Punaisella merellä

Terveiset lähtöristeilyltä. Tänään vietimme neljä tuntia sinisellä Punaisella merellä. Kävimme kääntymässä neljän maan risteyksessä: Jordanian, Saudi-Arabian, Egyptin ja Israelin.

Huomenna Sweet Chariot starttaa ja kääntää nokan kohti Suomea, ja blogimme sulkeutuu.

Lämpimät kiitokset kaikille mukana matkanneille!

"Kanna muistoja, älä matkatavaroita!"

Tänään kävimme kaupungin ulkopuolella olevassa maustekaupassa taksilla. Päätimme säästää ja kävellä takaisin. Jouduimme kulkiessamme Jordanian rajalle, josta rajavartija käännytti meidät ja ilmoitti, että pidemmälle emme pääse. Harhailimme paahteessa ilman vesipulloa suola-altailla ja lopulta eksyimme leguaanierämaahan. Onneksi kahden tunnin vaeltelun jälkeen ympyrä sulkeutui ja olimme jälleen maustekaupan pihassa. Kun ostimme kokikset ja tilasimme taksin, kerroin myyjälle, että meillä oli "nice little walk". Hän ihmetteli, etteikö ollut kuuma. Siihen me, ettei ollenkaan, mehän olemme Suomesta!

Harhailumme todellinen syy oli se, että viime viikon rankkasateessa tien loppupätkä oli romahtanut ja keskelle laaksoa oli auennut rotko, jonka pohjalla oli vielä vettä. Oli kuitenkin kiitoksen paikka, että meillä on ollut koko matkan ajan paljon esirukoilijoita taustalla. Monet ovat olleet myös henkisiä valmentajiamme kuten Kaija neuvoillaan kepeästä kantamisesta. Lea puolestaan muistutti lämpimästä pukeutumisesta talvisessa Israelissa, ettemme saisi kylmänkyhmyjä. Ritva varusti meidät vitamiineilla, maitohappobakteereilla, kynttilöillä, lautasliinoilla ja puuropusseilla. Matkalukemista ja muistiinpanovälineitä ovat monet ystävät antaneet myös matkaamme.

Olemme joka ilta lukeneet Marjatta-rovastin kirjoittamasta runokirjasta runon. Valitsimme seuraavat matkalaukkuja pakatessamme.

"Ainainen ikävä/ johonkin/ ja sieltä kotiin"

Ja tämän toisen myös valitsimme:

"Puhu talteen/ jokainen tiaisen vihellys/ ja putoavan pisaran ääni./ Kevät alkaa tulee ja/ on ohi.

Puhu talteen/ jäniksen edestakainen polku/ ja ketun viivasuora jälki/ sänkipellon poikki."

(Salomen maalaaman kuvan tyttö ei ole lähdössä juhliin, vaan pukee jo matkakenkiä jalkaansa.)

Taivas on auki Eilatissa

Viisi viikkoa olimme seuranneet hotellin hiljentymistä sapatiksi. Käytävät olivat tyhjentyneet, kun tummiin asuihin pukeutuneet juutalaiset olivat astelleet arvokkaasti tilaisuuksiinsa alakerran synagogaan. Käytävän valot oli himmennetty, ja aulaa valaisivat kymmenet tuikut. Uskaltaisimmeko me nyt viimeisenä sapattinamme liittyä joukkoon, asettua synagogan ovipieleen tai shermin taakse kuuntelemaan? Olihan meidät jo muuten toivotettu tervetulleiksi synagogaan. Olimme arkipäivinä seuranneet nuorten juutalaismiesten pukeutumista valkeaan viittaan ja ihmetelleet, miten he kietoivat rukouskoteloita nauhoilla käsivarsiinsa.

Ensimmäinen vaikeus oli aikataulun selvittäminen, mihin aikaan tilaisuus olisi? Oikean ajan löytäminen hepreankielisestä listasta oli kaksissa naisinkin työlästä. Päädyimme mielestämme järkevään aikaan, se oli 16.10. Ensin kuitenkin piti pukeutua. Olisimmeko turistivaatteissamme tarpeeksi tyylikkäitä, eihän meillä ollut mustia sukkahousuja eikä kiiltonahkakenkiäkään!

Lopulta raotimme parhaimpiimme pukeutuneena synagogan ovea. Huone oli typötyhjä! Olimme siis valinneet väärän ajan. Katsoimme listasta seuraavan mahdollisen: 17.01 - olipa aika kummallisen tarkka! Odotimme huoneessa kädet helmassa hitaasti kuluvan tunnin, sitten taas palasimme alakertaan raottamaan synagogan ovea. Taaskin yllätys kohtasi: tila oli edelleenkin tyhjä, mutta nurkassa olevalle pöydälle oli ilmestynyt sapattiviinipulloja, mehukannuja, laseja, tarjottimellinen pikkuleipiä ja vihreitä yrttejä lautasella. Odottelimme aikamme tilaisuuden alkua, mutta ketään ei taaskaan ilmestynyt. Katselimme kaihoten nurkkapöydän tarjoilua, mutta pelkkä ajatuskin niihin koskemisesta hirvitti.

Niinpä meidän kahden hengen seurakuntamme nousi mietteliäänä jonkin ajan kuluttua marmoriportaita sisääntuloaulaan Ei löytynyt meille etsimälläkään sapattijuhlaa, mutta eipä haitannut: onhan taivas silti auki Eilatissa.

Huoneessa keitimme kahvit ja leikkasimme monta viipaletta hotellin joka viikko tarjoamaa sapattipullaa. Ensimmäisellä viikolla pulla riitti moneksi päiväksi, nyt ahmimme sen jo melkein saman tien.

Kuvan maalaus on Salomen, asettelu ja kuvaus Magdaleenan.

Terveisiä Timnasta

Sadepäivän jälkeinen Timan matka oli joutunut vaakalaudalle. Pienempikin sade muuttaa hiekkaiset ajoväylät upottaviksi. Tielle saattaa vieriä suuria rapautuneen kallion lohkareita, tai koko tie voi hävitä usean metrin matkalta. Veden synnyttämään vadiin putoaminen on hyvin vaarallista. Onneksi matkaan kuitenkin päästiin.

Timnan 80 neliökilometrin laajuinen luonnonpuisto on ihmeellinen sekoitus vuoria, tasankoja, avaruutta ja värejä. Hiekkakiviset ja graniittiset vuoret kohoavat kuparinvihreinä, mustina tai punaisina. Ei mikään ihme, että olimme täysin lumoutuneita täällä hevosenkengänmuotoisessa Akaban laaksossa. Mieli alkoi väkisinkin avartua sinisen taivaan ja punaisen eri sävyjä hehkuvan maan keskellä. Teki mieli istahtaa kaikessa rauhassa korkeiden vuorten syliin, kuunnella hiljaisuutta, tuntea lämmön ja tuulen liikkeen kasvoilla ja antaa katseen vaellella kauas tasangon yli.

Tuntui, että olimme etsimättä löytäneet pyhän paikan. Jotain samaa olivat ihmiset kokeneet kauan ennenkin, sillä luonnonmuovaamien kivipaasien juurelle, joita kutsutaan Salomon pilareiksi, olivat egyptiläiset rakentaneet tuhansia vuosia sitten Hathorin temppelin. Tästä temppelistä oli löydetty pala villakangasta, jonka arkeologit ajoittavat Mooseksen erämaavaelluksen Ilmestysmajaan. Ilmestysmaja oli telttatemppeli, jota Israelin kansa kuljetti mukanaan erämaavaelluksella. Nyt sama rakennus oli tehty Timnan  erämaahan täsmälleen raamatun mittojen mukaan. (2. Moos. 25-31, 35-40)

Timnan maisemien jylhyys sai ihmettelemään ihmisen pienuutta kaiken ympäröivän keskellä.

Piilokuva: Etsi kuvasta Salome

Sadepäivänä

Valitettavasti blogin palvelin on temppuillut, kuvat eivät siirry toivotulla tavalla. Toivotaan, että Sweet Chariot pääsee vielä ajelemaan.

Herätessämme vuoret olivat piiloutuneet maitomaisiin pilviin, sitten niiden sävy syveni harmaaksi, muuttui täysin läpitunkeutumattomaksi, tiivistyi ja alkoi sataa. Satoi niin, että ikkunalauta läiskyi, ja vesi alkoi lainehtia marmorilaatoilla.

Ilahduimme: tänään meidän ei tarvitsisi ponnistella, ei siirtyä meren rantaan, tassutella pitkin rantaboulevardia tai käännellä herkkää hipiäämme kuuden uima-altaamme reunoilla. Voisimme viettää oman kotipäivän mielipuuhiemme parissa.

Olemme joka päivä pitäneet hepreantunnin. Mukanamme on mm. hepreankielinen Bereshit-lehti sanastoineen ja äänitteineen. Ihastelemme, miten nykyaikainen kielenopetus onkin tehty helpoksi ja hauskaksi. Lehden artikkeleista saamme tietoa Israelin yhteiskunnasta, tieteistä, taiteista ja politiikasta. Ne oppimamme sanat, joita olemme onnistuneet käyttämään, ovat olleet kuin avain, joilla on saatu monta lukkoa auki. Ihmiset ovat ilahtuneita ja ihmeissään. Valitettavasti keskustelu kuitenkin on loppunut kuin kanan lento, kun parista sanasta on tulvinut vastaukseksi ainakin sata.

Salome on saanut inkeriläisvanhuksen elämäkerran jo kertaalleen kirjoitettua, ja nyt on läpilukemisen aika. Itse olen harjoittanut kirjoittamisen eri lajeja mm. haikuja, joiden 17 tavuun ja 5-7-5- rytmiin olen yrittänyt kuvata luontoa ja sisäisiä tunnelmia.

Aamukuudelta/  herää palmupuutarhassa/ uninen rastas.

Sumu vuorilla./ Kaikki on arvoitusta./ Laskeudu valo.

Poimin siemenen./ Huomista emme tiedä./ Isä tietää.

Pikkuinen höyhen/ ajelehtii aalloilla./ Kevyttä kaikki.

Enkelin pyydän/ mukaan oudoille teille./ Yksin en lähde.

Matkalla oviin/ omat avaimet tietää/ lukkojen Herra.

Vesi värähtää./ Isän käsi hipaisee./ Pyhä kulkee.

Ja sadepäivän iltana tietysti jatkamme "taidevarkauksia". Täydessä keskittyneessä hiljaisuudessa muuttuvat kuuluisat mallikuvat aivan itsemme näköisiksi. (Salomen maalauksen naisesta tuli paljon ohkaisempi!)

Mantelipuuta etsimässä

Halusimme nähdä kevään airuen: vaaleanpunaisena kukkivan mantelipuun. Mantelipuu on ensimmäinen, jonka lehden puhkeavat esiin, kun muut puut vielä uinuvat. Se viheriöi koko kasvukauden, lehtensä se pudottaa viimeisenä. Lähdimme Eilatin pohjoispuolella olevaan kasvitieteelliseen puutarhaan. Se on hämmästyttävä Edenin puutarha kuivassa erämassa.

Eilatin alueella on erämaailmasto, vuodessa sataa keskimäärin vain kolme kertaa. Tämä vuosi on tosin ollut runsassateinen, vuorten rinteitä peittää ohut vihreä nukka. Kesäisin lämpötila voi kohtota jopa + 50 ° - ja tuulisen talven olemme täällä jo kokeneetkin.

Mantelipuuta kysyimme puutarhaa hoitavalta metsätontun näköiseltä mieheltä. Hän kertoi, että Eilatissa mantelipuu ei kasva, koska maaperä on sille liian suolaista, se tarvitsisi runsaasti vettä. Jokainen kasvi täällä on muutenkin keinokastelun varassa. Puutarha on rakennettu raamatunajan kasveille. Vaikka emme nähneetkään mantelipuuta, näimme paljon muuta: akasian, josta Ilmestysmaja ja sen monet esineet oli rakennettu, setrin, joka oli Salomonin temppelin rakennusaineena. Näimme risiinikasvin, joka varjosti Joonaa auringolta Niniven kaupungin ulkopuolella (Joona 4: 6-8), ja kinsteripensaan, jonka alla Elia lepäsi epätoivoisena pakomatkallaan (1. Kun. 19: 4-7). Muistimme aikojen lopusta kertovaa lupausta, jossa kaikki istuvat oman viikuna- ja viinipuunsa alla, kun kukaan ei enää sodi (Miika 4:4).

Puolisoni oli varoittanut meitä koskemasta Sodoman omenaan, koska sen myrkky voi silmiin joutuessaan sokeuttaa. Hän arveli varmaan, että sen lilat kukat saisivat minut sitä hypistelemään. Nyt kuitenkin Sodoman omenan litistyneen pallomaiset hedelmät keikkuivat turvallisen korkealla (kuvassa).

Puutarhanhoitajan maja muistutti metsätontun asuntoa. Se oli osittain avotaivaan alla, sen ainoan huoneen keskeinen kaluste oli pyöreä peili - ehkä mies huolehti sen edessä erityisen komeasta hiuskuontalostaan.

Istuimme tamariskipuun alla näköalapaikalla, katselimme helteistä Eilatia, suola-altailla seisoskelevia flamingoja ja Jordanian puolella häämöttäviä Akaban taloja. Kaikki oli kaunista ja rauhallista.

Se löytyi

Jer.29:14 " ... kokoan teidät kaikista kansoista ja kaikista paikoista, joihin olen teidät karkottanut, sanoo Herra, ja tuon teidät tähän paikkaan, josta siirsin teidät pois".

Olimme taksissa matkalla osoitteeseen, jonka olimme saaneet oppaaltamme kertoessamme matkalaukullisesta vauvanvaatteita. Taksimme nousi aina vain ylös korkeaa vuoren rinnettä. Lopulta olimme keskellä osin vielä rakenteilla olevia 12-kerroksisia tornitaloja. Huoneistossa, johon saavuimme, asui Simonin ja Hennyn perhe. He olivat tehneet neljä vuotta sitten alijan (muutto), kahden lapsensa kanssa. Nyt oli lapsia jo neljä. Katsoessani heitä mietin, mikä saa korkeasti koulutetun nuoren perheen muutamaan turvallisesta Hollannista tähän maahan, jota koko maailma tarkkailee, kuka milläkin silmällä. Perheen asunto oli karu, mutta näköala sitäkin komeampi - lintuperspektiivistä Punaiselle merelle. Perheen isommilla lapsilla oli meneillään sapatin raamattutunti. Heitä opetti Monica-niminen opettaja, Itävallan juutalainen Wienistä. Lasten opiskellessa kymmentä käskyä, saimme kuulla järjestöstä, jossa Henny-äiti teki vapaaehtoistyötä. Se oli hollantilaisten perustama avustusjärjestö, nimeltään Koresh (www.koresh.nl).

Israeliin muuttaa vuosittain yli 16 000 juutalaista, ja lisäksi maahan virtaa lukematon määrä pakolaisia Afrikan levottomilta alueilta. Israelissa palkat ovat alhaiset ja elinkustannukset kalliimmat kuin keskimäärin Euroopassa, ja vaikka valtio pitääkin huolta minimitoimeentulosta, ei se aina riitä. Täällä on paljon hiljaista köyhyyttä. Eräs Koreshin tehtävistä on auttaa näitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia; yksinhuoltajaäitejä, maahanmuuttajavanhuksia, jotka eivät saa täällä eläkettä, sekä perheitä, jotka ovat muuttaneet maahan sananmukaisesti tyhjin käsin. Meidän tuliaisemme oli iloinen yllätys. Henny kertoi vievänsä ne heti jo seuraavana päivänä eräälle yksinhuoltajaäidille, jonka vauvan on laskettu syntyvän 15. 2. Meidän lähtömme on edellisenä päivänä. Saapa nähdä, ehdimmekö ennen sitä tavata tämän sabran (maassasyntynyt), ensimmäisen yhteisen kummilapsemme.

Ruokajuttu

"Sinä kasvatat ruohon karjalle ja kasvit ihmisten tarpeeksi. Niin sinä tuotat maasta leivän." Ps. 104:14

Puhelimessa puolisoni sanoo, että nyt hän on tyhjentänyt pakastimesta jouluruuat, syönyt hirvenlihan loppuun ja viskannut roikkeet koiralle. Minä puolestani kerron, että olen juuri syönyt pitaleipää, jonka välissä oli hummusta ja avokadoviipaleita. Naureskelemme hetken erilaisia ruokavalioitamme.

Salomen ja minun herkkuruokamme ovat huvittavan samanlaisia. Kaivelemme jugurttirivistöstä pehmeänmakuiset suosikkimme, joiden pinnalla on paksu kerron aprikoosia tai mansikkaa. Juomme terveellistä granaattiomenamehua, tilaamme nettikahvilassa sitruunalla ja inkiväärillä maustettua linssikeittoa ja rannalla falafeliä, ostamme toisiltamme salaa täsmälleen samanlaista rouheista maitosuklaata. Ja samat jäätelöt!

Kasvispainotteisen ruokavalion noudattaminen on Israelissa helppoa, sillä kolme suurta tasankoa rannikkoalueella ovat varsinaisia vilja-aittoja. Viljakasvien, vehnän, ohran, kauran ja rukiin alkumuodot ovat lähtöisin Lähi-Idästä, vieläkin näitä villejä muotoja kasvaa tienpielillä. Pelloilla kasvatetaan pääasiassa vehnää, ohraa ja erilaisia vihanneksia esim. kesäkurpitsaa, munakoisoa ja kirsikkatomaatteja viedään Israelista. Samasta tuotteesta ei kasvateta kahta satoa, vaan vehnän ja ohran jälkeen peltoon kylvetään jokin muu kasvi esim. puuvilla tai meloni.

Hotellimme ruokasalissa noudatetaan kosher-ruokasäännöksiä, jossa liha- ja maitotuotteet pidetään tarkasti erillään. Emme ole käyttäneet hotellin ruokapalveluita, koska olemme syöneet välillä kaupungilla. Siellä olemme hämmästelleet järkyttävän suuria ruoka-annoksia. Ehkei ole edes tarkoitus syödä kaikkea, sillä ruokailija pystyy kovertamaan vain pienen kolon annokseensa. Poisheitettävää kertyy valtavat määrät. Ensimmäisen ulkona syödyn aterian jälkeen olemmekin oppineet tilaamaan vain yhden pizzan, jonka puolitamme tai jaamme tasan kikhernepullat. Varmaan kasvispainotteisesta ruokavaliosta johtuu, ettei lihavia ihmisiä näe täällä juuri lainkaan.

Satunnainen matkailija ojentaa siis tyytyväisenä kättään torilla olevia hedelmävuoria kohti ja on kiitollinen, sillä "Maa on satonsa antanut". Ps.67:7