Pyristelyä

Voitin viime kevään Yv-arpajaisissa DNA-liikkeen lahjakortin. Kortin päätyminen käteeni kesti yli kahdeksan kuukautta, ja minulle tuli kiire sen käyttämiseen, ettei se vanhenisi. Olin katsonut netistä DNA-liikkeestä hinnaltaan sopivan tuotteen: aktiivisuusrannekkeen! Minullahan on kyllä toinenkin aktiivisuutta ylläpitävä keino, lapinkoirani Saana, jolla on sisäinen kello, ja joka vaatii minua kanssaan pitkille kävelylenkeille. 

Aktiivisuusrannekkeesta on ollut kuluneina viikkoina yllättävän paljon iloa. Koska se kerää kaikki päivän aikana otetut askeleet, niin äkkiä on 10 000 kasassa. Silloin ranneke tärisee ja näytölle ilmestyy pokaali, josta sinkoilee tähtiä. Samalle se myöntää saavutetuista askeleista mitalin. Tämä on tietysti ihan hupsua ja lapsellista. Kuitenkin pidän erittäin hyvänä sitä, että rannekkeeni muistuttaa, jos uppoudun töihini liian pitkäksi aikaa. Se tärähtää, ja ruudulle ilmestyy voimistelijan kuva. Rannekkeen kehotusta on huomattavasti helpompi noudattaa, kuin jos sama kehoitus tulisi puolison suusta. Unestakin ranneke antaa tarkan kuvan. Minulla on taipumusta nukkua liian vähän, koska en millään malttaisi nukkua, kun on niin paljon kiinnostavaa. Kun katson kuitenkin rannekettani, joka näyttää karun tiedon, että olen nukkunut vain viisi tuntia ja senkin kevyttä unta, yritän uudelleen painua pehkuihin.

Meissä on helposti tällainen asioiden suorittamisen tarve, jonka aktiivisuusrannekkeeni on nostanut minulle näkyväksi. Helposti jumalasuhteessammmekin olemme suorittajia. Yritämme olla hyviä - jopa täydellisiä ihmisiä. Tavoite on kuitenkin mahdoton. Jumala tietää, millaista tekoa olemme. Hän tietää, että parhaittemmekin tekojemme vaikuttimet ovat itsekeskeisiä ja omahyväisiä. Tosiasiassa meistä ei löydy mitään vilpitöntä ja hyvää. Tietynlainen ristiriitaisuus on aina kiusanamme. Luin kuluneella viikolla aivotutkija Katri Saarikiven kolumnin HS:sta, jossa hän mainitsi, että jopa puoli vuotiaat vauvat ovat toraisia. Toraisia! Minusta se oli kummallinen sana vauvoihin yhdistettynä. Kuitenkin jos ajattelemme, miten vauvasta lähtien seuralaisenamme on aina vaaniva epämääräinen paha olo, eivät tekommekaan voi siltä pohjalta olla puhtaita ja oikeita. 

Jumala tulee itse mukaan tähän epätäydellisyyteemme loppumattomalla armollaan. Vain armosta voimme ja jaksamme elää. Vain armo vie meidät rajan yli.

Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette tekojenne kautta - se on Jumalan suuri lahja - ette tekojenne kautta, ettei kukaan voisi kerskailla. Ef. 2: 8-9

 

Uudeksi kaikki

 

 

Menneenä syksynä innostuin paikkaamisesta ja parsimisesta. Minulla on suosikkifarkut, joita tykkäsin käyttää koirani kanssa tekemilläni päivittäisillä metsälenkeillä. Mutta voi surkeutta! Vanhat farkkuni eivät kestäneet päivittäistä tallustelua, ja niinpä minun oli ryhdyttävä niitä paikkaamaan. En nimittäin ole mikään moderni nuori, joka nauttisi siitä, että paljas nahka pilkottaisi sieltä sun täältä. Myöskin villasukkia innostuin parsimaan ihan vanhanaikaisella ristikkoparsinnalla.

Nämä puuhat antoivat minulle tyydytystä, vaikka mieheni pyörittelikin välillä päätään. Sitten huomasin, että koko tämän alkaneen vuoden yksi teema on Parsittu ja paikattu. Käsityön Taitoyhdistys, joka on idean takana, nosti esiin merkittävän näkökulman: jos maailman väestöstä viisi miljoonaa ihmistä paikkaisi tai parsisi yhden vaatteen, niin kaatopaikoille päätyisi 5 000 000 vaatekappaletta vähemmän!

Meidän Herramme ei kuitenkaan ole mikään parsija ja paikkaaja! Kun hän tulee mukaan ihmisen elämään, asiat eivät etene vain hiukkasen eteenpäin. Hän on halukas antamaan paljon ja isolla rytinällä!

Olemme valmiit tyytymään vähään ja pieneen apuun. Kuitenkin Raamattu on täynnä Jumalan lupauksia siitä, kuinka hän kuulee ihmisen rukouksen ja on valmis auttamaan. On laskettu, että Raamatusta löytyy vuoden jokaiselle päivälle Jumalan lupaus. Vika varmaankin on meissä, kuten Jaakob sanoo kirjeessään 4:2 Teillä ei ole, kun te ette ano.

Jeesus ei ole mikään pikku näpertelijä. Ilm. 21:5 kertoo: Valtaistuimella istuva sanoi: - Uudeksi minä teen kaikki. Siis kaikki! Ilmestyskirjan luku 21 alkaa kuvauksella siitä, kuinka ensimmäinen maa ja taivas ovat kadonneet, ja niiden tilalla ovat uusi taivas ja uusi maa, ja taivaasta laskeutuu alas uusi Jerusalem.

Jos ihmiskunnalle on luvassa tällaista uutta ja ihmeellistä, voisimmeko luottaa siihen, että Jumala voi jo täällä uudistaa elämämme: auttaa ihmissuhteissa, työasioissa, yksinäisyydessä, väsymyksessä, peloissa, sairauksissa - koronassa. Jokaisella on jokin alue, johon voisi pyytää Jumalan apua ja täydellistä uudistumista.

Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.     Jes 43: 18-19

Yläkuva Jordanin alkulähteiltä, alempi Jordan virta

Ystäväni on poissa

Ystäväni ja työtoverini, Soila, jonka kanssa työskentelin 17 vuotta, on poissa. Kärsittyään pari vuotta vakavaa sairautta ja käytyään läpi useita vaativia leikkauksia, hänen lääkityksensä lopetettiin ja hänet siirrettiin äskettäin kotihoitoon. Kotonaolo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän sai kutsun taivaan kotiin jo heti seuraavana päivänä. Hän ei ehtinyt vielä saavuttaa edes 60 vuoden ikää.

Olen näinä kuluneina päivinä miettinyt paljon sitä, millainen muisto meistä jää. Tämän ystäväni muistan  yhtenä elämäniloisimmista ihmisistä, jonka olen tavannut. Hän oli aina täynnä naurua ja pursuavaa hyvää tuulta. Hänen ilonsa ei koskaan ollut toisia kiusaavaa, vaan hän oli aina toisia arvostava ja tahdikas. Sitä piirrettä ihailin, koska itselläni on ollut siinä oppimista. Hän oli myös sydämellisen vieraanvarainen. Hänelle oli kunnia, että vieraille  löytyi aina tarjottavaa. Kerran koulullemme saapui Novgorodista neljän munkin kuoro. Heidän vierailunsa sattui maanantaiaamuksi, eikä kukaan ollut muistanut varautua  tarjoiluun. Olimme aivan neuvottomia. Silloin Soila kaivoi repustaan eväsomenansa ja leikkasi sen kukkamaisiksi viipaleiksi lautaselle ja tarjosi viipaileita arvokkaasti pappismunkeille. Opin silloinkin jotain: vieraanvaraisuus ei suinkaan riipu tarjottavan määrästä, vaan yhteisen jakamisesta.

Soila harrasti musiikkia, hän Savonlinnan tyttö, oli työnsä ohella oopperakuoroissa ja musikaaleissa. Teatteriesityksistä muistan hänen huikean roolinsa Kaisuna näytelmässä Liian paksu perhoseksi. Meidän työtovereiden tuli lähdettyä monta kertaa harrastamaan kulttuuria, kun istuimme seuraamassa ystävämme roolisuorituksia. 

Ystäväni on nyt perillä siellä, minne me kaikki olemme vuorollamme lähdössä. On onnellista ajatella, että usko antaa meille muutakin kuin haudan ja kaiken tyhjyyteen loppumisen perspektiivin. Ystävälläni oli luja luottamus taivaallisen Isän ja Jeesuksen rakkauteen, hän tiesi, minne hän on menossa.

Miten onnellista on ajatella, että meitä ovat vastaanottamassa rakastavat käsivarret ja saamme kohdata rakkaat ihmiset vielä uudelleen, ettei kaikki raukea olemattomuuteen, vaan että kaikki vasta silloin alkaakin. Että taivaassa Jumalan luona meitä odottaa iso ilo!

Mun kanteleeni kauniimmin / taivaassa kerran soi. / Siell´ uusin äänin suloisin, / mun suuni laulaa voi.  

Elä hetkessä!

O

 

Vietin pari päivää sitten taas kerran synttäreitäni ja kuten asiaan kuuluu alkavan vuoden alussa tehdä uudenvuodenpäätöksiä, minäkin muistutin itseäni eräästä asiasta.

Sanoin ponnekkaasti itselleni: elä hetkessä! Tai paremminkin sanoin: yritä edes elää hetkessä!

Erään ystäväni sanat pysäyttivät minut, kun kiertelimme hänen puutarhassaan, missä hän esitteli jokaisen pullistuvan silmun, jotka hän kiertää joka aamu tutkimassa. Silloin hän tokaisi, että elän menneessä tai tulevassa, että ajatukseni liitelevät niiden välillä edestakaisin. Olin hieman hämmentynyt ystäväni huomiosta, mutta niinhän asia taitaa olla.

Ihaillen muistelen vanhaa vuokraemäntääni, jonka kanssa asuin pienessä Helsingin Kallion kaksiossa. Joka aamu tämä Anni-täti tutki yhtä ja ainoaa ikkunalla olevaa huonekasvia, tarkkaili siinä tapahtuvia muutoksia ja iloitsi sydämestään, kun siihen alkoi ilmestyä nuppuja.

Kun Herramme Jeesus eli maan päällä, hän oli hyvä tekemään havaintoja ja oli tarkkasilmäinen. Sen voimme päätellä erityisesti hänen vertauksistaan, joiden arkiset huomiot hän otti ympäristöstään ja usein luonnosta. Nämä hän sitten sijoitti opetuspuheisiinsa, joita kuulijoiden oli helppo ymmärtää, puhuihan hän heille tutuista asioita.

Tässä muutamia esimerkkejä: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun näette niiden puhkeavan lehteen, te tiedätte kuin itsestään, että kesä on jo lähellä. Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä." Luukas 21:29-31

"Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa. Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut täyteen mittaansa, se on puutarhakasveista suurin. Siitä tulee puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksilla." Matt 13:31-32

"Eräällä miehellä oli viinitarhassaan istutettuna viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, muttei löytänyt. Silloin hän sanoi viinitarhan hoitajalle: - Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois! Miksi se vielä saisi laihduttaa maata? Mutta viinitarhan hoitaja vastasi hänelle: - Herra, anna sen vielä olla tämä vuosi. Sillä välin minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkäpä se ensi vuonna tekee hedelmää. Jos ei, niin käske sitten hakata se pois."

Kylväjä-vertaus joka löytyy Matt. 13: 19-23 kertoo myös Jeesuksen maanviljelyyn liittyvistä havainnoista.

Ajattelen, että me vanhemmat annamme lapselle suuren lahjan, jos opetamme lapsen katselemaan luonnonihmeitä. Pysähdymme ihastelemaan vaikkapa kehäkukan kauneutta. Ehkäpä seuraavaksi tekee mieli ostaa kehäkukan siemeniä ja seuraavaksi jo upottaa kädet möyheään, hoitavaan multaan.

Yritän siis alkavan ikävuotena zoomata lähelle ja elää elämän pienissä ihmeissä.

Raivatkaa itsellenne uudispelto!

 Kirjoitin vähän aikaa sitten, miten opettelin neulomaan sukkia, ja miten vastaoppimani uusi taito vei niin mukanaan, että niitä on parhaillaan syntynyt jo viidet parit peräkkäin. 

Nyt on myös kovin muodikasta neuloa islantilaisen lampaan villasta villapaitoja, ja molemmat tyttäreni ovat neulomisen lumoissa. Nuoremman tyttären paita on ollut jo viikon verran valmiina, ja se on jo päässyt mukaan otsalamppu- ja lumikenkäretkille.

Niinpä minäkin päätin kokeilla uutta aluevaltausta ja ostin kassillisen hurmaavan värisiä, paksuja, lampaantuntuisia lankoja elämäni ensimmäistä villapaitaa ja kirjoneuletta varten. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut aloittaa jostain pienemmästä kirjoneulekokeilusta. Neljän erivärisen langan kuljetus vaatii hieman pähkäilyä, ja ihmeekseni onnistun neulomaan kaksisäikeisestä langasta malliin kuulumattomia silmukoita. Ehkä tämä tästä - - - tosin kuvan hiha on kuvaamisen jälkeen jo kertaalleen purettu. 

Uuden aloittamisessa on aina jotain innostavaa ja riemukasta. Raamatun näkökulma on ohjata myös katsomaan eteenpäin aina uusiin yrityksiin.

Jer. 4:3 kehottaa: Raivatkaa itsellenne uudispelto.

Olen miettinyt tätä kehoitusta nyt korona-aikana, kun seurakuntien toiminta on kutistunut minimiin. Monissa seurakunnissa pidetään vain sunnuntain jumalanpalvelukset - ja nekin tulevat usein striimattuna. 

Minulle ovat tulleet tärkeiksi vuosikymmenien aikana erilaiset pienpiirit: naisten keskustelupiirit ja raamattupiirit. Niissä on ollut mahdollista tavata ystäviä mielenkiintoisten keskustelujen ja pohdiskelujen parissa. Nyt viimeisimmästä kaupunkipiirin tapaamisesta Raamatun äärellä on jo aikaa - maaliskuussa tulee täysi vuosi. Maalla tapasin piiriläisiä puolitoista vuotta sitten. Ihan kauheaa!!!

Olenkin ryhtynyt miettimään, voisinko raivata itselleni uudispellon ja yrittää perustaa raamattupiirin netissä. Ajatus ei tunnu kovin vieraalta, koska olen ollut viime toukokuusta alkaen mukana heprean ryhmässä, joka toimii netissä. 

Löysin Raamatunlukijain Liiton sivuilta ohjeita nettiraamattupiirin perustamiseen. Ohjeet löytyivät kirjoittamalla hakukoneeseen sanan: raamishetkinen. 

Muutakin Raamatunlukijan Liiton materiaalia ja vinkkejä on paljon osoitteessa www.rll.fi               Reitti: - Hetkinen raamatturyhmille - Hetkinen etäraamis.

Raamishetkisen sivulla annettiin käytännön ohjeita nettipiirin perustamiseen. Sen saattoi perustaa helpoimmillaan puhelimitse WhatsApp-ryhmänä. Jos osallistujat kuuluivat Facebookiin, ryhmän saattoi perustaa Facebookin Messengerin kautta. Sitten ovat tietysti erilaiset keskustelualustat. Raamishetkinen suositteli ryhmän perustamista Teamsiin. Itselleni on Zoom tuttu. Jos pääsen suunnitelmassani niin pitkälle, että perustan ryhmän, tekisin sen Zoomin kautta - edellyttäen tietysti, että kavereillani olisi tarvittavat laitteet ja taitoa selviytyä nettimaailmassa.

Uudispeltoni on vielä selvästikin raivausasteella, asenteelliset ja käytännön esteet pitäisi nyt raivata pois. Olen kuitenkin innostunut netin tarjoamista mahdollisuuksista tässä seurakunnallisen toiminnan pysähtyneessä tilanteessa.

Jos joku blogin lukijoista ottaa kopin tästä asiasta, se olisi hienoa!

Uusi aamu - uusi alku

   

Lumililjoja ja -ruusuja

 

Kun silmät auki katselen,

mitä, sinä Jumala, olet luonut,

minulla on jo taivas täällä.

Rauhassa keräilen helmaani

lumililjoja ja -ruusuja, lumikuusia,

ja kaikkea valkeaa

ja ylistän tekojasi.

Minunkin tekoni ovat sinusta.

Murheesta pulpahtelee ilo,

ja ilo tekee onnelliseksi.

Hildegaard Bingeniläisen mukaan (1089 - 1179)

Uuden edessä

Vietin menneen syksyn maalla, missä ystäväni neuloivat vimmatusti. Aina oli jokin projekti menossa. Kun itselle tai suvulle tarvittu enää mitään, niin puikolla valmistui lohtuhuiveja leskille tai villasukkia vanhainkotiin. Katselin sivusta mietteissäni - monenlaista olen elämässäni tehnyt, mutta neulomisen taito on jäänyt vähänlaiseksi. Yhtenä syynä ehkä on ollut se, ettei minulla ollut käsitöitä ollenkaan oppikouluaikana, joten perustaidot jäivät puuttumaan. 

Nyt kuitenkin ystävieni innokas neulominen sai aikaan sen, että minäkin innostuin joulunaikaan aloittelemaan sukkaa. Kaapin pohjalta löytyi pari nuorimman lapsenlapseni unohtamaa lankakerää, jotka päätin uhrata kokeilulleni. Ja miten kävikään! Oli kuin taikuutta, että kuljetettuani lankaa varren, kantapään ja teräosan kautta päädyin viimein sukan kärkeen ja viimeiseen silmukkaan. Tunne oli hämmästyttävä ja ihmeen tyydyttävä. Koska kuitenkin työn vaiheissa oli parantelemisen varaa, tein seuraavat ja sen jälkeen seuraavat - ja vielä sitäkin seuraavat sukat. Parhaillaan ovat neljännet tulossa.

Nyt minunkin sukkani ovat lähdössä eteenpäin. Patmos-lähetyssäätiön keräys on parhaillaan käynnissä, siinä kerätään vaatetta, kenkiä, lakanoita ja pyyhkeitä Moldovaan juutalaisille ja tubisairaalaan, missä on paljon lapsia ja nuoria hoidettavana. Keuhkotauti on siellä käsittämättömän yleinen ja tarttuu kokonaisiin perheisiin. Jos joku lukijoista on kiinnostunut osallistumaan keräykseen, niin lisätietoa siitä löytyy patmos.fi sivustolta.

On ollut hauskaa oppia jotakin minulle aivan uutta. Uuden aloittaminen sopiikin hyvin vuoden aloittamisen teemaan, tunnen aivan virkistyneeni, kun olen onnistunut tekemään uuden aluevaltauksen.

Facebookin positiivisen ajattelun ryhmässä joku kirjoitti alkavasta vuodesta näin toiveikkaasti: 

On olemassa ihmisiä, joita vielä et ole tavannut, jotka tulevat rakastamaan sinua.

Se on ihana ja innostava ajatus, jonka siivittämänä siiryä uuteen vuoteen. Ajattelen, että lausahduksella on myös toinen puoli, joka on aivan yhtä riemastuttava: 

On olemassa ihmisiä, joita vielä en ole tavannut, mutta joita tulen rakastamaan.

Raamatussa on monia kertomuksia kohtaamisista, yksi niistä löytyy Joh. 1: 45-50 

Filippos tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle:"Me olemme löytäneet hänet, josta Mooses laissa ja profeetat kirjoissaan ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan Nasaretista.  

Natanael kysyi häneltä:"Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" Filippos vastasi:"Tule katsomaan!"

Kun Jeesus näki Natanaelin tulevan luokseen, hän sanoi:"Tässä on oikea israelilainen, jossa ei ole vilppiä!"

Natanael kysyi:"Mistä sinä minut tunnet? Jeesus vastasi:"Ennen kuin Filippos kutsui sinua, minä näin sinut viikunapuun alla."

Natanael sanoi Jeesukselle:"Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas."

Ihania kohtaamisia lukijoille alkavaan vuoteen ja rohkeutta kaikkeen uuteen!

Taivaallisia ihmeitä

Tapahtuipa joulukuisena aamuna tällainen merkillinen tapaus. Katselin ikkunastani ulos ja odottelin auringonnousua. Kello oli 10.03, aurinko kohosi pienen vuoren takaa. Mutta mitä ihmettä?  Taivaalla paistoi kaksi aurinkoa! Toinen pallukka ei voinut olla kuu, koska se siihen aikaan aamusta on aivan toisella puolen taivasta. Otin nopeasti kännykällä kuvia ilmiöstä ja juoksin vielä pihamaalle kuvaamaan, koska epäilin jostain tulevaa heijastumaa. Ensimmäisessä pihamaalla otetussa kuvassa pienempi pallukka näkyi. Toisessa auringonvalo oli jo niin kirkas, että kuvaan tuli vain valoisaa mössöä. Mikä lie tuo ilmiö olikaan - enpä osaa sanoa. Maalla valoilmiöitä tulee seurattua aivan eri tavalla kuin kaupungin keinovalojen loisteessa. Eihän ole kuin pari vuotta siitä, kun näin aurinkoa suuremman valopallon putoavan taivaalta alas ja häviävän metsän taakse. Tilanne kesti muutaman sekunnin. Havainnosta olisi voinut ilmoittaa tähtitieteelliselle yhdistykselle, Ursalle, mutta tekemättä se jäi.

Nämä "taivaalliset" kokemukseni tulivat mieleeni, kun taas eletään joulun tähden aikaa. Tänä vuonna joulutähti on tullut esille tuoreella tavalla, kun tähtitaivaalla on seurattu kahden suuren planeetan, Jupiterin ja Saturnuksen, lähestymistä niin, että ne kauempaa katsoen muodostavat yhden suuren valon. Tämä lähestyminen on niin. harvinaista, että sitä on pystynyt selkeästi tarkastelemaan vuonna 1226. Myöhempikin planeettojen asettuminen lähekkäin on ollut v. 1623. Silloin  planeetat olivat hyvin lähellä aurinkoa ja vaikeasti nähtävissä. Tuskin Galileo Galileikaan niitä erotti, vaikka hän olikin silloin elossa. Todellisuudessahan planeetat eivät ole toisiaan lähellä ollenkaan, sillä niiden välillä on valtava etäisyys. Jupiter on 779 miljoonan km:n päässä auringosta, ja Jupiter vielä huimasti kauempana, sen etäisyys on 1,4 miljardia kilometriä. Aivan käsittämättömiä ovat nuo avaruuden mittasuhteet!

Mielenkiintoiseksi planeettojen kohtaamisen tekee se, että yksi Jupiterin ja Saturnuksen kohtaaminen ajoittuu 7 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Tämä planeettojen konjunktio voisi olla siis Raamatussa kerrottu Beetlehemin tähti, jonka itämailla asuvat tietäjät näkivät. He tulkitsivat Jupiterin olevan juutalaisten tähden ja Saturnuksen tarkoittavan kuningasta. Oli siis luonnollista yhdistää näiden planeetojen symboliikka ja uskoa, että juutalaiselle kansalle oli syntynyt kuningas.

Kirjoitin viime kerralla siitä, miten Jeesuksen syntymässä monet asiat osuivat kohdalleen. Ennustukset täyttyivät: Rooman valtakunnan verotuksen järjestäminen vei Marian ja Joosefin Jeesuksen syntymäpaikalle. Nyt jopa taivaan planeetatkin olivat oikeassa asennossa ja ilmoittivat Jeesus-kuninkaan syntymästä. 

Ei voi muuta kuin ihmetellä ja ymmärtää se, että Jumala on todellakin suuri.

Taivaan kirkas tähti kerran / tietäjiä itämaan / johdatteli luokse Herran loistavalla valollaan / häntä kunnioittamaan, / kiittämään rukoilemaan.

Sama kirkas tähti täällä / yhä meitä valaisee. / Betlehemin seimen päällä / maailmalle säteilee. / Tunnet tähden kirkkaimman / se on sana Jumalan.

Virrestä 46