Toive ja toivo

Tänään kun tätä kirjoitan, on monen lapsen ja nuoren toiveiden täyttymisen päivä. Lapsille jo ajatus siitä, että koulu loppuu, ja kesäloma alkaa, on kannatellut viimeisten nihkeiden kouluviikkojen halki. Nuorille, jotka päättävät koulunsa tai ammattiopintonsa tämä päivä on vielä paljon suurempi: ovathan edessä usein elämänikäiset valinnat, pitäisi ymmärtää ja osata, minne suunnata, kun oppilaitoksen ovi takana sulkeutuu.

Tulevaisuuden toiveet ovat korkealla - ne ovat isoja toiveita. 

Kun ajattelen elämänmatkani omia toiveitani, mieleeni nousee käsittämättömän pieniä toiveita, jotka ovat kuitenkin jääneet mieleen. Ehkä syy, miksi ne ovat jääneet kaihertamaan, saattaa olla siinä, että juuri nämä lapselliset toiveet ovat jääneet toteutumatta. Kuudenvanhana toivoin, että isotätini ompelisi minulle kirkkaaansinisen pitkän hameen, ja sitten tanssisimme yhdessä Kiikuri, kaakuri kirjava lintu. Isotätini oli kovin kumara, ja hän käveli kepin kanssa. Kuitenkin toive yhdessä pyörähtelemisestä pirtin lattialla odotutti minua monta vuotta. Enkä saanut toivomaani taivaansinistä hamettakaan, sen värisen kankaan saaminen olisi tarvinnut  aivan erityisen sinisen värinapin.

Toive ja toivo ovat eri asioita, vaikka sanoina muistuttavatkin läheisesti toisiaan. Toivo liittyy yhtenä osana kolmen vahvan sanan yhdistelmään: usko, toivo, rakkaus. Paavali sanoo 1. Kor.13 puhuttuaan ensin pitkään rakkaudesta: Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Toivo liittyy molempiin kumppaneihinsa, uskoon ja rakkauteen. Ei ole olemassa uskoa eikä rakkautta ilman toivoa.

Paavali jyrisee 15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia. Todellakin - jos koko elämämme olisimme odottaneet saapumista taivaan kotiin, ja kaikki raukeaisi kuolemassa tyhjään, olisihan se hirveän surullista. Sama vielä Paavalin sanoin: Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa, turhaa on myös teidän uskonne.

Rakkaus on myös toivoa täynnä. Se näkyy avioliittoja solmittaessa, kun katsomme luottavaisina eteenpäin ja toivomme liittojen kestävän ikuisesti. Se on uuden elämän saapumista käsivarsille, sen hoivaamista ja katsomista luottaen ja rakastaen lapsen kirkkaisiin silmiin. Rakkaus on taivaallisen toivon täyttymisen aavistelua ja täydellisen odotusta.  Ja jo nyt voidaan elää odotuksen ilossa ja toivossa.

Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvosta kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti, mutta silloin täydellisesti, niin kuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. 1. Kor. 13:12 

 

Toivoa on

Sain joululahjaksi pikkiriikkisen hyasintin. Odottelin kiinnostuneena sen puhkeamista kukkaan, mutta niin ei valitettavasti tapahtunut. Lehdet kellastuivat päistään, ja kukinto kuivui ja käpertyi. Kun irrotin suojaruukun ja tarkastelin kasvin juuria, niitä oli runsaasti - purkki tupaten  täynnä - mutta kukkia tämä pikkuruinen ei jaksanut.

Monta kertaa toiveillemme käy samalla tavalla. On odotuksia, että asiat voisivat onnistua ja tulosta syntyä, mutta jostain syystä homma ei ota sujuakseen, eikä voimaa löydy projektin loppuunviemiseen.
Ehkä rohkeuskin on kadonnut joko oman arkuuden ja epävarmuuden alle, tai läheiset ovat voineet sanoillaan keskeyttää tai suorastaan tyrehdyttää epäilyllään koko yrityksen.

Sain ystävältäni Lealta syntymäpäivälahjaksi Jörg Zinkin 
kirjan Valoisaa juhlapäivää. Kun ystäväni saapui minua onnittelemaan, hän luki kirjasta runon, joka kertoo päämäärään pyrkimisestä vaikeuksienkin kautta.

En toivota sinulle 
elämää jossa ei ole puutteita,
elämää jossa ei ole tuskaa
ja hämmennystä.
Mitä sinä tekisit sellaisella elämällä?

Ei, minä toivotan sinulle
ruumiin ja sielun varjelusta,
Sitä, että eräs kantaa ja suojelee sinua
ja ohjaa sinut läpi kaiken,
mitä sinulle tapahtuu,
kohti päämäärääsi. 

Kotikaupunkini Jyväskylän bussit julistavat seurakunnan viestiä Toivoa on.

Katse tulevaisuuteen!

Yksityiskohta Chagallin taulusta Noan arkki

Olin kävelyttämässä koiria pikku-Esterin kanssa. Tyttö oli todella pulputustuulella.
- Kun minusta tulee iso, minusta tulee opettaja. Minä haluan olla  äiti, ja minulla on viisi lasta. Niiden nimet ovat Emilia, Pernilla, Armelle, Anna ja Elsa. Sitten minulla on iso pinkki talo ja monta Hepun-näköistä koiraa.

Kuuntelin vierelläni kulkevaa kiharapäätä ja seurailin hänen tulevaisuuteen tähyävien sinisten silmiensä katsetta. Sydäntäni lävistivät huokaukset: - Anna, taivaan Isä, tämän lapsen elämästä muodostua onnellinen, anna hänen unelmiensa toteutua!

Olin mielessäni iloinen tämän tytön tavanomaista haaveista, koska olin kuunnellut samoihin aikoihin eräältä pikkumieheltä toisenlaistakin puhetta.
- Kun minusta tulee iso, niin minä asun pojan kanssa. Ei me hankita lapsia ollenkaan. Kissoja ja koiria vaan.
Tai toisella kertaa: - Jos minulla joskus on tyttöystävä, niin se ottaa jonakin päivänä auton ja ajaa tiehensä.

Siinä sitten mummi ihmettelee ja yrittää löytää sopivia sanoja. Vähän niin kuin Paavali, joka pyytää efesolaisilta: - Rukoilkaa minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta.

On tärkeää tehdä itselleen selväksi, mitä ajattelee, että kykenee tarvittaessa löytämään selkeät ajatukset ja sanat. Niiden avulla sitten voi valaa luottamusta tulevaisuuteen ja valaa lapseen rohkeutta.

Paavali kirjoittaa myös samoille efesolaisille 3:17 parhaimpia toiveitaan: - Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi  ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, että rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.

Kristillinen usko ei saarnaa meille, että olisimme menossa hyvistä ajoista aina vain parempia aikoja kohti. Valitettavasti päinvastoin. Kristinusko haluaa kuitenkin puhua meille toivosta, silloinkin kun maailma muuttuu levottomaksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi - välillä tuntuu, että lähes järjettömäksi.

Jeesus puhui seuraajilleen rauhasta, jonka, minkä hän lupasi heille antaa (Joh. 14:27).
"Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon".  

Hänen antamansa rauha on sisäistä rauhaa, jota maailma ei osaa, eikä voi antaa. Sitä ei voi myöskään ottaa pois niiltä, joille se on annettu.
Ympärillä olevat olosuhteet voivat muuttua rajusti ja hallitsemattomiksi, mutta sisäinen rauha pysyy. Se on lahja Häneltä, jolla on isojen ja pienten ihmisten tulevaisuus käsissään.

Yksityiskohta Noan arkki-taulusta. Noa lepäilee kaiken hulinan keskellä.