Aika ja vartijat

Kun olin 6-vuotias, aloin haaveilla kaappikellosta. Siinä oli mielestäni jotain juhlallista ja salaperäistä. Vasta kymmenen kertaa vanhempana huusin itselleni huuto.netistä kaappikellon, joka olisi tarvinnut paljon kunnostamista. Mieheni ensin lupasikin, mutta sitten aika kului, ja korjaus jäi  vaiheeseen. Kellosta tulikin pelkkä kaappi!
Nyt olen itselleni yllätykseksi alkanut pitää seisovasta kellosta. Olen asettanut sen ainoan viisarin lähestymään 12:ta. Näin kellotauluun syntyy draamaa ja jännitettä.
Muistan 1950-luvulta Ensio Lehtosen kirjan, Ajan kello (kust. Kuva ja Sana), jossa pohdittiin, mitä maailman aikaa elämme Raamatun mukaan. Vanhoja profetioita rinnastettiin aikakauden suuriin linjoihin ja tapahtumiin.

Syyskuussa tiedotusvälineissä on kerrattu 15 vuoden takaista kaksoistorneihin kohdistunutta terrori-iskua. Jo vuosia monet politiikan asiantuntijat ovat sanoneet, ettei maailma ole ollut enää sama iskun jälkeen: ajan kello on nytkähtänyt piirun verran eteenpäin.
Kuluneella viikolla kuuntelin TV:stä keskustelua, jossa puhuttiin turvattomuuden lisäntymisestä Euroopassa. Nykyään yhä useampi matkailija liikkuu valppaana lentokentillä, ruuhkissa ja suurissa tapahtumissa. Enää ei voi olla täysin varma ja levollinen siitä, ettei mitään yllättävää tapahtuisi.

Oman maamme turvallisuustilanne on ruvennut puhuttamaan myös uudella tavalla. Itärajamme takana on suuria joukkoja, ja muutamia päiviä sitten venäläinen sotilasasiantuntija muistutti siitä, että maamme asema muuttui väistämättä Venäjän silmissä, kun kirjoitimme 2014 Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen, joka määrittelee millaista yhteistyötä tehdään rauhan tai kriisin aikana.

Kaikki tällaiset levottomuutta herättävät uutiset ovat herättäneet ihmisiä rukoilemaan Suomen puolesta. TV7 on ollut järjestämässä yhteiskristillisiä rukousviikkoja. Siinä Suomi on jaettu maakunnittain viikkoihin niin, että koko vuoden ajan on jokin maakunnista erityisesti täyttämässä maata rukouksella.
Oman maakuntani, Keski-Suomen, rukousviikko on kohta loppumassa, mutta aivan vuoden lopulla on täällä vielä yksi vuoro jäljellä.

Piirsin näkyväksi mielikuvani Suomea puolustavasta enkeleistä. Kun näytin luonnoslehtiötä Raku-ystävälleni, hän sanoi, että heidän siipensä ovat kovin pienet puolustustehtävään. Niin, ja muutenkin he näyttävät kovin inhimillisiltä. Sanotaan kuitenkin, että pieninkin enkeli on vahvempi kuin legioona paholaisia. Jatketaan siis rukousta ja pyydetään enkelirintamaa maamme turvaksi.

Lapsia ja enkeleitä

Viime viikonvaihteessa tapasin nuorinta lastenlastani, 3-vuotiasta pikku-A:ta.
Istuimme kahvipöydässä, kun tyttö väänsi jalkansa toisen jalan polvelle ja alkoi nuuskia keskittyneenä jalkapohjaansa: - Tuoksuu juoksulta! pikku-A ilmoitti.

Kuten kaikki vanhemmat ja isovanhemmat tietävät, elämä lasten ja lastenlasten lähellä on eräänlaista kiikkulautaa, se on kiikkumista hauskojen onnenhetkien ja painavien huolien välillä. Välillä kaikki tuntuu kevyeltä, iloiselta ja aurinkoiselta, kaikki vain naurattaa ja hyvä mieli hyrisee. Kuitenkin lasta vaivaava pienikin sairaus voi yön hetkinä saada isovanhemman mielessä valtavat mittasuhteet. Lapsen yksinäisyys ja kiusaaminen repii omaa sydäntä. Oppimisvaikeudet kohoavat vuoriksi, ja muuttuneet perheolosuhteet saavat arvelemaan tulevaisuutta. Kuitenkaan arjessa isovanhemmat eivät voi kovinkaan paljoa puuttua lapsen ja perheen asioihin. Monesti tuntee olevansa vain laastarilappujen liimailija.

Sunnuntain evankeliumiteksti Matt.18:1-6, 10 kertoo siitä, kuinka Jeesus antoi lapselle suuren arvon. Kun opetuslapset kyselivät häneltä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa, niin Jeesus asetti heidän keskelleen kuin malliksi lapsen.
Hän sanoi tiukasti: - Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Hän viittasi myös lapsen asemaan perheessä ja yhteiskunnassa: - Se joka nöyrtyy tämä lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.
Jeesus otti esiin vielä kaksi näkökulmaa lapsen arvosta: jos joku ottaa luokseen lapsen Jeesuksen nimessä, hän ottaakin itse Herran. Ja jos joku johdattaa lapsen väärille teille, olisi parempi, että hän itse häviäisi myllynkivi kaulassaan meren syvyyksiin.
Jeesus kieltää lapsen väheksymisen kokonaan, sillä enkeleiden kautta lapsilla on suora linkki taivaaseen: heidän enkelinsä saavat katsella taivaassa Jumalan kasvoja. Tämä yhteys toimii kaiken lisäksi reaaliajassa, sillä lasten enkelit näkevät Jumalan koko ajan.

Nämä Jeesuksen sanat rohkaisevat kovasti myös mummin sydäntä. Jos lapsella on näin vahvat puolustajat, ei mumminkaan tarvitse valvoa öitään ja hätäillä. Hänen näkökulmansa muuttuu, ja hänen rukouksensa muuttuvat suorastaan kiitokseksi!

Lopuksi tapaus, jonka toimittaja kertoi koulutoverinsa elämästä Radio Deissä. Tämä  koulupoika asui äitinsä kanssa kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Pojalla oli paha tapa leikkiä parvekkeen kaiteella, vaikka häntä oli siitä kovasti kielletty. Eräänä päivänä poika oli taas siellä leikkimässä ja hän luiskahti alas. Äiti näki ikkunasta pojan putoavan ja juoksi kauhuissaan rappuja alas. Hän oli varma, että poika oli kuollut tai vammautunut pudotessaan asvaltille. Yllätykseksi poika tuli kuitenkin jo alaovella vastaan aivan terveenä. Äiti oli ihmeissään - miten oli mahdollista, ettei pojassa ollut naarmuakaan?
- Enkeli otti minut taskuun! poika sanoi.

Taskuun!? Enkeleillä voi siis olla taskujakin!

Kuva: Magdaleenan akvarelli, maalattu Pietarissa marraskuussa 2013

    

Enkeleitä Pietarin yllä

Terveisiä täältä Pietarin kattojen korkeudelta Suomi-talon räystään alla olevasta kattohuoneistosta. Täällä elelemme säitten kanssa sopusoinnussa. Lähes joka yö on satanut, ja peltikatto rummuttelee.
Eräänä aamuna kun heräsimme, ikkunan takana vilkkuivat miehen jalat. Tällä korkeudella tuli mieleen enkeli ja taivaan tikapuut, mutta tällä tyypillä oli  kyllä oranssin liivinsä selässä YIT:n tunnukset.

Eräänä päivänä kävelimme Eremitaasin läheisyydessä olevalle Palatsiaukiolle, joka on yksi Pietarin tunnetuimmista turistikohteista.
On ihmeellistä, että se on selvinnyt entisellään, seisoo paikallaan omalla painollaan. Ensimmäinen maailmansota ja vallankumous oikeastaan pelastivat aukion puistoksi muuttumiselta sotkemalla jo valmiit suunnitelmat. Palatsin aukiota hallitsee valtava enkelipatsas, se on Aleksanterin kolumni/pylväs, joka pystytettiin Venäjän Napoleonista saaman voiton kunniksi. Pylvään aiheen sanotaan symbolisoivan myös  hyvän voittoa pahasta: siinä käärme kiemurtelee enkelin jaloissa.

Pylväs pystytettiin vuonna 1834. Suomalaisille on erityisen mielenkiintoista se, että punagraniittinen monoliitti on Virolahdelta Pyterlahden kivilouhimosta. Tämä monoliitti, vain yhdestä kivestä tehty pylväs, on 50 metriä korkea ja sen läpimitta on yli kolme metriä. Sen kuljettaminen vaati aikoinaan isoja erityisjärjestelyitä. Tarvittiin kaksi höyrylaivaa vetämään pylvästä kuljettava erikoisalus Pietariin.

Tuntui hyvältä katsella tätä Pietarin keskustassa kohoavaa pylvästä, jonka huipussa enkeli kantoi ristiä. Vaikka enkeleiden rukoileminen ei olekaan Raamatun opin mukaista, niin mieleeni nousi huokaus siinä pylvään juurella niska kenossa ylöspäin kurkistellessani.  Huokaisin, että siunaa, sinä Pietarin enkeli, tätä valtavaa miljoonakaupunkia. Siunaa kaikkia näitä tämän kaupungin ihmisiä, jotka vellovat kaduilla ja ruuhkaisissa liikennevälineissä. Siunaa heitä, että täällä olisi kaikki hyvin.
Me vanhempi sukupolvi olemme tottuneet ajattelemaan, että kun meidän naapurissamme kaikki on kunnossa, niin rajan toisella puolen asiat sujuvat myös hyvin ja turvallisesti.
   
Näistä valtavista ihmismassoista saimme jonkinlaisen käsityksen, kun Gastinyi Dvorin metroasemalla lähdimme puskemaan vahingossa väärään suuntaan. Vastaamme vyöryi mustanaan miljoona ihmistä. Jouduimme välillä vetäytymään turvaan seinänviereen jonkinlaiseen ovisyvennykseen, ettemme olisi vallan litistyneet.

Retki Palatsiaukion enkeliä tervehtimään, sai aikaan, että aloimme nähdä "enkeleitä" vähän siellä sun täällä.

- Kas, vain tuota siipien vilahdusta iltataivaalla! Ja entä tuo peltikatollamme lepäilevä enkeli!