Näytetään tekstit, joissa on tunniste totuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste totuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. toukokuuta 2021

Läpinäkyvää

Meillä ei ole ollut aikoihin kasvihuonetta. Tänä toisena koronakevääna kun ajatukset ovat pyörineet kasvattamieni taimien ympärillä. niin kasvihuoneen hankinta rupesi kuitenkin kovasti houkuttamaan. Eipä muuta kuin tilaukseen! Enkä ollut ainoa innokas puutarhuri. Tavarantoimittaja kertoi, että hän oli viime päivinä kuljettanut kymmeniä viherhuoneita!  Toista päivää kului tätä palapeliä ihmetellessä ja kootessa, mutta nyt se on valmis, enää vain sisustamista vailla. 

Kun kuvasin tätä pihapiirimme uusinta rakennelmaa, niin mielessäni alkoi elää sana: läpinäkyvä. Mitä läpinäkyvä ihmisessä tarkoittaa? Ei ainakaan sitä, että ihminen lavertelisi kaikki intiimeimmät asiansa toisten reposteltaviksi. 

Läpinäkyvä ihminen on ennen kaikkea rehellinen. Hän sanoo ajatuksensa suoraan, peittelemättä, mutta hän ei kuitenkaan tee sitä tylysti ja epäkohteliaasti. Läpinäkyvän ihmisen teot ja sisäiset ajatukset  ovat keskenään samassa linjassa. Hän on ehjä ja kokonainen, eikä hän piilottele elämässään iljettäviä salaisuuksia. On ollut surullista kuulla hengellisessä työssä olevista ihmisistä, joiden elämästä on paljastunut hyvinkin ikäviä asioita ja väärinkäytöksiä. Siistin pinnan alta pulpahtelee  näkyviin piilotettu synti.

Muistan miten kaukaisella 60-luvulla, jolloin sisareni ja minä olimme vielä lapsia, siivoilimme maalaistalomme aittoja ja varastoja ja hävitimme muovipurkkeja ja shampoopulloja heittämällä ne kodin lähellä olevaan lampeen. Heitimme sinne jopa pattereita  ja akkuja, emme ymmärtäneet ollenkaan, että teimme nykytiedon perusteella ympäristörikoksia. Kauheaa kuitenkin oli, kun hävittämämme esineet alkoivat pulpahdella vuosien - vuosikymmenien - saatossa lammesta ylös. Siellä kelluivat kaikkien ihmeteltävinä pullot ja purnukat!

Jumala kutsuu meitä rehellisyyteen. Psalmin kirjoittaja sanoo: - Totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka. Ps.51:8. Jeesus puolestaan kehottaa puheissa jämäkkyyteen ja selkeyteen. - Olkoon teidän puheenne "kyllä" tai "ei". Mitä siihen lisätään on pahasta.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja rohkaisee lukijoitaan puhtauteen ja läpinäkyvyyteen. - Astukaamme esiin vilpittömin sydämin, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Hepr. 10:22

Tästä koko persoonan eheydestä - sisäisen ja ulkoisen yhteydestä - kaipauksesta, huokaavat rukoilijan sanat:

- Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista vahvaksi henki minun sisimmässäni. Ps. 51:12

 


 

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Rohkaisemisesta


Eräs mummi keskusteli lastenlastensa kanssa.
- Tiedättekö, että olette maailman ihanimmat pojat?
- Juu, kyllä me tiedetään. Kaikki jotka meidät tuntee nekin tietää.

Tuntuu hyvältä ajatella tuota keskustelua, sillä poikien vastaus kertoo hyvästä itsetunnosta.
Tie hyvään itsetuntoon ei ole itsestään selvä, sillä se rakentuu päivä päivältä sen kasvua ruokkimalla.

Onnellinen on ihminen, joka saa kokea kokonaisvaltaista hyväksymistä, jolloin hän rohkenee kertomaan kipeistä ja vaikeistakin asioita. Silloin hän kokee voimistuvansa ja rohkaistuvansa.

Toisin käy, jos ihminen kohtaa jatkuvaa arvostelua, vaatimuksia, moittimista ja vähättelyä.
Ja jos hänen kaiken lisäksi tuomitaan kovin sanoin, siitä ei ole yleensä mitään apua. Hän ei halua ottaa sitä vastaan, vaan torjuu sen sulkemalla korvansa. Hän suorastaan taistelee syytöstä vastaan:
"Aina sinä olet sellainen!"

Olisiko mahdollista, että me, jotka itse olemme saaneet tutustua häneen, joka maan päällä eläessään oli täynnä armoa ja totuutta, yrittäisimme kohdata ihmisiä hänen tavallaan?
Kohtaisimme puolisomme, lapsemme, lastenlapsemme, sisaruksemme, ystävämme ja seurakuntamme jäsenet armon ja totuuden näkökulmasta?
Vaikka he eivät ole ollenkaan täydellisiä - niin kuin en itsekään ole täydellinen!

Joskus on sanottava hieman hankaliakin asioita. Jotta voi sellaisia tuoda esiin, pohjalta täytyy ensin löytyä välittäminen ja luottamus.
Jouduin kerran antamaan pikkupojille käyttäytymisohjeita, kun olimme menossa erääseen tilaisuuteen, etteivät olisi liian villejä. Silloin 6-vuotias vilpertti totesi: - Kyllä mummilassa kannattaa olla, kun täällä tulee viisaammaksi.

Jumalalta ei armo, rohkaisu ja rakkaus lopu.
Miksi me ihmiset haluamme vain omia kaiken hyvän ja tiputella sitä kuin pikkulusikalla toisille?

Kysyin mieheltäni, miksi hän ei sano, että rakastaa minua, hipaisee vain nenänpäätäni.
- Kyllähän sinä sen tiedät, hän sanoi.
- Mutta kun minä haluan kuulla sen yhä uudestaan. Rakkausakku pitää olla ladattu!
- Okei, okei, rakastetaan.

Joskus se on näin hakusessa.