Lentää, lentää

Muistan työajalta erään tokaluokan, jonka kanssa meille syntyi mukava tapa. En muista, mistä se sai alkunsa, mutta hyvin usein käsityötunneilla, kun menossa oli jokin työvaihe, jossa tehtiin vain jotain rutiininomaisesti eteenpäin, eikä kukaan tarvinnut kummemmin apua, niin alettiin jutella. Suosikkiaiheemme oli: missä kukin on hyvä.

Yleensä lapset halusivat kuulla oman erityislaatuisuutensa opettajalta, mutta toiset oppilaat osallistuivat myös innokkaasti sen kertomiseen. Huomattiin, että joku on erityisen hyvä päässälaskussa, toinen taas kirjoittamaan hauskoja tarinoita, kolmas juoksukisoissa vikkeläjalkainen. Eräs tyttö toi luokkaan syksyisin ja keväällä kauniita kukka-asetelmia, niitä ihailtiin.
Vaikka olimme käyneet tätä keskustelua jo useammalla tunnilla, niin lapset pyysivät uudelleen: - Puhutaan taas siitä, missä kukin on hyvä!

Huomionarvoista oli se, että puhuttiin tarkasti, ei sanottu ylimalkaisesti, että joku on reipas poika/tyttö. Kaiveltiin todella esiin se, mikä asia oli kenessäkin ainutlaatuista. Ja voi niitä iloisia, hieman ujostelevia hymyjä, kun sai kuulla tällaista!

Kaikki me kaipaamme rohkaisua. Rohkaisun tarve ei riipu iästä, yhtä hyvin sitä kaipaavat lapsi, nuori, työikäinen aikuinen ja jo pitkän elämän elänyt.

Kun rohkaistut rohkaisemaan, et menetä siinä itse mitään, vaan saat moninkertaisesti takaisin.
Olen kuullut monen suusta: - Kiitos, että silloin kun olin luokallasi / opetusharjoittelijanasi yliopistolta, kun sanoit minulle ...  Ja sitten kuulen sanoneeni jotain, minkä olen itse jo tyystin unohtanut, mutta rohkaisun sanat ovat olleet tälle ihmiselle osuvat ja vieneet häntä eteenpäin.
Rohkaiseminen on ihmisen auttamista.

Useinkaan rohkaiseminen ei ole kovin isoa ja kummallista. Se on toisen ihmisen ja hänen tarpeittensa huomaamista. Se on etsimisen, epävarmuuden ja heikkouden näkemistä, se on ihmisen näkemistä niin kuin Jumala hänet näkee.

Sananlaskut 15:4 Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta.

Sananlaskut 15: 30 Ystävällinen katse ilahduttaa mielen, iloinen uutinen virkistää ruumiin.

Silloin melkein lentää! 

Rohkaisemisesta

Eräs mummi keskusteli lastenlastensa kanssa.
- Tiedättekö, että olette maailman ihanimmat pojat?
- Juu, kyllä me tiedetään. Kaikki jotka meidät tuntee nekin tietää.

Tuntuu hyvältä ajatella tuota keskustelua, sillä poikien vastaus kertoo hyvästä itsetunnosta.
Tie hyvään itsetuntoon ei ole itsestään selvä, sillä se rakentuu päivä päivältä sen kasvua ruokkimalla.

Onnellinen on ihminen, joka saa kokea kokonaisvaltaista hyväksymistä, jolloin hän rohkenee kertomaan kipeistä ja vaikeistakin asioita. Silloin hän kokee voimistuvansa ja rohkaistuvansa.

Toisin käy, jos ihminen kohtaa jatkuvaa arvostelua, vaatimuksia, moittimista ja vähättelyä.
Ja jos hänen kaiken lisäksi tuomitaan kovin sanoin, siitä ei ole yleensä mitään apua. Hän ei halua ottaa sitä vastaan, vaan torjuu sen sulkemalla korvansa. Hän suorastaan taistelee syytöstä vastaan:
"Aina sinä olet sellainen!"

Olisiko mahdollista, että me, jotka itse olemme saaneet tutustua häneen, joka maan päällä eläessään oli täynnä armoa ja totuutta, yrittäisimme kohdata ihmisiä hänen tavallaan?
Kohtaisimme puolisomme, lapsemme, lastenlapsemme, sisaruksemme, ystävämme ja seurakuntamme jäsenet armon ja totuuden näkökulmasta?
Vaikka he eivät ole ollenkaan täydellisiä - niin kuin en itsekään ole täydellinen!

Joskus on sanottava hieman hankaliakin asioita. Jotta voi sellaisia tuoda esiin, pohjalta täytyy ensin löytyä välittäminen ja luottamus.
Jouduin kerran antamaan pikkupojille käyttäytymisohjeita, kun olimme menossa erääseen tilaisuuteen, etteivät olisi liian villejä. Silloin 6-vuotias vilpertti totesi: - Kyllä mummilassa kannattaa olla, kun täällä tulee viisaammaksi.

Jumalalta ei armo, rohkaisu ja rakkaus lopu.
Miksi me ihmiset haluamme vain omia kaiken hyvän ja tiputella sitä kuin pikkulusikalla toisille?

Kysyin mieheltäni, miksi hän ei sano, että rakastaa minua, hipaisee vain nenänpäätäni.
- Kyllähän sinä sen tiedät, hän sanoi.
- Mutta kun minä haluan kuulla sen yhä uudestaan. Rakkausakku pitää olla ladattu!
- Okei, okei, rakastetaan.

Joskus se on näin hakusessa.

Rohkaistu elämään

Tykkään kovasti joukkoliikenteestä ja istuin taas eräänä tavallisena, harmaana päivänä bussissa omissa ajatuksissani.
Silloin mieleeni pamahtivat sanat: SITÄ KUKKII JA KANTAA HEDELMÄÄ YHTÄ AIKAA.
En tiedä, oliko lause omasta päästäni vai mistä peräisin, mutta mielestäni se oli niin totta, että minun oli kaivettava kynä esille ja kirjoitettava se muistikirjaani.

Monet ajattelevat, että kun ikää on jo kertynyt, niin ei kannata aloittaa mitään uutta. On aika käpertyä sohvan nurkkaan katsomaan TV:stä lempisarjoja ja vaalia oman mukavuusalueen rajoja. Tuntuu että moni hyväkuntoinen ja terve ihminen rajaa elämäänsä, välttelee vaivalloisia asioita ja maksimoi vain omaan elämäänsä "herkkuja".

Ei kannata kuitenkaan heittää "kirvestä kaivoon" ja ryhtyä lepäilemään laakereilla. Vielä on paljon sellaista, missä voi olla mukana.

Jumalakin lupaa olla mukana elämässämme ja sen erilaisissa projekteissa. Hän sanoo Jes. 46:4
Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan.  Niin minä olen tehnyt, ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.

Monet Raamatun henkilöt aloittivat työnsä vanhempina. Mooses sai näyn kansansa vapauttamisesta 40-vuotiaana, mutta joutui paimentamaan lampaita vielä 40 vuotta. Siellä erämaan hiljaisuudessa häntä kasvatettiin, muokattiin ja valmisteltiin. Vasta 80-vuotiaana Jumala ilmestyi hänelle, ja Mooses lähetettiin suorittamaan elämäntehtäväänsä: pyytämään faaraota päästämän israelilaiset palvelemaan Jumalaansa.  

Vaikka et olisi vielä varttuneempaa sukupolvea, saatat ajatella, ettei sinulla ole nytkään voimia minkään uuden aloittamiseen, työ ja perhe lohkaisevat niin suuren osan elämästäsi, ettei aikaa tunnu jäävän mihinkään muuhun.

Joudumme taistelemaan oman riittämättömyytemme kanssa koko ikämme kuten Paavali. Emme tiedä, mikä Paavalin elämän "pistin" oli. Tiedämme vain sen, että kun olemme heikkoja, niin Jumala tulee vahvaksi. Paavali sai omaan kipuiluunsa vastauksen: - Minun armossani on sinulle kylliksi, sillä voimani tulee esiin heikkoudessa.

Jos pidät itseäsi heikkona, vanhana tai raihnaisena, älä jää paikoillesi lepäämään. Vedä kuten kuvan nainen kengät jalkoihisi ja katso ympärillesi, missä sinua tarvitaan.

Kerron tästä yhden esimerkin.
Kun olin Santorinilla, sain sinne lauantaiaamuna kuudelta Salomelta tekstiviestin:
REKKA PERILLÄ ROMANIASSA. VIISI SEURAAVAA LOOTAA PAKATTU.

Operaatio Possible joka oli alkanut elää Salomen päässä viime kevättalvella, oli päässyt yhteen välitavoitteeseensa. Suuri rekka oli perillä Romaniassa. Sen lasti odotti paikallisia käsipareja, jotka olivat valmiina kokoamaan Suomesta lähetetyistä käytetyistä, mutta hyväkuntoisista vauvanvaatteista äitiysavustuspakkauksia. Niitä tehtiin köyhistä köyhimmille äideille mm. 13-vuotiaille raiskatuille romanitytöille, joilla ei ole yhtään mitään.
Ja koko tuon rekkalastin takana oli yksi pikkuinen mummi, joka oli kotipaikkakunnallaan järjestänyt vauvanvaatekeräyksen, josta sitten ihmiset olivat innostuneet.
Kaiken takana siis yksi pikkuruinen mummi, jonka sydäntä äitien pohjaton köyhyys oli koskettanut!

Jos kone putoaa

Olen menossa Hengellisille syventymispäiville Helsinkiin Johanneksenkirkolle.
Pidän lauantaina 26.8. klo 11.30-13 seminaarin, jonka aihe on Isovanhemmat rohkaisijoina. 
Osoite on Helsingin Normaalilyseo Ratakatu 6. Tervetuloa mukaan!

Olen viime viikkoina pohtinut rohkaisemista eri näkökulmista. Lasten pelot ovat eri-ikäisinä kovin erilaisia. Pikkuvauvalle äidin lähteminen hetkeksi näköpiiristä on jo huolenaihe. Leikki-ikäisen pelot saattavat nousta mielikuvitusmaailmasta. Koululainen murehtii asioiden oppimista ja kaverijuttuja. Nuori ihminen saattaa pelätä ylioppilaskirjoituksia, pääsykokeista selviämista, suree seurusteluasioita ja pohtii tulevaisuuttaan. Perheeseen, kotiin ja terveydentilaan liittyvät huolet yhdistävät kaikenikäisiä. Kaikki tarvitsevat rohkaisua iästä riippumatta.

Jouduin tässä menneellä viikolla oikein rohkaisemisen peruskurssille.  Olin kahden lapsenlapsen ja heidän äitinsä mukana viikon matkalla, ja Paavalin sanat "Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä" (Hepr. 3:13) olivat kovassa käytössä. Joka päivä tarvittiin milloin mihinkin asiaan rohkaisua.
Tämmöisiä keskusteluja käytiin.

- Minua pelottaa, että lentokone putoaa. Oletko sinä, mummi, pudonnut lentokoneella?
- En ole, eivätkä koneet niin helpolla putoa. Kerran kun lensin Kreikkaan, salama iski lentokoneeseen, ja kone humpsahti, muttei se silloinkaan pudonnut. Sitäpaitsi enkelit kannattelevat meidän konetta siipien alta.
Lapsi roikkui mietteissään hetken käsipuolessani ja potki olematonta kiveä.
- Ai, jaa.

- Minua pelottaa, kun ensin tuli rannassa iso aalto, ja se painoi minut alas. Sitten tuli toinen painava aalto, enkä meinannut päästä ylös. Onneksi äiti ojensi minulle kätensä ja veti minut aallon alta pois. Nyt se aalto on minun päässäni. Onko sinulle, mummi, käynyt niin?
-Mustalla merellä seitsemäs aalto heitti minut kauas merelle takaisin. Silloin minua pelotti, etten pääse vedestä pois.
- Pääsitkö sinä?
- No, pääsinhän minä lopulta. Mutta rukoillaan se iso aalto sinun mielestäsi pois, niin saat hyvät unet.

- Minua pelottaa, kun me mennään sinne mamin luo illalla syömään, ja kaikki puhuu vierasta kieltä, enkä ymmärrä mitään.
- En minäkään kaikkea ymmärrä. Tiedätkö, että seurustelussa on paljon muutakin kuin sanat: kaikki ilmeet ja eleet. Hymyt, halit ja pusut. Mami on äidin "äiti" , ja mamilla on hyvät ajatukset meitä kohtaan.

- Minua pelottaa, että näen pahaa unta. Näin, että astuin ojaan, ja siitä aukeni rotko, johon putosin.
- Huh, se tuntui varmaan tosi pelottavalta. Mutta rukoillaan sinulle taas hyviä yöunia.

Yllättävän paljon huolia pienten päässä pyörikin! Ihmismieli on kuitenkin ollut samanlainen aina. Paavali kehotti tessalonikalaisia (1. Tess. 5:14): Rohkaiskaa arkoja.

Rohkaisijat ovat kuuntelijoita, jotka osaavat ottaa vastaan toisen surun ja ahdistuksen.
Vaikka he eivät sanoisi mitään viisasta, he osaavat kuunnella niin, että ahdistus ja hätä lievittyvät.
Terve järki ja elämänkokemus ovat kuuntelijalle hyvä pohja. Parhaimmat kuuntelijat tietävät kuitenkin, ettei valmiiden neuvojen tyrkyttämisestä ole kovinkaan paljon apua.
Tärkeintä on, että toisella on mahdollisuus puhua huolistaan.

Pelkkä puhuminen auttaa, kun toinen aidosti kuuntelee.

Uskon, että kaikilla on kokemusta siitä, kun on tullut kuulluksi. Olemme saaneet puhua huolistamme ja kokeneet helpotusta. Usein jo toisen keskittyminen ja rohkaiseva ilme tai ele auttaa.

Kuvat erään jerusalemilaisen hotellin eteisaulan seinältä. Hotellin nimi on valitettavasti unohtunut.

Taulu ja reunat

Toisten sanomiset jäävät mieleen kuin poltinmerkit. Mitä nuorempi on, sitä voimakkaampi jälki jää.
Niin hyvässä kuin pahassakin.

Mieheni ja minä rupesimme muistelemaan hetkiä, jolloin joku oli rohkaissut meitä.
- Ei minua kukaan ole koskaan rohkaissut, mieheni sanoi.
- Eikö? ihmettelin. - Vanhempasi sentään olivat pedagogeja.
- Rohkaista he eivät osanneet. Silloinkin kun onnistuin kuvaamataidon työssä ja kotona hehkutin, että minusta tulee taiteilija, taidanpa pyrkiä Ateneumiin, niin vanhemmat nauraa rätkättivät, että menetkös sinne taulun reunoista pölyjä pyyhkimään.
- Voi, sanoin.  - Muistan itse, kun kinusin uutta mekkoa 14 vuotiaana, niin äiti (joka oli melkoinen sanaseppo) runoili:"Vaikk´ei ole nätti norja, on hän silti muodin orja".
            Silloin elettiin semmoista aikaa. Olimme hetken ajatuksissamme.
- Kummisetäni Kalle on kyllä minua ja siskoani rohkaissut, muistin sitten. - Hän opetti meitä soittamaan pianoa, ja sanoi usein, että eläisinpä niin kauan, että näkisin, mitä teistä tulee.
- No, näkikö hän?
- Juu, näki alkuaskeleet. Sisko meni Sibelius akatemiaan ja itse pääsin soittotaitoni perusteella opettajakoulutukseen.

Ihmisen minäkuva muodostuu eri osa-alueista, jotka muuttuvat elämän eri aikoina.
Lapsen rohkaiseminen ja tukeminen on erityisen tärkeää lapsen kypsymisen kannalta. Hän kasvaa rohkaisusta vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.

Kielteinen minäkuva saa varaukselliseksi ihmissuhteissa. Se luo negatiivisia tuntemuksia ja pelkoja itsestä ja ympäristöstä. Valitettavasti se voi vaikuttaa epäedullisesti päätöksentekoon niin, että ihminen alisuorittaa tai tekee itseään vähätteleviä valintoja.

Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta, petollinen sana murtaa mielen.  Snl 15:4

Tärkeää on kehittää myötätuntoa myös itseään kohtaan ja nähdä itsensä Jumalan luomana ainutkertaisena olentona. Ei sovi edes sättiä itseään, sillä silloinhan samalla moittii Jumalan luomistyötä.

Jatketaan rohkeasti matkaa juuri sellaisina kuin olemme!

Oikeiden sanojen löytyminen

Sukulaismies istui hieman alakuloisena kahvipöydän ääressä. Hän oli aloittamassa talon rakennusprojektia  vaimonsa kanssa, joka pursui intoa. Sukulaiseni oli lähes kauhuissaan. Miten he saisivat entisen asunnon myytyä? Miten jaksaisi rakentaa, kun tontilla olevien rakennusten purkamisessa ja tontin raivaaamisessakin oli täysi työ? Karkaisiko hän ulkomaille, kun rakentaminen olisi tiukimmillaan?
Kuuntelin miehen aprikointia ja rupesin oikein urakalla häntä rohkaisemaan: entinen asunto menisi varmaan hyvin kaupaksi, kun se oli hyvällä paikalla, ja he saisivat siitä riittävän hyvän hinnan. Vaimon rakennusalalla oleva isä kyllä auttaisi, ja talohan tulisi "avaimet käteen". Hehkutin vielä: kaikki menee hyvin ja kyllä sinä jaksat. Ei ole mitään hätää, usko pois!
Mies räjähti nauramaan ja sanoi, että lopeta jo, ei tuommoisesta komentamisesta mitään apua ole.
Komentamisesta! Kauhistuin. Luulin rohkaisevani häntä, mutta tällä kertaa se menikin pieleen.

Rohkaisua tarvitsevat silloin tällöin kaikenikäiset: vauvasta vaariin.

Talutin menneellä viikolla 2-vuotiasta pikkutyttöä meidän pirttiin, joka on hyvin vanhanaikainen, hirsiseinäinen huone kummallisia tavaroita täynnä. Kun hän astui kynnyksen yli, tämä muuten reipas pieni tyttö peitti silmänsä kädellään, ettei hänen tarvinnut katsoa outoa paikkaa. Vasta sormien raosta hän vähitellen uskalsi ottaa vähän kerrassaan tilan haltuunsa.
Iän ja kokemuksen myötä rohkeutemme kasvaa, kun saamme myönteisiä kokemuksia ja rohkaisevaa palautetta.
Ja onko ihminen pohjimmiltaan rohkea vai arka?

Paavali kirjoittaa 2. Tim. 1:7 Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.

Mitä rohkeus sitten on? Raamattu puhuu fyysisestä ja henkisestä rohkeudesta. Monesti nämä kaksi asiaa yhdistyvät samassa henkilössä. Täytyy löytyä henkistä kanttia ja arviointikykyä, että pystyy käymään vaikeuksia ja vihollista kohti.
Kaiken rohkean tekemisen pohjalta heijastuu lisäksi rakkaus, joka antaa teoille syvemmän merkityksen.

Ehkä minun rohkaisevat sanani sukulaismiehelle olivat ylenpalttisia, joita hän ei kyennyt sillä hetkellä ottamaan vastaan, vaikka ne mielestäni perustuivatkin terveeseen järkeen ja harkintaan. Mutta perustuivatko ne hänen huoliensa todelliseen kuunteluun, vai oliko liian valmis peittämään ne vuolaalla puheellani?
En valitettavasti tullut rohkaisseeksi lankoani todellisella lohdutuksella: Jumalan näkökulmalla.
Jumala haluaa, että ihmisen elämä menee eteenpäin, yhdestä siunauksesta toiseen.
Olisi varmaan pitänyt sanoa, että taivaallinen Isä on kiinnostunut kaikesta arkisesta hyvinvoinnistamme. Varmasti talonrakentamisestakin.


Kuulin tällaiset sanat rohkaisemisesta:

Ulos pelkuruuden vankilasta! (Maalannut neiti A, 5 v)

Jos imartelet minua, en ehkä usko sinua.
Jos kritisoit minua, en ehkä pidä sinusta.
Jos sivuutat minut, en ehkä anna sinulle anteeksi,
mutta jos rohkaiset minua, en ikinä unohda sinua.