivähdyksen vuosien takaa.

Muistossani olen pian 10-vuotias, minulla on mekon päällä ruudullinen esiliina ja hartioille kihartuvat letit. Olen kansakoulun 4. luokalla kotikylässä ja opettajani on Eino-setä, joka on oikeastaan isosetäni. Hän on jo iäkäs, usein arvaamaton ja äkkinäinen, mutta hän on myös musiikkimies ja taitava puhuja.

Koulussa on tapana, että syntymäpäivä- tai nimipäiväsankari saa toivoa laulun, joka hänelle lauletaan. On marraskuu ja Liisan-päivä - Liisa on yksi nimistäni. Minun ei tarvitse miettiä kauan valintaani, haluan, että minulle lauletaan Maa on niin kaunis.

- Sehän on joululaulu, Eino-setä heti sanoo ja on valmis tyrmäämään valintani. Painan pääni, minua hävettää: miksi olen mennyt toivomaan marraskuussa joululaulua!
Sitten setä muuttaa mielensä ja lisää: - Tämä lauluhan on kuitenkin ajaton,  siinä puhutaan, kuinka vanhat väistyvät ja uusia ihmisiä syntyy koko ajan. Vaikka sukupolvet vaihtuvat, niin tulijoita kutsutaan aina taivastielle.
Setä jatkaa: - Olen jo vanha, ja kohta minua ei enää ole, tämäkin aamuhartaus ja lauluhetki on pian muisto vain. Te kuitenkin jo vuorollanne kuljette toiviotietä ja viette sanomaa taivaasta eteenpäin.

Minua itkettää vähän, sillä sedän puhe kuolemasta surettaa. Näen, että hänen poskiaan pitkin juoksevat syvät uurteet, ja hänen äänensä särähtelee vanhan miehen tavalla. 

Ihmeellistä, miten marraskuinen hämärä luokkahuone, korkeiden ikkuunoiden ulkopuolella viipyvä pimeys, luokkahuoneen seinustalla kuumaa hohkaavat pönttöuunit, harmoonin ääreen kumarassa kävelevä isosetä ja koulutovereiden ruskeanharmaat, lumesta märät, tuoksahtelevat vaatteet ovat jääneet muistoihini.

Koululasten laulu kaikuu mielessäni lapsuudesta - kaukaa 60 vuoden takaa. 
  

Maa on niin kaunis,

kirkas Luojan taivas,

ihana on sielujen toiviotie.

Maailman kautta,

kuljemme laulain,

taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika,

vierähtävät vuodet,

miespolvet vaipuvat unholaan.

Kirkasna aina

sielujen laulun

taivainen sointu säilyy vaan.  

Luontoretkellä nyt 15-vuotiaan lapsenlapseni kanssa

Kirjoja yöpöydälläni

 Kerroin viime viikolla, kuinka olen innostunut äänikirjojen kuntelemisesta lenkkeillessäni. Tein oikein listan viimeisen puolen vuoden aikana kuuntelemistani kuuntelemistani kirjoista, joita kertyikin parisen kymmentä.

Sitten rupesin tuijottelemaan yöpöytääni ja ajattelin, että myös nämä pahvikantiset ansaitsivat tulla esitellyiksi.

Pieni yöpöytäni on kuin lastattu laiva, ja siitä kirjan esille ottaminen vaatii varovaisuutta. Sen tietää lapinkoirani, joka nukkuu vieressäni paimentolaismatolla lattialla. Aina kun rupean kaivelemaan kirjakasaani, se nousee nopeasti ja ottaa jalat alleen - onhan se saanut muutaman kerran päähänsä putoavan "tiiliskiven".

Yöpöydällä olevista kirjoista moni käsittelee juutalaisuutta tai heprean kieltä. Tärkein tietysti on hepreankielinen UT, jossa kulkee suomennos tekstin rinnalla. Samalla sivulla on myös kreikannos, mutta  siitä en kyllä ymmärrä mitään.

Uusi puhelinluetteloa muistuttava heprean oppikirja, Ulpan Ivrit, jota käytetään Israelissa kielikouluissa (ulpaneissa) pääsi pari päivää sitten yöpöydälleni. Sen tukena on suomi-heprea sanakirja, joka jouduttaa sanojen etsimistä, sillä oppikirja on laadittu kansainväliseksi, ja siinä on vain venäjä-englanti-heprea-sanasto.

Jossain tuolla pinon alla vilkkuu myös venäjän oppikirja Kapusta, johon yritän myös välillä ehtiä tarttumaan verestääkseni vanhoja taitoja. Valitettavasti se tahtoo aina hautautua pinon alimmaiseksi.

Joululahjaksi sain kaksi kirjaa. Tytär antoi Senecan Ajan lyhyydestä, mikä on hämmästyttävän tuore ja ajankohtainen tekstien 2000 v iästä huolimatta.

Mieheltäni sain toivelahjana viime vuonna ilmestyneen Riikka Tuorin ja Tapani Harviaisen Pyhiä juutalaisia kirjoituksia. Radiossa YLE:llä luetaan kirjaa sunnuntaisin, mutta koska minun on hankalaa asettautua radiokuuntelijaksi, niin kirja sopi paremmin. Kirja avaa mielenkiintoisella tavalla juutalaisuutta. Juutalaisuus on ollut aika vierasta, vaikka se on ollutkin Jeesuksen oma uskonto. Nyt kirjan tekstien kautta rabbien ajattelutapa on avautunut, ja on helpompi käsittää miten monella tavalla (ja monimutkaisesti) rabbit ovat asioita ajatelleet.

Olen myös innokas antikvariaattien käyttäjä. Simon Montefiorin Jerusalem - kaupungin elämäkerta  ja William Johnstonin Rakkauden salattu viisaus ovat löytyneet pitkään etsittyinä nettiantikvariaateista. Simon Montefiori on tavallaan koko elämänsä valmistutunut Jerusalemin elämäkerran kirjoittamiseen, sillä hän on koko ikänsä kuljeskellut Jerusalemin kaduilla ja kuunnellut tarinoita ja tutkinut kaupungin historiaa. Hänen sukunsa liittyy kiinteästi Jerusalemiin - onhan siellä vielä nähtävissä Montefiorin tuulimyllykin.
Jerusalemin elämäkerta on kirjoitettu juohevasti, se sisältää eläviä tarinoita ja kuvauksia sekä runsaasti tietoa vähän rönsyillenkin 673 sivun verran.

Rakkauden salattu viisaus- kirjasta sain vinkin Raamattuopiston Timo Junkkaalalta. Hän mainitsi kerran puheessaan siitä, että kirja käsittelee kristillistä mystiikkaa. Aihe on aina kiinnostanut minua, mutta en ole löytynyt aikaisemmin mieleistäni kirjaa  aiheesta. Nyt olen lueskellut sitä iltaisin ja nauttinut esim. keskiajan teologin Tuomas Akvinolaisen ajatuksista rakkaudesta.

Tykkään kovasti näistä kirjoistani ja vaihtelen iltaisin niiden lukemista. Vaihtelen ja koukin niitä esiin korkeasta kirjapinosta - ja koirani luikkii kauhuissaan pakoon putoilevien kirjojen tieltä ... 

Elämä hallinnassa?

Nappasin tämän ihanan kuvan Jkl:n Sokoksen alakerran seinältä.  Ei tietoa kuvan ottajasta.

Nuoruuteni nuoret ovat tälla hetkellä jo harmaantuneita mummoja ja pappoja. Aihe on minulle kovin ajankohtainen, sillä itsekin täytän pyöreitä parin viikon kuluttua.
Emmepä osanneet aavistaa, kun kuljeskelimme kuvan nuorten näköisinä kirkassilminä pitkin Jkl:n Kauppakatua, millaista elämä tulisi olemaan nyt varttuneemmilla vuosikymmenillä.

Mieheni kertoo, kuinka hän 1970-luvun alussa kävi kaverinsa kanssa tutustumassa Jkl:n ensimmäiseen tietokoneeseen, jonka paikka oli kaupungintalon alakerrassa. Kone käsitti putkia ja mustia laatikoita, ja se vei koko alakerran.

Naureskelemme välillä tälle tietokonemuistolle, kun yritämme selvitä päivittäisestä kipuilusta koneiden maailmassa. Välillä tunnen olevani yhteiskunnan sivuraiteelle joutunut, joskus suorastaan ojaan kierahtanut. Yritän vaivihkaa kysellä ikätovereiltani, kuinka he selviävät Mobile pankista tai Mobile Paystä, tai käyvätkö he Oma Vero ja Oma Kanta-sivuilla. Maksavatko he parkkimaksut kännykkäsovelluksella ja toimivatko matkatoimistovirkailijoina tilaamalla itse lentonsa ja hotellinsa?

Varovainen kyselytutkimukseni naistenpiirissä paljasti, että pari piiriläistä oli ehtinyt hankkia tunnuslukulaitteen, melkein kaikilla oli "älytön" kännykkä, eikä joku muistanut omaa puhelinnumeroaankaan.

Onneksi monissa perheissä on nuorempaa väkeä, joka pyrkii omien kiireittensä keskellä auttamaan. On harmillista, että näitä kullanarvoisia neuvoja pitäisi saada usein toisenkin kerran - eikä oikein kehtaisi pyytää, koska juuri opittu taito on päässyt unohtumaan käyttökertojen puutteessa.

Tänään tekniikka erityisesti riepoi. Tilin verkkopankkitunnukset olivat merkillisesti sulkeutuneet - ja kun ne saatiin pankissa käynnin ja pankinjohtajan puhelinsoiton avulla auki, niin hupsis - hetken kuluttua taas kaikki oli solmussa.

Seuraava ongelma odottikin kotona, kun Elämään-lehden lasku oli saapunut nettipostiin, jonne pääsi kirjautumaan vain pankkitunnuksilla.
Ja sovellukseen ei päässyt kuin luomalla tilin, ja kun yritti luoda sitä, kone väitti, että tili on jo olemassa, mutta kun se vaan olisi pitänyt luoda, mutta kun tiliä ei päässyt luomaan ... jne.
Kone oli siis olevinaan ihmistä viisaampi ja otti omapäisenä vallan.

Sotkuja, solmuja ja lisää harmaita hiuksia on luvassa, kun ollaan koneen armoilla. Välillä kone on pelottavan viisas - siitä esimerkki: Tyttäreni oli ostanut varrellisen pienen pölynimurin, jota hän kehui hyväksi mutta kalliiksi. Hän mainitsi kertoessaan imurin merkin. Ja kuinka kävikään? Seuraavana aamuna avatessani nettilehden, sen sivupalkissa komeili kyseisen imurin mainos! Mistä tieto imurin harvinaisesta merkistä livahti kotona käydystä keskustelusta mainostajan tietoon?

Onkohan taivaallinen Isämme tarkoittanut elämän koneiden kanssa ottelemiseksi?
Niin paljon aikaa ja voimavaroja tärvääntyy turhaan konetaisteluissa.
Ja onko minua luotu ollenkaan tällaiseksi koneen jatkeeksi?
Onko Isämme suunnitellut aivoni tällaiseen hektiseen stressiin, jossa jatkuvasti pitää sopeutua - vaikkapa jatkuvasti muuttuviin tietokonesovelluksiin?
Oi, oi, olisipa maailma vielä ihmisenkokoinen ja elämä jokaisen hallinnassa!
Oi, oi, haluaisinpa olla vielä tuo kuvan kirkassilmä!

Äänikirjojen askelissa

Ystäväni oli laittanut Fb:iin  Uuden Vuoden-päivityksen, joka sai minut oikein ääneen naurahtamaan.

Huomenna teen parannuksen! 
Tänään alkaa parannuksen teon valmistelu. 
Tai ainakin sen suunnittelu.
Tai vähintään suunnittelun harkinta.
Kyllä.
Aloitan joka tapauksessa parannuksen suunnittelun harkinnan valmistelun. 

Mieheni kysyi minulta, millaisen uudenvuodenlupauksen olen tehnyt. Vastasin hänelle, että aivan saman kuin ennenkin.
- No, mikä se on? mieheni uteli.
- Syön vähemmän ja liikun enemmän.
- Aiotko onnistua?
Saatoin vastata, että nyt olivat liikunta-asiat jo vähän paremmalla tolalla, kun olin menneenä vuotena ryhtynyt kävelemään 10 000 askelta päivässä. Apuna tietysti onnistumisessa olivat lapinkoirani Saana ja Elisa Kirjan äänikirjat.

Voinkin suositella heille, joiden mielestä on ikävystyttävää lampsia pitkin asvalttiteitä kaupungin huminassa äänikirjojen kuuntelua. Olen ollut kuluneen vuoden Elisa Kirjan ahkera asiakas. Ei tosin ole helppoa löytää sopivaa kunneltavaa, koska monet tarjouksessa olevat kirjat ovat täynnä rikoksia ja murhia, eivätkä ne jaksa minua kiinnostaa. Olen kuitenkin onnistunut löytämään mielestäni mukavaa kuunneltavaa. Kun kävelee pari tuntia yhteen menoon, siinä ehtii tallustella jo melkoisen sivumäärän.

Teen tähän luetteloa menneenä vuonna kuuntelemistani kirjoista, jos joku tekee parannusta liikkumisen suhteen, niin tässä voisi olla askeliin ryytiä.

Mangnusson, Margareta: Mitä jälkeen jää (kuolinsiivouksesta)
Kankimäki, Mia: Naiset, joita ajattelen öisin (rohkeudesta ja unelmista)
Köngäs, Heidi: Sandra (sisällissodasta Ruovedellä ja rohkeasta naisesta)
Radge, Anne B: Elämänrakentajat (sarjan 5. osa, sukutarina Norjasta )
Johanneksen ilmestys (Raamattu, YLE)
Apostolien teot (Raamattu, YLE)
Coelho, Paulo: Pyhiinvaellus (vaellus Santiago Compostelaan ja samalla omaan itseen)
Coelho, Paulo: Hippi (hippikulttuurista ja matkasta Itään)
Vasantola, Satu: En palaa takaisin koskaan, luulen (sukutarina Pohjanmaalta, vahvoja naisia)
Dickens, Charles: Saiturin joulu (vanha klassikkotarina)
Pakkala, Teuvo: Lapsia (lapsikuvausta)
Pakkala, Teuvo: Pikku ihmisiä (lapsikuvausta)
Vuori, Kristiina: Elinan surma (vanhan runon pohjalta)
Ferrante, Elina: Kadonneen lapsen tarina (4. osa Napolista, elämänikäisestä ystävyydestä, myös sarjan edelliset  kirjat)
Pulkkinen, Riikka: Lasten planeetta (avioerosta)
Pulkkinen, Riikka: Vieras (naispappi, joka etsii itseään, tanssi ja matka ovat apuna)
Falk, Markus (Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila): Profeetan soturit (kadonneesta rauhan suurasta)
Holmström, Johanna: Sielujen saari (naisten mielisairaalasta Seilillä)
Roy, Arundathi: Äärimmäisen onnen ministeriö ( Intiasta, Kashmirista, äärimmäisen kurjista)
Honeyman, Gail: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (arka ihminen, joka onnistuu itsensä löytämisessä)
Tyler, Anne: Äkäpussi (Shakespearestä modernisoitu versio: Miten äkäpussi kesytetään)
Rauhala, Pauliina: Synninkantajat (pohjoisen laestadiolaisyhteisön kipuja)

Kaikki ylläolevat eivät ole suosikkejani, mutta kaikki ovat olleet silti mielenkiintoisia ja tarjonneet uusia näkökulmia.
Olen ollut harmissani siitä, etteivät kristilliset kustantajat tee äänikirjoja, siinä siinä olisi heille varmaan tilausta. Löytöjä Elisa Kirjasta olivat Apostolien teot ja Johanneksen ilmestys.
Koko raamattua toki voi kuunnella - ja olen kuunnellutkin. Ja sitä voi kuunnella myös eri kielillä.
Kuunneltavia raamattuja voi ladata puhelimelleen ilmaiseksi, samoin kuin nuorille tarkoitetun Digi Markuksen.

Kaverini Saana iltalenkillä

Auta Liissaa

 

Löysin papereitteni joukosta lapsenlapseni, Karoliinan, piirtämän tehtävän. Hän oli tehnyt sen alle kouluikäisenä, sillä kirjaimia näkyi olevan varmuuden vuoksi liikaa tai liian vähän.

Tehtävä kuului selväkielisenä: Auta Liisa Ihmemaahan.

Reitin alkuun oli piirretty nuoli, ja kiemurtelevan tien lopusta löytyi maali. Välillä näkyi pari harhapolkuakin, toinen lyhyempi, toinen pidempi, jonka T-risteyksen sakarat olivat vielä johtamassa vääriin suuntiin.

Vuoden  vaihtuessa olemme kaikki hieman niin kuin Liisa. Ollaan uuden edessä ja mietitään edessäolevaa matkaa. Samalla katsellaan taaksepäin ja arvioidaan mennyttä vuotta. Muistelemme, mitä kaikkea siihen sisältyikään.

Fb:n ja Instagramin käyttäjät julkaisevat näin vuodenvaihteessa kuvakollaaseja menneestä vuodesta.
Halusin koota tähän päivitykseen muutamia itselleni muistorikkaita kuvia.
Matkasta Israeliin löytyy kuvia parilla ylärivillä. Sitten on kuva kotitilastamme ja esikoislapsenlapsen rippikirkosta Luvialta. Tärkeitä ovat kuvat Oronmyllyn heprean kurssilta, Saana-koirastani ja lempikukistani Hämeen kylmänkukasta ja sinivuokosta. Alkuvuoden Afrikan safarimatkalta  ovat muistoina kirahvit ja leijona. Viimeisessä kuvassa on rakas ystäväni Arja-Salome, tämän blogin toinen kirjoittaja, joka sai kutsun taivaan kotiin viime maaliskuun 5. päivänä. Hänen hauska ja viisas olemuksensa on mielessäni aivan päivittäin. Kaipaan häntä yhä.

Tästä näyttää tulevan tällainen kovin henkilökohtainen päivitys. Ehkä toisella kertaa tarkastelen elämää vähän laajemmastakin näkökulmasta.
Mieli on täynnä kiitollisuutta kaikesta kauniista, hyvästä ja kiinnostavasta, mitä olen saanut kokea.
Kuitenkin mielen pohjalla asuu haikeus syvästä, kauniista ystävyydestä, josta on pitänyt luopua.

Seela Sella puhui jouluaikaan viisaita sanoja elämästä. Hän sanoi haastattelunsa lopuksi, että elämässä kaikkein vaikeinta on luopuminen, että sitä pitää harjoitella joka päivä.

Joka päivä olemme matkalla kuin Liisa Ihmemaahan. Matkaa mutkineen ei tarvitse kuitenkaan kulkea yksin. Lapsenlapsen tehtävänanto Auta Liisa Ihmemaahan voisi olla myös samalla huokaus ylöspäin:
Auta minua/meitä eteenpäin tällä mutkaisella polulla alkavanakin vuotena.

Oikein hyvää ja siunattua vuotta 2019 kaikille blogin lukijoille!

    

Vuoden synkin päivä

Viattomien lasten päivää vietetään niiden lasten muistoksi, jotka saivat surmansa vallanhimoisen ja  vainoharhaisen kuningas Herodeksen määräyksestä.
Hän oli kuullut itämaan tietäjiltä, että uusi kuningas on syntynyt. Hän kyseli vanhojen kirjoitusten tuntijoilta tarkempia tietoja, missä uuden kuninkaan pitäisi syntyä.
- Betlehemissä, he vastasivat.
Siitä alkoi järkyttävä lastenmurha, jossa kaksivuotiaat ja sitä  nuoremmat pikkupojat surmattiin.

Viattomien lasten päivää on vietetty aiemmin neljäntenä joulupäivänä. Se on ollut päivä, jolloin on vältetty työntekoa, vaikka ei kirkollisia toimituksia sille päivälle olisikaan ollut.

Viattomien lasten päivä saa nykymaailmassa aina uusia sävyjä. Lapsi on tässä maailmassa yhä uhattuna. Suuriosa maailman lapsista elää vieläkin köyhyydessä ja suoranaisessa nälässä. Lapsia elää loputtomien sotien keskellä, koko heidän lyhyt elämänsä on ollut elämistä sodan varjossa ja jatkuvassa pelossa.

Nyt kuluneen joulun aikaan, jouluaattona, pienen ekaluokkalaisen lapsen surma pysäytti suomalaisen lintukodon elämän. Lapsi oli kohdannut väkivaltaisen kuoleman poliisin lausunnon mukaan erityisen raa ´alla tavalla. Tuntuu aivan käsittämättömältä, miten joku voi tuhota jotain niin haurasta kuin elämänsä alussa olevan lapsen. Ihmisen taimen, joka tarvitsisi kaiken tuen ja hellyyden kasvamiselleen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Jeesus osoittaa tien, jota lapsetkin saavat kulkea. 
Hän sanoo: - Sallikaa lasten tulla minun tykäni, sillä heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta. 

Jeesuksen sanat vaativat aktiivista toimimista ja asioiden eteenpäin viemistä. 
Salliminen ei ole vastustamista, estelyä, Jeesuksen häpeilemistä, vaan se on lasten johdattelemista elämää kohti. Se on ohjaamista vielä pidemmälle: kohti taivaan valtakuntaa.

Vastuu lasten elämästä on suuri. Jeesus sanoo, että heidän enkelinsä taivaassa näkevät Jumalan kasvot. Lapset ovat tässä asemassa pyhällä paikalla. Enkelit, jotka varjelevat heitä, ovat suorassa yhteydessä valtaistuimella istuvaan.

Jeesus-lapsikin tarvitsi Marian lisäksi muitakin hänestä välittäviä ihmisiä ympärilleen.

 
En tunne allaolevaa kappaletta (enkä yhtyettäkään) mutta laulun sanoissa on jotain koskettavaa, joka pysähdyttää Viattomien lasten päivän alakuloiseen - mutta samalla aikuisten vastuullisesta asemasta muistuttavaan ilmapiiriin. 



 Viikate: Viattomien lasten päivä 
 Vuoden synkin juhla-albumista

Haljennut on lasi ilmapuntarin
Rauennut on liike kaappikellon heilurin
Tenho talvisen taivaan
Ja pauke palavan pakkasen
On maalannut ikkunaan kasvot lapsosen

Kuurasta katsoo pienoinen pää
Huurteesta tuijottamaan käy
Silmät uniset, väriset jään

Hiipumaan käy liekki öljylyhdyn sydämen
Liikkumaan saa veto verhot eessä ruutujen

Kauan kulunut aikaa
Vaan vaivu ei unholaan
Verhotkaan eivät saa piiloon kasvoja ikkunan

Kuurasta katsoo pienoinen pää
Huurteesta tuijottamaan käy
Silmät uniset, väriset jään

Tulkoon joulu

1.
Niityillä lunta, hiljaiset kadut,
taakse jo jäänyt syksyn lohduttomuus.
Muistojen virta, lapsuuden sadut.
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

Kerto:
Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääskööt vangit vankilastaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan.
Olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas,
kulkuset soi.
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
Tulkoon joulu todellinen.
Tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.

2.
Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo ensi joulu sai muuttaa historian.

Kerto:
Joulu on taas, riemuitkaa nyt...

3.
Ikuisen joulun jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan.
Et löydä kultaa, et juhlapöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman.

Kerto:
Joulu on taas, riemuitkaa nyt...

Säv. ja sanat Pekka Simojoki

Lepäävä enkeli Vivamosta

Rauhallista Joulua kaikille blogin lukijoille!

Enkelikin lepää - miksi emme mekin!

t. Maija Magdaleena