Aika on

Tiimalasi joka mittaa kuluvaa aikaa, mitä emme voi pysäyttää.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa, 
joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla,
aika istuttaa ja aika repiä maasta,
aika surmata ja aika parantaa,
aika purkaa ja aika rakentaa,
aika itkeä ja aika nauraa,
aika on valittaa ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä,
aika on syleillä ja aika olla erossa,
aika etsiä ja aika kadottaa,
aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti ja aika puhua,
aika rakastaa ja aika vihata,
aika on sodalla ja aika rauhalla.
                                      Saarn. 3

Aika on kummallinen asia. Vaikka emme pysty edes ymmärtämään sitä, olemme ajankulussa mukana koko elämämme ajan.

Aikaa voidaan tähytä taaksepäin menneeseen, elää tätä hetkeä tai kurottaa tulevaisuuteen - kristittyinä aikaperspektiivimme ulottuu ikuisuuteen asti.

Itselläni on 70. ikävuosi menossa. Koska syntymäpäiväni on heti vuoden alussa - kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen - on vuoden alku minulle aina pitkä ajallinen hyppäys eteenpäin, kun sekä vuosiluku ja ikävuosien määrä lisääntyvät.

Aika on koko ajan liikkeessä, sen nopeus vain tuntuu vaihtelevan. Kun on paljon tekemistä ja elämä tuntuu mielekkäältä, se rientää ja suorastaan karkaa käsistämme. Itselleni kirjoittaminen, kuvien tekeminen ja heprean kielen opiskelu saa ajalle siivet sekään. Silloin syntyy suorastaan flow!
Joskus aika taas matelee niin vaikeasti, että kelloa pitää vilkuilla koko ajan.

Voimme liikkua ajatuksissamme ajassa edestaisin. Hetkessä voimme palata muistoihimme, tutkia historiaa tai penkoa juuriamme. Menneisyydestä löydämme myös itsemme idut, joista minuutemme vähitellen sitten kehittyi.

Tulevaisuuteen voimme kurkottaa odotustemme ja haaveittemme kautta. Siellä ovat myös pelkomme ja joskus tapahtuva kuolemamme.

Kun tapahtuu jotain isoa ja erityistä, aika tuntuu pysähtyvän. Näin olemme kokeneet rakastumisen, onnettomuuden, vakavan sairastumisen ja kuoleman hetkellä.

Tiimalasi joka virtaa päinvastaiseen suuntaan - kuplat nousevat ylös.
Paluu muistoihin, menneisyyteen?

Ystäväni Salomen kuolema sai minun aikani seisahtumaan. Katse kääntyi elettyihin yhteisiin kokemuksiin. Luin kirjeenvaihtoamme, selasin blogitekstejä ja etsin valokuvatiedostoista ystäväni kuvia. Tuntui, että suuri muutos elämässäni tarvitsi paljon tyhjää ja hiljaista tilaa ympärilleen. Halusin vain olla ja viipyä eletyissä hetkissä.

Tulevana lauantaina 14. 4. vietetään Salomen muistojuhlaa.

Olen kiitollinen elämäni hyvistä ja onnellisista hetkistä. Olen iloinen ystävyydestä ja sisaruudesta, jota olen saanut kokea, ja kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus sanoa ystävälleni sydämelläni olevat jäähyväiset.


" . . . ennen kuin hopealanka katkeaa, ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.
Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka sen on antanut." Saarn. 12.

Pääsiäisen aikaan

Vaajakosken kirkko palmusunnuntaina

Valoa Luopioisten kirkon ikkunasta kiirastorstaina

Tänä vuonna pääsiäinen oli perheessäni poikkeuksellinen, sillä vietimme sitä mieheni kanssa kahden. Monena vuonna meillä on ollut ympärillä koko suurperheemme,  ja olemme juhlineet jopa kolmen lapsenlapsen synttäreitä pääsiäisen aikaan.
Koska kaikilla lastemme perheillä oli tänä vuonna muuta menoa, niin suunnittelimme viettävämme pääsiäisen ajan osallistuen mahdollisimman paljon seurakunnan tarjoamiin tilaisuuksiin.

Lähdimme maaseudun rauhaan vanhaan taloomme korkeiden valkoisten hankien keskelle.  Ympärillä oli hiljaista, katse kulki peltojen yli pieniltä järviltä toiselle. Hangella näkyi oman koiran jälkien lisäksi vain jänisten temmellys.

Suunnitelmamme osoittautui mitä parhaimmaksi. Saimme pysähtyä kaikessa rauhassa pääsiäisen sanoman äärelle. Olimme olleet jo palmusunnuntaina aloittamassa kotikirkossa Hiljaista viikkoa, nyt osallistuimme kiirastorstain juhlalliseen ehtoollisjumalanpalvelukseen, joka päättyi virteen Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. Tilaisuus loppui siihen, että kirkko pimennettiin, messussa käytetyt tavarat kannettiin pois, vain yksinäinen kynttilä jäi lepattamaan krusifiksin vierelle.

Pitkäperjantain mustiin verhottu alttari Luopioisissa

Pitkäperjantaina kirkko oli peitetty mustiin alttarivaatteisiin, eikä urkuja käytetty. Kirkkokuoro lauloi koskettavasti ristin sanomasta. Olo oli pysähtynyt ja tyrmistynyt, niin kuin ristin juurella seisovalla aikanaan. Mieli yritti tavoittaa Kristuksen kuoleman mysteeriä Joh. 3:16 sanoja:

Niin on Jumala maailmaa rakastanut, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.








Pääsiäismessu Pälkäneen kirkossa pääsiäisenvastaisena yönä oli sykähdyttävä kokemus. Tilaisuudessa luettiin runsaasti VT:sta luomisen tekstejä, joita harvemmin kuulee.
VT:ssa on monta kirjaa ja runsaasti sivuja. Kaikki ne kertovat kuitenkin saman, minkä Jeesus sitten selitti lyhyesti oppilailleen. Siis minkä? Sen, että Jeesuksen piti kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä. (Luuk. 24:7)
Kaikille kirkkoon tulijoille jaettiin pääsiäispaketti, johon kuului käsiohjelman ja virsikirjan lisäksi tuohus. Se sytytettiin vuorokauden vaihtuessa ojentamalla tuli vierustoverilta toiselle. Oli hyvin kaunista, kun pienet valot lepattivat kirkon penkeissä. Tunnelma oli upea, kun tervehdimme toisiamme: - Kristus on ylösnoussut! - Totisesti noussut!

Vielä toisena pääsiäispäivänä osallistuimme naapurikylän kyläkirkkoon, joka pidettiin paikallisella maamiesseurantalolla. Siellä ilmapiiri oli hyvin kodikas, kirkkoherra kyseli kirkkovieraiden pääsiäisen vietosta, oli vapautunut, iloinen - jopa hieman villi tunnelma. Pääsiäisen riemu tuntui tulvivan joka nurkasta.

Huomasimme mieheni kanssa, että pääsiäisen aika oli ollut meille eräänlainen retriitti, jolloin olimme vetäytyneet hiljaisuuteen ja keskittyneet pääsiäisen sanomaan kaikessa rauhassa. Mieheni piti erityisesti pitkäperjantain kirkon karuudesta,  sen synkästä tunnelmasta ja yhden papin vastuusta jumalanpalveluksessa. Itse taisin tykätä pääsiäisyön komeasta messusta ja vauhdikkaasta toisen pääsiäispäivän kyläkirkosta. Kaikista kuitenkin muodostui hieno kokonaisuus.

Voinkin suositella tällaista retriittiä blogin lukijoille. Meille tämä retriitti syntyi vähän vahingossa, huomasimme vasta jälkeenpäin, että pääsiäistämme saattoi kutsua sellaisella nimellä.
Jos joku haluaa toteuttaa tällaisen retriitin, sen voisi tehdä hieman tietoisemmin alusta pitäen. Vaikkapa pyytää siihen ja edessä oleviin tilaisuuksiin siunausta.

Pääsiäisyön messu Pälkäneen kirkossa

Hän ei ole täällä

Salome ja Ruut puutarhahaudan puistossa marraskuussa 2017

Golgata, jonka vieressä on arabien linja-autoasema

Virsi 54

1.

Käykäämme nyt Jerusalemiin
ja yhdessä paastotkaamme
ja Jeesusta kärsimystiellänsä
nyt nöyrästi seuratkaamme.




2.

Tie puutarhahaudalle vanhojen oliivipuiden varjossa

Käykäämme nyt Jerusalemiin.
Vaan yössä ken kestää voisi
ja Jumalan tahtoa kuunnellen
sen katkeran kalkin joisi?

Puutarhahaudan oviaukko

3.

Käykäämme nyt Jerusalemiin,
kun henkensä Kristus antaa.
Hän, Karitsa, kaikkien puolesta
saa tuomion yksin kantaa.













4. 

Käykäämme siis Jerusalemiin,
on ikuinen kirkkaus siellä.
Ja luoksensa kerran hän kokoaa
ne, jotka hän tunsi tiellä.



Tanskalainen sävelmä
Sanat Nilsson, Boreman, Vaalas, Raittila

Teksti tyhjän haudan seinällä: Hän ei ole täällä, sillä hän on noussut ylös

Tie pääsiäiseen

Kuva Valamosta

Kun omat lapseni olivat pieniä, pidin pyhäkoulua. Sitä kertyikin yhteensä 17 vuotta.
Oli aina hienoa lähestyä lasten kanssa isoja kirkkovuoden juhlia. Pääsiäinen oli kaikkein koskettavin, kun jo laskiaisesta alettiin valmistautua juhlaan. Muistan, kuinka lauloimme rytmikkäästi kulkemisesta sunnuntai toisensa jälkeen pääsiäistä kohti:

Laskiainen lasketaan
paaston aika alkaa.
Messias on matkalla,
paaston aika alkaa.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.



Mitä me voimme tietää Jeesuksen ylösnousemuksesta?

Pietari kirjoittaa kirjeessään Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet. He ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta. 1. Piet. 10

Pietari viittaa tässä kohdassa VT:n profeettoihin, joilla oli epäkiitollinen tehtävä puhua sellaisia asioita, joita ei tapahtunut heille, eikä edes heidän elinaikanaan. Kuitenkin he käyttivät puhuessaan  minä-muotoa, sillä niin Jumalan Henki puhui heidän kauttaan. He ennustivat omituisia asioita, jotka sijoittuivat vasta kaukaiseen tulevaisuuteen.
VT:ssa profeetat ovat jo ennustaneet Messiaan kohtalosta, jonka sitten voi nähdä toteutuvat Jeesuksen elämässä.

Esim. Psalmi 22 puhuu Messiaan kärsimyksestä näin: Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen. Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan!

Jes. 50:6 sanotaan Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä.

Ja Psalmissa 71 kerrotaan, kuinka Jumala tuo ihmisen maan syvyyksistä takaisin.

Mielenkiintoinen ennustus löytyy Hoosea 6:2 Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin saamme elää ja palvella häntä.
Mielenkiintoista myös on se, että tässä puhutaan me-muodossa.

Tähän ennustukseen Paavali viittaa Ef: 2 sanoessaan, kuinka Jumala rakasti meitä, vaikka olimme kuolleita,ja teki meidät eläviksi armossaan Kristuksen kautta.

UT:n puolella Paavali kertoo 1. Kor. 15: 4 - 8 ylösnousemuksen silminnäkijöistä, joita onkin pitkä luettelo.

Valamon kuusikuja

Mikä sitten oli Jeesuksen ylösnousemuksen merkitys?

Kyseessä oli maailmanhistorian muuttanut tapahtuma.
Jeesuksen kuoleman kautta  vapauduimme synnin ja kuoleman vallasta. Koska taivaaseen ei voi mennä mitään likaista ja epäpyhää, niin Jeesus on meidät puhdistanut. Taivaan ovi on avoin kaikille niille, jotka haluavat hylätä pahat tekonsa ja uskovat tämän.

Tie perille on varsin suora ja yksinkertainen.

Helppoa, mutta monelle kovin vaikeaa vastaanotettavaa.



                                      

Talviaamuna eräässä pihassa loisti tällainen "taivaspyörä".

Joskus lastenlauluissa sanotaan osuvasti muutamalla sanalla tosi iso asia.
Pyhäkoulussa lauloimme usein lapsille mieleistä leikkilaulua  taivaaseenmenosta ja erilaisista kulkuvälineistä.
Siinä kädet ja jalat viuhtoivat innokkaasti laulun sanojen mukaan.
Näin se meni.

Millä minä pääsenkään taivaaseen,
pyörälläkö vinhasti polkien,
autollako ajan, vai raketilla meen?
Millä minä pääsenkään taivaaseen?

Syntini kun hylkään ja tunnustan, silloin minä taivaan jo omistan.
Uskomalla Herraan Jeesukseen
pääsen minä varmasti taivaaseen.

Millaisia olemme taivaassa?

Muistelimme ystäväni Ruutin kanssa Salomea.
- Minulla on ikävä hänen kauniita silmiään, Ruut kirjoitti. - Oikeastaan minun on ikävä hänestä kaikkea, hänen puseroitaan, takkejaan - erityisesti sitä vaaleanvihreää. Minulla on ikävä hänen kirjojaan ja taulujaan.
Niin, totta, minäkin ikävöin hänen suurten tummansinisten silmiensä lämmintä, viisasta - huumorintajuista ja ilmekästä katsettaan. Hänen tasaista,  sointuvaa ääntään, jota oli niin mukavaa kuulla puhelimessa. Hänen tapaansa liikkua, käsien nopeita liikkeitä ilmassa ja äkkinäisiä lähtöjään.
Nokkelaa sanailua ja naurua.

Niin, millaisina saisimme joskus vielä toisemme nähdä?

Kurkistetaanpa raamatun sivuille.

Paavali aloittaa puheensa ylösnousemusruumiista hyvin haastavasti.
1. Kor. 2

Joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on?"
Mikä järjetön kysymys! Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole.
Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen.
Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi.
On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten.






Joskus koulussa oppilaat kyselivät kuolemanjälkeisestä olotilasta. Muistan heidän muutaman  kysymyksensä: - Mitä sitten jos joku kuolee vauvana, niin täytyykö hänen olla koko ikänsä vauva?
- Jos joku on vammainen, niin onko hän taivaassakin?
- Tai jos on täällä oikein vanha ja ryppyinen?

Muistan vastanneeni, että taivaassa toki kaikki saavat olla parhaimmassa ja kauneimmassa hahmossaan.



Raamatun sanoin sama:

Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa, se mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana.
Mikä kylvetään vähäpätöisenä,
nousee kirkkaana.
Mikä kylvetään heikkona,
nousee täynnä voimaa.
Kylvetään ajallinen ruumis,
nousee hengellinen ruumis.

Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, 
niin me tulemme kerran taivaallisen 
ihmisen kaltaisiksi.

Ylösnousemuksessa meidän ruumiimme, sielumme ja henkemme yhdistyvät, ja meistä tulee kokonainen ihminen.

Jeesuksen ylösnousemus takaa myös meidän ylösnousemisemme, jos uskomme Jeesukseen.
1. Kol. 12 sanoo: Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Saamme seurata siis Jeesuksen mallia.

Aika- ja tilarajoitukset eivät koskeneet Jeesusta. Hän pystyi kulkemaan suljettujen ovien läpi, hän nousi taivaaseen ja ilmestyi ihmisille eri hahmoissa. Hänen ruumiinsa oli joustava, ja meidän ruumiimme tulee kerran olemaan samanlainen.

Vähän samantapainen muutos kuin omenansiemenellä, josta kasvaa kaunis ja kukoistava puu!

Valon ja varjon maa

Vähän väliä ajatukseni karkailevat Salome-ystäväni luo.
On vaikeaa käsittää, ettei puhelin soi aamuisin 9.20, ja yhteinen kahvihetkemme puhelimen ja kahvikupin kanssa alakaan. Usein näistä aamuisista keskusteluista löytyivät seuraavien blogitekstien aiheet. Juttuhetkemme olivat usein pieniä työkokouksia, mutta samalla myös rukousta.
Kun nyt innostun lukemastani artikkelista ja kuvittelen jakavani sen Salomen kanssa tai kuulen hauskan jutun, jonka haluaisin riemastuneena jakaa hänelle - on outoa, kun en enää voikaan.
Tuntuu, että mieli valahtaa tyhjäksi, jään ihmettelemään, että miten tästä nyt eteenpäin. Kenen kanssa jaan näitä kumpaakin kiinnostaneita asioita.
- Onhan sinulla minut! mies sanoo.
Totta, mutta jokaisella on oma paikkansa, jota kukaan muu ei pysty täyttämään samalla tavalla.

Lupasin viime päivityksessä palata siihen, mitä tietoa raamatusta voi saada kuolemasta. VT ei puhu paljoakaan kuolemanjälkeisestä ajasta, eniten aihesta puhutaan apogryfikirjoissa.

Jeesuksen vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on useita näkökulmia asiasta, joista voimme päätetellä jotakin siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen.
Näin Jeesus kertoi. (Luuk. 16) 

Rikas mies eli suuressa ylellisyydessä, mutta köyhä, nälkäinen Lasarus makasi sairaana hänen portinpielessään.
Kun Lasarus kuoli, niin enkelit kantoivat hänet Abrahamin huomaan, mutta rikas joutui tuonelassa kärsimyksiin. Rikas mies pyysi Abrahamia lähettämään Lasaruksen helpottamaan oloaan, tai ainakin varoittamaan hänen veljiään maan päälle.
Valitettavasti tällaistakaan apua rikas mies ei voinut saada.







Millaisia asioita vertauksesta voisi päätellä?

Ihmisen persoona näyttää pysyvän samana: rikas mies oli  kuoltuaan yhä rikas mies, ja Lasarus oli Lasarus. Abrahamkin oli paikalla ja oma itsensä.

Muistotkin näyttävät säilyvän, sillä rikas mies muisti hyvin, että hänellä oli viisi veljeä, joiden tulevasta kohtalosta hän oli huolestunut. Hän myös tiesi veljiensä ajatustavan. Mooseksen ja profeettojen opetukset eivät riittäisi saamaan veljiä mielenmuutokseen, tarvittaisiin jotakin jämäkkää. Jos kuollut Lasarus ilmestyisi paikalle, niin veljet uskoisivat. Abraham ei ollut kuitenkaan samaa mieltä, eikä voinut suostua rikkaan miehen ehdotukseen.

Rajan toisella puolella voimme tunnistaa toisemme. Rikas mies tunsi Lasaruksen, ja Lasarus rikkaan miehen. Kumpikin tunsi myös Abrahamin.

Molemmat olivat myös tietoisia omasta tilastaan. Lasarus lepäili Abrahamin rintaa vasten, mutta rikkaalla miehellä oli kovat kärsimykset.

Rikkaan miehen ja Lasaruksen välillä oli kuilu, jota ei voinut ylittää.
Paikkaa, jossa rikas mies joutuu olemaan, kutsutaan nimellä tuonela, joka on näkymätön maailma, edesmenneiden sielujen paikka.


Tällaistakin olen kuluneen viikon aikana oppinut (Derek Prince TV7)

Jeesus kertoo Lasaruksen olevan Abrahamin huomassa. Tämä olikin siunattu paikka ennen Jeesuksen omaa ylösnousemista, joka muutti  kaiken. Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen häneen uskovat eivät ole menneet enää tuonelaan, vaan heidän määränpäänsä on erilainen ja moninkertaisesti ihanampi.

Uskomme, että kuoleman jälkeen Jeesus on meitä vastassa ja pääsemme paratiisiin. Hepreankielinen raamattuni kääntää paratiisi-sanan gan eden, Edenin puutarha. Nimestä mieleen tulee  raikas ilma, vihreä nurmi, ruusujen runsaus, kaikenlaiset kukat ja niiden tuoksu.
Kuulostaa hienolta, vai kuinka?




Kuvat: Katunäkymiä Jerusalemin Vanhasta kaupungista, ruusut Johannesburgista

P.S. Jatkan ensi kerralla vielä samasta aihepiiristä. Millaisia raamattu kertoo meidän olevan kuoleman jälkeen?

Missä olet, ystäväni?

Tieto Salomen kuolemasta tavoitti minut, kun ajoimme huikean kauniin lumisen maiseman halki. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Tien molemmin puolin näkyi lumipeitteisiä kumpuilevia peltoja ja järvenselkiä, joissa auringonsäteet leikittelivät lumikiteillä muuttaen ne säteileviksi timanteiksi.
Kaikki oli niin kaunista, mutta yhtä äkkiä maailmani oli kovin tyhjä.
Puristin kännykkää kädessäni ja mieleen nousi kysymys: - Missä olet, ystäväni?

Samanlainen huudahdus oli kohonnut myös Salomen tyttären ajatuksiin, kun hän oli nähnyt äitinsä, josta elämä oli hetkeä aiemmin paennut.
- Missä olet,  rakas äiti?

Sekä Rebekka-tytär ja minä löysimme kumpikin toisistamme tietämättä huhuiluumme saman vastauksen.

Kun Jeesus oli ristillä kahden pahantekijän välissä, niin toinen heistä pilkkasi Jeesusta, mutta toinen moitti pilkkaajaa ja sanoi: - Meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa. Sitten hän sanoi Jeesukselle: - Muista minua, kun tulet valtakuntaasi.
Jeesus vastasi:  - Totisesti, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.

Jo tänään! Paratiisissa!!!

Ihmisessä on kolme eri osaa: ruumis, sielu ja henki. Ruumis on se, mikä rappeutuu, kuolee ja aikanaan nousee ylös.
Sielu on se osa meitä, joka touhuaa ja tekee nykyisessä ruumissamme päätökset. Meidän henkemme tila riippuu sielusta, siksi hengen onkin kehotettava sielua toimimaan oikein.
Henki ja sielu eivät kuole, vaan jatkavat olemistaan kuoleman jälkeen.
Henki palaa Jumalan luokse, se on hänen lahjoittamansa armon ja lohdutuksen henki.

Jeesus huusi kuolemansa hetkellä Isälleen: - Sinun käsiisi minä annan henkeni! Luuk. 23:46

Paavali oli niin valmis siirtymään Jumalan luo, että hän sanoi olevansa kahden vaiheilla. Hän halusi lähteä täältä ja päästä Jeesuksen luo, sillä se oli hänen mielestään kaikkein parasta. Kuitenkin hän sanoi, että seurakunnan vuoksi olisi parempi, että hän jäisi eloon. Fil. 1

Kun Stefanosta kivitettiin, ja hän oli kuolemaisillaan, hän rukoili, että Herra Jeesus ottaisi hänen henkensä vastaan. Hän oli varma siitä, että hänen henkensä siirtyy suoraan Jeesuksen luo. Apt. 7

Rebekka-tytär ja minä saimme lohdutusta sanoista, että Salome oli  päässyt Jeesuksen luokse, että hän oli  paratiisissa lepäämässä kaikista vaivoistaan.

Meidän kirkossamme opetetaan kovin vähän elämästä kuoleman jälkeen. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin hyvin kiinnostuneita ja haluavat tietää, mitä  ihmiselle tapahtuu kuoltuaan. Raamatusta löytyy yllättävän paljon tietoa kuolemanjälkeisestä elämästä.
Ajattelen kirjoittavani muutaman blogipäivityksen näistä kuolema-ajatuksista, sen mitä niistä itse ymmärrän. Aihe on kyllä vaikea, ja näistä asioista ollaan montaa mieltä. Haluaisin kuitenkin jakaa kanssanne kuluneen viikon pohdintojani.

Näkemiin, lehitraot!

Salome marraskuussa 2017 Genesaretin järven rannalla

Toukokuussa 2017 Jerusalemissa

"Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani". Ps.16

Kaksi ja puoli viikkoa sitten sain viestin, jossa Salome kertoi, että N:n "poikalääkäri" oli lähettänyt hänet sairaalaan. Vastasin viestiin kevyesti, että hyvä, sittenhän sinut tutkitaan kunnolla. En osannut vielä ollenkaan huolestua. Salomen vointi huononi kuitenkin nopealla vauhdilla, ja viikko sitten hänet siirrettiin jo saattohoitoon.

Tänään 5. 3. 2018 Salome on saanut kutsun taivaan kotiin.

Olen ollut Salomen ystävä seitsemän vuotta. Voisi sanoa, että seitsemän pyhää vuotta. Meistä molemmista tuntui, että taivaan Isä itse oli etsinyt siskot toisilleen. Sanoohan hän: - Minä itse etsin lampaani.

Tapasimme Oronmyllyn heprean kurssilla kesällä 2010. Vaihdoimme sähköpostiosoitteita ja kirjoittelimme koko talven. Kirjeistä täyttyikin sitten kokonainen mapillinen.

Ensimmäisen yhteisen matkamme teimme seuraavana vappuna Isoon Kirjaan hepreankurssille. Kielikurssimatkoja kertyikin sitten kymmenkunta eri puolille Suomea. 

Koska olimme molemmat kirjoittajia ja opiskelleet venäjää, olimme kahtena syksynä kirjoittamassa Suomen tietokirjailijoiden instituutissa Pietarissa.

Israelissa ehdimme käydä monena vuonna. Pisin matka oli talvella 2013, kun vietimme kuusi viikkoa Eilatissa. Vielä viime vuonna kävimme toukokuussa Jerusalemissa ja marraskuussa asuimme kaksi viikkoa Tiberiaassa. Silloin kiipeilimme huolettomina Galilean vuorilla ja istuskelimme Genesaretin rannassa ihaillen utuista järvenpintaa. 

Matkamme ovat olleet rukousmatkoja, jolloin olemme kantaneet läheistemme, oman maamme ja Israelin asioita Isämme käsiin.

Salome on ollut minulle sielunsisko, jonka huumori, nokkeluus ja rohkeus asiohin tarttumisessa ovat ihastuttaneet ja ilahduttaneet minua. Uskon ja hepreanopiskelun lisäksi kirjoittaminen ja maalaaminen on yhdistänyt meitä.

Tämä blogi sai alkunsa Eilatissa, kun ystävämme alkoivat pyytää, että kertoisimme, mitä meille siellä kuuluu. Blogin kirjoittaminen onkin ollut Salomelle rakas tehtävä. Hän on ollut tästä hyvin  innostunut ja miettinyt paljon tekstejään. 

Vielä vähän ennen kuolemaansa, hän alkoi puhua tyttärelleen, että "Magdaleena, iso paperi ja paljon sanoja". Tytär ei ymmärtänyt, mitä äiti tarkoitti, vaan soitti minulle kysyäkseen. Tiesin heti, että kyse oli blogista. 

Salome pyysi puhelimessa: - Loppukirjoitus!

Ja minä lupasin. Totta kai kirjoitan blogiimme loppukirjoituksen.

Salome haluaa siunata lukijoitamme ja sanoa: - Näkemiin!

Kun siunasin Salomen sairaalasta lähtiessäni Herran siunauksella, sanoin: - Näkemiin, lehitraot, rakas siskoni, taivaassa tavataan!

Siihen Salome vastasi: - Näkemiin, siellä me sitten karkeloidaan. Senhän, me tytöt, kyllä osaamme.

Yhtehenkö tulla saamme

tuolla puolen Jordanin,

autuaitten suureen joukkoon,

ikirauhan majoihin?

Yhtehen, yhtehen, pääsemmekö vielä kerran,

tuolla puolen Jordan-virran,

miss´ on rauha ikuinen.

Salome Oronmyllyn hepreankurssin retkellä Haukkavuorella 2014