Vierähtävät vuodet

Onnittelukortti siskoltani

Olen tammikuun tyttö, ja näinä päivinä täytän pyöreitä vuosia.
Lapsenlapseni kysyi: - Onko sinusta hauskaa, kun sinulla on syntymäpäivä?
En ollut ajatellut asiaa hauskuuden näkökulmasta, mutta vastasin Neiti 15 v:lle, että on ollut hienoa valmistutua juhliin, kun olen katsellut eteen- ja taaksepäin. Kun olen leiponut herrasväenpikkuleipiä vanhan reseptin mukaan, olen muistellut omaa äitiäni leipomassa. Olen nähnyt hänet muistoissani asettamassa koekakkua uunipellille. Ja sitten olen saanut napostella muru murulta seisaaltani kuuman pikkuleivän.
Tyttö kuunteli minua ja totesi sitten: - On sinulla sitten varmaan hauskaa.

Elämä koostuu lyhyistä hetkistä kuin pienistä pikkuleivän muruista. Hetket kiitävät ohi toisensa perästä, liittyvät toisiinsa, muodostavat päivien virran ja ajankulun.  Jotkut hetket jäävät muistilokeroihimme, niistä tulee meidän persoonamme omaisuutta. Ne tekevät jokaisesta juuri sen ajatusten ja kokemusten ainutlaatuisen pakkauksen, mitä kukin olemme.

Nyt syntymäpäivilläni laulamme virren 30 Maa on niin kaunis. Siihen virteen minulla liittyy monia muistoja. Kerron yhden häivähdyksen vuosien takaa.

Muistossani olen pian 10-vuotias, minulla on mekon päällä ruudullinen esiliina ja hartioille kihartuvat letit. Olen kansakoulun 4. luokalla kotikylässä ja opettajani on Eino-setä, joka on oikeastaan isosetäni. Hän on jo iäkäs, usein arvaamaton ja äkkinäinen, mutta hän on myös musiikkimies ja taitava puhuja.

Koulussa on tapana, että syntymäpäivä- tai nimipäiväsankari saa toivoa laulun, joka hänelle lauletaan. On marraskuu ja Liisan-päivä - Liisa on yksi nimistäni. Minun ei tarvitse miettiä kauan valintaani, haluan, että minulle lauletaan Maa on niin kaunis.

- Sehän on joululaulu, Eino-setä heti sanoo ja on valmis tyrmäämään valintani. Painan pääni, minua hävettää: miksi olen mennyt toivomaan marraskuussa joululaulua!
Sitten setä muuttaa mielensä ja lisää: - Tämä lauluhan on kuitenkin ajaton,  siinä puhutaan, kuinka vanhat väistyvät ja uusia ihmisiä syntyy koko ajan. Vaikka sukupolvet vaihtuvat, niin tulijoita kutsutaan aina taivastielle.
Setä jatkaa: - Olen jo vanha, ja kohta minua ei enää ole, tämäkin aamuhartaus ja lauluhetki on pian muisto vain. Te kuitenkin jo vuorollanne kuljette toiviotietä ja viette sanomaa taivaasta eteenpäin.

Minua itkettää vähän, sillä sedän puhe kuolemasta surettaa. Näen, että hänen poskiaan pitkin juoksevat syvät uurteet, ja hänen äänensä särähtelee vanhan miehen tavalla. 

Ihmeellistä, miten marraskuinen hämärä luokkahuone, korkeiden ikkuunoiden ulkopuolella viipyvä pimeys, luokkahuoneen seinustalla kuumaa hohkaavat pönttöuunit, harmoonin ääreen kumarassa kävelevä isosetä ja koulutovereiden ruskeanharmaat, lumesta märät, tuoksahtelevat vaatteet ovat jääneet muistoihini.

Koululasten laulu kaikuu mielessäni lapsuudesta - kaukaa 60 vuoden takaa. 
  

Maa on niin kaunis,

kirkas Luojan taivas,

ihana on sielujen toiviotie.

Maailman kautta,

kuljemme laulain,

taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika,

vierähtävät vuodet,

miespolvet vaipuvat unholaan.

Kirkasna aina

sielujen laulun

taivainen sointu säilyy vaan.  

Luontoretkellä nyt 15-vuotiaan lapsenlapseni kanssa

Koralleja kalliimpaa

 

Syntymäpäiväni aattona Salome soitti minulle iloisena, onnitteli ja luuli olevansa ensimmäinen.
- E-hei, myöhästyit! sanoin. - Olen saanut hetki sitten onnittelut  Eilatista.
- Ai, olet vai!
Sitten aloimme molemmat nauraa.

Sain yhteiseltä ystävältämme synttärilahjaksi Sananlaskujen 3. luvun, ja niinpä ryhdyinkin sitä kiinnostuneena tutkimaan.
Luvun otsikkona on viisaus ja jumalanpelko. Molemmat ovat sellaisia asioita, joista nykyään vähän puhutaan. Vaikka Suomessa tällä hetkellä on talousvaikeuksia ja pakolaisongelma, joihin ei tunnu löytävän ratkaisuja, kukaan ei huuda viisauden perään. Kuka olisi viisas, joka osaisi katsoa tulevaisuuteen? Viisas osaisi harkita ja punnita asioita monipuolisesti kaikkien kannalta. Hän pitäisi kaikkien edun ratkaisuja tehdessään mielessään.
Aiemmin ajateltiin, että viisaus kulkee käsi kädessä tiedon ja oppineisuuden kanssa. Viisaus ei kuitenkaan ole välttämättä seurausta pitkästäkään opiskelusta. Se on paljon laajempaa, syvällisempää, kauemmaksi katsovaa, eikä vain omaan napaan tuijottamista. Raamattu puhuu tässä laupeudesta ja uskollisuudesta.
(Mieltäni hivelevät Antti Tuurin sanat siitä, että Pohjanmaalla kaikki viisaus asuu vanhoissa naisissa:)

Sananlaskujen 3. luvussa viisauden seurauksena luvataan kaikenlaista hyvää, mutta myös yllättäen pitkää ikää.  "Poikani ( Tyttäreni), älä unohda sitä, mitä opetan, pidä kaikki käskyt mielessäsi, sillä ne kartuttavat päiviesi määrää, antavat sinulle elinvuosia ja menestystä".

Samassa luvussa kuvataan viisautta  vielä näin: "Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta. Se voittaa korallit kalleudessa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa. Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä, vasemmassa rikkaus ja kunnia".

Jakeessa puhuttiin viisauden löytämisestä. Miten viisautta voi etsiä, ja voiko sen löytää? Onko se ollenkaan löydettävissä?
Tuskin kukaan kukaan voi omistaa kaikkea viisautta, jotain voi yrittää ymmärtää, mutta paljon jää tavoittamattomiin.
Raamattu sanoo, että Herran pelko on viisauden alku.  Kun asettuu Jumalan eteen kyselemään ja ihmettelemään, voi oppia jotakin. Ehkä hitusen todellista viisauttakin.

Syntyi lapsi syksyllä

Poikani juhli 40-vuotissynttäreitään. Tai eipä hän tiennyt etukäteen juhlistaan mitään, miniäni oli järjestänyt juhlat hänelle yllätykseksi. 

Väkeä alkoi pikkuhiljaa kerääntyä taloon mitä merkillisimmistä syistä: joku oli olevinaan vain ohikulkumatkalla, toinen taas jatkavinaan ruotsinlaivalle, kolmas pysähtyi odottelemaan kavereitaan hakemaan jonnekin eteenpäin. Vasta kun neljännet vieraat ajoivat pihaan, poika tuijotti saapuvaa autoa hetken suu auki ja ymmärsi, ettei tämä väen kokoontuminen voinut olla enää sattumaa. Sitten hän ryntäsi komerolle, kiskoi sieltä Suomen lipun esiin ja juoksi nostamaan sitä tankoon. Niin juhlat julistettiin virallisesti alkaneiksi.

Kun poikani syntyi, oli niin pimeä syksy, ettei aurinkoa näkynyt viikkokausiin. Satoi, ja viljat jäivät monin paikoin pelloille. Kun aurinko vihdoin joulukuun alkupäivinä nousi taivaanrannalle, se oli niin outo ilmiö, että vauvan lähes kaksivuotias isosisko kauhistui sitä niin, että heittäytyi kontalleen lattialle, peitti käsillään kasvonsa ja parkui: - Pelkää! Pelkää!

Syksyn lapsi sai kuitenkin nähdä, että pimeimmänkin ajan jälkeen tulee valoa, ja tiheimmänkin  oksiston takana pilkottaa kirkas taivas.
Että uusi päivä voi tullessaan muuttaa kaiken. Se on aina täynnä lupauksia ja mahdollisuuksia.
Että joka aamu on armo uus.

- Miltä sinusta nyt tuntuu, kun kaksi lastasi on jo täyttänyt 40 vuotta? poikani kysyi juhlailtanaan.
En osannut oikein vastata, mutta ehkä kiitollisuus olisi ollut oikea sana kuvaamaan mielialaani.
Sama tunne oli minulla silloin, kun täytin itse 40. Olin onnellinen siitä, että oli saanut elää niin monta vuotta ja nähdä elämää jo monelta syrjältä.
Nyt omat lapseni ovat samalla katselupaikalla: näkevät lapsuuden ja nuoruuden päiviin, mutta aavistavat jo jotain elämän rajallisuudesta. Se tuo elämään haikeuden, kauneuden ja monenlaisen vastuun sävyjä. Vielä he kuitenkin seisoivat vahvoina ja aikaansaavina  kuin korkealla vuorella katsellen molempiin suuntiin.
On hetken pysähdys ja lyhyen tarkastelun paikka.

Liitän tähän vielä perhetuttavamme rovasti Oke Peltosen kirjoittaman syntymäpäivärunon

Muista joka päivä

Paljon on aihetta lapsella kiittää.

Jumalan lahjoja kaikille riittää.

Jokainen päivä on aamusta varhain

Jumalan armoa, lahjoista parhain.

Kauniina nauhana vuosien päivät

helmenä kaikki ne muistoihin jäivät.

Elämän päivien ketju on kallis,

niistä ei yhdenkään kadota sallis.

Ihminen, kätesi yhteen nyt liitä,

kaikista päivistä Jeesusta kiitä.

Aina saat muistaa: on sinulle juuri

varattu rakkaus, siunaus suuri.

Syntymäpäivänä

                  Kanssani blogia kirjoittava Salome viettää tänään syntymäpäiväänsä.

                  Toivotan hänelle runsaasti onnea ja siunausta! 

                  Haluan tervehtiä häntä runoilijarovasti Oke Peltosen (synt.1909) sanoilla.

Paljon on aihetta lapsella kiittää.
Jumalan lahjoja kaikille riittää.
Jokainen päivä on aamusta varhain
Jumalan armoa, lahjoista parhain.

Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä kaikki ne muistoihin jäivät
Elämän päivien ketju on kallis,
niistä ei yhdenkään kadota sallis.

Ihminen, kätesi yhteen nyt liitä,
kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina saat muistaa: on sinulle juuri
varattu rakkaus, siunaus suuri.

                                             Kumppanisieluani Salomea onnitellen Magdaleena