Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jerusalem. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jerusalem. Näytä kaikki tekstit
perjantai 26. toukokuuta 2017
Harhaillaan
Kun kirjoittajaystäväni kuulivat, että olin suunnittelemassa Israelin matkaa vanhemmille rouvashenkilöille, he saivat hepulin. Kaikilla oli vielä liian tuoreessa muistissa se, kuinka onnistuin eksyttämään heidät toissa syksynä Laipan erämaahan. Ilta alkoi silloin jo pimentyä, puut varjostivat kapeita, kiemurtelevia polkuja, ja jylhät kalliot peittivät avarammat näkymät. Osuimme kaiken lisäksi hämärissä synkälle paikalle, joka oli toiminut vuonna 1918 teloituspaikkana. Puhelinkaan ei toiminut kuin korkeimmilla mäenharjoilla. Lopulta kuitenkin onnistuin saamaan katkeilevat yhteyden mieheeni, joka sitten karautti maasturilla paikalle kuin ainakin Prinssi Uljas.
- Jokos olet oppinut lukemaan karttaa? kaverini sydämettömästi irvailivat.
Raamatussa puhutaan paljon eksymisestä ja harhailemisesta. Ihmisiä verrataan kadonneeseen lammaslaumaan.
Hes. 34 luvun alussa kerrotaan siitä, minkälaisia ovat huonot paimenet.
"Te pidätte vain huolta itsestänne, vaikka paimenen tulisi huolehtia lampaistaan. Te juotte maidon, käytätte villan vaatteisiinne ja teurastatte lihavimmat lampaat, mutta ette pidähuolta laumastanne. Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita ettekä sitoneet murtunutta jalkaa.
Hes. 34:11 jakeesta eteenpäin Jumala puhuu kauniin sanoin, miten hän toimii kadonneiden ihmisten, mutta myös kokonaisen kansan kohdalla.
"Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.
Vehmailla niityillä minä niitä kaitsen, niiden laidun on Israelin korkeilla vuorilla. Siellä vihreillä kedoilla, ne saavat levätä, ne saavat käyskennellä Israelin vuorten rehevillä laidunmailla.
Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään - näin sanoo Herra Jumala.
Minä etsin eksyneen ja tuon takasin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa.
Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.
Kun näitä Hesekielin 34 luvun sanoja lueskelee, alkaa hyvän paimenen esimerkki painaa harteita.
Pitäisiköhän tosiaan ruveta opettelemaan kompassin käyttöä ja kartan lukua?
Tunnisteet:
Jerusalem,
Magdaleena,
matka,
paimen ja lampaat
sunnuntai 21. toukokuuta 2017
Jerusalemista kotiin - pientä jännitystä
Matkoilla voi törmätä monenlaisiin yllätyksiin. Muutoksia suunnitelmiin voi tulla vaikkapa kompuroimisen, vatsataudin tai taskuvarkaan takia. Joskus suuremmat kuviot sotkevat satunnaisen matkailijan suunnitelmia.
Olen muutaman kerran joutunut tilanteeseen, jolloin suurvaltion johtaja on järjestänyt samaan aikaan ja paikkaan matkansa kuin minun vähäpätöinen persoonani.
Näin tapahtui kerran Petroskoissa, kun Putinin vierailun takia kaupungin koko keskusta suljettiin, enkä päässyt omaan hotelliini. (Majoittautuiko sinne Putin itse? Ja ne znaju.)
Toisen kerran olin Riikassa yhtä aikaa, kun presidentti Bush saapui sinne. Kaupunki oli varpaillaan. Lentokentälle pääsemisessä oli omat vaikeutensa. Muistan ajaneemme kentälle poliisisattueessa.
Pahin muutos suunnitelmiin on kuitenkin ollut Lontoon terrori-isku, jolloin kaupungin liikenne pysähtyi, ja matkustajat kiskoivat kentälle päästäkseen vetolaukkujaan pitkin kaupunkia kilometritolkulla. Silloin saimme siskoni kanssa kyydin hampaattoman arabimiehen Ladalla. Auton etuovi tosin oli niin risa, että pitelin kahvasta kaksin käsin kiinni, ettei se lennähtäisi vauhdissa sepposen selälleen.
Nyt tänne Israeliin saapuu presidentti Donald Trump juuri samana päivänä, kun Salome ja minä olemme lähdössä Tel Avivista. Voi vain arvailla, minkälaisen hässäkän hänen saapumisensa liikenteessä ja turvatoimissa aiheuttaa. Päässä pyörii nyt kysymyksiä: selviämmekö ajoissa lentokentälle? Miten ehdimme koneeseen?
Tosin Trump tuo mukanaan omat systeeminsä. Kun Obama saapui muutama vuosi sitten Israeliin, hänen yksityiskoneensa ruumasta ajoi panssaroitu yksityisauto, jolla hän sitten liikkui turvamiehet mukanaan.
Psalmien kirjan yhtenä osiona ovat matkapsalmit, joita laulettiin pyhiinvaellusmatkoilla. Ne muistuttivat kulkijaa, ettei hän kulje omassa varassaan. Tunnetuin matkalauluista on Ps. 121.
Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?
Minä saan avun Herralta, häneltä,
joka on luonut taivaan ja maan.
Herra ei anna sinun jalkasi horjua,
väsymättä hän varjelee.
Ei hän väsy, ei hän nuku,
hän on Israelin turva.
Hän on suojaava varjo,
hän on vartijasi,
hän ei väisty viereltäsi.
Päivällä ei aurinko vahingoita sinua
eikä kuunvalo yöllä.
Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi.
Hän varjelee kaikki sinun askeleesi,
sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.
Tunnisteet:
Donald Trump,
Jerusalem,
Magdaleena,
matka,
yllätyksiä
maanantai 8. toukokuuta 2017
Suunnitelmia ja jättiläisiä
Sain jokin aikaa sitten ystävältäni Eevalta viestin, jossa oli
Ps. 137:5 sanat.
"Jerusalem, jos sinut unohdan,
kadotkoon käteni voima!
Tarttukoon kieleni kitalakeen,
ellen sinua muista,
ellen pidä ylimpänä ilonani
sinua, Jerusalem!"
Jäin miettimään viestin sanoja: olinko unohtanut Jerusalemin?
Olenhan toki ollut Israelissa, mutta melkein aina Eilatissa.
Kun tapasin Eevan, kiitin viestistä. Hän vastasi siihen, että hänelle oli tullut vahva tunne siitä, että hänen piti lähettää minulle tuo viesti.
Vähän tuon jälkeen olin raamattupiirissä, ja naiset alkoivat puhua siitä, kuinka mielellään he lähtisivät katselemaan pyhiä paikkoja Jerusalemiin, mutta matkat ovat kovin kalliita, heillä on huonot jalat ja lonkkavikoja, eivätkä he jaksa seistä auringossa pitkään kuuntelemassa hienoja selostuksia. Heille riittäisivät lyhyemmätkin puheet.
Aloin miettiä, miten edullisesti Jerusalemin matkan voisi järjestää, niin ettei hinta nousisi kohtuuttomaksi, ja miten löytäisi hyvät, muttei liian hintavat majoituspaikat. Rakas tuttu matkaopas meillä onkin jo Israelissa, joka ymmärtäisi lyhyiden esittelyjen tarpeen. Tärkeintähän olisi katsella ja nuuhkia Jerusalemin tunnelmaa. Viipyä ja mietiskellä.
Nyt Salome ja minä olemme lähdössä tekemään tätä tutkimustyötä - miten tutustua Jerusalemiin helposti ja edullisesti. Nähtäväksi jää, miten me "tiedustelijat" tulemme onnistumaan.
Kun 4. Moos 12, 13, 14 Jumala lähetti tiedustelijoita tutkimaan Kanaanin maata, niin 12 miestä lähti matkaan. Palatessaan suuren rypäletertun kanssa heillä oli sekä hyviä ja huonoja uutisia. Hyvä uutinen oli se, että maa tulvi hunajaa ja maitoa, mutta huono, että maassa asui jättiläisiä, anakilaisia.
Kansa ei halunnut lähteä eteenpäin, vaikka heillä oli hyvässä muistissa huolenpito erämaavaelluksen aikana. 10 miestä oli lähtöä vastaan, vain Kaleb ja Josua olivat sitä mieltä, että lähdetään heti.
Vähän samoin tulivat "jättiläiset" mieleeni, kun innostuneena aloin kertoa piiriläisille, että nyt olemme Salomen kanssa lähdössä tutkimaan, millaisen kivan, helpon ja halvan matkan Jerusalemiin voisimme tehdä.Mutta mitä tulikaan vastaukseksi: minulta puuttuu matkustusgeeni kokonaan, minä pelkään lentämistä, minua kauhistuttaa Israelin epävakaa tilanne.
"Jättiläisiä" nousi toisensa jälkeen pelottelemaan kivien takaa!
Kuitenkin viereisen kuvan sanoma on yhä ajankohtainen.
Tunnisteet:
Jerusalem,
Magdaleena,
matka,
suunnitelmia
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Saalem
Jerusalemin kaupungin varhaisin nimi oli Saalem, joka merkitsee 'Rauhan asuntoa'. Kaupunki sijaitsee korkealla ylängöllä, 800 metriä merenpinnan yläpuolella, ja sitä ympäröivät vaikeakulkuiset vuorirotkot. Mutta vaikka sitä on ollut vaikea valloittaa, ja nimenäkin on ollut 'Rauhan asunto', on siitä tapeltu liki aina.
Jos siirrytään nykyhistoriaan, 1900-luvulle, niin yllättävä käänne Jerusalemin kohtalossa tapahtui v.1968. Jordanian kuningas Hussein oli luvannut olla ryhtymättä sotatoimiin Israelia vastaan, mutta rikkoikin lupauksensa Israelin tuolloiselle pääministerille Levi Eskolille. Ja kun Jordania hyökkäsi Israelin valtion kimppuun idästä, piti maan tietysti puolustautua. Näissä taisteluissa koki kuningas Hussein rökäletappion ja Israel sai, melkein kuin vahingossa, hallintaansa Itä-Jerusalemin ja sen vanhan kaupungin, sekä lisäksi Juudean ja Samarian alueet, jolloin kansan 2000-vuotinen toive Jerusalemin suhteen oli lopultakin toteutunut.
Jerusalemissa on kaiken aikaa tehty kaivauksia ja näin on saatu esiin runsaasti arkeologisesti arvokkaita kohteita. Mitä enemmän Jerusalemissa tehdään kaivauksia, sitä enemmän löytyy todisteita myös Raamatun paikkansa pitävyydestä ja faktoja Israelin kansan vaiheista.
Tällä hetkellä kaivetaan yli 3000 vuoden takaisia raunioita temppelin eteläpuolella, jossa alkuperäinen Daavidin kaupunki on sijainnut, ja jonka pohjoispuolelle Salomo sitten rakensi temppelin. Eräs mielenkiintoisimmista arkeologisista löydöistä on Giihonin lähde. Tämä lähde johti temppelin muurien sisäpuolelle, Siiloan lammikolle, ja toi sinne lähteestä pulppuavaa kirkasta vettä. Siiloan lammikko löytyi vasta pari vuotta sitten suuren sortuman seurauksena. Samassa yhteydessä löytyi 500 m pitkä, Herodeksen aikainen viemäritunneli, joka johtaa alas Kidronin laaksoon. Nyt tämä tunneli on puhdistettu ja turistit voivat kävellä maan alla, koko matkan ylämäkeä, Siiloan lammikolta aina Itkumuurille asti; siis kaupungin muurien alitse. Mutta, mutta - surullistakin surullisempaa on se, että muslimimaailma kiistää Jerusalemin juutalaisen historian ja siellä olleiden temppeleiden koko olemassaolon. Koraanissa ei kyllä puhuta Jerusalemista sanaakaan, eikä Muhammed käynyt siellä koskaan.
1.Kun.1:33-34. "Ja kuningas sanoi heille":Ottakaa mukaanne herranne palvelijat ja pankaa poikani Salomo minun oman muulini selkään ja viekää hänent alas Giihonille. Siellä pappi Saadok ja profeetta Naatan voidelkoot hänet Israelin kuninkaakasi. Ja puhaltakaa pasuunaan ja huutakaa:'Eläköön kuningas Salomo'. (Salomo oli järjestyksessään Isrelin kolmas kuningas ja hän hallitsi n. 972-931 eKr).
Tammi-helmikuun matkallamme Eilatiin teimme viidestä eri hotellista koottujen suomituristien ryhmällä vuorokauden kestävän bussiretken 'ylös' Jerusalemiin'. Olimme Eilatissa tutustuneet erääsääseen miellyttävään eläkeläispariskuntaan. He olivat paljon matkustelleet, myös historiallisesti mielenkiintoisissa kaupungeissa, mutta Jerusalemissa he eivät olleet käyneet. Ensimmäisen päivän päätteeksi ruokailimme hotellimme ruokasalissa ja jäimme hämmästyneinä kuuntelemaan mitä tämä pariskunta kertoi kokemuksistaan - niin Öljymäellä kuin vanhankaupungin kapeilla kujasilla. Jerusalemia ei heidän mukaansa voinut verrata mihinkään heidän aikaisempiin kokemiinsa vanhoihin pikkukaupunkeihin. Jerusalemin historia ja vanhan kaupungin nykyolemus olivat niin vaikuttavia ja kohtikäyviä, että Raamatun kertomukset muuttuivat yht'äkkiä, siinä heidän silmiensä edessä,. tosiksi ja eläviksi. Mitään selittelyjä ei tarvittu.
Kuvan on ottanut Magdaleena helmikuussa 2013, matkallamme ylös Jerusalemiin.
Tunnisteet:
Giihonin lähde,
Herodeksen tunneli,
Israel,
Jerusalem,
Saalem,
Salome
tiistai 22. tammikuuta 2013
Terveisiä Jerusalemista
Palasimme myöhään eilen illalla Jerusalemista Eilatiin. Kun rullasimme laukkujamme hotellin sisäpihalla palmujen alla, tuntui kummasti kotiintulolta. Päässäkin "rullasi" ja surisi, niin monia vaikutelmia oli kertynyt kahden matkapäivän aikana.
Jerusalem on merkillinen vastakkaisuuksien kaupunki. Se on miljoonakaupunki, mutta kun lähestyimme sitä Kuolleen meren suunnasta, rinteen molemmin puolin oli suuria lammas- ja vuohilaumoja.
Jerusalemin väestö on värikästä, kaupungin korttelit ja lähikylät ovat jakautuneet arabien ja juutalaisten kesken, joita asukkaista on tällä hetkellä 65 %. Oppaamme korosti sitä, että tavalliset, eri kansanryhmiin kuuluvat ihmiset haluavat elää arkeaan rauhassa. He haluavat käydä töissä ja koulussa, tehdä ostoksia, viedä autonsa huoltoon. He eivät halua taistella toisiaan vastaan. Terroristijärjestöt, joiden taustalla on raha, pitävät pelkoa ja taistelua yllä.
Jerusalem on kolmen suuren uskonnon, juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin keskus. Se näkyy kirkkojen, synagogien ja moskeijoiden valtavana määränä. Vaikka olikin talviaika, pyhiinvaeltajia riitti. Turistiryhmiä eri puolilta maailmaa vaelsi kirkkoihin ja niistä ulos. Pappeja, munkkeja, kuoroja, uskonnollisia kulkueita, suitsukkeen tuoksua ja erilaisia hartauden muotoja kohtasi joka askeleella.
Mikä sitten jäi päällimmäiseksi tästä värien, äänien ja tuoksujen Jerusalem-sinfoniasta?
Jad vashem (Muisto ja nimi) - vainojen museon kupolimainen huone, jossa pienet tähdet tuikkivat pilkkopimeässä. Siellä monotoninen ääni luki tauotta holocaustissa kuolleiden lasten nimiä. Kuljimme pimeän hallin läpi muutamassa minuutissa. Kaikkien nimien lukeminen kestää kaksi vuotta. Tuskin kukaan selvisi museosta ulos kuivin silmin.
Suomalainen kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta. Sitä saimme kokea Jad hasmona (Kahdeksan muisto) - moshavissa. Suomalaiset ovat perustaneet paikan 1970-luvun alussa Juudean vuorimaastoon Suomen HItlerille luovuttaman kahdeksan juutalaisen muistoksi.
Harmi, että retkeltämme jäi puuttumaan käynti 1800-luvulla löydetyllä puutarhahaudalla, jonka vihreyttä ja linnunlaulua protestantit rakastavat. Sen pyhä rauha on jäänyt edellisilta kerroilta kaipuuna mieleen. Huokasimme paluubussissa kuin diasporajuutalaiset: - Ensi vuonna Jerusalemissa. Ehkä silloin puutarhahaudalle.
lauantai 19. tammikuuta 2013
Ylös Jerusalemiin
Matkalaulu Daavidin virsi
Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: "Menkäämme Herran huoneeseen". Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi Jerusalem.
Aamulla kello kuusi kukonlaulun aikaan suuntaamme ryhmän kanssa kahden päivän matkalle Jerusalemiin. Matkalla pysähdymme kylpemään Kuolleen meren suolaisilla laineilla. Pakko kai siellä on pulahtaa, että saadaan kunnon kuva muta-mummeista lapsenlapsille.
Onpa jännittävää käydä tunnustelemassa Jerusalemin tunnelmia, ovathan tiistaina politiikassa paljon esillä olleet, ennenaikaiset parlamenttivaalit. Se on tärkeä päivä ja koko kansalle vapaapäivä. Mielenkiintoista täällä on myös se, ettei äänestetä henkilöä vaan puoluetta. Israelilaiset ovat hyvin kiinnostuneita politiikasta, siitä riittää puhetta ja vaalituloksen spekulointia.
Nyt Sweet Chariot ajelee muissa maisemissa, joten blogimme sulkeutuu ja jatkuu vasta tiistaina. Konekin menee lepäämään naapurin lukolliseen matkalaukkuun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









