Jaa kaikki

Kuvassani on seinävaate erään 1800-luvulta peräisin olevan maakartanon seinältä. Kuka lie emäntä sen kirjonut, mutta totuus joka seinävaatteeseen on ikuistettu on aina yhtä ajankohtainen.

Kirjoitin edellisessä blogiosuudessani aiheesta Antaessaan saa ja keskityin kirjoittamaan taloudellisesta antamisesta eli raamatullisesti ilmaistuna 'kymmenyksistä'.
Avatessani tänä aamuna käytössäni jo kuluneen, rakkaan hartauskirjani, tuli minua sieltä vastaan yllä oleva otsikko Jaa kaikki.
Totta totisesti, kymmenyksistä puhuttaessa tarkoitetaan muutakin kuin rahaa. Pitäisi siis jakaa kaikki: ilomme, onnemme, aikamme, ruokamme - eikä se vielä riitä, että sen tekee - vaan se pitää jakaa tämän kirjan antaman ohjeen mukaan - RIEMUITEN.
 Ei mikään vähäinen missio - mutta - se sama sääntö pätee tässäkin jakamisessa - se, että antaessaan saa. Jos opit antamaan rakkautta, aikaasi ja kaikkea mitä sinulla on, iloisin mielin ja sydämin - tulet saamaan takaisin mittaamattoman varaston siunauksia.

Minun ystävättäreni Rachel tulla puhisi meille eräänä päivänä ja alkoi kertoa miten hupsun kehotuksen hän oli saanut sisimpäänsä. Hän on hyvin kiireinen mummi, eikä juuri muuta voi kuin seistä kotona passissa, jos jollakin hänen lapsistaan tai lapsenlapsistaan on kriisiavun tarve. Nyt on hänen elämässään nimittäin SEN aika - olla valmiina kuin partiotyttö. Hänelle tämä 'valmiina olo' on arvokas tehtävä. Joku muu saattaa ajatella, että enpä kyllä tuohon suostuisi.
Entä mitä piti sisällään se Rachelin puhina? Hänelle oli yht'äkkiä kirkastunut se, miten hän voisi 'jakaa' ajastaan muillekin kuin omalle väelleen, kun ei juurikaan ole voinut harmikseen osallistua mihinkään kodin ulkopuolisiin missioihin. Hän sai kehotuksen valmistaa joka päivä ison kattilallisen ruokaa. Kummallinen kehotus ottaen huomioon sen, että he asuvat kotona miehen kanssa kahden. Mutta uskollisuus palkittiin.
Hän kertoi ihmeissään, että joka päivä heidän ovellaan oli siitä lähin seissyt joku, jolta hän nyt saattoi kysyä "tuletko syömään" tai "haluaisitko viedä lapsillesi pussillisen kuumia sämpylöitä?"
Rachel on saanut voiman ottaa kaikki tulijat iloisena ja kiitollisena vastaan, rakkaus sydämessään.

Löysin hartauskirjastani tähän loppuun erään tosi suuren viisauden. Se kuuluu näin:
" ILO  on palsamia haavoille, kaikkien vaivojen henkinen parannuskeino. Ilo ja rakkaus voivat saada aikaan MITÄ TAHANSA!?"  Vau - muistakaamme tämä.

Antaessaan saa

Aikanaan kaikissa Helsingin kerrostalojen rappukäytävissä oli seinällä kyltti: "Kerjääminen ja kaupustelu kielletty." Nykyisessä Suomessamme ei enää edes ole kerjääjiä eikä kaupustelijoita. Romaniasta tulleet kerjäläisetkin näyttävät herättävän kaupunkilaisissa närää. En ota tähän kerjäläiskysymykseen sen kummemmin kantaa, sen vain mielipiteenäni kerron, että kiusallista on kerjäläisen ohi kävellä... antamatta.

Joulun alla kävi ovellani kaupustelija, vanha pieni mummo Puolasta. Hän möi tosi kummallisia, kruusattuja joulukoristeita ja kysyessäni mitä ne maksavat hän sanoi yhden koristeen hinnaksi sellaisen summan, että luulen mummo-paran tehneen 'laskuvirheen pankissa' - eli laittaneen hintaan yhden nollan liikaa. En tietenkään sillä hinnalla mitään häneltä ostanut, sen sijaan annoin hänelle pussillisen karjalanpiirakoita, jotka olin meille itsellemme iltapalaksi ostanut. Eipähän mummo ainakaan sinä iltana mennyt nälkäisenä nukkumaan.

Israelissakaan en montaa kerjäläisiä kohdannut. Tosin laskeutuessamme portaita alas Itkumuurin aukiolle istui liki joka portaalla kiltin näköinen mummo - omalla pikku jakkarallaan, pikkuinen purkki anovasti kädessään. Siinä he vain tyyninä istuivat, eivät anelleet eivätkä huudelleet perään. Heille olisi ollut mukava antaa roponen, mutta ihmisruuhkassa ei ollut aikaa alkaa kukkaroaan kaivella. Seuraavalla matkalla olen viisaampi ja pidän kolikot valmiina taskunpohjassa.

Tässä blogissa oleva kuva on otettu Eilatin rantakadulla. Eilatin 'kerjäläiset' olivat näitä soittajjia, trubaduureja. Tämä muusikko soitteli avoimesti keskellä päivää gospelia, mikä jo sinänsä oli yllättävää että se hänelle sallittiin. Oli tosi mukava pudotella kolikoita soittoniekkojen avoimiin kitaralaukkuihin. Aurinko paistoi, oli loma ja soittajat soittelivat. Siinä sai kolikkojensa hinnalla täydellisen lomanautinnon.
Näinhän sanoo suomalainen sananlaskukin, että "rahalla saa ja hevosella pääsee."

Mitä sitten tarkoittaa tekstini otsikko - 'Antaessaan saa'? Voiko antaessaan muka saada?
Kyllä. Taivaallisen algebran mukaan kaikki toimii juuri näin päin. Mitä runsaammin annat, sen enemmän sinulle 'mitataan'. Maapallolla ei olisi ainuttakaan vähäosaista tai kerjäläistä, jos täällä toimisi se matematiikka, jonka Taivaallinen Isämme on meille jättämässään testamentissa lapsilleen opettanut. Jos jokainen maapallolla elävä ihminen antaisi joka kuukausi kymmeneykset tuloistaan sille, jolla ei ole, ei yksikään tällä pyörivällä pallolla näkisi nälkää. Kymmenykset tuloistamme eivät kuulu meille, vaan ikään kuin Isälle, mutta koska Hän ei tarvitse meiltä mitään, odottaa Hän, että annamme ne siihen hengelliseen työhön, tai sille lähimmäisellemme, josta sydämemme meille kuiskaa.
Tämän lain toimivuudesta on Vanhassa Testamentissa oivallinen opetus Elian kirjassa. 1 Kun. 17: 9-16."
Tämä kohtaaminen tapahtui erään ankaran kuivuuden, ja siitä johtuneen nälänhädän aikana Juudan maan Sarpatissa. Janoinen ja nälkiintynyt profeetta Elia tapasi siellä risunkeräysmatkalla olleen lesken ja anoi häneltä pientä astiallista vettä ja leipäpalasta. Leskivaimo joutui kuitenkin toteamaan, ettei hänellä ollut jauhoja kuin juuri sen verran, että ne riittivät yhdeksi ateriaksi hänelle ja hänen pojalleen  - ja sitten hekin kuolisivat.
 Mutta Elian yhä pyytäessä meni leski kotiinsa ja leipoi ensin Elialle pienen leipäsen ja vasta sitten lopuista jauhoista pienet kakkuset hänelle ja pojalle.
Ja silloin se tapahtui! Muutos.
Jae 16: " Jauhot eivät loppuneet ruukuista, eikä öljyä puuttunut astiasta, sen Herran sanan mukaan, joka hän oli Elian kautta puhunut."
Näin se menee.

Murheesta iloon

Ylen ohjelmassa keskusteltiin äskettäin ilmestyneestä itsemurhia käsittelevästä kirjasta. Kirjassa kerrotaan järkyttävä tarina miehestä, joka oli elämän ahdingoissa päätynyt lopettamaan päivänsä.
Hän oli miehiseen tapaan valinnut välineeksensä kiväärin.
Tarina etenee kohtaan, jossa mies istui jo kivääri suussa ja hiplasi toisella kädellään sen lukkoa. Oli tullut hetki vetää liipaisinta.
Silloin mies  äkkiä tunsi, kuinka perheen koira nuolaisi hänen kättään. Silloin mies murtui ja laski aseen viereensä. Itsemurha jäi toteuttamatta. Joku selvästikin välitti hänestä.

Tämä pieni tarina puhuu siitä, miten oikeaan aikaan sattunut pieni asia, voikin yllättäen olla lähimmäiselle valtavan suuri ja merkityksellinen. Pitäisi vain olla valpas ja rohkea, että pysähtyisi jakamaan tälläkin alkavalla viikolla näitä "koiran lipaisuja".

Kuvan teksti Älkää mistään murehtiko muistuttaa siitä, ettei tarvitse murehtia mistään. Tuntuu ihmeellisestä, että siinä sanotaan todellakin: ei mistään! Ei sanota, että älkää murehtiko pikkuasioista, raha-asioista, terveydestä, vääristä valinnoista, tästä päivästä, tulevaisuudesta - vaan kaikki asiat on niputettu yhteen kokonaiseen sanaan:  MISTÄÄN.

Kun joudumme vastakkain vaikeuden, huolen, surun tai murheen kanssa, siihen on jo valmiiksi kätketty ratkaisu ja lohdutus.
Jeesus sanoo Vuorisaarnassaan murheellisia onnellisiksi: - Autuaita ovat murheelliset, sillä he lohdutuksen.
Ja mestari Eckehardt puhuu samasta asiasta: - Sellaista murhetta ei olekaan, johon ei olisi lohdutusta.

Olen muutaman viime viikon kuluessa miettinyt paljon tätä huolen ja ilon asiaa ja jatkan tästä samasta aihepiiristä vielä seuraavilla kerroilla. Olkoon tämä nyt vain tällainen pieni avaus aiheeseen.

Sormimerkkejä

Luen iltaisin ystäväni Elisabetin meille jo Eilatiin mukaan 'pakkaamaa' kirjaa, jonka nimi on
 - kas vaan, kuinka ollakaan - 'Hyvää yötä'.  
Eilisiltainen teksti osui minussa yhä asuvaan opettajaan mukavasti tössähtäen.Tekstissä puhuttiin apostoli Paavalin rankasta lupauksesta Timoteukselle, jota hän ensimmäisessä kirjeessään kutsuu 'oikeaksi pojakseen'. Toisessa kirjeessään tälle rakkaalle pojalleen hän sanoo näin:
2 Tim.1:3 "...Muistan sinua rukouksissani lakkaamatta öin ja päivin."

Kirjan kirjoittaja Richard Bewes käy tässä jaksossa ihmettelemään, kuinka kukaan voi tällaista mennä lupaamaan. Asia taisi jopa jäädä häntä kismittämäänkin, koska loppujaksossa kertomusta hän kehittelee itselleen ja lukijoilleen muistisäännön, joka saattaa pikkuisen meitä auttaa näissä rukousmuistamisissamme. Juuri tämä hänen muistisääntönsä väräytti minussa niitä opettaja-aikojen haalistuneita muistoja. Niitähän aina lapsille keksittiin. Hartauskirjan rukousmuistion pohjalta piirsin tähän blogiini seuraavan, vähän 'köpsän' kuvan.

Minulle tästä sormi-ideasta oli paljon hyötyä. En kylläkään jakanut aiheita samalla tavalla kuin kyseisen kirjan kirjoittaja, mutta hyvin hän oli omat aiheensa niputtanut. Hän painotti sitä, että koska peukalo on meitä lähinnä, laitetaan siihen omaiset ja perhe, pikkurilliin kuuluvat meidän omat henkilökohtaiset pikku rukouksemme. Pianistit kutsuvat nimetöntä nk. 'heikoksi sormeksi', joten siihen hän laittoi sairaat, pakolaiset ym. ja etusormeen ja keskisormeen sijoittuivat kaikki päättävillä paikoilla olijat.

Itse rukouksesta haluan kertoa erään tarinan - kuukauden takaiselta matkaltamme Itkumuurille. Ei milloinkaan tälle paikalle saavuttaessa voi olla kokematta niiden miljoonien ja miljoonien rukousten muokkaamaa ilmapiiriä, joka tätä paikkaa ympäröi. Saman rukousvaipan alle saavat Itkumuurilla kietoutua niin oman kansan rukoilijat kuin me vierailijatkin. Väkeä naistenpuolella muuria oli niin paljon, että kesti sievoinen tovi, ennen kuin pääsimme koskettamaan tätä vuosituhansia vanhaa, pyhän kaupungin Länsimuuria. Kivilohkareiden raot olivat täpötäynnä pieniä lappusia. Oli jopa vaikeaa löytää koloa jossa muutamat omani olisivat pysyneet.
Kotona koin tarvetta kertoa eräälle miepuopleiselle sukulaiselleni, kuinka olin jättänyt hänen sairautensa Itkumuurin rakoon. En olisi ikinä arvannut, miten suureen arvoon hänen sisimmässään pieni tekoni nousi. Olin kuulevinani syvää liikutusta ja sitten hän sanoi, että Itkumuurille hänkin haluaisi päästä käymään, muttei koskaan pääse.

Kuten ruumiissa on jäsenensä, niin on meillä kullakin oma paikkamme edistäessämme Jumalan suunnitelmien toteutumista. Minun paikkani taisi tällä kertaa olla juuri tuossa - työntämässä pientä, mitättömältä tuntuvaa lappua vanhan kivimuurin koloon.

Kuva:
 Tämä suuri maalaus Vanhan kaupungin juutalaiskorttelissa kuvaa sitä, miltä kaupungin pääkatu Gardo on näyttänyt Jeesuksen aikaan. Eteen oikealle taiteilija on maalannut oman poikansa.

Katsellaan jääkukkia

Ojennan talven ja talvilomien kunniaksi blogimme lukijoille kimpullisen jääkukkia. Kuvat eivät tosin ole minun kamerastani, vaan olen mieheni luvalla napannut ne hänen kuvakansiostaan. Hän oli käymässä muutama viikko sitten maalla tarkistamassa paikkoja, oliko kaikki kunnossa. Silloin hän huomasi, miten talon lasikuistille ruutuikkunoihin oli muodostunut jääkukkia. Taustalle olevat piharakennukset antoivat kuviin yllättävän värikkäät sävyt.

Rupesin tutkimaan netistä jääkukkien syntyä. Ne kuulemma syntyvät niin, että kosteus tiivistyy kylmyydessä huokoisen aineen läpi. Kerrottiin myös, että tämän talven sääolosuhteet ovat synnyttäneet erityisen paljon jääkukkia. Järvien jäät ovat kukkineet runsaasti, kun pintaan on tiivistynyt kukkamaista röhelöä.

On ehkä tutumpaa ihailla lumihiutaleiden monimuotoisuutta, kuin pysähtyä jääkukkien ääreen. Välillä kuitenkin taivaallinen Isä, tarjoaa meille tällaistakin kauneutta ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi.

Raamatussa Vuorisaarnassa kehotetaan katselemaan kedonkukkia.

Jeesuksen pitkässä puheessa, joka löytyy Matteuksen evankeliumin 5-7 luvuissa, on monia eettisiä opetuksia. Yksi merkittävä aihe on kuitenkin puheen loppupuolella Jumalan huolenpito.

Hän sanoo näin:

- Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

tai

-  Älkää siis murehtiko: "Mitä me nyt syömme?" tai "Mitä me juomme?" tai "Mistä me saamme vaatteet?"

Ja sitten Jeesus sanoo: - Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Katsellaan siis jääkukkia - niiden kimallusta ja katoavaa kauneutta!

  

Urheiluhulluus

Jostakin kumman syystä etsiessäni kirjahyllystä jotakin aivan muuta.... tipahti sieltä jalkoihini pienen pieni kirjanen, Raija Maulan filosofinen katselukirja nimeltään Ilomielin. Mistä lie hyllyyni edes tullut?
 Kun se niin kummasti eteeni tipahti päätin sen myös avata...tutkiakseni, että minkäslaisia mietelauseita Raijalla oikein olikaan. Kirja aukeni sivulta, jonka olen kopsannut tähän blogiini. (Värit kuvassa ovat minun dizainaustani.)
No jopas - ajattelin. Täällä meillä makoilee nimittäin tällä hetkellä 'eräs mies' aivan onnensa kukkuloilla. Hänellä on kova flussa, ja jos on flunssa on syytä levätä!!  Luulenpa, että aviomieheni flunssa loppuu vasta tulevana sunnuntaina, jolloin Shotsi sulkee kisastudionsa.
Aamusta yöhön soi meillä kuuluttajien hehkutus. Onneksi väliovat on asuntoihin keksitty ja kuulosuojaimetkin, jos melu menee yli sietokyvyn.
Noo - olen minäkin muutaman kisan hänen kaverinaan katsonut, mutta kun minä aina automaattisesti siirryn hengessäni häviäjän rinnalle, ovat kilpailut minun osaltani kovin uuvuttavia. Erityisen rankka paikka on mielestäni niillä urheilijoilla, jotka osallistuvat johonkin joukkuekilpaan. Aivan olympialaisten alussa katson erään tällaisen. Se oli miesten, naisten ja pariluistelun yhdistetty joukkuekilpailu - neljä eri osiota. Amerikan joukkue istui aitiossaan katsomassa ja odottamassa omaa vuoroaan, kun heidän ensimmäinen miestaitoluistelijansa lähti varmoin ottein radalle - mutta - lensi jo ensimmäisessä hypyssään päin laitaa, eikä saanut itseään kasaan sen jälkeen enää lainkaan. Näin muun joukkueen ilmeet ja kyllä tämä 'joukon petturikin' näki. Siihen kaatui koko joukkueen neljän vuoden uurastus. Minäkin melkein itkin kun tajusin, miten isosta jutusta oli kyse. Päivien edetessä näin kävi useissa muissakin joukkuelajeissa. Suomen naisten mitali jääkiekossa kaatui siihen, että sama tyttö otti kaksi turhaa(?) jäähyä, jolloin vastapuoli pystyi tekemään pelin ainoat maalit. Minä olen niin herkkä, että hajoan jopa katsoessani heitä. Liekkö joku lapsuuden trauma.

Ihminen on niin fyysinen kuin henkinenkin (hengellinenkin) luomus. Miksi ihminen niin usein - niin monella elämänsä alueella - menee tekemisissään liian pitkälle? Jotkut meistä esimerkiksi keskittyvät vain ja ainoastaan hengelliseen tekemiseen ja laiminlyövät kaiken fyysisen. Ja päinvastoin.

Mitä Raamattu sanoo urheilusta? Muistan, että Paavalillamme oli siitä jotakin kerrottavaa, mutta mitä? Joudun penkomaan paikat esiin Isosta kirjasta.
1 Tim 4:8
" Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähän; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen."

Paavali ei siis kiellä fyysisen kuntoilun tarvetta. Päinvastoin, hän kertoo sen olevan hyödyllistä, mutta kertoo uskonelämän harjoittamisesta olevan vielä enemmän hyötyä. Muuten - on mielenkiintoista todeta, että urheilusta puhutaan Raamatussa useassa muussakin kohdassa.
--- 2 Tim 2: 5 puhuu urheilun säännöistä: "Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti."
---Ja Paavalin sanoo 2 Tim 4: 7 " Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt."

Raamatun isojen perusperiaatteiden mukaisesti ei tarkoituksena saisi olla se, että parannamme fyysisiä ominaisuuksiamme niin, että muut ihmiset huomaisivat ne, jolloin helposti ylpistymme - vaan se, että pidämme fyysistä kuntoamme yllä, jotta sieltä saisimme voimaa, saavuttaaksemme hengellisen päämäärämme.

Onneksi Jumalamme silmissä jokainen meistä kuitenkin on se 'oman elämänsä paras'. Ihanaa. Kiitos siitä muistutuksesta jälleen kerran.

Ylös suosta

Kun tein kuvan akvarellia Eilatissa, minulla ei ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa. Mielessäni oli ensin vain ajatus, että haluaisin maalata suon värejä. Oloni oli maalaamishetkellä sellainen, että kuvittelin tekeväni naisen, joka on pudonnut suohon ja pyrkii sieltä ylös.
Siinä töpsötellessäni väriä, alkoi mieli kuitenkin muuttua. Äkkiä ei ollutkaan enää tarvetta laittaa ketään huitomaan suonsilmään, vaan kuvan päähenkilö nousikin tanssahtelemaan sammalien ja kanervien päälle ystäviensä kanssa.

Tällaista ystävyys parhaimmillaan on!
Ensin sitä tuntee olevansa niin mahdottoman yksin harmiensa ja pahan mielensä kanssa, mutta kun on saanut jakaa asioitaan toiselle, niin hetken kuluttua sitä on kuin toinen ihminen. Asioiden mittasuhteet muuttuvat toisiksi, näkökulma laajenee ja koko tilanne saa uusia sävyjä, kun varjo vähitellen väistyy.

Raamatussa on kuvattu monenlaista ystävyyttä. Jo Aabrahamista sanotaan, että hän oli Jumalan ystävä.
Kaunis on myös kuvaus kahden eri-ikäisen naisen Ruutin ja Noomin ystävyydestä. Siinä Ruut lähtee Noomin matkaan, hän vakuuttaa ystävyyttään Noomille ja sanoo: - Sinun kansasi  on minun kansani, ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Minne sinä jäät, sinne minäkin tahdon jäädä.

Tunnetuimpia ystävyyden kuvauksia on kertomus Daavidista ja Joonatanista. Joonatan pelastaa useamman kerran kuninkaan pojan hengen tämän isän vihalta. Heidän ystävyyttään kuvataan sanoilla "hän rakasti tätä kuin omaa henkeään".  Heidän ystävyytensä syvyyttä kuvaavat sanat "olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä".  Ja kun Daavid kuulee viestin Joonatanin kuolemasta, hänen surunsa ja tuskansa on riipaiseva.

Danielin kolme ystävää, Hananja, Misael ja Asarja,  olivat hänen kanssaan koettelemuksissa. Usein juuri ahdistukset ja vaikeudet tiivistävät ystävyyttä, ja niissä sen syvyys punnitaan.

Jeesuksen ystävinä mainitaan opetuslasten lisäksi Martta, Maria ja Lasarus. Kun Lasarus kuoli, Jeesus liikuttui kovasti hänen kuolemastaan. Raamattu kertoo, miten hän itki Lasaruksen haudalla.
Ja Jeesusta kutsuttiin myös publikaanien ja syntisten ystäväksi.

Raamatussa ystävyys on korkeassa arvossa. Ystävyys ei kuitenkaan ole itsestään selvää, vaan se vaatii huoltamista ja vastavuoroisuutta. Se ei pysy kauaa hengissä yksipuolisena. Ystävyyttä ei pidä myöskään rajoittaa vain samalla tavalla ajattelevien keskinäiseksi, vaan kannattaa hieman pysähtyä katselemaan ympärilleen, olisiko joku, jonka vierelle voisin pysähtyä tänään?

Ystävyys

Facebook oli tänä aamuna täpötäysi kaikenmoisia ystävyyskommentteja ja eihän se huono asia tietenkään ole. Toivotaan kuitenkin, että viisas vanha suomalainen sananlasku on yhä voimassa SE, että nimenomaan...." hädässä ystävä tunnetaan", eikä vain silloin kun kaikki on hyvin:  rahat riittävät, kaikki ovat terveinä ja aurinko paistaa.

Eräs saamistani tervehdyksistä osui minussa johonkin erityisen herkkään kohtaan ja siihen liittyy myös tähän lyhyeen ystävänpäivätervehdykseeni liittämä kuva. Siinä esiintyy pieni, yksinäinen balettipupujussi. Minne ovat kaikki muut puput lokkineet?

                                                " Jokaisen on omat tiensä kuljettava,
                                                       mutkaiset ja kivisetkin,

                                                   ja omat läksyt opittava
                                                      vaikeat ja kipeätkin.

                                                  Jos on ystävä joka ymmärtää,
                                                   se taakkaa paljon keventää."

Kiitän ja siunaan tässä kaikkia ystäviämme blogissa - suomalaisia, saksalaisia, amerikkalaisia - lukijoitamme myös Kyproksella, Isaelissa ja Venäjällä. Ja niitäkin, joita en tässä ole ymmärtänyt tervehtiä.

Sain ekaluokkalaiselta lapsenlapseltani, pojalta, ystävänpäiväkortin. He olivat koulussa, uskontotunnilla piirtäneet vihkoonsa vastaavanlaisen kuvan. Korttia tutkiessani totesin, että juuri näin toimii todellinen ystävyys. Samalla lailla se kestää niin onnelliset päivät, kuin myös tummat ja murheenkin täyttämät päivät.

Uskollisin ystävämme on kuitenkin löydettävissä Taivaan Isän puhelinnumerosta 5015 eli Psalmista 50 sen jakeesta 15, joka kuuluu:" Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."

Alakuvassa saamani ystävänpäiväkortti.