Rakennetaan tähän maja!

Puhuimme naistenpiirissä sellaisista hetkistä, joiden olisimme halunneet jatkuvan loputtomasti.
- Kun on lämmin kesäilta, ja aurinko yhä vain paistaa, joku sanoi. - Eikä tule ollenkaan pimeää.
- Kun syksyllä pensaista voi poimia marjoja kuin ainakin Edenin puutarhassa, toinen sanoi.
- Silloin kun olin nuori ja rakastunut, en halunnut sen koskaan loppuvan,  kolmas muisteli.
- Rippikoululeirillä oli ihanaa, kaksi viikkoa meni kuin siivillä, ja leiri olisi saanut jatkua loputtomiin, itse kerroin.
- Se oli paras hetki, kun sai kokea armon, ja kohdata Jeesuksen, joku vielä jatkoi ja häntä kuunnellessaan toiset aivan hiljenivät.

Ensi sunnuntain tekstissä (Luuk. 9: 28-36) kolme opetuslasta pääsee Jeesuksen seurassa vuorelle, jossa he näkevät Jeesuksen kasvojen kirkastuvan ja vaatteiden muuttuvan hohtavan valkoisiksi. Paikalle ilmestyvät Mooses ja Elia. Hetki on pyhä ja ainutlaatuinen. Innokas Pietari huudahtaa: - Rakennetaan tänne kolme majaa!
Hän haluaisi ihmeellisen hetken jatkuvan loputtomasti. Arkeen palaaminen kirkastusvuorelta tuntuu mahdottomalta. Mutta Pietari ei tiedä, mitä puhuu.

Kirkastusvuoren kaltaisia onnen, rauhan, tasapainon ja ilon hetkiä, joissa taivas aivan koskettaa maata, annetaan meille vain harvoin. Ne ovat lahjaa, ne kantavat elämän kiireessä ja vaivassa kauas eteenpäin. Kirkastusvuorihetkiä pidetään kuin kallisarvoisina hohtavia helmiä kämmenellä, niissä nähdään heijastus Jumalan valtakunnan kirkkaudesta ja lupaus tulevasta, joka odottaa edessäpäin.

Kirkastusvuorella ollut Pietari muistelee tapausta (2. Piet. 1: 17-18).  Hän sai, Jumalalta, Isältä, kunnian ja kirkkauden, kun hänelle kantautui Ylhäisimmän Kirkkauden ääni: "Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt". Tämän äänen me itse kuulimme, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.  

Berndt Godenhjelmin tulipalosta pelastunut alttaritaulu Kristuksen kirkastuminen Loviisan kirkossa

Taulu toimitettiin vanhaan kirkkoon 1842.

Kartta ja kompassi.

 Kuva: Intialainen Isaac P. - vappumarssilla Helsingissä v.2015

Paikkakunnallamme toimii aktiivisesti hengellinen järjestö nimeltään Team East Mission  = TEM. Tällä  Idän työn Missiolla on erityiset työkohteensa Pietarin ympäristössä, vähävaraisten- ja kehitysvammaisten lasten perheiden parissa, mutta myös Intiassa kaksikin avustuskohdetta: lastenkoti, sekä järjestö, joka tekee avutustyötä HIV-lasten keskuksessa.
Tämän keskuksen johtaja, Isaac P. Intiasta, vieraili luonamme huhti-toukokuussa ja pystyi mielenkiintoisella matkallaan kaukana Pohjolassa osallistumaan sattumalta myös kristittyjen vappumarsisiin Helsingissä.

Isaac kirjoitti raportin matkastaan TEM:min jäsenlehtiseen ja tästä tarinasta haluan jakaa pienen palasen - kaukaa tulleen ulkolaisen silmin koettua suomalaista eksotiikkaa.

Isaac kertoo mm.näin:
"Pääsin eräänä päivänä suomalaiseen metsään suunnistamaan. Meille annettiin kartta ja kompassi ja sitten piti löytää metsästä niiden avulla kymmenen rastia. Välillä.piti kulkea läpi tiheän metsän, oli kiviä ja kantoja. Vasta toisen rastin löytymisen jälkeen aloin pikkuhiljaa ymmärtää pelin ideaa. Lopulta pääsimme maaliin, vaellettuamme 1h 8 min ties missä pusikoissa.

Suunnistus muistutti minua siitä, miten löytää Jumalan tahto ja suunta elämässämme. Meille on annettu Jumalan sana kartaksi ja Pyhä Henki kompassiksi näyttämään tietä. Jos pidämme kiinni näistä molemmista, emme kadota oikeaa suuntaa emmekä polkua".

Minä totesin hänen kertomuksensa päätteeksi, että --- aamen. Elämämme matkalla joudumme totisesti välillä pimeisiin korpiin, on kantoja, kiviä ja soita ja oikean tien näyttäjä on ihana apu, jos polkua ei näy. 

Myös Jumala lepäsi

Olen koko alkukesän kirjoitellut erilaisista puuhistani täällä maalla. Välillä on jopa tuntunut, että elämäni on ollut aamusta iltaan rientämistä työstä toiseen.

Nyt onkin aika puhua levosta ja sen perusteista. Raamattu antaa siihen selvät ohjeet.  Kolmas käsky Raamatussa kuuluu kokonaisuudessaan näin: Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi, eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on. Siksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. " Moos. 20:8-11

Luther otti katekismukseensa tästä käskystä vain ensimmäisen lauseen: Muista pyhittää lepopäivä. Hän sanoi, että lepopäivänä on sallittua vain sellainen työ, jonka lähimmäisenrakkaus tai välttämätön tarve vaatii.
Katekismus 1999 vuodelta  on lyhentänyt käskyn muotoon: Pyhitä lepopäivä. Luther korosti erityisesti Jumala-suhteen hoitamista pyhäpäivänä. Keskeistä oli Sanan kuuleminen. Nykyään rinnalle voi nostaa myös sen lukemisen ja tutkimisen, kun lukutaito ja kirjat ovat Lutherin päivien jälkeen tulleet kaikkien ulottuville.

Myös Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Voi sanoa, että Jumala loi silloin levon.
Ahertaessaan jatkuvasti ihminen voi saada paljon aikaan, mutta kestävä, pitkään jatkuva luovuus on mahdollinen vain silloin, jos lepopäivästä pidetään kiinni.

Mukavia lepohetkiä lukoijoillemme vaikkapa riippumatossa joutilaana loikoillen ja välillä mansikoita napsien ja nautiskellen!
(Kuvat Martta Wendelin)

Suuri pieni ihme.

Magdaleenan kuusenistutuksesta oli helppo hypätä siihen pieneen suloiseen tarinaan, joka kuvan kera saapui muutama viikko sitten sähköpostiini. Tämä luonnon järjestämä näytelmä tapahtui ystäväperheellemme keväällä, kun he saapuivat saaristomökilleen. Pikkulintu oli onnistunut rakentamaan pesänsä heidän ulko-ovensa kranssiin. Pesässä oli tosin yksi ainoa muna - mutta olipa kuitenkin. Kukaan ei hennonut hävittää pesää, vaan kolmilapsinen perhe päätti kulkea ovesta niin varoen, ettei pesintä häiriintyisi.

Sydän täynnä jännitystä odotettiin, hylkäisikö emo pesänsä. Eipä hylännyt - vaan nuoren perheen ihmetykseksi munasta kuoriutui pieni höyhenetön lintuvauva nukkumaan kaikessa rauhassa päiväuniaan. Perhe jatkoi kulkuaan ovesta sisään ja ulos eikä emo hylännyt poikastaan. Me tuttavat saimme pesässä uinuvasta rääpäleestä tämän valokuvan.

Minulle tämä pikkuruinen, suloinen tarina alkoi soida lapsuuteni laulun sanoin:
 " Turvattu oon, suojattu oon, siunaavat siivet mun peittää.  Huoleti vaan, mun sieluni saa, huolensa Herralle heittää." 

Kirjoitin tämän blogitekstin sunnuntaina 5.7.2015.Silloin olivat Kreikan vaalit ja Suomessa Etyj 40v. - kokous, johon kaikki eivät päässeet tulemaan. Symbolisesti lintutarinani voisi siis ajatella  näinkin:
- Ovi on hankala paikka nukkua. Ovesta voi kuka vaan tulla kovalla rytinällä ulos, mutta ovea voi myös paukuttaa ulkoapäin, jos joku niin tahtoo.

Muistetaan siis siunata - erityisesti nyt -  myös Suomea.  "Siunaavat siivet meidät peittäköön".

Nämä siunatut kuuset

Lähes joka kesä täällä metsätilalla istutetaan puuntaimia. Menneellä viikolla lähdimme valmiiksi laikutetulle hakkuuaukolle istutusputkien ja - vakkojen kanssa. Siellä metsänreunassa odotti korkea kasa pahvilaatikoita, joista jokaisessa oli satakunta kuusentainta. Yhteensä taimia oli kolmisentuhatta. Määrä tuntui kovin pieneltä, olimmehan muutama vuosi sitten istuttaneet samalla joukolla 15 000.

On aina kovin jännittävää, miten pienet kuusentaimet pääsevät kasvunsa alkuun. Niin monet vaikeudet saattavat tuhota lupaavan alun. Joskus kun katselemme jo metrisiksi selvinneitä pikkukuusia, mieheni ihmettelee, että miten on mahdollista, että juuri nämä kuusentaimet ovat selvinneet. Samalla seudulla hirvet ovat saattaneet katkoa latvat, myyrät ovat nakertaneet juuret poikki, kevään pakkanen on puraissut vuosikasvun tai helle on polttanut taimet karrelle.

Miksi sitten nämä pienet puut sitten ovat onnistuneet elämänsä alussa, ja nyt kasvavat ja kukoistavat?
- Etkö muista, vastaan mieheni ihmettelyyn. - Nämä kaikkihan ovat olleet siunattuja taimia. Jokainen joka on maahan istutettu, on saanut oikein yksilöllisen siunauksen.

Kannattaa elää rohkeasti siunauksen voimaan luottaen kaikilla elämän alueilla: töissä, harrastuksissa ja ihmisten kohtaamisissa. Siunaamista ei kannata väheksyä - eikä varsinkaan sitä, että kannamme läheisiä ja kaukaisempiakin ihmisiä Isän eteen ja pyydämme heille siunausta.
Silloin he onnistuvat suunnitelmissaan ja tehtävissään,  he saavat elää turvassa ja terveinä ja lähtevät kutsun saatuaan  kulkemaan taivastietä. Kaiken tämän hyvän takaa saattaa löytyä joku, joka rukoilee heidän puolestaan ja siunaa heitä.
Sillä siunaus todella toimii - jopa kuusentaimillekin!

Ensimmäinen rakkaus?

Kiitos Magdaleena sinulle sekä perkaamattomista  että peratuista sipuliriveistä.Tässä kuva omasta ruohonleikkuukoneestani sekä perunamaastamme. Isäni osti tämän tontin 50 vuotta sitten.kalastajalta, jonka vaimo viljeli peltoa talvisodan aikaan, ettei heidän lapsiltaan olisi loppunut saarella pottu.

Voi voi. Ja minä se vaan mietin 'isoja', vaikkapa  että mitä tarkoittaa korea teologinen termi 'ensimmäinen rakkaus'. Tarkoittaako se sitä,
että muistamme asettaa Jeesuksen kaikkein korkeimmalle elämässämme, vaiko myös sitä,
että suostumme Hänen tahtonsa mukaisiin tekoihin?
 Tässä kohden jouduin kyllä toteamaan, että näitä pohtiessani olisin voinut samalla harventaa sipulipenkkiä tai mullittaa perunoita - ja ikävä kyllä muistin myös sen, että Herramme asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata.

Mitä ovat nämä Hänen tahtonsa mukaiset teot? Onko muitakin kuin viljellä maata?
Niitä löytyykin pitkä liuta Matteuksen evankeliumista (Matt.25: 41-45).
" Sitten hän sanoo: ... Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa... juotavaa... ette ottaneet minua luoksenne... ette vaatettaneet minua...olin sairaana ja vankilassa, ette käyneet minua katsomassa... Kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle."

Tapasin keväällä erään naisen, josta (kiusallisesti) tiesin, että tunsin hänet kyllä, mutten muistanut mistä. Asia ratkesi onneksi kysymättäkin, kun hän alkoi kertoa eräästä silloisen ryhmäni (King's Kids) tytöstä, tyttärestään Sarasta, joka oli jatkanut koulunsa jälkeen opintojaan kansaivälisessä raamattukoulussa jossakin päin Kauko-Itää. Sieltä Sara oli löytyänyt myös aviopuolison, jonka kanssa oli siirtynyt lähetyskentälle NEPALIIN.
Kuulin tästä kaikesta juuri silloin kun Nepalin maanjäristys oli vuorokauden vanha ja uutta järistystä odotettiin pääkaupungin kaduilla - ulkosalla. Äidin kertoman mukaan siellä istui myös Sara, raskaana, kolmivuotias poikansa kainalossaan. Hän odotti kriisilentoa Suomeen, pois tuhoutuneelta työmaaltaan.
Nepalin kriisistä tuli minulle näillä tiedoilla kuin tuttava ja juuri minulle räätälöity avustuskohde.
Kohteen valinta ei tietenkään sinänsä ole se oleellisin juttu vaan se, että ylipäätään muistamme itse kukin mennä ja tehdä - siis ettemme turru maailman hädälle.
Maailmammehan on kaiken aikaa täpötäynnä " yksiä  näistä vähimmistä".

Puutarhuri tuulettaa

Jo ennen juhannusta suvun naiset tuulettivat innoissaan facebookissa: - Kasvimaat on hoidettu! Kyllä nyt kelpaa!
Luin kateellisena viestejä, kun tiesin, että itse pääsen harventamaan porkkanapenkkiä vasta kuluneella viikolla. Niinpä rikkaruohot ja tiiviinä tuppaina kasvavat taimet saivat rehottaa vieri vieressä omia aikojaan kaikessa rauhassa.

Jeesus kertoo Matt. 13:24-30, 36-43, maanviljelijästä, jonka vehnäpelloilla ilkeä ihminen hiiviskeli ja kylvi vehnän sekaan lustetta. Luste on meille melko vieras sana. Tutumpi samantapainen ikävä rikkakasvi täällä on kaurapelloissa kasvava hukkakaura, joka myös kasvaa  ensin huomaamattomana viljan seassa, kunnes loppukesällä kirii muuta viljaa korkeammaksi. Silloin se on helppo tunnistaa ja kitkeä pois.
            Miehen palvelijat ihmettelivät, oliko isäntä tosiaan kylvänyt peltoon tällaista kasvia, joka aiheutti jopa huonovointisuutta ja pyörrytystä, he olivat valmiit kitkemään lusteen pois. Isäntä ei kuitenkaan antanut, sillä lusteen juuret olivat kietoutuneet vehnän kanssa yhteen. Vehnäkin olisi noussut saman tien ylös. Vasta sadonkorjuun aikaan lusteen saattoi nyhtää pois ja hävittää polttamalla.

Maailma on kuin pelto, missä vehnä ja luste, kaura ja hukkakaura, porkkanantaimet ja rikkaruohot saavat rinnakkain rehottaa. Jumala on isäntä, joka ei hätäile sadon takia, vaan antaa kaikelle kasvulle runsaasti aikaa. Jumalan kylvämästä hyvästä siemenestä alkunsa saaneet kasvit voivat välillä joutua ahtaalle pahan lähettämien rikkakasvien suoranaisessa puristuksessa. Kuitenkin sadon valmistuessa  oikeus tapahtuu: toivotut kasvit saavat oman tilansa ja hoivan Puutarhurin huolehtivien silmien alla.

Miten se olikaan: Jumala antaa aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin hyvillekin. Se on armoa se!      

P.S. Nyt täälläkin puutarhuri tuulettaa!

Tingelstiina ja Tangelstiina

Höperö akvarellini on maalattu kolme vuotta sitten Eilatissa. Tässä pienessä paahteisessa kaupungissa ei näkynyt missään milloinkaan minkäänlaisia graffitteja tai sotku-sellaisia, mutta silloin tällöin törmäsimme jonkinlaiseen pieneen sähkökaappiin kadun varrella, jonka metallisiin oviin oli maalattu jokin humoristinen kuva. Otimme niistä kuvia ja maalasimme ne illalla huoneessamme. Tämän kuvan nimeksi laitoin Marjatta Kurenniemen *Anneli ja Onneli*- kirjasarjassa esiintyvän hassun tätiparin mukaan - Tingelstiina ja Tangelstiina.

Tapasin 'tällaiset tytöt' eilen paikallisessa hoitokodissa. Siellä käynti oli jälleen kerran minulle kuin paraskin yliopistoluento. Molemmat sinne muuttaneet 'tyttöystäväni' sairastavat ALS:ia - sen kilttiä versiota. Nämä kaksi hienoa naista ---75-vuotias ja kohta 90-vuotta täyttävä ystävättärensä --- ovat maailman iloisimpia, nauravaisia, viisautta latelevia - tämänhetkiseltä iältään arvioisin - noin 5-6-vuotiaita kukkasia - siis ilmiselvät Tingelsiina ja Tangelstiina. Kuvassa olevien tyttöjen ilme ei kylläkään vastaa sitä, minkä näin ystävävanhusteni kasvoilla. Näiden tyttöjen silmissähän on epäily ja ehkä pelkokin. Minun tyttöjeni silmissä oli lepo ja rakkaus.

Magdaleena kirjoitti edellisessä kynäaiheisessa blogijutussaan mm. näin:
" Ei kukaan ole niin pieni ja alimittainen, että Jumala lennättäisi hänet roskiin,
 vaan suuri Luoja näkee reppanassaankin aina uusia mahdollisuuksia."

Kukaan ei siis ole liian pieni, mutta ei myöskään liian vanha - olemaan Hänen 'kynänään', kertomassa mitä Hän on itse kullekin opettanut ja sanottavaksi antanut. Tämän allaolevan viisauden kuulin eilen näiltä tytöiltäni. He kertoivat onnesta hehkuen elämästään kuuden hengen solukodissaan seuraavasti: 

" Täällä me kaksi saamme olla - kuin taivaan odotushuoneessa. Täällä ovat kaikki meidän MAKSUMME  muuttuneet SAATAVIKSI.  Kiitos, kiitos, kiitos".

Loppukuvani on eilatilaisen hotellihuoneen kylpyhuoneeseen perustamastamme taidenäyttelystä

Se on osatulos kuuden viikon monimuotoisesta työ-lomastamme Punaisen meren rannalla.
Tingelstiina ja Tangelstiina eivät ole ilmeisesti vielä tässä vaiheessa syntyneet, koska heitä ei peilistä löydy.