Korjattu ja melkein ehjä

Joskus murrosikäisenä sitä saattoi suuttuessaan olla tosi hurja. Riitelin kerran äitini kanssa samalla, kun tiskasin. Riidan aiheen olen täysin unohtanut, mutta sen muistan, mitä tein vahvistaakseni sanojani. Otin paistinpannun ja heitin sen lattialle. Meillä oli suuri keittiö, jonka lattia oli liukasta korkkimattoa. Paistinpannu liiti avaran keittiön lattiaa pitkin kuin mikäkin ufo ja tömähti nurkkaan.

Olin aika tavalla järkyttynyt teostani ja aloin sen jälkeen paremmin kontrolloida suuttumisiani. Kerran uskaltauduin tunnustamaan ystävälleni, mitä olin tehnyt. Hän kertoi, että hän puolestaan oli suuttunut isälleen ja paiskannut autotallissa naulalaatikon tuhat naulaa lattialle.

             - Mitä sun isäs sanoi? kysyin uteliaana. 

             - Käski korjata  sotkut, ystäväni sanoi ja nauroi.

Syventymispäivillä kuuntelin Raimo Mäkelän opetusta rakkaudesta ja vihasta. Poimin nyt muistiinpanoistani  muutamia tiivistettyjä ajatuksia vihasta. Rakkaus jääköön johonkin toiseen kertaan.

Me kaksi alussa mainitsemaani murrosikäistä olimme joutuneet aggression kynsiin. Aggression päämääränä on toisen vahingoittaminen tavalla tai toisella. Aggressio on aina reaktio frustraatioon, jolloin ihminen on turhautunut ja pettynyt. Turhauma herättää vihamielisyyttä, joka pyrkii ulos ihmisestä. Turhautumista näkee joka puolella, erityisesti nuorilla, mutta naisilla on miesvihaa ja miehillä puolestaan naisvihaa.

Jos reaktio suuntautuu itseen, seurauksena on itseviha, ja silloin ihminen tuhoaa itseään. Alkoholismi on itsevihaa, ja äärimmäisin seuraus on itsemurha, jonka taustalla on syvä pettymys, syvä viha itseä kohtaan.

Vihan tunteen voi kääntää myös toiseksi, ihminen voi ryhtyä sitä mitätöimään "Ei tämä mitään!". Silloin  hän pettää itseään.

Viha voidaan luetella lievemmistä ankarampiin ilmenemismuotoihin: intohimo, kiivastus, raivo, inho, vastustus, vihollisuus, harkittu vahingoittaminen, tuhoaminen.

Raamattu puhuu Jumalan ja Karitsan vihasta. Viha ei kuitenkaan ole Jumalan olemus, vaan rakkauden kääntöpuoli, jonka ihmisen synti on kääntänyt esiin. Ihminen tarvitsee pelastusta Jumalan vihalta.

Jumalan rakkaus on valmiina pelastamaan ihmisen Jumalan vihalta! 

Isä meidän- rukouksen seitsemännessä rukouksessa pyydetään: Päästä meidät pahasta. Siinä rukoillaan omasta ja toisten puolesta.

Ihminen on luotu rakastamaan ja vihaamaan. Ei kuitenkaan raivoamaan ja kostamaan. 

Onko kristityn ihmisen kiltteys aina Jumalan tahdon mukaista?

Ef. 4:26 sanotaan: "Vihastukaa, mutta älkää tehkö syntiä."

Askel vihastumisesta vihaan on lyhyt, ja siihen tulee paholainen mukaan.

Jos ihminen ei vihastu, hänen elämäänsä tulee ristiriita, joka purkautuu haitallisella tavalla. Jos ihminen ei vihastu kokemaansa vääryyteen, hän ei silloin tunnusta omaa arvoaan, mutta ei myös toisen. Ihminen on alistettu, painettu, hän tuntee katkeruutta, itsesääliä, itseluottamuksen menetystä, masennusta ja vihaa itseään kohtaan. Kun ei voi osoittaa vihastumista, vihan bumerangi palaa ja lyö henkilön kasaan ja masennus syvenee.

3. Moos 19 "Nuhtele lähimmäistäsi avoimesti, muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään" Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan puhuttele häntä. Silloin väärintekijä näkee totuuden. Luther sanoo, että se on palvelus toiselle ihmiselle.

Miksi sitten en saa vihata tai kostaa? 

Ensinnäkin kostamisen halu on syntiä, kostaminen pitää jättää Jumalalle ja esivallalle.

Joskus kun tarkastelee vihastumisensa syytä, kyseessä voi ollakin loukkaus ihmisen omahyväisyyttä vastaan.

Kirjassaan Kun elämä satuttaa Richard P. Walters pohtii loukkaantumista, suuttumusta ja raivoa tähän tapaan: Loukkaantuminen haluaa säilyttää vihastumisen. Suuttuminen etsii oikeudenmukaisuutta. Vihastuminen parantaa. Loukkaantumista ohjaa pelkuruus, se käy sissisotaa. Suuttuminen on totuuden puolustamista ja toisen kunnioittamista.

Yhteenvetona voisi muistaa, että Raamattu kieltää loukkaantumisen, mutta suuttumiseen se

suorastaan käskee.  

Is God dead?

Odottelin ystäviäni täpötäydessä Temppeliaukion kirkossa eräänä perjantai-iltana. Olin tullut ajoissa paikalle ja sain siksi ihmetellen ihailla, kuinka penkkirivit täyttyivät Siunasin katseellani erityisesti kaikkia edessäni istuvia miehiä -- miehiä, joita ei näkynyt samaisessa kirkossa vuosi sitten adventtina edes YL:län joulukonsertissa.

Otsikkoni teksti, 'Is God dead? Onko Jumala kuollut?' esiintyi erään seniltaisen luennoitsijan, Ilkka Rytilahden puheessa. Saatat muistaa sen TIME-lehden muutaman vuoden takaisen kansisivun missä samainen teksti esiintyi suurin kirjaimin tämän arvostetun ja paljon maailmalla luetun lehden kannessa.
 Näille ihmisille, jotka tämän kirkon tänä iltana olivat täyttäneet, ei tuo sanoma näyttänyt olevan totta.

Nelisen vuotta sitten Helsingin bussien kyljessä oli valtavin kirjaimin tekstit
" JUMALAA TUSKIN ON OLEMASSA. - LOPETA SIIS MUREHTIMINEN." Muistan kuulleeni, että useat bussikiuskit kieltäytyivät silloin ajamasta moisin iskulausein evästettyjä kulkuneuvoja.

Useissa pääkaupungin joukkoliikennevälineissä on nykyään maahanmuuttajataustainen kuljettaja. Kuulin seuraavanlaisen tarinan erään bussiin nousseen suomalaisen naisen ja ulkomaalaistaustaisen kuskin välisestä keskustelusta. Kuski kysyi naiselta: 'Mitenkäs kesä meni?'
Siihen nainen vastasi: 'Noo - se on meillä niin lyhyt.'
Bussikuski jatkoi keskustelua: ' Olihan se silti kesä, ja kesähän on lahja Jumalalta. Tai...ei kai niin saa täällä sanoa, suomalaisethan eivät enää usko Jumalaan.'

Mitähän maahanmuuttajat ja nämä pakolaiset tänne tullessaan meistä oikein ajattelevat? Hehän luulevat tulleensa kristittyyn maahan? Jopa Suomen lakikin pohjautuu Raamattuun, jonka oppi taas tulee Isältä Jumalalta. Olen miettinyt sitäkin, että milloinkahan siihen puututaan ja Raamattu poistetaan lakituvasta, ministerinvalasta ym. ja sitä, mistä sitten maamme moraalin juuret kaivetaan? Hyvä esivaltakin kun on mielestäni Jumalan armoa.
Uutiset ovat näinä viikkoina täynnänsä pakolaisia ja hallitusneuvotteluja. Miten käynee Suomi-neidon, näissä mullistuksissa?

Kenttäpiispa Pekka Särkimö luennoi kerran näin viisaita:
"Tätä maata ei rakenneta pelkällä rahalla. Myös arvot ovat tärkeät.  Maamme voi toden totta jäädä alennustilaansa, jos kukin ajattelee vain itseään. On syytä joskus kysyä, mitä minä voisin tehdä maani hyväksi, eikä aina niin päin, että mitä maa voi tehdä minun hyväkseni".

Kuvassa kirjoittajamökkeröni elokuun lopussa 2015..

Yksi pieni ihminen

Magdaleenan maalaus Pieni ihminen

Kun katselen tätä maailmanmenoa, tunnen itseni usein hyvin voimattomaksi. Välillä koen olevani kuin avuton vauva. Elämä pyörii ympärillä omalla painollaan, ja yksilö on vain  pieni muru, jonka vaikutusmahdollisuudet ympäristöönsä ja vähän laajemmallekin ovat hyvin rajoitetut.

Olen kuitenkin tänä kesänä lukenut rohkaisevia tekstejä Perusta-lehdestä 4/2013 saksalaisesta pietistisestä teologista ja kasvattajasta August Hermann Franckesta, joka syntyi Lyypekissä 350 vuotta sitten. Hänen merkittävästä elämäntyöstään myös Timo Junkkaala puhui syventymispäivillä.

Francke joutui nuorena pappina saarnaa valmistellessaan tuskan ja levottomuuden valtaan, sillä hän alkoi epäillä, onko Raamattu Jumalan sanaa. Hän heittäytyi lattialle polvilleen ja huusi Jumalalle: - Osoita, että olet olemassa, niin tahdon uskoa Sinuun, rakastaa Sinua ja palvella Sinua kaiken elinaikani!

Hän makasi lattialla jonkin aikaa kunnes kaikki äkisti muuttui. Kaikki epäily oli hetkessä pyyhkäisty pois, samoin kaikki surullisuus ja sydämen levottomuus. Francke tunsi vakuuttuvansa Jumalan armosta. Hän alkoi kiittää ja ylistää. Vaikka oli yö, hän ryntäsi alakertaan kertoakseen heti kokemuksestaan ystävilleen. Hän ravisteli kaverinsa hereille kesken unta ja sanoi: - Iloitse kanssani, sillä olen löytänyt sen, mitä en luullut löytäväni. Jumala on olemassa, ja hän on ilmoittanut itsensä minulle. Nyt saatan uskoa kaikesta sydämestäni!

Tämä hengellinen kokemus muutti Francken elämän niin, että heikkojen  auttamisesta tuli hänelle sydämen asia. Hänen silmänsä avautuivat vähitellen huomaamaan lähellä olevien ihmisten tarpeita. Kun hänen ovelleen tuli poikia kerjäämään leipäpalaa, hän ensin moitti heitä: - Miksi te laiskurit ette ole koulussa? Ette taida tietää edes, kenen kuva katekismuksen kannessa on!

Pojat katsoivat pientä kirjaa, ja joku rohkeni epäillä, että kaipa maistraatin kamreerin.

Kuvassa oli Luther. Siitä Francke kuitenkin ymmärsi, että poikien oli aloitettava opiskelu aivan alusta. Hän palkkasi opiskelijan pitämään köyhille lapsille koulua kaksi tuntia päivässä. Koska lasten olosuhteet usein olivat hirvittävät, hän halusi saada orpolapset kokoaikaiseen hoitoon. Siitä saivat alkunsa orpokodit. 

Francken pääasiallinen kutsumus suuntautui kasvattamiseen, hän purki koulutuksen raja-aitoja eri yhteiskuntaluokkien välillä ja kiinnitti huomiota yksittäisiin oppijoihin. Opettajaseminaarin, julkisen kirjaston ja lastensairaalan perustaminen, sekä koululaitoksen kieliohjelman uudistaminen olivat myös Francken työn tulosta.

Ns. Hallen laitosten alku oli hyvin vaatimaton, muutaman lantin varassa. Orpokotiin otettiin yhdeksän lasta vuonna 1695. Aikaa myöten kuitenkin syntyi kirjapaino, kirjakauppa, apteekki, lääketehdas, labortatorio, lääkärikoulutusta, sairaala ja paljon muuta. Francken kuolinvuonna 1727 hänen laitoksissaan oli 3000 oppilasta. Tärkeimpänä Francke kuitenkin piti Raamatun saamista köyhien käteen.  Ajatus kantoi hedelmää, sillä vuoteen 1903 Hallesta oli levitetty 7 250 000 Raamattua ja Uutta testamenttia.

Pietismiä syytetään usein kapeudesta, joka keskittyy vain hurskaaseen sieluun ja Jumalaan ja eristäytyy maailmasta.  Francken elämä osoittaa kuitenkin, miten herätyskristillisyys ja diakonia kuuluvat yhteen. Francke sai aikaan paljon, ja silti hän oli vain yksi pieni ihminen.

Mikä estäisi, että kristityt vieläkin muuttaisivat maailmaa?

Evankeliumin sanoma voi muuttaa kirkon ja yhteiskunnan. Kristityn ei tarvitse olla voimaton sivusta seuraileva lapsi, vaan jokaiselle löytyy sopivia tehtäviä. 

           

Francken kuva Wikipediasta

Jano

Kun pienet lapsenlapsemme olivat täällä helleviikon, kuului vähän väliä huuto: - Jano!
Välillä yölläkin saattoi kuulua parahdus, ja kun menin katsomaan, mikä hätänä, kuului pyyntö: - Vettä!

Elämä pyörii veden ympärillä. Ihmiskehosta on vettä kaksi kolmasosaa, ja päivittäinen vedentarve on kaksi-kolme litraa. Kaikki elämälle tärkeät kehon reaktiot tapahtuvat vedessä tai sen välityksellä. Esimerkiksi ravinteita ja happea kuljettavassa veressä on runsaasti vettä.
Käyttövettäkin kuluu melkoisesti. Jokainen suomalainen kuluttaa sitä viitisentoista sangollista kotonaan vuorokaudessa. Ja jos lasketaan käyttöveden lisäksi ruon, juomien, vaatteiden, muiden kulutustuotteiden, palveluiden ja koko niiden elinkaaren tarvitsema vesi, niin suomalaisen päivittäinen vesijalanjälki on jo yli 3800 litraa. Jopa onkin vaikuttava luku!

Vesimukia pienille ojentaessani mieleen nousi Johanneksen evankeliumista kertomus Jeesuksesta lehtimajajuhlilla, kuinka Jeesus juhlan suurena päätöspäivänä nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: - Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat, niin kuin kirjoituksissa sanotaan. (Joh. 7: 37 - 38)

Jeesuksen puheessa kiinnittää huomiota hänen puheensa sävy: siinä on voimaa ja auktoriteettia. Hän ei epäröi luvatessaan ihmiselle elämänmuutosta. Jeesuksen kohtaamisen jälkeen alkaa aina tapahtua: ihmisen sisimmässä alkaa virrata elävä vesi.
Millaista se oikein on? Mistä saa vettä, joka uudistaa, virkistää ja voimistaa, ja jonka juominen antaa päiviimme uudenlaisen merkityksen. Sellaisen veden juomisen jälkeen on helpompaa lähteä edessä odottaviin tehtäviin. Ei olekaan enää turhautunut ja uupunut.

Erilaiset hengelliset kesäjuhlat ovat tällaisia tärkeitä juomisen ja tankkauksen paikkoja.
Samalla voi monenlaisen media- ja mielipidekuohunnan aikana pysähtyä tarkastelemaan maamme hengellistä tilaa kirkossa ja sen ulkopuolella. Koko ajan näkyy Jumalan väkevä toiminta: ihmisiä tulee uskoon, rukousvastauksia saadaan, ihmiset löytävät itselleen luontevia palvelutehtäviä ja tapakristityt uudistuvat, kun löytävät Jumalan uudella tavalla.
Juhlilla uskalletaan kysyä myös vaikeita kysymyksiä. Media haastaa etsimään asioiden juuria.

Kuitenkin mielipiteet ovat vain mielipiteitä, ne usein ovat harkitsemattomia ja pinnallisia. Jumala ei hätkähdä mediakohuja, eikä vihapuheita, hän on kaikessa rauhassa. Hän sanoo: "Minä olen se, joka minä olen." Jeesus muistuttaa, että jos joku haluaa tulla tuntemaan hänen taivaallisen Isänsä tahdon, hänelle kyllä selviää, onko Jeesuksen puhe Jumalasta, vai puhuuko hän omiaan.
Hengellisillä päivillä ja muissa seurakunnan kokoontumisissa tätä peruskysymystä pääsee kaikessa rauhassa tutkimaan.

Kirjoitamme seuraavilla kerroilla, mitä Syventymispäivillä koimme ja kuulimme.
"He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä ja ravitsi heidät taivaan leivällä Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä, vesi juoksi virtanaan pitkin pitkin kuivaa maata." Psalmi 105: 40-41.

Kuva on Magdaleenan maalaama Isovanhempien lauluja-sarjasta.

Levossa

"Nyt ei ole kiirettä

nyt en juokse

nyt en suunnittele

nyt en tahdo

nyt en tee yhtään mitään

annan vain Jumalan rakastaa.

Nyt tyynnyn

nyt olen levolla

rauhassa vapaalla

kuin heikko lapsi

enkä tee yhtään mitään

annan vain Jumalan rakastaa.

Ja kun valo hyväilee

ja hiljaisuus ottaa syliinsä

ja virtaa minuun

ja luo minua uudeksi

kun en tee yhtään mitään

annan vain Jumalan rakastaa."

Erzebet Türmezei


Magdaleena ja Salome lähettävät terveisiä Helsingin Johanneksenkirkon penkistä.

Hyviä uutisia Johanneksenkirkon liepeiltä

Jos satut liikkumaan loppuviikosta Temppeliaukion-  ja Johanneksen kirkon liepeillä,  kuten Salome ja minäkin olemme suunnitelleet, niin kirjoitan vähän siitä, mitä silloin Hengellisten syventymispäivien ohjelmassa tapahtuu. Poimin tähän etupäässä vain sellaisia tilaisuuksia, jotka alkavat sanoilla Hyviä uutisia.

Torstaina 22. 8. Temppeliaukion kirkossa
18.00 - 19.15 Hyviä uutisia sinulle, jota usko ahdistaa (Keskitalo, Lemmetyinen)
19.45 - 21.00 Hyviä uutisia sinulle, jonka on vaikea uskoa Jumalaan (Puolimatka, Kinnunen)

Perjantaina 23. 8 Temppeliaukion kirkossa
18.00 - 19.15 Hyviä uutisia sinulle, joka olet väsynyt yrittämään (Vähäsarja, Viitanen)

Lauantai 24. 8. Johanneksenkirkossa
10.00 - 11.00 Hyviä uutisia huonoille rukoilijoille (Pekka Heiskanen)
11.30 - 12.45 Hyviä uutisia vanhalle ja uudelle Jumalan kansalle, Israel-tilaisuus (Pouke)
14.00 - 15.00 Hyviä uutisia sinulle, jota tulevaisuus pelottaa (Rainerma)
15.15 - 16.45 Hyviä uutisia kirkolle ja yhteiskunnalle (Takkula, Särkiö, Junkkaala)

Sunnuntai 25.8.
10.00 - 11.45 Jumalanpalvelus (Junkkaala, Äikää)
14.45 - 15.30 Hyviä uutisia kotiin ja maailmalle (Peltola)

Liitän loppuun vielä Syventymispäivien seminaarien ohjelman, jos joku haluaa niihin etukäteen tutustua. 

Cygnaeuksen koululla Johanneksenkirkon vieressä (Ratakatu 8)

Lauantaina 24.8. klo 11.30–13.00

Hyviä uutisia sinulle,

1. … joka tunnet itsesi huonoksi, Pekka Heiskanen
2. … joka kaipaat lohdutusta kärsimyksen keskellä, Raimo Mäkelä
3. … joka olet masentunut ja ahdistunut, Anneli Montonen
4. … joka olet pettynyt hankaliin uskoviin, Olavi Peltola
5. … joka etsit hoitavaa seurakuntaa, Jouni Koskela
6. … joka kaipaat Pyhän Hengen voimaa ja armolahjoja, Timo Junkkaala
7. … joka kyselet elämän tarkoitusta, Jussi Hokkanen
8. … joka et kuule Jumalan ääntä sisimmässäsi, Juha Vähäsarja
9. … joka kysyt paikkaasi ja Jumalan tahtoa elämässäsi, Keijo Rainerma
10. … joka haluaisit olla hyvässä kunnossa, Elina Lamminmäki
11. … joka haluaisit oppia tuntemaan Jumalan armon yhä todellisempana, Rauno Perälä
12. … joka haluaisit oppia tuntemaan Raamattua, Eero Junkkaala
13. … äidille ja tyttärelle, Marja-Kaarina ja Teresa Marttila, Terttu Kyyhkynen

Lauantaina 24.8. klo 17.30–19.00

Apologeettiset ja ajankohtaiset aiheet kirkossa ja yhteiskunnassa

1. Onko vaihtoehtoja eutanasialla? Tiina Tasmuth
2. Luomisusko ja tieteellinen maailmankuva, Eero Junkkaala
3. Miksi Perussanoma julkaisi paavin kirjan? Timo Junkkaala
4. Raamattuun pitäytyminen ja kansankirkon tulevaisuus, Keijo Rainerma
5. Sudet saarnatuolissa – raamattukeskustelu uudessa vaiheessa, Timo Eskola

Uskonopilliset aiheet

6. Jeesus Kristus – Jumala ja ihminen, Raimo Mäkelä
7. Kastekriisissä, Juha Hasanen

Sielunhoito ja psykologiset aiheet

8. Sovintoon oman elämän kanssa, Sirpa Knuutila
9. Kun on vaikea antaa anteeksi, Mervi Pöntinen 

Arjen elämä

10. Miten vahvistaa avioliittoa? Jari ja Kristiina Nordman
11.  Nuoret astuneet esiin. Hyviä uutisia Inkerin kirkosta. Veronika Shutova, Terhi ja Pentti Smeds
12. Miksi en lähtisi lähetystyöhön? Pentti Marttila ja lähetyskurssilaiset
13. Internet ja älykännykät evankeliumin asialla, Rauniot

Sunnuntaina 25.8. klo 12.30–14.00

Apologeettiset ja ajankohtaiset aiheet kirkossa ja yhteiskunnassa

1. Miten perustellaan kristillinen lähetystyö? Pekka Mäkipää
2. Vastuumme maahanmuuttajista, Marja-Kaarina Marttila
3. Evankeliumi ja sen esteet nykyajan ihmiselle, Ilkka Rytilahti

Uskonopilliset aiheet

4. Katoaako luterilainen vanhurskauttamisoppi? Timo Junkkaala
5. Rippi – hukattu aarre, Jari Nordman
6. Jumalan sana uskon ja toivon perustana, Psalmi 119, Reijo Huuskonen
7. Armoko kadoksissa? Kari Ikonen
8. Onko loppu jo lähellä? Martti Ylinen 

Sielunhoito ja psykologiset aiheet

9. Viha ja rakkaus, Raimo Mäkelä
10. Häpeän piilottamasta arvokkaaksi ihmiseksi, Sirpa Knuutila 

Arjen elämä

11. Nuoret astuneet esiin. Hyviä uutisia Inkerin kirkosta. Veronika Shutova, Terhi ja Pentti Smeds
12. Miten Kristus haluaa käyttää minua työssään? Pekka Heiskanen 13. Rutinoitunut arki – riittääkö se? Jouko Puhakka 

Oppi kuiva, henki elävä

Läheinen ystäväni kaukaa kouluajoilta lähetti minulle sähköpostiin yllättävällä kysymyksellä varustetun kirjeen. Tässä omin sanoin muotoiltuna kysymyksen sisältö.

" Olet kertonut olevasi uskossa. Nyt kysyisinkin, että missä uskossa? Miten tämä sinun uskosi asemoituu - eli tunnetko kuuluvasi johonkin herännäisyysliikkeeseen, esim. ns. viidenteen, kuten Räsänen?"

Kysymys oli laajuudeltaan ja syvyydeltään niin valtava, että olin mennä nurin. Periaatteessa kysymykseen vastaaminen olisi ollut helppoa. Olisin voinut vastata siihen vaikka näin:
" En kuulu mihinkään 'joukkoon'. Jeesuksen ensimmäiset opetulapset olivat kalastajia. Minä olen senioriopettaja, mutta aivan samanarvoinen opetuslapsi kuin hekin. Kalastajat kuuntelivat luentoja, minä luen näistä luennoista kirjoitettua oppikirjaa".

Tämä vastaus tuntui minusta kuitenkin riittämättömältä, sillä henkilö, joka ei tiedä mitä on " olla ja elää uskossa", ei tuosta tiedosta varmaankaan paljonkaan kostunut. Joten kysymys laittoi minut vaikeaan asemaan. Mieten selittää toiselle mikä on uskovan ihmisen ja ei-uskovan ihmisen ero? Sama vanheneva ruumis, vaivoja, surua ja huolia - tai elämän huippuhetkiä - kumpaisellakin.

Vastaan aivan aluksi tähän kysymykseen ystäväni Martti Lutherin sanoin:

" Niin kuin suutari tekee kenkiä ja räätäli takkeja,
   niin on kristitykin rukoiltava.
   Rukoileminen on kristityn käsityötä."

Minä olen siis käsityöläinen. Mutta en siten kuin kuvassa oleva nainen asiat yrittää hoitaa. Hän on mahdottoman edessä - mahdottoman yksin!! Uskova ihminen tietää, että huolet ja kärsimys on ihmisen osa. Jobin ystävä Elifas sanoo Jobin kirjan luvussa 5:
" Hyvä on sen osa, jota Herra  ojentaa. Älä väheksy Kaikkivaltiaan kuritusta! Hän haavoittaa, mutta myös sitoo, hänen kätensä lyö, mutta myös parantaa."

Kipu, suru ja kärsimys kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Me elämme maailmassa, jonka alkuperäinen järjestys on rikkoutunut. Paavali sanookin, että kaiken luodun on täytynyt taipua " katoavaisuuden alaisuuteen."  

Mutta ahdistus päästää otteensa tasan sillä hetkellä jolloin tajuamme, ettei meille tapahdu mitään Jumalan tietämättä. Joskus kärsimys on suorastaan Jumalan lähettämä, ja vasta jälkeen päin ymmärrämme, että sekin oli lähetetty palvelemaan hänen tarkoitusperiään.  Raamattumme Jumala jos kuka tietää ihmisenä olemisen haasteet, ja eroaa siis siinäkin suhteessa kaikista maailman muista jumalista. Muilla jumalillahan ei ole haavoja.

Muista siis:
Sinun Jumalasi elää ja tietää. Hän on aina rinnallasi, niin ilossa kuin surussakin.  Et milloinkaan, missään ole enää yksin. Tässä on uskon salaisuus ja evankeliumin ainutlaatuisuus.

Hyviä uutisia tavallisille ihmisille

Kun olin opiskelemassa opettajaksi, asuin neljän tytön kolhoosissa. Kolme meistä oli asunut kaksiossamme jo muutaman viikon, ja kun neljäs saapui, hän astui keskelle eteisen lattiaa vihreässä marimekossaan, ruskea tukka leteillä ja  esitteli itsensä sanomalla: - Minun nimeni on Milja, ja minä olen ihan tavallinen tyttö!

Monta kertaa Miljaa ajatellessasi olen miettinyt hänen sanojaan "tavallinen tyttö". Mitä hän itse tarkoitti niillä? Ja mitä yleensä ajattelemme, kun puhutaan "tavallisista ihmisistä"? Ajattelemmeko silloin keski-ikäistä, keskikokoista, keskituloista, suomalaisen näköistä nykerönenää, joka katselee televisiota iltaisin n. 2 t, grillaa makkaraa, asuu omakotitalossa ja lenkkeilee.

Tänä vuonna Raamattuopiston Syventymispäivät järjestetään taas 22. -25.8. Johanneksen kirkossa  Helsingissä. Päivien aiheena on Hyviä uutisia tavallisille kristityille.
Taas törmätään tuohon tavallinen-sanaan! Tavallinen-sanan pohjana on sana: tapa. Onko tavallinen kristitty sitten sellainen, joka käy kirkossa jouluna ja ehkä pääsiäisen aikaan. Hänet on konfirmoitu ja ehkä vihitty kristilliseen avioliittoon. Hän tietää, että hänet aikanaan siunataan kristillisin menoin haudan lepoon.
Tällainen satunnainen kirkossa kävijä helposti väheksyy omaa uskoaan: enhän minä oikein mitään . . . en tiedä, mitä uskosta ajatella. Uskon johonkin - niin -  tai haluaisin uskoa!
Satunnaisen kirkossa kävijän ei pidä vähätellä omaa uskoaan.
Muistan, kuinka vuonna 1972 Luopioisissa joulukirkossa rovasti Hurskainen sanoi: - Kannata tapaa, niin tapa kannattaa sinua!
Kun takerrumme kiinni uskon syrjään, niin eräänä päivän huomaamme, että se ihmeellisesti kuitenkin on kantanut ja kuljettanut eteenpäin.
Hyvää uutista tarjotaan kaikille niille, joiden elämä ei ole mennyt juuri niin kuin toivoi, eikä ole tehnyt sitä, minkä tietää oikeaksi. Eikä voi edes sanoa, että olisi yrittänyt parhaansa!
Tässä suhteessa kaikki ovat samanlaisia, enemmän tai vähemmän epäonnistuneita.

Kun Syventymispäivillä kerrotaan hyviä uutisia tavallisille kristityille, niin ajattelen, että ovet ovat raollaan juuri sellaisille, jotka ovat kunnioittaneet meidän perinteistä uskoamme vuosikaudet, jopa vuosikymmenet, mutta eivät ole oikein koskaan uskaltautuneet ottamaan sitä toimivaksi ja eläväksi osaksi omaa elämäänsä.  He eivät ole rohjenneet luottaa siihen, että Raamatun lupaukset todella tarkoittavat kaikkia, ja Jumalan antama voima on jokaisen ulottuvilla. Nyt tätä hyvää uutista tarjotaan.


Kirjoitin päivitykseni alussa kämppiksestäni Miljasta. Oliko/ onko hän entisen kämppäkaverin silmin "tavallinen"? Kattia kanssa! Hän on yksi rohkeimmista naisista, jonka tunnen. Ja tämä sama rohkeus on siirtynyt perintönä seuraavallekin sukupolvelle. Hän on rohkea ja ainutlaatuinen.

Rummuttava enkeli on Magdaleenan Virret-sarjasta.