Swing Low Sweet Chariot

Tänään äitienpäivänä rakkaan ystäväni ja blogin toisen kirjoittajan, Salomen, tuhka siunataan ja lasketaan sukuhautaan.

Swing low, Sweet Chariot,

coming for to carry me home.

Swing low, Sweet Chariot,

coming for to carry me home.

I looked over Jordan

and what did I see,

coming for to carry me home,

a band of angels coming after me,

coming for to carry me home

Swing low, Sweet Chariot,

coming for to carry me home.

Swing low, Sweet Chariot,

coming for to carry me home.

Kuvat: Pulsatilla patens

Äitienpäivätökkäys

Kerran kun minä löydän aikaa,
pitää minun lähettää sinulle kukka.
Unohdin ostaa sen
sinun syntymäpäiväksesi.

Kerran kun minä löydän aikaa,
minun pitää kirjoittaa kirje
ja kiittää sinua kirjasta,
jonka sinä lähetit minulle.

Kerran kun minä löydän aikaa,
minun pitää soittaa sinulle,
keskustella, kuunnella,
sillä sinä olet, olet yksinäinen,
innokas keskustelija.

Kerran, mutta ei nyt, en ehdi.
Keväällä ehkä, silloin
on lämmintä ja aurinkoista,
silloin voin viedä sinut ulos
pyörätuolissasi eläintarhaan.

Sinä rakastit aikaisemmin
ulkoilua siellä,
niin minä olen ajatellut
- koko talven.

Tänään näin kuolinilmoituksesi
lehdessä.
Rakkaudella, kaipauksella,
seisoi siinä.

Kerran minun täytyy
mennä haudallesi kukkineni.
Kerran minun täytyy …
Ehkäpä jo ensi jouluna.

Runon kirjoittaja tuntematon

Piispa Olavi Rimpiläinen sanoi pari vuotta sitten eräässä puheessaan: - Omasta lähipiiristä pitäisi huolehtia paremmin. 

Hänen mukaansa tähän lähipiiriin kuuluvat myös hengelliset sukulaiset. 

Olen täällä maalla seurannut hengellisen "siskopiirin" toimintaa: kauppa-, posti- tai terveyskeskusmatkalla piipahdetaan katsomassa, miten naapuri tänään voi - onko kaikki hyvin.

Ja jos kyytiä ei kiinnostavaan tilaisuuteen ole, niin sitä tarjotaan.

Rimpiläinen viittasi Paavalin sanoihin 1. Tim. 

Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan (hengelliset sukulaiset mukaan lukien!)ja varsinkaan perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.

Huh, huh!

Meillä on totuttu siihen, että yhteiskunta huolehtii vanhuksista, vammaisista, ja lapsetkin otetaan jo vauvana päivähoidon piiriin. Ajattelemme helposti, että kaikki on kunnossa, sillä yhteiskunta voikin tehdä paljon. Yksittäinen ihminen voi kuitenkin tehdä paljon enemmän.

Kortti tai puhelu äitienpäivänä tuntuu vähäiseltä, jos muuta kontaktia ei ole..

Heippa, moikka ja soitellaan taas!

Mielenkiintoinen näkökulma välittämiseen on se, että katolinen sosiaalietiikka pitää paremmin esillä perheestä ja suvusta huolehtimista.

Jonkin verran minulla on tästä omaa kokemusta Italian ja Ranskan vierailuilta, joissa kokonainen suuri suku on ollut toivottamassa vieraankin tervetulleeksi, ja laaja perhe eri-ikäisine jäsenineen on istuutunut yhdessä pitkään ruokapöytään juttelemaan ja nauramaan.

Se on tuntunut kyllä kadehdittavan yhteisölliseltä olemiselta.

Nyt kun kesäkausi on meilläkin on alkamassa ja liikkuminen muuttuu kaikin tavoin helpommaksi - ei tarvitse pelätä liukkaita teitä ja pimeitä ajoja - voisimme ehkä yrittää tavata laajalle lennähtänyttä lähipiiriämme. Vaikkapa kutsua kesäkeitolle riippakoivun alle.

"Tahdon luoda kauneutta ympärilleni."

Tässä eräänä iltana lapsenlapseni oli hoidossa luonani. Keksimme ruveta maalailemaan.
Otimme tavarat esille, levitimme ne ruokapöydälle, joka muutenkin toimi puuhapajana. Lapsi oli innostunut työn aloittamisesta ja sanoi:
- Minä olen semmoinen, joka haluaa luoda kauneutta ympärilleen.

Aika suuri päämäärä! Lapsen yksinkertaiset sanat pysähdyttivät minut.
Siinä pieni tyttö ilmoitti, minkälainen ihminen hän haluaa olla.

Nykyään ihmiset ovat ajattelultaan niin avaria, etteivät uskaltaudu sanomaan, minkälaisten arvojen takana he seisovat, ja mitä he elämästä ja ilmiöistä ajattelevat. Kun kaikki käy, jäljelle ei jää mitään, mikä todella innostaisi, puhuttelisi ja laittaisi toimimaan. Elämä muuttuu latteaksi ja värittömäksi.


Löysin vaatekaapista kassin, jonka kylkeen olivat tiivistettyinä kirjailija Mika Waltarin elämänarvot.
"Siksi toistan vielä kerran omat normini jälleen uudelle sukupolvelle. Ne ovat inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus."

Olen hypistellyt tätä kirjakassia silloin tällöin, ja aina mieleeni on noussut ihmettely Waltarin varmuudesta normiensa suhteen. Hän haluaa vielä kerran sanoa sanottavansa.
Hänen norminsa ovat tärkeitä, muttei tuo kaunis turhuus ehkä kristityn mieleen ensimmäiseksi juolahda, vaikka toki elämän kaikesta kauniista ja kivasta pitäisi täysin rinnoin nauttia.

Kuinkahan moni kasvattaja on määritellyt noin napakasti kuin Waltari  tärkeät arvonsa, jotka hän haluaisi siirtää uudelle sukupolvelle! Välillä tuntuu, että vanhemmat kirivät päivästä toiseen elämän ruuhkavuosissa sen kummemmin laittamatta asioita tärkeysjärjestykseen. Samoin meillä isovanhemmilla on niin paljon menemistä ja tekemistä, että päivät täyttyvät helposti kaikesta mukavasta sen syvällisempiä ajattelematta.
Emme ole muistaneet nostaa katsettamme ja tähystää elämämme kirkasta johtotähteä.



Kun katselin lapsenlapseni maalausta, kuvittelin sen melkein puhuvan minulle elämänarvoista.


Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi, lapsen tekemä kuva kehotti.

Jokaisella on läheisten ihmisten joukko, joka toki on tärkein, heistä ennen kaikkea on välitettävä ja heidän hyvinvoinnistaan huolehdittava. Kuitenkaan ei pitäisi vetää liian tiukkaa rajaa lähipiirin ja kaukaisempien ihmisten välillä, Jumalan rakkaus on kaikkia varten, ja voimme olla edes pienessä määrin sen välittäjinä.
Yksi Raamatun keskeisimpiä ajatuksia onkin Kultainen sääntö.

Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää myös samoin heille.

Kerron vielä hieman lisää kauneuden luomisesta ympärille.

Mieheni, joka tutkii kasveja, sai kutsun eräältä tuntemattomalta naiselta tulla katsomaan hänen maatilallaan kukkivaa kiurunkannusta. Talossa oli muutakin mielenkiintoista nähtävää.
Koko maantien pieli oli kilometrin matkalta istutettu täyteen talonpoikaisnarsisseja. Emännän äiti oli aikoinaan istuttanut pellon reunaan tien reunaa koristamaan 22 200 kukkasipulia. Koska jokainen sipuli tekee 5-10 pikkusipulia, ja emäntä on istuttanut aina vuosittain uudet sipulit jonon jatkoksi paikalleen, narsisseja on nyt yli 200 000!
Kelpaa sitä satunnaisen ohikulkijan ajella sellaista narsissikujaa pitkin!

Olenko onnellinen?

Onnellisuuden objekti

Monet ihmiset tuntuvat keskittyvän onnen etsimiseen.
Vaikuttaa siltä, että he elävät tuntosarvet pystyssä miettien: - Olenkohan moinä onnellinen?
- Onko juuri tänään onnellisuusakkuni täynnä?
- Ovatko ympärilläni olevat ihmiset onnistuneet tekemään minut onnelliseksi?
- Ovatko elämäni olosuhteet niin puutteelliset, ettei onnellisuusmittarini humahdakaan nollan yläpuolelle.

Tuntuu, että tällainen tuntosarvet - koholla - kulkija näkee itsensä onnellisuuden objektina, joka vain miettii muiden vaikutusta.

Välillä hän joutuu suorastaan onnellisuusansaan, jossa hän räpistelee kuin lintu surkeana onnellisuuttaan tutkaillessaan.

Hauras onni

Onni on kovin hauras, se on katoavaa kuin jäätynyt saippuakupla pakkashangella.
Onnea ei sovi pitää itsestään selvänä, sen eteen pitää pysähtyä, ihmetellä ja yrittää sitä vaalia.

Elämä on kovin yllätyksellistä, asiat voivat hetkessä muuttua joko hyvään tai huonoon suuntaan. Hetkessä  vakava sairastuminen tai onnettomuus voi muuttaa kaiken. Mutta myös yllättävä tapaaminen tai menestys voi muuttaa koko elämän suunnan.

Luin viime syksynä jostakin tutkimuksen, jossa tutkijat olivat tulleet siihen tulokseen, että ihmisellä on vain viisi onnen minuuttia vuodessa. Tosin minulle ei selvinnyt, millaista tuo viiden minuutin onni oikein on.

Onnenhetki metsäpolulla

Venäjän kielessä onnellisuuden tavoitteluun suhtaudutaan vaatimattomammin. Kun venäläiseltä kysytään kuulumisia: - Što staboi? vastaukseksi tulee usein: - Normalna! Vastaajan elämä on silloin normaalia, tavallista, ei mitään pilviä hipovaa, mutta silti ihan tyydyttävää ja hyvää.

Rakastan omaa normaalia arkeani. Usein toivon jo illalla, että tulisipa pian aamu. Silloin pääsisin keittämään kahvia ja sen jälkeen koiran kanssa ulos lenkille. Minusta on hauskaa katsella, kuinka se puikkelehtii metsäpolulla kuono maassa lumoutuen hajujen maailmasta. Minä puolestani tähyilen ylöspäin ja lähettelen aamuajatuksiani Isälle. Nämä aamuhetket ovat niin rauhallisia ja hyvän mielen täyttämiä, että niistä on tullut arkeeni odottamisen arvoista.

Tarvitsemme onneemme jotain rakastettavaa, muuten eläisimme tunteiltamme nälkäisinä, viluisina, yksin oman itsemme varassa. Perhe, lapset ja lastenlapset vilahtelevat mielessä. Monta kertaa päivän aikana ajatukset viivähtävät vuoroin kenenkin luona, sen mukaan kenen asiat ovat ajankohtaisia.
Ajatukseni hyppelehtivät läheisestä toiseen ja aprikoin vaikkapa tällaisia.
- Onko Johanneksen yskä jo helpottanut?
- Kuinkahan Inari onnistui pianomatineassaan?
- Täytyy muistaa leipoa jotain munatonta Lauriinalle ukin juhliin.

Rakastettuna oleminen saa ihmisen ojentautumaan ylös Isäämme kohti ja samalla eteenpäin elämässä.
Tuntuu kuin olisi kasvi, joka virkoaa saatuaan raikasta vettä. On suurta lahjaa, jos saa olla rakkauden kohteena, se ei ole kaikille ollenkaan itsestään selvää.
Pikkulasten suusta saa kuulla ihanimmat rakkaudentunnustukset. Kuinka koskettavalta tuntuikaan, kun Johannes 7-vuotiaana levitti kätensä apposen auki ja huudahti: - Minä rakastan mummia niin äärettömästi!
Parasta, etten silloin tehnyt mitään erikoista - lököttelin vain sinisellä sohvallani.

Pieni keväinen onni

Onnellisuus voi syntyä rakkauden virtaamisesta myös toisinpäin. Kohteen ei tarvitse olla ihminen, se voi olla mielekästä tekemistä, taidetta, se voi olla rakas pyhä paikka, jossa ihminen on kohdannut Jumalan, lähimmäisen tai itsensä.
Rakastettava voi olla vaikkapa eläin, jonka kanssa on syntynyt syvä yhteisymmärrys. Eläimen samankaltaisuus ihmisen kanssa on hämmästyttävää, sen perustarpeet, hyvä mieli, pelot ja kivut ovat tuttuja. Eläimen seuraaminen voi tuoda paljon iloa ja lohtua suruun tai pitkiin yksinäisiin päiviin.

Onnellisuus on hyvin monimuotoista. Kevättalvella Suomi nousi otsikoihin, kun se nousi 156 maan joukosta maailman onnellisimmaksi maaksi. Vertailun mittarina olivat mm. elinajan odote, korruption vähyys, sosiaaliset turvaverkot, terveys sekä kansalaisten kokemus vapaudestaan. Mielenkiintoista oli se, että tutkimuksessa oli mukana myös maahanmuuttajien näkökulma - miten he kokivat uuden kotimaansa.

Onnen avain?

Olen tässä omasta näkökulmastani vain hieman raapaissut  onnellisuuden pintaa.
Mutta mikä on sitten onnen avain?

Raamatussa psalmilaulaja laulaa: - Minun onneni on olla Jumalaa lähellä.

Jumala tuntuu välillä kovin etäiseltä ja vieraalta. Hänet oppii kuitenkin tuntemaan raamatussa ja rukouksessa.
Seurakunta on paikka, jossa voi opiskella lisää Jumalan tuntemista, ja siellä voi kasvaa kristittynä toisten joukossa.

Kun viipyy Jumalan lähellä kysellen ja kuunnellen, oppii hänet tuntemaan. Hän ei ole kaukana kenestäkään.

                                                             

Galileaan!

 Marian Ilmestymiskirkon seinällä Nasaretissa

Nasaretista Marian Ilmestymiskirkon läheltä

Maisema Safedin taiteilijakaupungista vuorien yli

Markuksen evankeliumin pääsiäiskertomuksessa kaikuvat kaksi kertaa sanat: - Galileaan!
Galileaan!

Kun Jeesus on opetuslapsineen  Öljymäellä, hän ennustaa, kuinka hänen laumansa hajoitetaan, mutta että hän itse menee opetuslasten edellä ylösnoustuaan Galileaan.
Mark. 14:28

Toisen kerran Galilea tulee esille enkelin sanoissa, kun naiset menevät pääsiäisaamuna haudalle ja enkeli sanoo. - Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.
Mark. 16:7

Jerusalem oli pääsiäisen tapahtumien keskuspaikka. Nyt Jeesus kuitenkin haluaa tavata opppilaansa Galileassa, mikä oli maan syrjäseutua. Se oli vaatimatonta seutua, ihmiset olivat maanviljelijöitä tai Genesaretin kalastajia.
Galilean kielikin oli murretta, voisi sanoa, että savoa. Pietarikin tunnistetaan hiilivalkealla hänen puhetavastaan.
Mark. 14:70


Galilea oli Jeesuksen kotiseutua, hän oli kotoisin Nasaretin pikkukaupungista. Hän ei väheksynyt syrjäseutua, Galilean tuppukyliä.
Pikkukylät olivat hänelle yhtä tärkeitä kuin pääkaupunki. Hän halusi kohdata kylien ja - kaupunkien  ihmisiä, opettaa, auttaa ja parantaa.
Pohjoinen maakunta oli Jeesuksen tärkeintä toiminta-aluetta.

Safedin kaupungin kaduilta

Jeesus ei väheksynyt tavallista arkista ympäristöään. Hän eli siinä rohkeasti Isänsä antaman tehtävän mukaan.

Minkälainen on sinun "Galileasi"? Minkälainen on arjen "Nasaret", "Safed" tai "Tiberias"?
Niiden kohdalla voisi lukea yhtä hyvin vaikkapa Pakkala, Sarvenperä, Julkujärvi tai Padasjoki.




Rohkenemmeko tuoda lähiympäristöön edes hitusen verran uskoa, vai piilotammeko sen visusti omiin salaisiin hetkiin Herran kanssa.
Eikö olisi aika tässä moniarvoisessa maailmassa pitää iloisesti kristinuskoa esillä?
Mitkä olisivat ne juuri itselle sopivat luontevat tavat?

Kaikkien ei tarvitse lähteä maailman ääriin. Jeesuksen esimerkki näyttää, että tuppukylästä, kotikadulta tai nukkumalähiöstä voi aloittaa.

Tuntuu, että kaikenlaiset muut ajatusmallit ovat tervetulleita, mutta usko on jotenkin noloa ja vanhanaikaisista. Muka heikkoudenosoitus siitä, ettei itse pärjää.

Mutta juuri heikoissahan Isämme on lupaa olla väkevä.
"Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." 2. Kor. 12: 9

Tiberiaasta Genesaretin rannalta

Säe eräästä monelle kielelle käännetystä laulusta
Galilean mies

"Ei Galilean mies sinun ohi käy,
vaan Hengellänsä hän tahtoo sua koskettaa."

Bougainvillen kukintaa Tiberiaassa

Etsi itseäsi

Käteeni sattui vanha esite jo aikoja sitten olleesta näyttelystä. Taiteilija oli Maria Ruotsalainen ja näyttely oli saanut nimekseen Parempaa kohti.
Näin taiteilija kirjoitti: "On yritettävä pyrkiä parempaan. On yritettävä löytää valoa ja etsittävä aurinkoa ja kauneutta. On uskottava parempaan, on uskottava hyvyyteen. Vaikka valo ja aurinko ovat poissa, on uskottava valoon, on uskottava aurinkoon. On yritettävä etsiä valoa, on yritettävä löytää aurinko... On uskottava, valo ja aurinko löytyvät. Ne ovat jossakin, ne ovat saavutettavissa. On uskottava parempaa."

Marian teksti pysäytti minut, kun se sukelsi paperipinostani. Pyörittelin sitä kädessäni ja mietin kuvan ja tekstin kauneutta, runoutta.
Tekstissä puhuu etsijä, hän kaipaa synkkyyden ja pimeyden keskelle valoa. Hän luottaa, että valo ja aurinko ovat tulossa, että ne ovat jo läsnä.

Olen katsellut taiteilijan maalausta ja lukenut hänen sanojaan,  mutta olen tuntenut itseni alakuloiseksi. Auringon kultaama kuva on kovin tyhjä. Sen keskellä on suorastaan aukko, joka herättää mielessäni odotuksen siitä, että siihen pitäisi ilmestyä jotakin.

1. Moos.1 puhuu alkutyhjyydestä ja valon tulemista maailmaan.

Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä.
Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli.
Jumala näki, että valo oli hyvä.

Valo on hyvä, mutta se ei yksin riitä. Täyteen elämään tarvitaan Jumalan Henki, joka tekee luotunsa uudeksi ja eläväksi. Vain yhteydessä Luojaan ihmisen sielu voi  olla kontaktissa Mestariinsa.

26.4. suomalaisessa kalenterissa on Teresan, Tessan ja Tertun nimipäivä.
(Paljon onnea nimipäiväsankareille!)

Espanjalainen pyhimys Pyhä Teresa, jota kutsutaan myös Jeesuksen Teresaksi, kirjoittaa ihmisen luomisesta Jumalan yhteyteen.

Etsi itseäsi minusta

Sielu, sinun tulee etsiä itseäsi Minusta

ja Minua sinun tulee etsiä itsestäsi.

Sillä tavalla saattoi rakkaus,

sielu, sinut Minuun tallentaa, 

ei kukaan taitava maalari

osaisi niin hienosti

sellaista kuvaa painaa.

Rakkaudessa sinut luotiin

ihanaksi, kauniiksi ja siten

sisimpääni kuvattuna,

jos kuljet harhaan, rakastettuni,

sielu, sinun tulee etsiä itseäsi Minusta.

Suom. Maria Saari-Cole  

P.S. Huomasin, että olen julkaissut Pyhästä Teresasta blogitekstin 7. 5. 2013  

Ei hapannaamaisia pyhimyksiä.

Vilkaisepa sitä, jos kiinnostaa.

Taivasjuhla

Kun viime lauantaina 14. 4. menin Salomen muistojuhlaan ystävieni Ruutin ja Deboran kanssa,  Salomen tytär tuli meitä tervehtimään.

- Äidin taivasjuhla! hän säteili levollisena. - Äiti on nyt perillä siellä!

Muistojuhlan ohjelma oli rakentunut Salomelle tärkeistä lauluista ja ystävien puheenvuoroista, jotka valottivat hänen elämänsä monia puolia.

Kun kuuntelin niitä, mieleeni nousivat sanat Hepr. 4:10.

Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.

Ruut aloitti kertomalla, kuinka pitkä ystävyys hänellä oli ollut Salomen kanssa, ja miten Salome oli häntä tukenut. Salomen koti oli aina Ruutille auki, ja Salome auttoi Ruutia eteenpäin vaikeissa elämänkohtaloissa ja uskontiellä.

Salomen kesälapset kävivät myös muistelemassa kesiään saaressa. He kertoivat, miten paikka oli heille kuin paratiisi, jossa oli aina hauskaa tekemistä. Paikalla oli kolme veljestä äitinsä kanssa, joille Salomen ja hänen perheensä tarjoamat kesät olivat virkistävä keidas.

Salomen venäjäntyö tuli monin eri tavoin esille. Vuonna 1988 Salome katseli eräänä sunnuntaiaamuna miehensä ja pikkutyttärensä kanssa jumalanpalvelusta Puskinon kirkolta - se oli ensimmäinen jumalanpalvelus sitten 30-luvun, jolloin kirkot suljettiin. Silloin perheen pikkutytär tuli kosketetuksi TV:ssä näkyvien mummojen uurteisita kasvoista ja kärsineestä olemuksesta, niin hän alkoi vaatia, että noita ihmisiä pitäisi auttaa. 

Siitä alkoi Salomen perheen työ inkerinsuomalaisten, venäjänjuutalaisten ja katulapsien parissa.

Työtä tehtiin lastenkodeissa, sairaaloiden vastasyntyneiden osastoilla ja vankiloissa. 

Matkoihin sisältyi runsaasti jännitystä, sillä koskaan ei voinut tietää, mitä matkalla tapahtuisi. Joka kerta tullikin aiheutti yllätyksiä. 

Ryhmä, johon Salome kuului, tuki Inkerinmaalla olevaa seurakuntaa, jonka papin palkka maksetaan kirpputorin tuloista, jonka tärkeä tukipylväs Salome oli. Vielä viikkoa ennen sairaalaan joutumistaan hän työskenteli kokonaisen päivän rakkaalla kirpputorillaan järjestellen siellä tavaroita. 

Kirpputorin tuloista autetaan inkeriläisen seurakunnan vähävaraisia ja järjestetään perheille täsmä-apua vaatteiden hankinnassa.

Merkittävää oli ottopojan löytyminen babtistikirkosta. Täpötäydessä kirkossa Salomen huomio kiinnittyi ihmisjoukon keskellä seisovaan 10-vuotiaaseen poikaan. Pojan lyheksi leikatun tukan seassa näkyi arpia, hänen sinisten gabardiinihousujensa puntit olivat lyhyet ja takamus kursittu valkoisella langalla kasaan. Lasta katsellessaan Salome kuuli: - Sinä tulet pitämään huolta tuosta pojasta. 

Erinäisten kuvioiden jälkeen näin tapahtuikin. Poika asui Venäjällä, mutta vieraili Salomen perheen luona ja kutsui Salomea äidiksi. Poika opetteli englantia ja Salome venäjää, ja niin kommunikointi alkoi sujua.

Kun poika aikuistui, Salome kustansi hänen opintonsa kansainvälisessä missionuorten koulussa, niin poika valmistui hengelliseen työhön. Tietääkseni hän nyt toimii lastenkodin johtajana vaimonsa kanssa.

Tämä ottopoika käytti myös kiitollisen puheenvuoron muistojuhlassa. Ilman Jumalan ja Salomen asioihin tarttumista hän olisi tuskin elossakaan, hänen entiset lastenkotikaverinsa olivat kuolleet tai aivan huumeraunioina.

Upea lisä muistojuhlassa olivat evankelioivan King´s Kids- tanssiryhmän nykyiset nuoret, jotka tanssivat Salome lempikappaleen. Tämä ryhmä oli alkanut toimintansa paikkakunnalla Salomen ohjauksessa. 

Ryhmä esiintyi Suomessa ja Venäjällä, mutta kiinnostavin esiintyminen tapahtui 1995 Israelissa Lehtimajajuhlan avajaisissa, missä ryhmän tanssi sai suuret suosionosoitukset ja kiitokset Izak Rabinilta, jonka eräs oikeistolaismielinen juutalaisnuorukainen ampui kaksi viikkoa myöhemmin. 

Vielä viime vuonna Salome innostui auttamaan kaikkein pienimpiä ja kurjimmassa asemassa olevia köyhien raiskattujen romaniäitien pienokaisia Romaniassa. Hän sai aikaan paikkakunnallaan keräyksen, jonka seurauksena kokonainen rekka vauvanvaatteita saapui syyskuussa Romaniaan.

Ja mitä vielä? En muista - enkä edes tiedä kaikkea! (Sorry myös kaikki tekstin mahdolliset epätarkkuudet, koska ystävyyteni Salomen kanssa kesti vain 7 vuotta, ja monet asiat tapahtuivat ennen tutustumistamme.)

Itse puhuin muistojuhlassa Salomen ja minun seitsemän vuotta kestäneestä yhteisestä matkasta, johon sisältyi monia matkoja Suomessa, Venäjällä ja Israelissa. Kerroin myös tämän Sweet Chariot-blogin syntymisestä. Liitän sivupalkkiin sivun muistelustani.

Israelissa asuva ystävämme Raku sanoi Salomesta.  - Hän oli pieni suuri nainen.

Ja Raku oli aivan oikeassa. Salomen elämä kertoo siitä. miten paljon yksi pieni ihminen voi tehdä Jumalan työtoverina.

Herra, kädelläsi

uneen painan pään, 

kutsut ystäväsi lepäämään.

Käsi minut kantaa

uuteen elämään,

ikirauhan antaa, valoon jään.

Onneni on olla

Herraa lähellä, 

turvata voin yksin Jumalaan.

Onneni on olla

Herraa lähellä,

tahdon laulaa hänen teoistaan.

Virsi 517:4

Suuri paimen

Voimaksi viikolle


SUURI PAIMEN

Kun olimme pieniä, isäni kertoi mielellään meille tyttärilleen tarinoita omilta lapsuus- ja nuoruusvuosiltaan. Jännittävimpiä mielestämme olivat kertomukset siitä, kuinka hän oli kaukana korvessa karjapaimenena. 

Isän tarinat alkoivat aina samalla tavalla: - Silloin ko mie olin koton Karjalas …

Ja minkälaisia tarinoita isämme kertoikaan! Hän oli kohdannut paimenessa metsän petoja monta kertaa. Hän oli rakentanut karhulle heinäsuovaan ansan, hän oli paininut kontion kanssa ja häätänyt suden karjan kimpusta suurta seivästä heiluttamalla. Ihmeellisintä, että isämme oli paimenessa ollessaan lentänyt kotkan selässä ja katsellut ylhäältä kotitaloaan ja Karjalan tuuhettuvia koivikoita. Me tyttäret kiehnäsimme isän kyljessä ja kuuntelimme silmät pyöreinä hänen paimentarinoitaan. Meidän isämme oli rohkea, hän oli suuri sankari. Hän puolusti karjaa metsän pedoilta. Kyllä sellaisesta isästä kannatti olla ylpeä!

Tulevan sunnuntain teksti  (Joh. 10: 1-10) kertoo hyvästä paimenesta. Jeesus kertoo vertauksessaan hyvän paimenen ominaisuuksia. Tärkeintä on suuri luottamus lampaiden ja paimenen välillä. Lampaat tuntevat paimenensa äänen, vierasta ne eivät lähde seuraamaan. Paimen puolestaan tuntee omat lampaansa niin hyvin, että pystyy kutsumaan niitä nimeltä. Kun paimen menee lammastarhaan hakemaan lampaitaan laitumelle, portinvartija myös tuntee hänet ja päästää tarhaan sisälle. 

Kun paimen sitten lähtee kuljettamaan laumaansa hyvälle laitumelle, hän kulkee lauman edellä ja lampaat seuraavat häntä. 

Jeesuksen kuulijat eivät kuitenkaan ymmärrä vertausta. Jeesus joutuu selittämään, miten hän itse liittyy kertomukseen. 

-Minä olen portti, Jeesus sanoo. Hän lisää, että jos joku tulee sisään hänen kauttansa, hän pelastuu. Tulijalla on kaiken lisäksi vapaus mennä ja tulla, ja hän tulee löytämään  vihreän laitumen.

- Minä olen  hyvä paimen, Jeesus kertoo vielä lisää, että hän on oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.

Paimenen tehtävä nousee Jeesuksen sanoissa suuriin mittasuhteisiin. Hän ei ole suinkaaan vaatimaton paimenpoika, eikä hän huvita kuulijoitaan merkillisillä tarinoilla. Jeesus on vakavissaan, valmiina suojelemaan omiaan. Hän on valmis puolustamaan heitä jopa viimeiseen asti - omalla hengellään.

Jeesuksen sanat vetävät vakavaksi, ja mieleen syttyy kiitollisuus. On mahtavaa ajatella, että meillä on Puolustaja, joka on valmis taistelemaan puolestamme pahaa vastaan. Omin voimin emme siihen pystyisikään, vaan on mentävä paimenen selän taakse turvaan. Sieltä pelokas lammas voi varovasti kurkistella.

Jeesus antaa meille turvan, mutta hän lupaa antaa vielä enemmän. 

- Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. 

Hän on valmis tarjoamaan sellaisen elämän, josta ei puutu mitään. Hänen huolenpitonsa ei lopu, sitä riittää päivästä toiseen. Hän on aina valmis etsimään uudet ja tuoreet laitumet.

Julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä 11. 4. 2018