Suolaa, suolaa, enemmän suolaa.

Se taisi olla Pelle Hermanni, joka huiskutti nuorimman tyttäreni aikaisessa Pikkukakkosessa, muutamia kymmeniä vuosia sitten, kaikkien temppujensa päälle 'enemmän suolaa', jotta hänen tekemänsä taikatemppu onnistuisi. Aika hassua, että tuo satusetä muistui mieleeni kun mietin kristityn roolia tämän ajan kovassa ja pilkallisessakin maailmassa. Mitä meiltä puuttuu, kun omasta uskostaan puhuminen on välillä niin hankalaa. Suolaako?

 "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa." (Matt.5:13)

Jeesus opetti usein vertauksin. Eniten niitä on ottanut  talteen lääkäri Luukas, mutta on niitä runsaasti myös Matteuksella. Ylläoleva suolavertaus ei selityksiä kaipaa. Tiedämme, ettei ole mitään keinoa saada suolaisuutensa menettänyttä suolaa jälleen suolaiseksi. Ja me siis olemme tuo maan suola ja  meiltä siis odotetaan, että toisimme tähän maailmaan edes vähän makua --- ja sitä paitsi suolahan myös säilöö.

Viedä siis pitäisi - edes pieni ripaus erilaisuutta ja vaikka kuinka pikkuruinen tuikku, joka toisi valoa pimeyteen. Mauttomuutta ja pimeyttähän ympärillämme kyllä on riittämiin.

Olen lukenut - jostakin joskus - Kalevi Lehtisen melko masentavan lausunnon sinusta, minusta - meistä: " Meillä kristityillä on maailman paras myyntiartikkeli vietävänä maailmalle, mutta olemme maailman huonoimpia myyntimiehiä."

OLEMMEKO me kuin nämä siististi pinotut, rutikuivat puupökkelöt, jotka eivät puhu eivätkä pukahda. Minkälainen se kristityn sota-asu taas olikaan, josta Magdaleena blogissaan meitä muistutti? Mitä kamppeita olikaan syytä pitää maailman turuilla matkassaan? Uskon kilpi, alttiuden saappaat, totuuden vyö, vanhurskauden haarniska, pelastuksen kypärä ja hengen miekka. Nämä niskaan ja sitten menoksi. Niinkö?

Vaikealta vaikuttaa, mutta toisaalta Raamatussa on meille kaikille lupaus siitä, että valo voittaa aina pimeyden ja kehotus: *Nouse ja ole kirkas*.

Varustautumista

Kävin Lahden kaupunginteatterissa katsomassa Eeva Kilven Evakkotytön tarinaa. Se oli dramatisoitu Kilven trilogian Talvisota, Välirauhan aika ja Jatkosota-kirjojen pohjalta. Olin lukenut kirjat vuosi sitten, joten tapahtumat eivät yllättäneet, mutta sodan kauheudet silmien edessä  tuntuivat raskailta.
Eeva Kilpi sanoo usein, että hänen lapsuutensa loppui 11-vuotiaana, kun sota alkoi ja Hiitolaa pommitettiin. Oma tätini, joka myös nuorena koki saman ja joutui lähtemään evakkoon, toisteli usein: "Ei koskaan enää sotaa! Rukoilen, ettei kenenkään tarvitsisi enää koskaan kärsiä sodasta".

 Uudessa testamentissa Paavali puhuu kirjeessään efesolaisille hengellisestä sodankäynnistä. Ef. 6:10-18. Sota-asu tarkoittaa sitä varustusta, johon uskovan pitäisi pukeutua kestääkseen uskossa loppuun asti. Paavali käyttää esimerkkinä roomalaisen sotilaan varustusta, jolla hän kuvaa hengellisen sodankäynnin periaatteita. Varmaan Paavali oli tutustunut tähän asuun tarkkaan kaksivuotisen vankeutensa aikana.

Kuka sitten on vihollinen? Paavali sanoo näin "... jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan".

Sota-asusta ei ole mitään hyötyä, jos se on kaapissa odottamassa. Paavali kehottaakin: "Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus." Sota-asu pidetään päällä niin kauan, kuin taistelu kestää. Se myös erottaa meidät vihollisesta. Siihen puettuna, ei ole epäselvää, kenen joukoissa seisot.

Missä sitten taistelut käydään? Ne käydään milloin missäkin. Ne ovat arjen "pikku kahakoita" ihmissuhteissa, ajatuksissa, valinnoissa jne. Välillä taistelut käyvät kiivaina, sitten taas tulee päiviä, jolloin sota hetkeksi taukoaa.Tärkeää on kuitenkin pysyä koko ajan pystyssä, eikä kaatua. Käsky kuuluukin: - Seiskää lujina!

Millainen sitten on taisteluvarustus?
"Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki  rukoillen ja anoen."
Näin varustautuneena pieni ja heikkokin näyttää vahvalta, kykenee pitämään puolensa - pystyy jopa taistelemaan.

Outo pläjäys

Otsikosta arvaattekin miksi olen valinnut juuri tuon akvarellini tämän blogijutun virikekuvaksi. Eräs sukulaiseni oli meillä viikonloppuna täällä mökillä käymässä ja yht' äkkiä yllättäen hän 'iski' minua sanoilla, jotka eivät mitenkään liittyneet juuri minuun, mutta sattuivat kyllä ihan mahdottomasti - ja sen hän kyllä tiesi.
Oliko hänen keväänsä ollut tylsä -  oliko pakko saada edes vähän revanssia - edes olemalla ilkeä. Siinä hän totisesti onnistui, mutta minä onnistuin siinä, etten käynyt vastataisteluun. Oloni oli kyllä  koko loppupäivän kuin tuolla rähjäisellä veneellä, jonka eräänä keväänä löysin metsästä ja maalasin kummallisesta löydöstäni itselleni kuvan muistoksi.

Muistin mököttäessäni tapauksia kouluajoilta, jolloin oppilaiden vanhemmat ilmiselvästi silloin tällöin käyttivät opettajaa perheensä varaventtiilinä.
Erityisesti on mieleeni jäänyt eräs isä, joka aloitti puhelunsa minulle, tyttärensä opettajalle, huutamalla, että "Saatanan akka". Korjasin häntä sanoen, että 'saatanan akka' en ole...minun mieheni nimi on Juhani. Miehen jutut olivat niin puuta heinää, ettei niistä voinut edes loukkaantua. Seuraavalla välitunnilla selitin asian rehtorille ja sanoin hänelle myös: "On se hyvä, että voidaan joskus toimia oppilaiden vanhempien roskakorina." Rehtoristakin se oli oikein hyvä juttu.
Seuraavana aamuna kuulin, että kyseinen mies oli ajanut täysillä autotallinsa seinään ja kuollut.. Olinkohan minä ollut se viimeinen, joka hänen kanssaan oli keskustellut?

Tämän kertainen 'pläjäys' sai minut ajattelemaan Jeesuksen käytöstä pääsiäisyönä.

Jos minä olisin pääsiäisaamuna herännyt kuolleista - kaiken sen pitkänperjantain herjan, sylkemisen ja ruoskimisen jälkeen --- olisin taatusti marssinut ensin tapaamaan herra Pilatusta, sitten roomalaisia sotilaita ja ehkä myös sitä rosvoa joka vapautettiin. Olisin antanut heidän kuulla kunniansa.
Mutta mitä Hän teki? Puhutteli puutarhassa hellästi Magdaleenaa ja ilmestyi (tuntemattomana) kahdelle opetuslapselleen Emmauksen tiellä jne. Hän ei tehnyt numeroa kaikesta siitä vääryydestä, jota Hän oli saanut kokea.

Yllä oleva raikas akvarelli on taideopettajani Ari Laitisen maalaama. Jos jollakin muulla on yhtä tunkkainen olo kuin minulla nyt, niin tuokoon tämä maalaus sisimpäämme raikkautta, uutta uskoa ja uusia tuulia tulevaan kesäämme.

Nuo siunatut puuvärit!

Aina välillä taivaallinen Isämme antaa meille lahjoja, jotka tuovat juuri elettävään tilanteeseen käsittämättömän suuren helpotuksen.
Minulle kävi näin muutamia viikkoja sitten, kun olin lähdössä matkalle, ja lentokentällä tavoitti puhelinsoitto läheisen vakavasta sairaudesta.
Vaihdoin Munchenissä Baselin koneeseen, ja aivan siinä lähtöportin tuntumassa oli pienehkö taidepuoti. Pujahadin kiireessä sisään ja ensimmäiseksi silmäni kiinnittyivät italialaisiin, aika hintaviin puuväreihin. Kuitenkin tuntui, että juuri ne silloin tarvitsin: oli ihan pakko päästä vetelemään viivaa ja hinkkaamaan ahdistusta mielestä paperille.
Nyt kynien ostosta on kulunut jo viikkoja, mutta yhä vain terapiapiirtäminen jatkuu.
Liitän tähän muutamia hotellihuoneessa syntyneitä kuvia luonnoslehtiön sivuilta.
Hassua - mutta täytyy sanoa, että kiitos, Isä, värikynistä!
Niistä on tullut väline rukoukseen ja mietiskelyyn. Paperille piirtyneiden kuvien kuvien myötä myös psalmien lohduttavia ja rohkaisevia sanoja on alkanut kohota hiljalleen mieleen.

Ps.139: 16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. 

Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.

Ennen kuin olin elänyt päivääkään, 

olivat kaikki päiväni luodut.

Ps. 27: 7 Herra, kuule kun huudan sinua!

Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.

Ps. 27:14 Luota Herraan!

Ole luja, pysy rohkeana.

Luota Herraan!

Ps. 3:7 En pelkää, vaikka tuhatpäinen joukko joka puolelta saartaisi minut. 

Tule avukseni, Herra! Pelasta minut! 

                                                                                               (kuvan lonkerot napattu kylpyhuoneen kaakelista :)

Ps.139:5 Sinä suojaat minua edestä ja takaa,

sinä lasket kätesi minun päälleni.

Ps. 16:11 Sinä osoitat minulle elämän tien, 

sinun lähelläsi on ehtymätön ilo,

sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.

Eräs parisuhde.

Taideopettajani Ari Laitinen, josta kerroin edellisessä postauksessani, ei ollut vain kuvataiteilija vaan myös verbaalivirtuoosi ja hassunhauska runoilija - ja kaiken kukkuraksi hän oli uskova mies,  joka ei laittanut 'hengellistäkään' lamppuaan vakan alle.
Päin vastoin - näytti siltä, että juuri Pyhä Henki oli tehnyt hänestä rohkean ja hulvattoman hauskan. Hän uskalsi tuoda julki kaiken sen mitä hänen sydämensä oli pullollaan - uskoa, taidollisuutta, lämpöä ja ymmärrystä.

Olen säästänyt yhden hänen hassuista runoistaan. Siitä löytyy huumorin lisäksi myös parisuhteen perusdramatiikkaa



Kuvassa Arin maalaus nimeltä "Riemunkukat"



  Kanan laulu.

Kukko valokuvaajaksi aikoi, kameran se jostain taikoi.     
Käyttöönsä sai fotohallin, kanasta sai kauniin mallin.
Vempaimiaan kukko väänsi, kana pyrstöänsä käänsi.
Kana eestä, kana takaa, kana istuu, kana makaa.           
Kana ui ja kana laulaa, kukko kuvaa kanan kaulaa.

Mutta sitten tuli ilmi, kamerasta puuttui filmi.
Silloin mallin mieli muuttui, kuvaajalle kana suuttui.
Laukut nokki, linssit kakki, räksytti kuin rosvon rakki.

Palvelukseni saa riittää, tuskin viitsin edes kiittää. 
Poseerasin turhan kerran, edessä tään fotoherran.

Kukolle se tiukoin ilmein huusi: varustaudu filmein!
 Kana kiekui, kukko muni -  tähän päättyi tämä uni.  

Kunpa meidänkin kristillisyytemme tekisi meistä rohkeita, huumorintajuisia ja lämpimiä, kuten on tämä runoilija -  taidemaalarimme. Uskaltaisimme ja muistaisimme jakaa ympärillemme kannustusta, halauksia,  kädenojennuksia ja riehakastakin iloisuutta!.

 

 

Helluntain Hengessä

Tutustuin ensimmäisen kerran Pyhään Henkeen 1980-luvun alkupuolella. Kävin silloin kylällämme kokoontuvassa naisten raamattupiirissä, ja jostain syystä olimme ryhtyneet siellä lukemaan Cathrine Marshallin kirjaa Elämää Pyhässä Hengessä. 

Luimme kirjaa perjantai-iltaisin aina yhden luvun kerrallaan eteenpäin. Kirja kertoi, millainen Pyhä Henki oikein on. Siinä avattiin vähän kerrassaan Pyhän Hengen ominaisuuksia, kuinka hän on Puolustaja, Auttaja, Lohduttaja, Rohkaisija, Neuvoja, Muistuttaja, Totuuden henki - ja paljon muuta.
Kirjan lukeminen eteni merkillisellä tavalla. Kun olimme perjantai-iltana käsitelleet kirjan mukaan jotakin Pyhän Hengen ominaisuuksista, niin seuraavalla viikolla saimme arjessa kokea asioita, joissa Pyhä Henki auttoi juuri sillä tavoin, kun olimme kirjasta lukeneet.
Talvemme oli hyvin jännittävä ja riemastuttava. Muistan, kuinka olimme puhuneet siitä, että Pyhä Henki voi mm. auttaa säästämään aikaa. Kokemuksia kertyikin piiriläisille viikon aikana siitä, kuinka esim. vaateostokset olivat onnistuneet. Shoppailija (joka oli rukoillen liikkeellä) oli osunut oikeaan kauppaan, siellä rekille, josta oli löytynyt sopiva, mieleinen ja  jopa edullinen vaate. Tai oli löytynyt osuva lahja synttärisankarille, jolla oli jo kaikkea!

Jeesus puhuu oppilailleen Joh. 16:7, 13 " Mutta minä sanot teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne. . . Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva." 

Sana-lehdestä löytyi tällainen helluntaihin sopiva rukous, joka tuo lisää näkökulmia Pyhään Henkeen.

Tule, Pyhä Henki, ja lähetä taivaallisen valosi säteily.
Tule köyhien Isä.
Tule, lahjojen antaja.
Tule sydämen valo, 
sinä paras lohduttaja, 
sielun suloinen vieras.
Työssä sinä olet lepo, 
helteessä vilvoitus,
murheessa lohdutus.
Oi, ihmeellinen valo, täytä uskollistesi sydämen syvyydet!
Ilman sinua, Henki, ei mikään ole ihmisessä puhdasta.
Pese se, mikä on likaista,
kastele se mikä on kuivaa,
paranna se mikä on haavoittunut.
Murra se mikä on kovaa,
lämmitä se mikä on kylmää.
Etsi kaikki eksyneet.
Anna uskovillesi, sinuun luottaville, pyhät lahjasi.
Anna uskon vahvistus, anna autuas loppu, anna ikuinen ilo.

    Heleää helluntaita lukijoillemme!

Pelastusrengas.

Ystäväni, Simon-niminen arkkitehti, alkoi oireilla. Taisi kaikki olla hänen elämässään jo tehty; lapset, talot ja ulkomaanmatkat. Ja vaimo-mokomakin oli tullut uskoon.
Erään kerran vieraillessani heidän ihanassa kodissaan, alkoi Simon kertoa minulle isänsä veljestä, joka oli ollut loistava akvarellisti. Akvarellit on vaikea taiteenlaji ja se oli kiinnostanut häntä aina, mutta rima maalata niitä itse oli ollut liian korkealla - kun vertailukohtana oli oma setä.

Sitten kävi hyvin. Eräässä suuressa kurssikeskuksessa, hyvin lähellä sitä kylää jossa hän ja vaimonsa asuvat - järjestettiin vuoden 2010 keväällä taideleiri, akvarellikurssi, jota veti Ruotsissa asuva suomalainen akvarellitaiteilija - uskova mies. lmoittautuessani kurssille sain kummallisen idean. Ilmoitin tälle kurssille muitta mutkitta myös Simonin - kysymättä häneltä itseltään yhtään mitään. Ajattelin, että miehen on helppo ottaa ohjeita vastaan miestaiteilijalta ja onpahan siinä sitten vielä tuo miehinen uskokin mausteena.
Simon ei peruuttanut osallistumistaan tälle kurssille - sehän mahdollisuus hänelle tietysti oli jäänyt.

No - taideleiri alkoi ja opettajamme oli mahtava. Simon sen sijaan, joka istui takanani - oli hupsu. Koko ensimmäisen kurssipäivän hän maalasi mäntyjä. Seuraavan päivän hän maalasi vain ja ainoastaan kuusia. Kysyessäni tätä kummallista oppimistaktiikkaa hän selitti, että hän haluaa oppia maalaamaan männyn ja maalaa niitä niin kauan kunnes osaa. Hän ei tyytynyt mihinkään prototyyppeihin.
Simon oli innostunut kaikesta - tuli aamuisin jopa Ari-opettajamme pitämiin aamuhartauksiin.

 NYT -
kuusi vuotta myöhemmin - Simon on pitänyt useita taidenäyttelyitä ja myynyt monen monta upeaa, valtavankokoista akvarelliaan. Hän rakensi piharakennukseen itselleen ateljeen, jonne hän voi nyt aina kadota ja ajatella -
' kaukana kavala maailma - vanhuus,  kurjat sairaudet ja jonninjoutavan elämän luoma tyhjyys.'

Kuva: "Lehmiä Fiskarsin pellolla"
Akvarellin koko on 1m x 80cm, siis suuri.

MOT: Heitä sinäkin heti mikä hyvänsä pelastusrengas jos näet, että kaverisi on uppoamassa...


 

Vaaleanpunaisia ja - sinisiä unelmia

Muutamia viikkoja sitten Sydän-Hämeen Lehdessä oli pälkäneläisen lukiolaisen Henriikka Hintikan runo, jonka saksin talteen. Tuntui, että lukiolaistyttö oli oivaltanut runossaan jotain sellaista, jota me paljon häntä vanhemmat ihmiset emme ole oivaltaneet tai ainakaan välittäneet ottaa tosissamme.
Kopioin Henriikan runon tähän.

Uskalla

Jos matkan on uskaltanut aloittaa,

sen uskaltaa saattaa loppuunkin.

Puolimatkaan jätetyt polut jaksavat jossituttaa ikuisuuteen.

Muutos alkaa rohkeudesta,

kierteitä ei katkaista valitsemalla samoja valintoja.

Aina voi jäädä tien sivuun ihmettelemään,

mutta muutaman vuoden päästä saattaa olla
 liian myöhäistä lähteä liikkeelle.

Jos ei uskalla tänään,

miksi uskaltaisi huomennakaan?
Elämää ei kannata jättää huomiselle.

Haluan rohkaista blogimme lukijoita miettimään omia unelmiaan. Onko elämässäsi jotain, jonka tekeminen on sinua aina kiinnostanut, mutta on jäänyt kuitenkin kokeilematta? Ehkä se on sellaista, jolla voisit itsesi lisäksi ilahduttaa läheisiäsi tai tuoda kunniaa Isällemme, joka on antanut meihin kaiken tekemisen ja luovuuden lahjan. Hän on lahjoittanut myös rohkeasta kokeilemisesta syntyvän ilon!
Isämme rakastaa sitä, että hänen antamansa lahjat laitetaan arkailematta käyttöön.
Ei anneta ihmispelon estää, vaan mennään täysillä eteenpäin!
Paavali kirjoittaa 2. Tim. 1:7 "Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen."

Kuvat ovat Freiburgin nykytaiteen museosta Peter Zimmermanin näyttelystä.
Lattiat ovat lasia, joiden sävy on otettu huoneiden seinillä olevista yhdestä tai kahdesta taulusta. Tuntui aivan siltä, kuin olisi kävellyt vaaleanpunaisessa tai -sinisessä unelmassa!

Pieni ripaus erilaisuutta.

Niinkin arkisella paikalla kuin aamuinen päiväkodin piha - on mahdollista kokea enkelin kosketus. Jätin 3-vuotiaan tyttärentyttäreni porukkaan peuhaamaan ja kävin sanomassa 'mitänytikinä' - leikkejä seurailevalle päiväkodin tädille.
Sanoin sanottavani, käännyin ja lähdin portille, mutta jouduinkin pysähtymään, kääntymään ympäri ja menemään takaisin tämän nuoren naisen luo. Hän oli jotenkin erilainen - ikään kuin eri 'rotua' kuin muut tämän ajan naiset - levollinen.
Hän odotti kaikessa rauhassa mitä asiaa minulla hänelle olisi, mutta nyt en enää edes itsekään sitä tiennyt. Katsoin vain häntä ihmeissäni ja lopuksi sanoin:"Sinä olet hyvin suloinen." 

Kotona selasin vanhoja sota-aikaisia Suomen kuvalehtiä. Yritin etsiä sieltä sitä naistyyppiä, joka on vuosikymmenten ja vaurauden myötä (huomaamattani) Suomesta kuollut, mutta jonka olin nyt löytänyt päiväkodin pihasta. NAISEN, enkä minkään tatuoidun tai tällätyn - jonka selfie-kuvissa on pakko näyttää 'tietynnäköiseltä'.

 Ulkonäköpaine on murheellinen ja iso sana...

Seuraavalla viikolla kertoi oma tyttäreni tälle samaiselle nuorelle, ujohkolle naiselle -  päiväkodin meluavassa ulkoeteisessä - että 'meidän äiti ihailee sinua. Et huuda, jaksat aina puhua rauhallisesti ja tyyni olemuksesi heijastuu lapsiinkin'. Nuori nainen kuunteli ja alkoi sitten ujona kertoa tyttärelleni: "Sinun äitisi sanoi  minulle kerran, että minä olen suloinen." 

Sen kuultuani tiesin, että nuo muutamat spontaanit sanani olivat olleet merkitykselliset ja täyttivät ehkä jonkin tyhjäksi jääneen kolon hänen sydämessään. Olin tyytyväinen itseeni, että olin toiminut sen ohjeen mukaan, jonka olin sisimmästäni saanut - niin hölmöltä kuin se oli silloin tuntunutkin.
MUTTA -
missä on se nainen, joka on Suomesta kadonnut? Etsintäkulutus!!! Oma anoppini ja äitini vielä edustivat sitä, ja perhekuvassa oleva neljän lapsen äiti Suomen kuvalehden kannessa (vuodelta 1943)
- siinäkin tämä suomalainen, ihana nainen on.
NYT en puhu tietenkään vaatatuksesta, koulutuksesta enkä kampauksesta, vaan sisimmästä - tyyneydestä. Onko tasa-arvo vienyt naisiltamme arvokkuuden?
(Yläkuvassa anoppini- ehkä 28-vuotias, 1930-luvulla).

Tällä suloisista naisista kertovalla tekstillä tahdomme toivottaa lukijoillemme hyvää äitienpäivää!

 

Äkkiä kaikki on toisin

Moni on varmaan joutunut samanlaiseen tilanteeseen kuin minä muutama viikko sitten.
Puhelin soi, ja siskoni soitti. Jo puhelun aloituksessa oli jotain outoa, sillä hän piti alussa pitkähkön tauon, jolloin valpastuin erityisellä tavalla ottamaan uutista vastaan.
Hän oli sairastunut vakavasti, ja leikkaus olisi pian edessä.

Kaikki oli äkkiä toisin. Elämä jakautui kahteen osaan: oli aika ennen ja jälkeen saadun tiedon.
Tuntui, että vielä eilen oli ollut tietämättään käsittämättömän onnellinen - eikä sitä ollut edes tiedostanut. Oli vain mennä porskuttanut arkea tyytyväisenä eteenpäin.

Siskoni on ollut aina elämässäni. Muistan hänet jo aivan vauvana istumassa kotitalomme pihalla selkä suorana keltaisten voikukkien keskellä. Ja vaikka en ollut paljoa vanhempi, raahasin häntä vauvana kainalossani - mikä tietysti oli kiellettyä - koska hän pyrki koko ajan valumaan sylistäni lattialle.

 Nyt minulla on samanlainen tunne, että pikkusiskoni on taas laskettu käsivarsilleni.
"Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain", Paavali kehottaa.
Sairastuneen rinnalla jokaisella on paikka kuuntelijana ja rohkaisijana. Kannattelijana.

Tärkeä rooli on myös toimia rukoilijana. Me jotka luotamme siihen, että on olemassa taivaallinen Isä, joka välittää lapsistaan ja rakastaa heitä, voimme laskea taakkamme Hänen käsiinsä.
Voimme luottaa siihen, että Isämme rakastaa meitä enemmän, kuin itse koskaan pystymme edes ymmärtämään. Hän haluaa meille vain hyvää: sairauden sijasta terveyttä, kuoleman tilalle elämän.
Jeesus on itse kulkenut Voittajana sairauden ja kuoleman läpi. Tähän voittoon takerrumme ja uskomme siihen tässäkin sairaudessa.
Pyydän myös blogimme lukijoita huokaamaan ylöspäin rakkaan siskoni puolesta, että hän paranisi ja Jeesus itse tulisi tämän sairauden kautta kirkastetuksi! Kiitos jo etukäteen jokaisesta rukouksesta!