Rohkeat ja huolettomat

Kirjoittelin viime kesäkuussa terveisiä Valamosta, jossa olin Torsti Lehtisen kirjoittajakurssilla. Ortodoksisuus oli siellä tietysti koko ajan läsnä, vaikka se ei kurssimme pääasia ollutkaan.
Minulle jäi erityiseksi elämykseksi Valamon laaja ja mielenkiintoinen kirjasto, josta hain pinon kirjoja viikoksi huoneeseeni lainaan.
Eräs kirja jäi pyörimään voimakkaasti mielessäni. En kirjoittanut muistiin sen kirjoittajaa tai kuvittajaa, mutta kirjan voimakkaan sinisen ja punaisen väriset kuvat jäivät mieleni takalokeroon elämään. Ajattelin, että noinkin iloisesti voi tehdä pyhiä kuvia.

Toinen vastaavanlainen kokemus oli Pietarissa Suomi-Venäjä-talon kirjastossa. Etsin käsiini talon johtajan Elina Kahlan kirjan Tuli ja valo - kertomuksia pyhistä naisista. Kirja kertoo tutuista Raamatun naisista kuten Magdalan Mariasta, mutta myös nykyajan pyhistä esim. Maria Pariisilaisesta, joka menehtyi Hitlerin keskitysleirillä. Elina Kahla sanoo, että synneistä pahin on ylpeys, ja hän haluaa kirjansa seitsemällä naiskohtalolla nostaa esille nöyryyden, joka tulee esiin elämän käännekohdissa.  Näistä nykyajan pyhistä Elina on kirjoittanut väitöskirjansakin.

Erityisesti Irina Zatulovskajan akvarellikuvitus jäi mieleeni polttelemaan. Jokin tämän moskovalaisen nykytaitelijan konstailemattomissa kuvissa ja niiden vaatimattomissa hahmoissa jäi askarruttamaan. Ehkä ajatus siitä, että n.s. pyhät ihmiset ovat kuitenkin aivan tavallisia ihmisiä. Erona kuitenkin on heidän suhtautumisensa Jumalaan, he haluavat elää hänen mielensä mukaista elämää, kyselevät hänen tahtoaan ja viipyvät rukouksessa hänen edessään.

Näiden kahden sattumalta löytämäni kirjan kuvien pohjalta aloin itse tehdä sarjaa rukoilevista ihmistä. Kuvien henkilöitä ympäröivä valokehä kertookin rukouksen hengestä.
Olen nyt jo muutaman kerran julkaissut sivupalkissa näitä kuvia, niihin liittyviä raamatunlauseita ja pieniä huokauksia ylöspäin.

Nyt minulla on jo monta öljypastelliliiduilla syntynyttä kuvaa.
Allaoleva syntyi aivan erityislaatuisella  tavalla! Kun olin ahertanut näitä kuvia jo useita, niin lehtiöni oli muuttunut aivan tuhruiseksi. Irrotin seuraavan lehden ja käänsin sen ympäri, että saisin puhtaan puolen paperista käyttööni. Mutta mitä ihmettä! Paperin toisella puolella oli himmeänä, mutta kuitenkin selvänä kuva, jossa kaksi hahmoa oli kumartunut alaspäin tarkastelemaan pientä heinillä makaavaa lasta. Kuva oli niin tarkka, että saatoin erottaa kädet sormineen. Vaikka kuinka yritin vertailla salaperäistä kuvaa jo piirtämiini, en pystynyt ymmärtämään, mistä kuva oli siihen painautunut. Otin liidut esille ja aloin varovaisesti vahvistaa kuvaa. Käytin täsmälleen samoja värejä ja niiden sävyjä, kuin itsekseen ilmestyneessä kuvassakin oli.
Kun tarkastelin sitten esiinnoussutta näkymää, huomasin, että olin yllättäen joutunut seimen äärelle.
Minut oli johdatettu Kristuksen syntymään, pyhyyden ytimeen.
Tunsin itseni häkeltyneeksi, olin syvästi kosketettu.  

Rohkeat ja huolettomat 6

Vähältä piti!

Päiväkirjasta viikolla 45 Pietarissa

Lilanvärinen iltahämärä levittäytyy ikkunastamme Pietarin kattojen yli. Vastapäisen talon seinällä kimaltelee  Venäjän kullattu kaksipäinen kotka. Viereisessä Pyhän Marian kirkossa on iltatilaisuus,  sen ikkunoista tulvii valoa Suomi-talon sisäpihalle. Päivä on selvitty onnellisesti iltaan ja istumme juomassa kupillisen iltakahvia.

Mutta vähältä piti, ettei kaikki olisi toisin!

Meillä oli tapaaminen Inkerinmaalla Innalassa paikallisen pastorin kanssa ennen lounasta. Emme tosin saaneet selville, milloin Venäjällä on lounasaika, mutta päätimme lähteä tapaamiseen mahdollisimman hyvissä ajoin. Aivan asuntomme lähellä sijaitsee Nevskin metroasema, nousisimme sieltä metroon. Suunnittelimme vaihtavamme linjaa Majakovskajalla, sitten ajaisimme punaista linjaa aivan sen päätepisteeseen asti. Siellä etsisimme marsrutkan, kätevän pikkubussin, joka ei noudata varsinaista aikataulua, vaan lähtee liikkeelle silloin, kun bussi on täynnä.

Suunnitelma oli hieno ja olimme harjoitelleet jo aikaisemmin metron käyttöä, kaiken piti olla kunnossa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Majakovskajalla, metron vaihdossa, hirmuisessa ruuhkassa jäin Salomesta jälkeen. Olin juuri astumassa ovesta, kun eteeni työntyi ulkoa nuori mies, joka tunkeutui sulkeutuvasta ovesta sisään ja työnsi minua taaemmaksi. Ovi painui vääjäämättömästi kiinni. Salome ojenteli epätoivoisena käsiään asemasillalla, ja minä tuijotin hölmistyneenä sisäpuolella: tämä ei voi olla totta! 

Metron ovien kanssa ei todellakaan ole leikkimistä, kuulutus varoittaa jokaikinen kerta liikkeelle lähdettäessä: - Astaroozna, dveeri zakrivajetsja! Metron ovia kukaan ei voisi avata kesken kaiken, siellä ihmispoloinen roikkuisi takinhihastaan vauhdissa ja viimassa oven välissä. Huh huh.

Niinpä tyydyin näyttämään Salomelle reipasta naamaa poiskiitävän metron ikkunasta. Hän siirtyi odottamaan minua vastakkaiselle puolelle, kietoi vain huivia tiukemmin hartioittensa ympärille.  Kävin sitten kääntymässä seuraavalla asemalla, ihmettelin vain kovasti mielessäni, miten tässä näin vanhanaikaisesti saattoi käydä.

Matkan mutkasta huolimatta saavuimme marsrutkalla tasan kello 12 tapaamiseen. Pastorimme tosin oli vielä kaalipellollaan korjaamassa kaalinpäitä, mutta saapui tunnin päästä housunpuntit savessa tapaamiseen. Tapaaminen oli siis kaikin puolin onnistunut.

Paluumatkalla jäimme Gastinyi Dvorissa metrosta, kun poikkesimme tavaratalossa ostamassa vesivärinappeja ja lehtiöitä. Sekin käynti oli vähällä jäädä väliin, sillä Salome esitti taitavaa balettia metron ulkorapuilla. Tälläinen oli hänen vaativa koreografiansa: hän ehti ottaa nopeassa tahdissa monta alaspäin vievää ristiaskelta jalkaterä sisäänpäin kääntyneenä. Huh huh vielä toisen kerran!

Enkelimme ovat saaneet olla täystyöllistettyinä, kun kaksi hupsua isoäitiä seikkailee Pietarissa. Todeksi on saatu elää sanat: "Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun palvelijasi ei torku." ja "Herra varjelee sinua kaikilla teilläsi."       

Enkeleitä Pietarin yllä

Terveisiä täältä Pietarin kattojen korkeudelta Suomi-talon räystään alla olevasta kattohuoneistosta. Täällä elelemme säitten kanssa sopusoinnussa. Lähes joka yö on satanut, ja peltikatto rummuttelee.
Eräänä aamuna kun heräsimme, ikkunan takana vilkkuivat miehen jalat. Tällä korkeudella tuli mieleen enkeli ja taivaan tikapuut, mutta tällä tyypillä oli  kyllä oranssin liivinsä selässä YIT:n tunnukset.

Eräänä päivänä kävelimme Eremitaasin läheisyydessä olevalle Palatsiaukiolle, joka on yksi Pietarin tunnetuimmista turistikohteista.
On ihmeellistä, että se on selvinnyt entisellään, seisoo paikallaan omalla painollaan. Ensimmäinen maailmansota ja vallankumous oikeastaan pelastivat aukion puistoksi muuttumiselta sotkemalla jo valmiit suunnitelmat. Palatsin aukiota hallitsee valtava enkelipatsas, se on Aleksanterin kolumni/pylväs, joka pystytettiin Venäjän Napoleonista saaman voiton kunniksi. Pylvään aiheen sanotaan symbolisoivan myös  hyvän voittoa pahasta: siinä käärme kiemurtelee enkelin jaloissa.

Pylväs pystytettiin vuonna 1834. Suomalaisille on erityisen mielenkiintoista se, että punagraniittinen monoliitti on Virolahdelta Pyterlahden kivilouhimosta. Tämä monoliitti, vain yhdestä kivestä tehty pylväs, on 50 metriä korkea ja sen läpimitta on yli kolme metriä. Sen kuljettaminen vaati aikoinaan isoja erityisjärjestelyitä. Tarvittiin kaksi höyrylaivaa vetämään pylvästä kuljettava erikoisalus Pietariin.

Tuntui hyvältä katsella tätä Pietarin keskustassa kohoavaa pylvästä, jonka huipussa enkeli kantoi ristiä. Vaikka enkeleiden rukoileminen ei olekaan Raamatun opin mukaista, niin mieleeni nousi huokaus siinä pylvään juurella niska kenossa ylöspäin kurkistellessani.  Huokaisin, että siunaa, sinä Pietarin enkeli, tätä valtavaa miljoonakaupunkia. Siunaa kaikkia näitä tämän kaupungin ihmisiä, jotka vellovat kaduilla ja ruuhkaisissa liikennevälineissä. Siunaa heitä, että täällä olisi kaikki hyvin.
Me vanhempi sukupolvi olemme tottuneet ajattelemaan, että kun meidän naapurissamme kaikki on kunnossa, niin rajan toisella puolen asiat sujuvat myös hyvin ja turvallisesti.
   
Näistä valtavista ihmismassoista saimme jonkinlaisen käsityksen, kun Gastinyi Dvorin metroasemalla lähdimme puskemaan vahingossa väärään suuntaan. Vastaamme vyöryi mustanaan miljoona ihmistä. Jouduimme välillä vetäytymään turvaan seinänviereen jonkinlaiseen ovisyvennykseen, ettemme olisi vallan litistyneet.

Retki Palatsiaukion enkeliä tervehtimään, sai aikaan, että aloimme nähdä "enkeleitä" vähän siellä sun täällä.

- Kas, vain tuota siipien vilahdusta iltataivaalla! Ja entä tuo peltikatollamme lepäilevä enkeli!

Ikkuna Pietariin

Kuva on Pietarin Suomi-talon studion keittonurkkauksen ikkunasta sisäpihan katoille. Se on otettu vuosi sitten marraskuussa 2012.

Olemme parhaillaan Salomen kanssa Pietarissa. Olemme saaneet viikoksi käyttöömme Suomen tietokirjailijoitten yksiön kuten viimekin vuonna. 

Tämä Pietarissa sijaitseva Suomi-talo on monella tavalla mielenkiintoinen paikka. Se on suomalaisen kulttuurin, tieteen ja elinkeinoelämän keskus ja Suomen ja Venäjän välisen kanssakäymisen kohtaamispaikka. 

Se sijaitsee aivan keskustan tuntumassa Bolshaja Konjushennaja kadulla (Suuri Tallikatu), joka on aivan Nevskin viereinen ja suuntainen katu. Suomi-talon alueella on pitkät suomalaiset perinteet. Se on samalla suljetulla sisäpihalla, jonka yhdellä syrjällä seisoo Pyhän Marian kirkko. 

Pyhän Marian kirkko on inkeriläisten luterilainen kirkko, jossa on vilkasta toimintaa. Se on hyväkuntoinen, sillä peruskorjaus on tehty vuonna 2002. Siellä pidetään jumalanpalveluksia sekä suomeksi että venäjäksi. Sen tiloissa kokoontuvat kuorot, erilaiset piirit, samalla sen tilat ovat myös muiden seurakuntien kokoontumispaikkana.

Kirkkokartano valmistui vuonna 1847. Jo samana vuonna siellä aloitti Pietarin suomalainen koulu toimintansa. Koulun ensimmäinen johtaja oli Uno Cygnaeus, joka hyödynsi myöhemmin kokemustaan, kun hän perusti Suomeen koululaitosta.

Suomi-talo on valtava rakennuskompleksi, jossa toimii koulun lisäksi Suomi-Pietari instituutti sekä  monien organisaatioiden, firmojen ja kaupunkien edustustot. 

Salomen ja minun tutustuminen Suomi-talon tiloihin viime vuonna oli  huvittava ja häkellyttävä. Meillä oli käytössämme avaimet, joilla pääsimme liikkumaan eri rakennuksissa. Jokaisessa ovessa oli kuitenkin oma niksinsä, miten se toimi. Meistä tuntui, että viikosta puolet kului siihen, että opettelimme kulkemaan ovissa. Jouduimme kulkemaan viiden erilaisen ovisysteemin kautta, että pääsimme omalle ovellemme!

Onneksi talon henkilökunta tarjosi apuaan auliisti kaikkiin ongelmiin: miten päästä talon sisäiseen verkkoon, miten lämmittää sauna, kuinka tilataan taksi. Olimme hyvässä hoidossa, vaikka receptionissa ei ymmärrettykään englantia, eikä kukaan vastaanottovirkailija osannut sanaakaan suomea.

Onneksi Salomella ja minulla on samanlainen tausta venäjän kielen suhteen, olemme kumpikin opiskelleet kieltä. Näimme vuosia sitten kumpikin omalla tahollamme niin vaikuttavia unia, ettei auttanut kuin mennä aikuislukioon ja ryhtyä opiskelemaan. 

Niinpä kirjoitimme aikanaan toisistamme tietämättä venäjästä ylioppilaaksi.

Kirjaprojektit kulkivat mukanamme Venäjällä vuosi sitten. Silloin työn alla olleet kirjat alkavat tulla   parhaillaan painosta ulos. Nyt on jo menossa uusia suunnitelmia. Niistä kirjoittelemme myöhemmin.

Studiomme (yksiömme!) ikkunasta levittäytyvästä maisemasta löytyvät Venäjän kaksipäinen kotka ja Marian kirkon vihreä kupoli. Asuntomme ovinumero on 511. Meistä se tuntuu hyvältä numerolta, sillä se tuo mieleen Piitulaisen ja Jäppisen virren Tie valmis on.

"Tie valmis on,

 voin löytää sen,

 keskellä kysymyksien.

 On koottu sirpaleenikin

 kämmeneen Herran pieninkin."

   

Saariston kauhukakarat.

Vävypoikani on innokas kalastaja. Aamu aamulta, kun sumu vielä tanssii veden yllä, hän jo kolistelee pikkumoottoria lähtökuntoon mennäkseen kokemaan saaren taa, aavan reunalle viritetyt verkkonsa. Nyt on kuitenkin heinäkuu, eikä kala siis liiku, eikä mene pyydyksiin - kuten sanonta kuuluu. Merivesi on liian lämmintä. Kuitenkin hän viime viikolla meni ja ihme tapahtui. Kalaa nousi, nousi illallakin ja seuraavana aamuna ja niin edelleen. Se oli ihmeiden ihme, kyllä kalamies sen tiesi.

Mutta jotta asetelma ei olisi liian idyllinen, täytyy kaikkeen liittyä vähän särmää. Meidän särmämme ovat nuorten merilokkien terroristilaumat. Ne käyvät kiljuen tervehtimässä jo verkoilla aamuista kalastajaamme, joka irrottelee kalojaan muuten tyynessä aamussa. Ne seuraavat venettä ja saalista  rantaan, alkavat uhkaavan hyökkäilynsä ja huutonsa, jos perkaaja on niiden mielestä liian hidas. Kun kiljuvassa laumassa saattaa olla kolmekinkymmentä yksilöä, on tätä näytelmää melko vaikea sietää.
Lintutieteilijäystävämme tiesi kertoa, että tällä tavalla nuoret, vielä pariutumattomat merilokit todella toimivat. Niiden voima on lauman suuruudessa. Kolmenkin ensimmäisen elinvuotensa ajan ne saattavat kuulua vain ja ainoastaan tällaiseen ryöstelevään 'jengiin'.

Muutama vuosikymmen sitten merilokkeja oli vain muutamia pareja, jotka pesivät saariston uloimmilla luodoilla. Nyt niiden määrä on valtaisasti lisääntynyt, niin saaristossa kuin kaatopaikoillakin. Monilla kaatopaikoilla niitä onkin jouduttu lopettamaan, jopa tuhansin yksilöin. Näin pyritään hillitsemään pesivän merilokkikannan kasvua, sillä merilokki on paha vesilintupoikueiden tuhoaja. Haahkan, sotkan, telkän ja pilkkasiiven poikueet ovat pahimmilta merilokkialueilta hävinneet kokonaan.

Jeesuksen eräs ensimmäisistä ihmeteoista liittyy kalastajiin. Jeesus oli juuri kutsunut neljä Galilean järven kalastajaa; Pietarin ja Andreaan, Jaakobin ja Johanneksen seuraamaan itseään - selittäen heille mikä tulisi olemaan heidän uusi tehtävänsä Jeesuksen joukoissa. Heistä tulisi 'ihmisten kalastajia'. Tapa, jolla Jeesus kutsunsa esitti on ollut tehokas, koska miehistä kerrotaan, että " he jättivät kohta veneen ja isänsä ja seurasivat häntä." (Matt 4: 22).

Jos vävyäni seuraavat nuoret merilokit niin muistamme, että Jeesusta seurasivat aina suuret ihmisjoukot. Nyt oli taas ollut niin suuri joukko ihmisiä rannalla, että Jeesus oli päättänyt nousta puhumaan veneestä. Äänihän kaikuu hyvin veden pintaa pitkin.
Kun oli aika lopettaa puhe, käski Jeesus kalastajaystäviään heittämään verkot apajille. Mutta nämäkin ammattikalastajat tiesivät, ettei kala nyt käy pyydyksiin. He todistivat sen Jeesukselle kertomalla, että he olivat kalastaneet koko yön.
 Nyt oli Jeesuksella näytön paikka. Kun kaiken tämän jälkeen kalaa nousi niin, että verkot repeilevät ja oli huudettava muita venekuntia apuun vastaanottamaan jättisaalista, niin se oli kyllä tehokkain mahdollinen saarna juuri kalastajille ( joita vuorostaan Jeesus 'kalasti' - seuraajikseen).
Kun veneet olivat jo uppoamaisillaan saaliista oli Pietarin aika puhua. Pietarin puhe oli lyhyt, mutta pitää sisällään kaiken: "Mene pois minun luotani Herra, sillä minä olen syntinen ihminen."

Jeesuksen vapauttava vastaus tämän valtavan tunnustuksen jälkeen kuuluu mielestäni myös minulle ja meille kaikille:

-----" Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä."