Gennesaretin järvellä

Olemme kertoneet, kuinka asuntomme olohuoneen ikkunan koko leveydeltä näkyy Gennesaretin järvi. Koko kuluneen viikon järvi on näyttänyt kauniit, lempeät kasvonsa. Se on ollut lähes tyyni, sen väri on vaihdellut sinisen ja turkoosin sävyistä kultaan. Iltaisin olemme katselleet  sen pintaan levittyvää hopeista  kuunsiltaa.

Olemme seurailleet järvellä tapahtuvaa liikennettä. On ollut pieni yllätys, kuinka monenlaista liikkujaa siellä onkaan: kanootteja, purjeveneitä, jonkinlaisia vesikoottereita ja tietenkin laivoja.
Olemme seurailleet kahdenlaisten laivojen liikkumista järvellä edestaksisin, toisista kuuluu äänekäs viihdemusiikki parvekkeellemme asti ja ihmiset tanssivat. Toisessakin laivassa tanssitaan, mutta siellä tanssitaan ylistystansseja israelilaisen musiikin tahdissa.
Kolmaskin vaihtoehto löytyi aivan yllättäen.



Olimme päättäneet juhlistaa Tiberiaassa oloa Gennesaretin risteilyllä. Laiva lähti Genosar-kibbutsilta, mikä on erittäin suosittu retkikeskus. Onhan siellä esillä alus, jonka on ajoitettu Jeesuksen ajalle.
Koska emme kuuluneet varsinaisesti mihinkään ryhmään, astuimme alukseen, joka kuljetti espanjalaisia. Pappi ja munkki lukivat espanjankielisestä Raamatusta opetuslasten kutsumisesta, sekä muita tekstejä jotka liittyivät Gennesaretin järveen. Sitten espanjankielinen seurakunta viritti laulun, jonka kaikki tuntuivat osaavan ulkoa. Laulun jälkeen laivan koneet pysäytettiin ja seurasi täysi hiljaisuus, kuului, kuinka aallot liplattelivat aluksen kylkiä vasten. Hento tuulenhenki vilvoitti matkalaisia, ja lippu jonka tekstinä oli The Lord of the Earth lepatti hiljaa tuulessa. Siinä hiljaisuudessa olisi halunnut viipyä pidempäänkin. Hieman autereinen, hopeisena läikkyvä Gennesaret, niin monien Raamatun kertomusten tapahtumapaikka!

Mark.1:16-20 Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen. He olivat järvellä kalastamassa heittoverkolla; he olivat näet kalastajia. Jeesus sanoi heille:"Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki Jaakobin Sebedeuksen pojan, ja hänen veljensä Johanneksenkin. Hekin olivat veneessä verkkoja selvittelemässä. Jeesus kutsui heti heidät. He jättivät isänsä ja tämän palkkalaiset veneeseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Gennesaretin rannalla on Maria Magdaleenan kotikylä, Magdala, se on olemassa vielä nykyäänkin. Kylään on rakennettu paljon uusia taloja, onpa Magdalena-niminen ravintolakin.  Lähempänä rantaa on tehty kaivauksia, joissa muinaista Magdalan kylää on kaivettu esiin.

Nimikkokyläni saattoi nähdä risteilyalukselta kuten ohiajavan bussin ikkunastakin. Asunnoltamme ei olisi sinne pitkäkään kävelymatka, mutta säät ovat sen verran kuumat, ettei kävelylenkit päiväaikaan tunnu kovinkaan houkuttavilta. Ehkä joskus seuraavalla kerralla!

Luukas 8:1-2 Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut  taudeista ja vapahtanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä.

Näkymä laivalta Maria Magdaleenan kotipaikan, Magdalan, suuntaan

Gennesaretin vesi kuohuu laivan kyljessä

Jeesuksen kotijärven tuntumassa.

Täällä ollaan, Tiberiaksessa. Olemme olleet jo kokonaisen viikon. Aika on mennyt nopeasti, koska opeteltavaa on ollut paljon. Onneksi tapasimme jo Ben Gurionin lentokentän vessassa naisen, joka alkoi kysellä, minne olimme menossa. Selvisi, että samaan paikkaan! Tästä Deborasta tulikin meille verraton apu, koska hän oli ollut talossa aikaisemmin useita jaksoja. Niinpä hän pystyi kertomaan meille, missä sijaitsevat ruokakaupat ja vihannestori, neuvomaan bussien numerot ja aikataulut. Paikalliset seurakunnat olivat hänelle tuttuja, ja parissa olemme jo ehtineetkin vierailla.

Korkean mäen huipulla olevan talomme ylimmässä  kerroksessa sijaitsevasta asunnostamme, koko olohuoneen seinän levyisestä ikkunasta, puhuttelee meitä Gennesaret
- päivisin kaikessa paisteessaan ja illalla kuun hopeisessa hohteessa.

Kuvassa järvemme varhaiselta, vielä hieman sumuiselta aamulta.

Nyt ovat matkan tapahtumat vielä niin lähellä "omaa nokkaamme", että niistä on paras kertoa vasta takakäteen. Usein vasta jälkeenpäin ymmärtää, mitä tästä kaksi viikkoa kestävästä elämänjaksosta tulee mieleemme jäämään, mitä arvokasta se jättääkään syvälle sydämeen.

Kun aamuin, illoin tuijotamme tuota järveä, jolla niin monet Jeesuksen ihmeteot todella ovat tapahtuneet, nousevat jo kouluajoilta tutut evankeliumien kertomukset  aivan tuoreina tajuntaamme.

Mutta entisten matkojeni muistona tuon tähän nyt erään tapauksen perheemme jo 20 vuotta sitten tapahtuneelta matkaltamme tälle samalle järvelle.

Olimme kiertomatkalla, omatoimisella sellaisella, kahden muun uskisperheen kanssa. Mukanamme oli yhteensä seitsemän lasta ja kuusi aikuista. Kun huoneita ei riittänyt koko konkkaronkalle,  päätti nuoriso hilata patjansa ja tyynynsä kolmikerroksisen, tasakattoisen majatalon katolle. He päättivät nukkua siis siellä. Ulkona ei ollut öisin liian kuumaa (sisällä oli), eikä siihen vuodenaikaan ollut edes hyttysiä.
Tähtikirkas yö kaareutui lastemme ylle - taivaanrannasta sen toiseen ääreensä - ja aamuvarhaisella aukeni Gennesaret silmien heidän silmiensä alla kirkkaan hohtavana hopeisena, silmänkantamattomana mattona. Oli siinä pyhyyttä kerrakseen. Ikänsä he muistavat sen.

Alakuvassa Tiberiaksen kaupunkia. Taustalla jälleen utuinen järvi.

Jumalan lupaus matkailijalle: 

Jesaja 41: 9-10 

Herra sanoo: " Sinä olet minun palvelijani, minä olen sinut valinnut,

en sinua väheksynyt  - älä pelkää, minä olen sinun kanssasi."

Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi.

Minä vahvistan sinua,

minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni."

t

Pyhäinpäivän aikaan

Tämä päivitys on kirjoitettu ennen  Israeliin lähtöä. Nyt Sweet Chariot huristelee Tiberiaassa.  Salomella ja Magdaleenalla on täällä kaikki hyvin.
Mutta nyt pyhäinpäivän aiheeseen ...


Näin pyhäinpäivän aikaan kaupat pullistelevat mitä kauheampaa krääsää. Olin tällaisessa pikkupoikien unelmakaupassa, ja toinen pojista osti pääkallon, joka osoittautui säästölippaaksi, ja toinen tuikkivan hautausmaata esittävän kynttilän, jossa lepakot lentelivät.
Minun asiani ei ollut jarrutella kammottavia ostoksia, mutta poikien valintoja seuratessani mieleeni tuli jo aikoja sitten televisiosta näkemäni melko hyytävä halloweniin sopiva juttu.

Eräs rikas ranskalainen tohtori oli pakastanut kuolleen vaimonsa jo viisitoista vuotta sitten. Hän uskoi tieteen kehittyvän jonakin päivänä niin pitkälle, että hänen vaimonsa voitaisiin herättää henkiin. Mies oli varannut myös itselleen samanlaisen hautauksen toivoen, että he jonakin päivänä taas saisivat olla yhdessä.
Mies oli vanha ja ryppyinen, vähäiset tukantupsut hapsottivat ja muutenkin mies muistutti hieman Frankensteinia. Tuonko näköisenä mies halusi tulla herätetyksi, ja mitä hänen vaimonsakin sanoisi, kun tapaisi kovasti vanhentuneen rakastettunsa!
Pakastin oli ollut hankittaessa kallis, kymmeniätuhansia dollareita, lisäksi se tarvitsi jatkuvaa valvontaa ja ylläpitoa. Jossain vaiheessa pakastin oli rikkoutunut, ja paikalle saapui sähkömies, joka kurkisti sen sisälle. Siellä rouva-rukka lepäsi aivan valkoisena kasvot täynnä paleltumia.
Järkyttävää! Vaikka tiede pääsisikin joskus niin pitkälle, että voisi herättää kuolleen, niin koskaan se ei voisi tarjota ihmiselle uutta ruumista, nuoruutta ja katoamattomuutta.

Valitettavasti meidät ihmiset on rakennettu niin, että solukkomme tuhoutuu vähitellen ja eräänä päivänä edessämme kohoaa elämän raja. Raamattu sanoo, että syntiinlankeemuksen seurauksena kuolema tuli ihmissuvun osaksi. Jokaisella on siitä kokemusta, olemmehan usein joutuneet hyvästelemään läheisiämme viimeiselle matkalle.

Kuolema voi olla myös armollinen. Joskus lähtijä on niin väsynyt sairauksiinsa ja kipuihinsa, että hänestä tuntuu, kuin Jumala olisi unohtanut hänet tänne. Silloin hän kaipailee, että miksi Isä ei jo tule,  tartu käteen ja vie taivaan kotiin.

Apostoli Paavali kertoo ylösnousemuksen ihmeestä. Hän sanoo, että meidät kylvetään maan poveen täällä katoavaisuudessa, mutta nousemme katoamattomuudessa. Meidät kylvetään alhaisuudessa. mutta nousemme kirkkaudessa -  lähdemme täältä heikkoudessa, mutta nousemme voimassa.

Kenenkään ei tarvitse siis palata vanhaan koinsyömään ja loppuunkuluneeseen ruumiiseensa.

Jeesus tarjoaa iankaikkisen elämän lahjaa kaikille, sillä hän on jo maksanut siitä hinnan.
Hän sanoo: - Joka uskoo minuun, ei ikinä kuole.
Ei tarvitse muuta kuin ojentaa kätensä, luottaa hänen lupaukseensa uudesta elämästä ja ottaa se vastaan uudessa kauniissa ruumiissa. Eipä tarvitse hankkia arkkupakastinta ainakaan tuota tarkoitusta varten!

Jordanin kastepaikalla

Joh 7: 37-39   "... Jos joku janoaa, tulkoon minun luokseni ja juokoon.
Joka uskoo minuun sillä tavalla kuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virtoja"
Hän sanoi tämän Hengestä, jonka häneen uskovat tulivat saamaan. Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei ollut kirkastettu."

Vesi on kummallinen elementti. Kun koululapset aikanaan äimistelivät, että miten yksi Jumala voi samaan aikaan olla kolme, kerroin heille vastaavan, heille itsestään selvän asian vedestä. Eikös sekin voi olla kolme, vaikka on kyse yhdestä ja samasta aineesta, mutta sen kolmesta eri olomuodosta: vesi, jää ja höyry. Isä, Poka ja Pyhä Henki. Lapsia nauratti kun asia olikin näin yksinkertainen. Sillä sipuli.
Jordan-joen kastepaikalla käy kaiken aikaa ryhmiä, jotka haluavat tulla kastetuiksi nk. uskovien kasteella... henkikasteella, josta Jeesuskin tuossa yllä olevassa lainauksessa kertoi naiselle, jonka hän tapasi  Sykarin kaivolla.

Minulla on rakkaitten muistojeni joukossa veteen liittyvä ihme, joka tapahtui n. 20 vuotta sitten Tiberiaassa, erään omakotitalon pihassa. Oli paahtavan kuuma päivä ja talon pihamaa aivan hehkui. Silloin kysyi 6-vuotias tyttäreni talonväeltä, saisiko hän leikkiä siinä kuumuudessa seinään kiinnitetyllä vesiletkulla. Hän juottaisi vähän pihan kasveja ym. meidän aikuisten jutellessa isojen juttuja.
Vastaus oli ehdoton kielto. Israelissa vesi on niin arvokasta, ettei sitä saanut laittaa pisaraakaan hukkaan. Pääministeri oli tv-ssä varoittanut maan asukkaita, että jos he juottavat puutarhojaan, jäävät he itse ilman juomavettä!
Katolle satavaa vettäkään ei saanut ottaa itselleen talteen, koska sekin oli valtion (siis luonnon) omaisuutta. Ei siis saanut olla rännejä.
Mutta niin kiltti tuttavaperheemme oli, että antoi lapselle pesuvadin, jonka pohjalle hän sai ehkä vaaksan verran vettä. Hyvä niin. Silläkin oli kiva lotrata.
Mutta seuraavana aamuna saimme mekin - oman aikamme Sykarin kaivolaiset - kokea valtavan ihmeen. Kun tulimme patiolle juomaan aamukahvejamme, oli siihen kohtaan pölyävää pihamaata, jossa lapsi edellisenä päivänä oli arvokkaalla vedellään leikkinyt - kasvanut vihreää ruohoa ja sen keskelle noin 20 cm:n korkuinen ihana kukka - Israelin kevään loistokkain luomus - punavuokko.
Ja kuitenkin; nyt oli tässä maassa meneillään vasta myöhäinen syksy.

Pimeys ja valo

Jo jonkin aikaa on eletty varhain hämärtyvien iltojen ja myöhään valkenevien aamujen aikaa. On ollut mukavaa kaivaa kynttilävarastot esiin ja sytytellä kynttilöitä. Yhä uudelleen on saanut ihmetellä sitä, miten pienikin valo onnistuu voittamaan pimeyden.
Kun istun tässä työpöytäni ääressä, näen kolmen katulampun valot maantieltä sekä parin naapuritalon valot. Varsinkin toisen valot ilahduttavat erityisesti, koska ne heijastuvat talojemme välissä olevaan lampeen, ja valo moninkertaistuu lammen pinnalla.

Kellojakin on taas käännetty talviaikaan, vaikka käytännöstä pyristellään vähitellen eroon. Tuskinpa se kovin monia palvelee. Itse olen kerran järjestänyt suuren sotkun eräänä kellonkääntöviikonloppuna. Olimme pitämässä seurakunnan perheleiriä, ja jostain syystä olin saanut päähäni, että juuri sinä viikonloppuna kelloja käännettäisiin. Puhuin siitä niin varmana asiana, että kaikki paikallaolijat uskoivat - jopa pappimme, joka meni yöksi kotiinsa ja sai kanttorimiehensäkin samaan uskoon. Niinpä sitten aloitimme seuraavan aamun aivan oman "kellomme" mukaan. Onneksi silloin oli kesäaikaan siirtyminen, joten suurempaa haittaa hölmöilystäni ei ollut, vaikka suuren seurakunnan kanttori saapui kaupungin pääkirkkoon tuntia liian aikaisin urkujensa taakse, ja meidän pappimme huristi autollaan tuntia varhemmin leiriläisten kanssa aamupuurolle, jonka keittäjä oli keittänyt ennen aikojaan.

Raamatussa puhutaan paljon valosta. Itse asiassa Raamattu on täynnä valoa. Jo sen ensimmäisellä sivulla, Jumala kutsuu valoa: - Tulkoon valo! Ja valo tuli.
Valo on luomisen ensimmäinen lahja.

Jeesus sanoo itsestään, että hän on maailman Valo. Hän lupaa sille, joka häntä seuraa, ettei tämä enää vaella pimeydessä.

Raamatussa pimeys ja valo ovat vastakkain. Tänäkin päivänä hengellisestä näkökulmasta katsottuna maailma ja Jumalan lapset ovat eri puolilla. Johannes puhuu 1. kirjeessään 4:4 tästä vastakkainasettelusta: "Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät, sillä hän joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta, sen tähden he puhuvat, niin kuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuuntelee meitä. Joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden ja eksytyksen hengen.

Eksyttää voi monissa asioissa - vaikka vain kellonkääntämisessä, mutta niinkin pienessä ja vaarattomassa harhaanjohtamisessa  oli seurauksena riittävästi sotkua,
harmia ja hässäkkää.

Johannes puhuu vielä 1:5 Jumalan olemuksesta: "Jumala on valo, hänessä ei ole mitään pimeyttä. 
Hän jatkaa jakeessa 7:
"Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä".


Kuvat Israelista Eilatista

Tulevana yönä Sweet Chariot matkaa Jerusalemiin

Silmävoidetta

Viereinen kuva on vähintäänkin kymmenen vuoden takaa.  Kuvasta tehtiin aikanaan kortti ja niitä myytiin Suomen missionuorten toiminnan hyväksi. Olen säilyttänyt tätä korttia suurena aarteenani, koska sen sanoma on niin iso.
Noin minäkin haluan kulkea, käsi Isän kädessä, varsinkin silloin kun pelottaa.
Kuvan on ottanut Hannu Piirainen ja kuvassa oleva ihana tyttönen on hänen oma lapsensa. Kaunista.

Löysin tämän rakkaan kortin eilen, kun siivosin huonettani kaikista sinne kertyneistä pikkutilpehööristä ja lehdistä - luetuista ja lukemattomista - ja järjestelin paperipinoja, jotka vain kasvaa kasvamistaan, kun kaikkea ei ehdi tai jaksa tutkia päivittäin - vaikka haluaisi.

Säästämieni lappujen ja lippujen joukosta löysin myös Vivamon rukouspiirin lähettäjäkirjeen viime kevättalvelta. Luin sitä nyt etsiäkseni syytä miksi olin juuri sen säästänyt. Ja syy selvisikin.
Kirje päättyi minulle tuntemattoman, Eero Toiviaisen runoon, jonka sanomaan yhdyn vielä nytkin, puolen vuoden kuluttua kirjeen saapumisesta. Tässä jaan sen myös teille ja tämän runon saattelemana lähden Magdaleena-ystäväni kera  maanantaina kohti kahden viikon matkaamme Tiberiakseen ja Jerusalemiin.
Mutta --- näin viisaita Eero (jo vanha mies) runoilee:

                                                    Silmäni ovat heikentyneet
                                                    mutta näköni on parantunut:
                                                    näen joka päivä uusia
                                                    kiitoksen aiheita,
                                                    jotka aikaisemmin olivat
                                                    itsestäänselvyyksiä,
                                                    tai joita en edes huomannut.

                                                    Suuren parantajan silmälääke
                                                    tuli halvaksi,
                                                    kun se annettiin suoraan sydämeen.
                                                    Minun ei tarvinnut maksaa,
                                                   eikä Kelan korvata.
      

Oletko sinä nähnyt, miten mahdottoman kauniita ovat liki paleltuneet 'rentunruusut'?

Katse tulevaisuuteen!

Yksityiskohta Chagallin taulusta Noan arkki

Olin kävelyttämässä koiria pikku-Esterin kanssa. Tyttö oli todella pulputustuulella.
- Kun minusta tulee iso, minusta tulee opettaja. Minä haluan olla  äiti, ja minulla on viisi lasta. Niiden nimet ovat Emilia, Pernilla, Armelle, Anna ja Elsa. Sitten minulla on iso pinkki talo ja monta Hepun-näköistä koiraa.

Kuuntelin vierelläni kulkevaa kiharapäätä ja seurailin hänen tulevaisuuteen tähyävien sinisten silmiensä katsetta. Sydäntäni lävistivät huokaukset: - Anna, taivaan Isä, tämän lapsen elämästä muodostua onnellinen, anna hänen unelmiensa toteutua!

Olin mielessäni iloinen tämän tytön tavanomaista haaveista, koska olin kuunnellut samoihin aikoihin eräältä pikkumieheltä toisenlaistakin puhetta.
- Kun minusta tulee iso, niin minä asun pojan kanssa. Ei me hankita lapsia ollenkaan. Kissoja ja koiria vaan.
Tai toisella kertaa: - Jos minulla joskus on tyttöystävä, niin se ottaa jonakin päivänä auton ja ajaa tiehensä.

Siinä sitten mummi ihmettelee ja yrittää löytää sopivia sanoja. Vähän niin kuin Paavali, joka pyytää efesolaisilta: - Rukoilkaa minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta.

On tärkeää tehdä itselleen selväksi, mitä ajattelee, että kykenee tarvittaessa löytämään selkeät ajatukset ja sanat. Niiden avulla sitten voi valaa luottamusta tulevaisuuteen ja valaa lapseen rohkeutta.

Paavali kirjoittaa myös samoille efesolaisille 3:17 parhaimpia toiveitaan: - Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi  ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, että rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.

Kristillinen usko ei saarnaa meille, että olisimme menossa hyvistä ajoista aina vain parempia aikoja kohti. Valitettavasti päinvastoin. Kristinusko haluaa kuitenkin puhua meille toivosta, silloinkin kun maailma muuttuu levottomaksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi - välillä tuntuu, että lähes järjettömäksi.

Jeesus puhui seuraajilleen rauhasta, jonka, minkä hän lupasi heille antaa (Joh. 14:27).
"Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon".  

Hänen antamansa rauha on sisäistä rauhaa, jota maailma ei osaa, eikä voi antaa. Sitä ei voi myöskään ottaa pois niiltä, joille se on annettu.
Ympärillä olevat olosuhteet voivat muuttua rajusti ja hallitsemattomiksi, mutta sisäinen rauha pysyy. Se on lahja Häneltä, jolla on isojen ja pienten ihmisten tulevaisuus käsissään.

Yksityiskohta Noan arkki-taulusta. Noa lepäilee kaiken hulinan keskellä.

Katu-uskottavuus

Usko piilotetaan usein jonnekin tosi ylös - tai ainakin mahdollisimman

kauas, ettemme vain siihen törmäisi tai kompastuisi.
Sitä ei saa sekoittaa arkeen, eikä siitä saa puhua niille, jotka eivät kuulu joukkoon. Uskosta puhuminen on sopimatonta ja kiusallista ja aivan liian henkilökohtaista. Ja kuitenkin eräässä nuorten hengellisessä laulussa todetaan, että ..." kuinka kukaan voisi tietää, ellei kukaan kerro."

Siispä kerron maukkaan tositarinan tältä syksyltä --- ystävättärestäni paikallisella bensa-asemalla. Hän oli auttanut minua eräässä kurjassa, ei-maukkaassa kotihommassani, joten annoin hänelle 20e ja sanoin, että osta tällä teille kotiin illaksi jotakin herkullista.
Kotimatkalla hän pysähtyi bensa-asemalle tankkaamaan. Hän oli juuri työntämässä saamaansa seteliä automaattiin kun viereisestä autosta tuli ulos hämmentyneen oloinen herra ja joutui nolona kertomaan viereisellä tankilla seisovalle naiselle, ettei hänellä ollutkaan mukanaan yhtään maksuvälinettä ja bensatankki toitotti tyhjää. Voisiko naapuri lainata pari kolikkoa, että hän pääsisi kotiinsa hakemaan lompakon?

Ystäväni mietti tuokion ja löi sitten saamansa setelin miehen kouraan. Mies äimisteli seteliä ja sanoi, ettei hän voinut niin isoa summaa ottaa vastaan. Silloin ystävättäreni kertoi tarinan siitä, kuinka hän oli sen juuri saanut kiitoksena auttamisesta ja hän on nyt valmis auttamaan sillä seuraavaa tarvitsevaa. Kaivaessaan omaa pankkikorttiaan esille - tankatakseen sillä oman autonsa, hän kertoi miehelle:
" Minä olen uskovainen nainen ja henkilö jolta tämän rahan sain on hänkin uskovainen. Olen varma, että hänkin sanoisi, että nyt sinä tarvitsit sitä seteliä kipeämmin kuin minä."

Tätä tarkoitan, kun toivoisin, että uskosta voisi puhua paikassa kuin paikassa, kunhan se olisi näin luontevaa ja itsestään selvän kirkasta. Tällaiseen tyyliin ei sen vastaanottajalla ole 'nokan koputusta'.
Ollaanpa siis ajan tasalla paikassa kuin paikassa. Evankeliumi on ilosanoma, eikä sitä sovi piilottaa. Se pitää uskaltaa laittaa reippaasti ja rohkeasti jakoon. Kysehän ei ole mistään salaseurasta.