Anna kaikkkien kukkien kukkia

Katt

Kun alkukeväästä mustista kukkapenkeistä alkoi pursuilla kaikenmoista vihreää, en
ollut uskoa silmiäni kun rehvakas raparperini päätti tunkea lehvistöstään esiin kirkkaanpunaisen kukkasen. Katselin sitä naureskellen ja hieman säälienkin. Raparperin oma kukkahan on mitätön vaaleanvihreä roikko ja sekin kannattaa katkaista poikki jos aikoo saada vahvoja varsia talven kiisseleihin.
Punainen kukka nujertui aikanaan ja muut pensaanaluset alkoivat työntää mustasta mullasta kaikkea muuta jännittävää.
Mutta joka kerta kun kävelin rohkean raparperini ohi, alkoi minun päässäni soida Markku Aron vuoden 1974 euroviisupiisi: Anna kaikkien kukkien kukkia. Siinä on hyvin viisaat, suorastaan raamatulliset sanat. Siksi kirjoitan ne nyt tähän ja puhukoot ne puolestaan itse kullekin lukijalle omaa sanomaansa.(Sanat: Olli Lindholm)

-- Ensi säteitään aamu antaa jälleen,
kullaten taivaanrantaa.
Hymyn lämpöisen meistä jokainen
nähdä saa.
Säteet kuivaa taas nurmen nukkaa,
samoin suurta kuin pientä kukkaa.
Yhtä paljon saa päivää paistattaa
koko maa.
-- Olet osanen suuren rattaan
niin kuin toisetkin - tahtomattaan -
siksi kannustain auta muita vain - eteenpäin.
- Liityt kohtalon suureen kulkuun,
kerran koskikin taipuu sulkuun.
Et sä halventaa muita - 
miettein saa itsekkäin.
KERTO:
Siis saa olla tärkein sun mielestäs työs, jos arvostat toisia myös.
Mitä teetkin - sen oikein kun teet.
Ota huomioon toisten tunteet.
Koita ymmärtää myöskin ystävää heikompaa.

Aika on kumma juttu

Aika on kumma juttu. Osallistuin entisen pienen maalaislukioni ylioppilasjuhlaan. Siellä 19 hohtavaa ja kiiltelevää valkolakkia odotteli pöydän kulmalla hetkeä, jolloin uudet ylioppilaat painaisivat ne päähänsä. Siinä etupenkeissä istuimme me 19 riemuylioppilasta kellastuneissa lakeissamme. Meidän ylioppilaaksi pääsystämme oli kulunut tasan 50 vuotta. 

Jouduin menemään koululle hyvissä ajoin, joten pystyin seuraamaan entisten luokkatovereitteni saapumista. Koska olin yhdyshenkilö, minun olisi pitänyt tietää kaikki tulijat. Ensimmäisenä saapui pitkä hiukan kumaraharteinen mies, jonka harmaa tukka hulmusi pään ympärillä. Kädessään mies roikotti kellertäväksi kauhtunutta lakkia. Apua, minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, kuka mies oli! Onneksi tunnistin hänet käymästämme puhelinkeskustelusta, kun hän sanoi: - Mukavaa, että kutsuit minut. En olisi muuten tullut lähteneeksi.
Niin, tämä mies oli ollut kahdeksan vuotta luokkatoverini. Nyt meidän molempien kultakiharat olivat muuttuneet hopeahapsiksi. 

Siitä koko päivän kestänyt juhla sitten alkoi. Kun katselin edessämme istuvia kauniita, sileäposkisia, parhaimpiinsa pukeutuneita uusia ylioppilaita, mietin ajan kummallisuutta.

Aika ei katsojan näkökulmasta riippuen ole kaikille ollenkaan sama.

Kun olimme itse lakitettavina,  kurkottaminen jonnekin 50 vuoden päähän tuntui aivan mahdottomalta. Koko ajatus kaukana odottavasta vanhuudesta oli elämän kevään kukkiessa aivan absurdi. Jo parikin vuotta eteenpäin oli pitkä ja jännittävä matka. Olivathan edessä kaikki suuret ratkaisut: mitä ryhtyä opiskelemaan - minne edes pääsisi! Pitäisi jättää kotiseutu ja muuttaa kaupungin vilinään. Kihelmöivää oli ajatella, odottaisiko jossakin oma aviopuoliso. Kivoja lasten nimiä oli saatettu jollain tyttöporukalla miettiä  - mutta lapsenlapsi! Se oli meille aivan tuntematon sana.
Elämä oli kaikin tavoin avoinna edessä.

Tuskin nämäkään nuoret ylioppilaat pystyivät kuvittelemaan 50 vuoden päässä olevaa aikaa, vaikka he näkivät harmaapäisen "tulevaisuutensa" istumassa aivan vieressään.

Me riemuylioppilaat kuitenkin jo tiesimme, kuinka nopeasti aika kiitää: taaksepäin katsottuna 50 vuotta on aivan lähellä.

Muistot ja tunnelmat syöksyivät tuoreina mieleen, kun istuimme tutussa juhlasalissa ja ympärillä oli kouluaikaisia ystäviä, kavereita ja muutama vanha opettajakin. Oli ihmisiä, joilla oli samat muistot ja pitkä pätkä yhteistä itsenäisen Suomen historiaa. 

Mielessä tulvi päällimmäisenä kiitollisuus elämän tarjoamista mahdollisuuksista ja eletyistä vuosista.

Kauniina nauhana vuosien päivät, helmenä jokainen muistoihin jäivät.

Elämän päivien ketju on kallis, niistä ei yhden ees kadota sallis.

O. Peltonen

Olen olevinani hieno - sisällä valkoiset käsineet!

Sama tyttö 50 v myöhemmin. Lakki tarvitsi vaihtaa
opiskeluajan liftireissuissa rähjääntyneenä.

Taidetta ja epätaidetta.

Piipahdan vielä tuokion Jerusalem-muistoissani.

Debora-ystävämme Keravalta oli muutaman päivän ajan kanssamme samanaikaisesti Jerusalemissa ja tuli muutama päivä ennen paluutamme Suomeen meitä tapaamaan. Treffit tehtiin Vanhan kaupungin Jaffa-portille. Yövyimme nimittäin matkamme viimeiset vuorokaudet melko lähellä tätä porttia sijaitsevassa pienessä, siistissä ja rauhallisessa Malka-nimisessä hotellissa. Nimi tarkoittaa kuningatarta. Paikallinen väestö arvostaa kovin savtoja = isoäitejä, joten me  kaksi hupsuttelevaa ja rohkeaa 'savtaa' saimme tuntea itsemme siinä hotellissa todellakin itsemme malkoiksi = kuningattariksi, eläkkeelle jääneiksi sellaisiksi.

Kun eräänä päivänä lähdimme taas 'kylille' hotellistamme tämän Debora-ystävämme kanssa, alkoi hän äkkiä tunnistaa tätä tienoota ja muisteli, että aivan tässä jossakin pitäisi olla Anna Tichon taiteelle omistettu taidetalo. Hän nuuski ja kierteli, mutta emme sitä silloin löytäneet. Seuraavan päivänä kysyimme sen sijaintia hotellimme johtajalta ja hän kertoi sen olevan eräällä pikkukadulla, aivan likellämme. Ohjeen mukaan saavuimme juuri sille samalle kadulle, jolta olimme sitä porukalla etsineet, joten nyt ei auttanut muu kuin alkaa kysellä ja taas kysellä - ja monen mutkan ja rakennus- työmaan takaa se lopulta löytyi. Metsästyksemme kannatti! Paikka oli mitä viehättävin ja oli mukava tutustua taiteen kautta tähän Annaan, josta emme kumpikaan tätä ennen olleet mitään edes kuulleet. Ken etsii hän löytää!!!
Kuvassa Anne Tihcon lämmin näkemys kahdesta naisihmisistä. Mekö siinä - ihastelemassa hänen tuotantoaan.?

Luuk. 11: 9-10
" ..anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa. niin teille avataan. Sillä jokianen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."

Kun runsas viikko sitten palasimme Suomeen, oli kesä juuri silloin kauneimmillaan. Ei voinut muuta kuin ällistellä Suomen luonnon vihreyden suloista moninaisuutta ja käsittämätöntä keveyttä.
Mutta oli kontrastiakin.
Kun ystäväni Debora oli jäänyt vielä runsaaksi viikoksi Jsraeliin, hoidin sillä välin hänen pikku koiraansa - 12-vuotiasta vanhaa rouvaa, Ilonaa, japanin pystykorvan ja kiinan palatsikoiran sekarotuista sydäntenmurskaajaa. Tein sen kanssa yhdessä pitkiä nautiskelu-kävelyretkiä. Mutta ne retket, vaikka ihania olivatkin - avasivat silmäni näkemään paikkakuntamme sotkuisuuden. Aloin harrastaa sitä, että jokaiselta lenkiltä poimin kokonaisen muovikassillisen jätettä piharoskiin heitettäväksi.
Siis: Luonto kauneimmillaan, mutta kylämaisema sotkuisimmillaan.

Kuva: Luojamme oli koristellut kukkasin kummut - ja teinipojat olivat yrittäneet täydentää sitä omalla tyylillään. Voi meitä ihmisen lapsia!!

Hän on täällä tänään

Joskus jokin vanha renkutus alkaa soida mielessä ja kietoutuu ajatuksissa täysin toisenlaiseen kuvioon. Minun mielessäni ovat pyörineet Tuomari Nurmion Hän on täällä tänään- laulun sanat.
Ne tuntuvat kierolla, käänteisellä tavalla sopivan helluntain merkitykseen.

Laulun hän on aikamoinen toisista piittaamaton itsekäs ilkiö. Laulu paljastaa joitakin hänen tapojaan. Hän vaihtaa puheenihetta ja puhuu itsestään, hän ei suostu suoraan kontaktiin, vaan kiemurtelee vastaamalla kysymyksillä ja kysyy vastauksilla. Hän ehtii joka paikkaan, vaikka kääntäisit hänelle selkäsi, niin hän seisoo jo edessä. Hän valikoi vaatteemme ja työntää sanat suuhumme. Hän on yhtä aikaa kaikkialla: nauhoituksissa, radioaalloilla, valokuvissa ja lehdistössä. Hän ei anna suunvuoroa, vaan puhuu, kun me puhumme. Eikä hän salli yön eikä päivän lepoa,  vaan valvoo nukkuessamme.

Kun kuuntelin laulun sanoja, mietin kaikkialle tunkeutuvaa maailman- ja ajanhenkeä, kuinka siitä jo 40-vuotta sitten sanottiin: "mahtuu joka raosta ja ehtii joka paikkaan". Vaikka silloin ei vielä tunnettu edes some-maailmaa, jossa kaikki tiedetään nyt reaaliaikaisesti ympäri maailmaa. Tuntuu, että varsinkin ikävät ja ahdistavat asiat välillä vyöryvät yli.

Kuinka erilainen onkaan helluntain Henki, joka elää seurakuntansa keskellä. Paavali kirjoittaa galatalaisille, millaisia ovat Pyhän Hengen hedelmät (5:22).
Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys ja uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Jos elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.

Jeesus on tehnyt mahdolliseksi kuolemallaan ja ylösnousemisellaan, että hän todellakin on kuin tuo laulun hän, joka voi yhtä aikaa olla joka paikassa kristittyjen luona: opettamassa, neuvomassa, lohduttamassa, auttamassa.
Hän lohdutti opetuslapsiaan ennen kuolemaansa, ettei hän jättäisi heitä yksin, vaan lähettäisi heille avuksi Pyhän Hengen.
Hän lupasi Pyhän Henkensä kautta olla opetuslastensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti.
Hän vasta onkin todellinen HÄN!

Sun Henkesi sateen alle

minun sieluni uupunut vie.

Oi, kirkasta huokaavalle

ristin siunattu, kaita tie.

Ei riitä, jos kerran sulta,

sun kasteesi siunatun sain.

Mä pyydän uutta tulta,

uutta armoa matkallain.

Vilho Rantanen

Heila helluntaiksi.

Suomalainen sananlasku luritteli muinoin näin:
" Ellei heilaa helluntaina niin ei  koko vuonna."
Onneksi ko. sananlaskusta oli olemassa
positiivisempikin versio: " Ellei heilaa helluntaina, niin juhannuksena koko jono."
Tiedä sitten kumpi oli onnellisempi versio heilastelua.

Suomalainen talvi oli maassamme esiäitien ja -isien aikaan ankaruudessaan nuorten yhteiseloa rajaava. Ei siis ihme, että kun helluntai lopulta koitti, leppeine kevättuulineen, kokoontui kylän nuoriso yhteen viettämään iloista juhlaa - oli laulua ja tanssia; 'tytösteltiin' ja 'pojasteltiin'.
Usein tästä helluntaina löydetystä kesäheilasta tuli syksyllä aviopuoliso.

Monet tämän päivät nuoret, ja olenpa kuullut että ikäihmisetkin, heilastelevat verkossa, esim. Tinderissä. Mikäpäs siinä ... ei tarvitse istua liikennevälineissä eikä ravintoloissa.

Helluntai taitaa vielä nykyäänkin, juhannuksen kanssa, olla kaikkein suosituin suomalaisten nuortenparien valitsema hääpäivä. Itsekin olen astunut kyseisenä päivänä avioliiton satamalaiturille.
--- Olin perhetyttö ja juuri edellisenä päivänä valmistunut opettajaksi. Olimme siis sulhaseni kanssa valmistuneet, nyt kumpainenkin, ammattiin, joten naimisiin meno niiltä osin oli turvattu. Mutta kumpikaan meistä ei ollut vielä ehtinyt olla vakinaisessa työssä. Sen huomasimme hääpäivän jälkeisenä aamuna Aulangolla. Kukaan ei nimittäin ollut muistanut antaa meille mukaan viikkorahaa, eikä yhdellä matkaamme tuupatulla shampanjapullolla pitkälle pötkitty. Koska meillä ei siis ollut varaa ruokailla Aulangolla, ajoimme linja-autolla Hämeenlinnan keskustan grillille. Ostimme sieltä puolikkaan kanan ja sitä tulimme järsimään hotellihuoneemme parvekkeelle.
Tänään ko. tilanne olisi ollut kriisi, mutta silloin se oli vain huvittavan pikantti lisä muutoinkin hupsuun yhdessäoloomme. "Kaiken se kestää..."

Mutta se helluntai. Se on - kuten helatorstaikin - kirkollinen juhla. Helatorstaille, joka on Jeesuksen taivaaseenastumisen muistopäivä (Ap 1:1-11).

Helluntaita vietetään kymmenen päivää helatorstain jälkeen, joten tämä juhla osuu aina sunnuntaille. Vanhan Testamentin puolella tämän juhlan nimi on Shavuot = sadonkorjuujuhla - mutta samalla se on Siinailla tapahtuneen lainantamisen muistojuhla. Kirkkomme sen sijaan viettää helluntaina Pyhän Hengen vuodattamisen muistoksi ja näin ollen se on myös kristillisen kirkon syntymisen muistojuhlaa.

Uudessa Testamentissa kerrotaan, kuinka Jeesus ennen ylösnousemistaan kehotti omiaan pysymään Jerusalemissa, kunnes Hän vuodattaisi Henkensä heidän päällensä. Sinä Shavuotina oli Jerusalemissa tuhansia ihmisiä paikalla,  jotka täten saattoivat todistaa mitä tässä kaupungissa silloin tapahtui. (Ap.2:1-8). - -  kyyhkysiä ja liekkejä -- ?

Pyhää Henkeä kuvataan vielä nykyäänkin tämän tapahtuman pohjalta kyyhkysellä tai liekillä. Raamatun mukaan paikalla olleiden yllä siis todella näkyi kuin tulisia kieliä ja heidän suustaan alkoi kuulua vieraita kieliä jopa niin, että heidän ajateltiin olevan juovuksissa. Ja niinhän he tietysti olivatkin: 'juovuksissa' Jumalan Pyhästä Hengestä.

Kuvat: Kapiokirstu. Akvarellini Martta Wendelinin maalauksen mukaan ja Martta Wendelinin vanha postikortti: Kirkkomatka.

"Olettakaamme, että kaikki käy hyvin."

"Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin."

                                                     Mauno Koivisto

Presidentti Mauno Koiviston sanat ovat viime päivinä täyttäneet somen. Sanoissa on jotain hyvin rohkaisevaa meille jälkipolvelle aikana, jolloin tuntuu, että maailma muuttuu kovaa vauhtia ja päivittäiset uutiset kertovat epävarmuudesta.

Sanoissa on jotain samaa kuin suuren lentopalloilijan käden heilautuksessa: - Kyllä se siitä!

Vaikka nuo sanat joskus tuntuivatkin vähän välinpitämättömiltä, ne kertovat kuitenkin positiivisuudesta. Ne kertovat myös luottamuksesta siihen, että asioilla on tapana järjestyä. 

Luin kevättalvella Englannissa tehdyn tutkimuksen siitä, milloin ihminen on onnellisin ja luottavaisin. Paljastui kaksi ikävuotta: 23 ja 69! Tutkijat selittivät kaksitahoista tulosta sillä, että 23-vuotiaana nuorella ihmisellä kaikki on vielä edessä, ja hän luottaa, että kaikki tulee sujumaan hyvin. 69-vuotias jo tietää, ettei kaikki välttämättä suju hyvin, mutta hän tyytyy siihen, mitä on ollut. Hän arvelee, että loppuelämäkin tulee menemään kohtalaisesti. Odotukset eivät ole enää kovin suuret, mutta luottamusta on siihen, että elämä kannattelee.

Onnettomimpia olivat tulevaisuutensa suhteen 55-vuotiaat. Heidän monet isot haaveensa olivat rauenneet tyhjiin, ja heistä tuntui, ettei elämällä ollut heille enää mitään tarjottavaa.

Onneksi minulla on tuo vuosi jo takana. Mutta 69. vuosi on vielä edessä! Odotan sitä suurella mielenkiinnolla.

Raamatun ohjeet hyvän tulevaisuuden saamiseksi opastavat kulkemaan Jumalan ohjauksessa.

Katsele nuhteetonta, tarkkaile rehellistä - rauhan miehellä on tulevaisuus! Ps. 37:37

Älä kadehdi niitä, jotka elävät synnissä, elä Herran pelossa päivästä päivään. Jos sen teet, sinulla on tulevaisuus, eikä toivosi raukea tyhjiin. Snl 23:17-18 

Yhtä lailla viisaus on sinulle hyväksi: kun löydät sen, sinulla on tulevaisuus, toivosi ei raukea tyhjiin. Snl 24:14

Raamatusta ei löydy ainoastaan ohjeita hyvän tulevaisuuden saavuttamiseksi, (pyrkiminen rauhaan, viisauteen ja Jumalan ohjauksessa kulkemiseen) vaan kirja sisältää myös Jumalan lupauksia.

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Jer. 29: 11

Alakuvassa taivaalla näkyvä sateenkaari on Jumalan antama toivon ja lupauksen merkki.

Riemuvuosi.

Riemuvuosi-sana on peräisin Vanhasta testamentista,  sen 3. Mooseksen kirjasta. Kyseessä on suoran Wikipedia-määritelmän mukaan "määrätty juhlavuosi, jota kehotetaan viettämään joka 50.vuosi. Maa piti silloin jättää viljelemättä, maa palauttaa entisille omistajilleen ja juutalaiset orjat piti
vapauttaa."

Tämän juhlan valmistelut tässä 'Ikuisessa kaupungissa' olivat täyttä päätä meneillään juuri sillä viikolla, jonka me siellä vietimme. Pääkadut, useat autot ja kerrostalojen parvekkeet oli juhlaliputettu.

Viimeisenä viikonloppunamme olimme myöhään iltapäivällä tulossa keskustasta hotellillemme, pitkin Jaffa-katua - käyttäen melko uutta ja erittäin kätevää kevytrautatietä, joka kulkee lyhyin aikavälein kaupungin keskustassa - pohjoisesta etelään ja päin vastin. Olimme käyttäneet sitä ennenkin ja siksi emme ymmärtäneet miksi junat juuri nyt ne olivat - toinen toisensa perään - niin täynnä matkustajia, että vasta kolmanteen sellaiseen saimme tuupattua itsemme.
Naurua pidätellen seisoimme sen käytävällä kuin sillit ihmismassassa. Kukaan ei mahtunut sisään eikä oikein päässyt uloskaan. Kaatumisesta ei ollut pelkoa, kun ei kerta mahtunut kaatumaan.
Kesken matkan alkoi joku porukka keskellä vaunua hoilata hepreaksi laulua "...paljon onnea vaan..." ja totesimme, että kyseinen seurue oli siis menossa jonkun ystävänsä synttäreille.
Vasta hotellilla kuulimme kenen synttäreille nämä kaikki sulloutuneet matkaajat olivat menossa... heidän kaupunkinsa 50-vuotis- synttärille... Vanhan kaupungin Jaffa-portille, jossa oli illansuussa alkamassa mahtava ilotulitus.

Todellako?  Vain 50 vuotta siitä on, kun tuo, kaikissa syviä tunteita nostattava kaupunki, oli vielä piiritettynä? Tätä kaikkea on vaikea uskoa nyt, sillä niin eloisa se tänään on. 
Diasporassa eläneet juutalaiset tapasivat toisilleen - toivon saattelemana - toivottaa:"Next year in Jerusalem..."
Niin toivotimme mekin kaksi, toinen toisillemme , kun koneemme nousi keskiyöllä kohti rakasta Suomeamme.
Ensi vuonna tavataan, Jerusalem,. Next year... (Jos Herra suo?)

Yläkuva Vanhasta kaupungista ja alakuva majapaikastamme. Siinä omat 'alttiuden saappaamme'.


Ef 6:14-17 neuvoo seuraavaa:
" Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä ja olkoon pukunne vanhurskauden haarniska,

ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.

 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,

ja ottakaa vastaan pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana."

Harhaillaan

Kun kirjoittajaystäväni kuulivat, että olin suunnittelemassa Israelin matkaa vanhemmille rouvashenkilöille, he saivat hepulin. Kaikilla oli vielä liian tuoreessa muistissa se, kuinka onnistuin eksyttämään heidät toissa syksynä Laipan erämaahan. Ilta alkoi silloin jo pimentyä, puut varjostivat kapeita, kiemurtelevia polkuja, ja jylhät kalliot peittivät avarammat näkymät. Osuimme kaiken lisäksi hämärissä synkälle paikalle, joka oli toiminut vuonna 1918 teloituspaikkana. Puhelinkaan ei toiminut kuin korkeimmilla mäenharjoilla. Lopulta kuitenkin onnistuin saamaan katkeilevat yhteyden  mieheeni, joka sitten karautti maasturilla paikalle kuin ainakin Prinssi Uljas.
- Jokos olet oppinut lukemaan karttaa? kaverini sydämettömästi irvailivat.

Raamatussa puhutaan paljon eksymisestä ja harhailemisesta.  Ihmisiä verrataan kadonneeseen lammaslaumaan.

Hes. 34 luvun alussa kerrotaan siitä, minkälaisia ovat huonot paimenet.
"Te pidätte vain huolta itsestänne, vaikka paimenen tulisi huolehtia lampaistaan. Te juotte maidon, käytätte villan vaatteisiinne ja teurastatte lihavimmat lampaat, mutta ette pidähuolta laumastanne. Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita ettekä sitoneet murtunutta jalkaa. 

Hes. 34:11 jakeesta eteenpäin Jumala puhuu kauniin sanoin, miten hän toimii kadonneiden ihmisten, mutta myös kokonaisen kansan kohdalla.
"Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.

Vehmailla niityillä minä niitä kaitsen, niiden laidun on Israelin korkeilla vuorilla. Siellä vihreillä kedoilla, ne saavat levätä, ne saavat käyskennellä Israelin vuorten rehevillä laidunmailla.
Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään - näin sanoo Herra Jumala.

Minä etsin eksyneen ja tuon takasin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa.
Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.

Kun näitä Hesekielin 34 luvun sanoja lueskelee, alkaa hyvän paimenen esimerkki painaa harteita.

Pitäisiköhän tosiaan ruveta opettelemaan kompassin käyttöä ja kartan lukua?