Auta Liissaa

 

Löysin papereitteni joukosta lapsenlapseni, Karoliinan, piirtämän tehtävän. Hän oli tehnyt sen alle kouluikäisenä, sillä kirjaimia näkyi olevan varmuuden vuoksi liikaa tai liian vähän.

Tehtävä kuului selväkielisenä: Auta Liisa Ihmemaahan.

Reitin alkuun oli piirretty nuoli, ja kiemurtelevan tien lopusta löytyi maali. Välillä näkyi pari harhapolkuakin, toinen lyhyempi, toinen pidempi, jonka T-risteyksen sakarat olivat vielä johtamassa vääriin suuntiin.

Vuoden  vaihtuessa olemme kaikki hieman niin kuin Liisa. Ollaan uuden edessä ja mietitään edessäolevaa matkaa. Samalla katsellaan taaksepäin ja arvioidaan mennyttä vuotta. Muistelemme, mitä kaikkea siihen sisältyikään.

Fb:n ja Instagramin käyttäjät julkaisevat näin vuodenvaihteessa kuvakollaaseja menneestä vuodesta.
Halusin koota tähän päivitykseen muutamia itselleni muistorikkaita kuvia.
Matkasta Israeliin löytyy kuvia parilla ylärivillä. Sitten on kuva kotitilastamme ja esikoislapsenlapsen rippikirkosta Luvialta. Tärkeitä ovat kuvat Oronmyllyn heprean kurssilta, Saana-koirastani ja lempikukistani Hämeen kylmänkukasta ja sinivuokosta. Alkuvuoden Afrikan safarimatkalta  ovat muistoina kirahvit ja leijona. Viimeisessä kuvassa on rakas ystäväni Arja-Salome, tämän blogin toinen kirjoittaja, joka sai kutsun taivaan kotiin viime maaliskuun 5. päivänä. Hänen hauska ja viisas olemuksensa on mielessäni aivan päivittäin. Kaipaan häntä yhä.

Tästä näyttää tulevan tällainen kovin henkilökohtainen päivitys. Ehkä toisella kertaa tarkastelen elämää vähän laajemmastakin näkökulmasta.
Mieli on täynnä kiitollisuutta kaikesta kauniista, hyvästä ja kiinnostavasta, mitä olen saanut kokea.
Kuitenkin mielen pohjalla asuu haikeus syvästä, kauniista ystävyydestä, josta on pitänyt luopua.

Seela Sella puhui jouluaikaan viisaita sanoja elämästä. Hän sanoi haastattelunsa lopuksi, että elämässä kaikkein vaikeinta on luopuminen, että sitä pitää harjoitella joka päivä.

Joka päivä olemme matkalla kuin Liisa Ihmemaahan. Matkaa mutkineen ei tarvitse kuitenkaan kulkea yksin. Lapsenlapsen tehtävänanto Auta Liisa Ihmemaahan voisi olla myös samalla huokaus ylöspäin:
Auta minua/meitä eteenpäin tällä mutkaisella polulla alkavanakin vuotena.

Oikein hyvää ja siunattua vuotta 2019 kaikille blogin lukijoille!

    

Vuoden synkin päivä

Viattomien lasten päivää vietetään niiden lasten muistoksi, jotka saivat surmansa vallanhimoisen ja  vainoharhaisen kuningas Herodeksen määräyksestä.
Hän oli kuullut itämaan tietäjiltä, että uusi kuningas on syntynyt. Hän kyseli vanhojen kirjoitusten tuntijoilta tarkempia tietoja, missä uuden kuninkaan pitäisi syntyä.
- Betlehemissä, he vastasivat.
Siitä alkoi järkyttävä lastenmurha, jossa kaksivuotiaat ja sitä  nuoremmat pikkupojat surmattiin.

Viattomien lasten päivää on vietetty aiemmin neljäntenä joulupäivänä. Se on ollut päivä, jolloin on vältetty työntekoa, vaikka ei kirkollisia toimituksia sille päivälle olisikaan ollut.

Viattomien lasten päivä saa nykymaailmassa aina uusia sävyjä. Lapsi on tässä maailmassa yhä uhattuna. Suuriosa maailman lapsista elää vieläkin köyhyydessä ja suoranaisessa nälässä. Lapsia elää loputtomien sotien keskellä, koko heidän lyhyt elämänsä on ollut elämistä sodan varjossa ja jatkuvassa pelossa.

Nyt kuluneen joulun aikaan, jouluaattona, pienen ekaluokkalaisen lapsen surma pysäytti suomalaisen lintukodon elämän. Lapsi oli kohdannut väkivaltaisen kuoleman poliisin lausunnon mukaan erityisen raa ´alla tavalla. Tuntuu aivan käsittämättömältä, miten joku voi tuhota jotain niin haurasta kuin elämänsä alussa olevan lapsen. Ihmisen taimen, joka tarvitsisi kaiken tuen ja hellyyden kasvamiselleen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Jeesus osoittaa tien, jota lapsetkin saavat kulkea. 
Hän sanoo: - Sallikaa lasten tulla minun tykäni, sillä heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta. 

Jeesuksen sanat vaativat aktiivista toimimista ja asioiden eteenpäin viemistä. 
Salliminen ei ole vastustamista, estelyä, Jeesuksen häpeilemistä, vaan se on lasten johdattelemista elämää kohti. Se on ohjaamista vielä pidemmälle: kohti taivaan valtakuntaa.

Vastuu lasten elämästä on suuri. Jeesus sanoo, että heidän enkelinsä taivaassa näkevät Jumalan kasvot. Lapset ovat tässä asemassa pyhällä paikalla. Enkelit, jotka varjelevat heitä, ovat suorassa yhteydessä valtaistuimella istuvaan.

Jeesus-lapsikin tarvitsi Marian lisäksi muitakin hänestä välittäviä ihmisiä ympärilleen.

 
En tunne allaolevaa kappaletta (enkä yhtyettäkään) mutta laulun sanoissa on jotain koskettavaa, joka pysähdyttää Viattomien lasten päivän alakuloiseen - mutta samalla aikuisten vastuullisesta asemasta muistuttavaan ilmapiiriin. 



 Viikate: Viattomien lasten päivä 
 Vuoden synkin juhla-albumista

Haljennut on lasi ilmapuntarin
Rauennut on liike kaappikellon heilurin
Tenho talvisen taivaan
Ja pauke palavan pakkasen
On maalannut ikkunaan kasvot lapsosen

Kuurasta katsoo pienoinen pää
Huurteesta tuijottamaan käy
Silmät uniset, väriset jään

Hiipumaan käy liekki öljylyhdyn sydämen
Liikkumaan saa veto verhot eessä ruutujen

Kauan kulunut aikaa
Vaan vaivu ei unholaan
Verhotkaan eivät saa piiloon kasvoja ikkunan

Kuurasta katsoo pienoinen pää
Huurteesta tuijottamaan käy
Silmät uniset, väriset jään

Tulkoon joulu

1.
Niityillä lunta, hiljaiset kadut,
taakse jo jäänyt syksyn lohduttomuus.
Muistojen virta, lapsuuden sadut.
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

Kerto:
Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääskööt vangit vankilastaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan.
Olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas,
kulkuset soi.
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
Tulkoon joulu todellinen.
Tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.

2.
Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo ensi joulu sai muuttaa historian.

Kerto:
Joulu on taas, riemuitkaa nyt...

3.
Ikuisen joulun jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan.
Et löydä kultaa, et juhlapöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman.

Kerto:
Joulu on taas, riemuitkaa nyt...

Säv. ja sanat Pekka Simojoki

Lepäävä enkeli Vivamosta

Rauhallista Joulua kaikille blogin lukijoille!

Enkelikin lepää - miksi emme mekin!

t. Maija Magdaleena

Joululaulujen voima

Kuva pienten lasten joululaulutilaisuudesta Leipien ja kalojen kirkosta

Olin kutsuvieraana entisen kouluni joulujuhlassa. Se on suuri yhtenäiskoulu, jonka oppilasmäärä on tällä hetkellä noin   1 000 oppilasta, mutta parhaillaan koulua laajennetaan 1 600 oppilaan työpaikaksi.

Seurasin joulujuhlaohjelmaa ystävättäreni kanssa auditorion etupenkiltä ihmeissäni. Ohjelmassa oli ehkä kuusi tonttu- ja poroleikkiä nykytanssin nykivään tyyliin sekä rehtorin puhe siitä, kuinka hän oli puoli vuotta etsinyt joulupukkia, mutta ei ollut löytänyt. Hänen puheensa huipentui kehotukseen, että vaikka pukkia ei ehkä löydykään, niin yrittäkää te, oppilaat, löytää joulun tunnelma. Hän muistutti lapsia, että tehän tiedätte, että joulun tärkein tarkoitus on olla perheen kanssa yhdessä.

Jahas, vai niin, mietti tämä eläkeläisope penkissään.

Kun juhla oli ohi, niin koulun musiikinopettaja tuli istumaan viereemme ja sanoi:
- Tämmöistä tämä on nyt.
- Ei ollut seimenlasta, ystäväni sanoi.
- Niin, eikä laulettu Enkeli taivaan, jatkoin.

Juhlaa seuratessani iloitsin yhdestä uskonnollisesta laulusta, joka oli ylittänyt ohjelmiston tiukan seulan. Neljä 9-luokkalaista tyttöä lauloi Pekka Simojoen säveltämän ja sanoittaman laulun Tulkoon joulu.
Tuntui hyvältä kuulla nuorten sointuvien äänien laulavan sen kertosäettä:

  

Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen. 

Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.

Laulu on hieno mahdollisuus kertoa joulunsanomasta - muustakin kuin epätoivoisesta pukinetsinnästä ja perheen kanssa yhdessäolosta.
Monen kuulijan on helpompi ottaa vastaan sanoma Jeesuksen, Jumalan Pojan, syntymisestä ihmiseksi, laulujen välityksellä, kuin kuuntelemalla puheita.
Laulujen suosiosta kertovat täpötäydet kirkkokonsertit. Eräs lapsenlapsistani laulaa Vox Aurea- lasten- ja nuorten kuorossa. Kuorolla oli ennen joulua kaksi lähes loppuunmyytyä konserttia Taulumäen isossa kirkossa. Jälkimmäisessä olivat kaikki parvetkin täynnä, kirkkoon oli saapunut 700 joululaulujen kuuntelijaa.

Lasimaalaus Vivamon Särkyneen sydämen kirkosta

Jo ensimmäisenä jouluna laulu oli tärkeä väline joulun sanoman välittämisessä. Silloin enkelien laulu kaikui pimeässä yössä. Kiitollisuus Jumalan hyvyydestä kuului laulun säkeistä: 

- Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisten kesken,

 joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.

 

Me käymme joulun viettohon

HS:n kuvateksti: Kun Kari Suomalainen tapasi näyttelijä Tarmo Mannin jouluruuhkassa vuonna 1954, kaksikko ryhtyi miettimään, mitä Jeesus ajattelisi nyt. Kun pilapiirtäjä ideoi  asiaa käsittelevää kuvaa, Manni ei uskonut Karin uskaltavan sellaista piirtää. Suraavana päivänä 22.12.1954 Helsingin Sanomissa julkaistiin piirros Kuokkavieras syntymäpäiväkesteissä. Kuva on vuosikymmenien ajan puhutellut suomalaisia, niin myös tässä ajassa.

Löysin Karin piirroksen HS:ssa etusivulta joulunaikaan 2015. Kuva on tänä päivänä vielä ajankohtaisempi kuin kolme vuotta sitten tai syntymähetkellään 64 vuotta sitten. Joulun perimmäisin sanoma tuntuu loittonevan aina vain kauemmaksi.

Juttelin tänään ystäväni kanssa joulukahveilla (piparilattea!), miten vaikeaa on löytää joulukortteja, joissa olisi uskonnollinen aihe. Selasin myös huvikseni Postin joulukorttisivuja, joiden kautta voisi lähettää nettikortteja - eipä ollut sielläkään mitään hengellistä. Samoin erilaiset kuvapalvelut pullistelevat kansainvälisiä mistelinoksia, kulkusia ja lumihiutaleita, muttei mitään seimenlapsesta - ei edes idän kolmea viisasta miestä, tähteä tai enkeleleitä. Eipä auta muu, kuin turvautua itsetehtyihin kortteihin!

Tuttavapiiriini kuuluu myös ihmisiä, jotka protestoivat joulua siksi, että se on väärällä paikalla. Kukaan ei tiedä Jeesuksen tarkkaa syntymäpäivää. Syntymä on haluttu sitoa soleaarisen vuoden kiertoon. Jos Jeesus olisi saanut alkunsa kevätpäivän tasauksen aikaan 25.3., niin hänen syntymänsä olisi tapahtunut 9 kk myöhemmin, talvipäivän seisauksen kohdalla 25.12. 

Rooman kirkko omi aikoinaan vanhat pakanalliset juhlat, joita vietettiin usein rajusti. Jouluahan vietetään Saturnalia-juhlan kohdalla, jolloin juhlittiin maanviljelyksen jumalaa, Saturnusta. Antamalla pakanallisille juhlille kristilliset sisällöt juhlimista rauhoitettiin, ja tuskinpa ihmiset edes olisivat halunnet luopua entisistä juhlistaan. Niinpä vanhat pakanalliset juhlat annettiin Jeesukselle.

Jeesuksen syntymän ajankohdasta tiedetään varmuudella vain, että Jeesus syntyi, ennen kuin kuningas Herodes kuoli. Tämä sijoitetaan tapahtuneeksi 4 v meidän ajanlaskuamme aiemmin.

Entä sitten vuodenaika? Vaikka Välimeren maissa ilmasto on leuto, on siellä talvella kuitenkin kylmää, ja eläimet ja ihmiset joutuvat hakeutumaan öisin suojaan. Tästä on päätelty, että Jeesuksen syntymä sijoittuisi syksyyn lehtimajajuhlan aikaan, syys-lokakuuhun. Ajoitusta perustellaan sillä, että paimenet olivat syntymän aikaan yöllä kedolla kaitsemassa laumaansa. Silloin he vielä olisivat tarjenneet olla ulkona.

Mielestäni kuitenkin joulun sijoittaminen talven pimeimpään kohtaan, kun pimeys taittuu ja valo alkaa voittaa, on aivan ihana. Koska ei voida tietää Jeesuksen tarkkaa syntymäpäivää, niin tuntuu mahtavalta ajatella Jeesuksen syntymää Valkeuden voittona maailman pimeydestä. Syntymän ajoituksen symboliikka on niin vahva, että tätä kristikunnan sopimaa joulua voisi ajatella Jeesuksen syntymän muistojuhlana. Silloin sen paikan ei tarvitse loukata ketään. 

Kirjavinkki vaikkapa jouluksi

Tulipa mieleeni antaa kirjavinkki joko joululahjaksi tai sitten vain ihan itselle.

Jo vuosia sitten törmäsin erääseen kirjailijaan, joka toimi nimimerkkinsä turvissa pakinoitsijana viikkolehdessä. Hänen pakinansa olivat niin hauskoja, että kun lehti saapui, niin ensimmäiseksi etsin hänen kirjoituksensa.
Sitten sain käsiini kirjan Enkelitkin nauravat (TV7:n kustannus) ja tunnistin kirjoittajan samaksi pakinoitsijaksi. Hän on nimeltään Lea Kranz.

Lea Kranz kirjoittaa kirjansa ensimmäisessä luvussa, että usein enkelit kuvitellaan totisiksi torvensoittajiksi ja koko kristillisyys ilottomaksi. Varsinkin ennen vanhaan kirkkokansa oli vakavaa väkeä, nauramista pidettiin joillakin paikkakunnilla jopa syntinä. Jeesuksestakin on muodostunut iloton kuva, harvoissa kuvissa hän edes hymyilee.
Kuitenkin hänen on tarvinnut olla iloinen ja hauska, koska lapset niin mielellään hakeutuivat hänen luokseen. Jeesuksessa toteutui varmaan ihmisyys täydellisesti - siihenhän kuuluvat myös nauru ja ilo.

Huumorintaju on Jumalan suuri lahja, elämä on ilman sitä kovin raskasta.
Lea Kranz kuvaa, että huumorintaju on kuin auton jouset: kun tulee kuopppa tai kivenmurikka, se ei tunnu ollenkaan niin pahalta, kun jouset antavat periksi.
Valitettavasti kaikilla ei kuitenkaan ole huumorintajua - monet kuolevat tajuihinsa tulematta.
Ihmisten huumorintaju on myös kovin erilainen, minulle sopi hyvin Lea Kranzin huumori. Hykertelin hyvillä mielin monta kertaa kirjaa lukiessani.

Lea Kranz kertoo kirjansa merkillisestä synnystä. Hän näki unen, jossa hän istui kirkkaudessa enkeleiden kanssa. Enkelit kertoivat hänelle hauskoja ja hullunkurisia juttuja. Enkelit ja Lea nauroivat niin, että Lea heräsi omaan nauruunsa. Sitten hän nukahti uudelleen, mutta merkillinen uni jatkui.
Sen jälkeen Lea alkoi kirjoittaa hauskoja pakinoita, mutta ei ymmärtänyt, mitä niillä tehdä.
Siinä vaiheessa hän alkoi lähettää niitä mainitsemaani viikkolehteen, mutta samalla hän mietti, olisiko niistä kirjaksikin.

Sitten eräässä tilaisuudessa hänen viereensä istui nainen, joka osoittautui olevan ev. lut. srk:n pappi. Naiset eivät tunteneet ollenkaan toisiaan. Papilla oli kuitenkin Lealle sanoma taivaalliselta Isältä. Rukoillessaan hän oli nähnyt Lean olevan jumissa kirjan tekemisen kanssa. Nyt hän halusi rohkaista tätä jatkamaan työtään.

Niinpä kirja alkoi viimein valmistua. Kirjassa on 63 pakinaa, joita olen lukenut nautiskellen. Olen sallinut itseni lukea vain yhden pakinan päivässä, jotta kirja kestäisi pidempään.

Tiedämme, että naurulla on tervehdyttävä vaikutus. Kahden minuutin nauru vastaa 45 minuutin rentoutusta, ja jo kahden sekunnin nauru kolmen minuutin hölkkää!
Keuhkot puhdistuvat, verenkierto vilkastuu, kolesteroli laskee - ja mitä vielä muuta!

Suosittelen lämpimästi kipaisemaan kirjakauppaan ja hankkimaan Lean Enkelitkin nauravat.
Hauska oli myös hänen edellinen kirjansa Sekahedelmäsoppa. Sen ilmestymisestä taitaa vain olla sen verran aikaa, että sen voi parhaiten löytää kirjastosta tai antikvariaatista.
Onnea kirjan hankkimiseen! Rentouttavia lukuhetkiä!

Hyvä, Suomi!

Tänä aamuna 6. 12. Suomen 101. itsenäisyyspäivänä haluan huudahtaa: - Hyvä, Suomi!

Olen onnellinen ja iloinen tästä maailmankolkasta, missä voimme asua turvallisesti moniin muihin maihin verrattuna. Maamme voi hyvin, kenenkään ei anneta pudota kelkasta, sosiaalipalvelut pyritään pitämään sellaisella mallilla, että lapsilla, nuorilla, vaikeisssa elämäntilanteissa olevilla sekä vanhuksilla ovat mahdollisimman hyvät elämisen mahdollisuudet.

Olen tänä aamuna lukenut HS:sta kirjailija Sofi Oksasen esseetä siitä, kuinka isänmaallisuus ei enää ole Suomessa arvo sinänsä, vaan siinä on jotain suorastaan piiloteltavaa.  Sofi erottaa esseessään patriotismin, joka tarkoittaa omaan maahan kiintymistä ja siellä myönteisten asioiden edistämistä, kuitenkaan pakottamatta näkemystään muille, nationalismista, joka puolestaan sisäältää ajatuksen oman maan laajentamisesta.
Sofin näkemykset ovat mielenkiintoisia, koska hän on koko ikänsä elänyt kahden kulttuurin, suomalaisen ja virolaisen, rajalla ja pystynyt näköalapaikaltaan havainnoimaan ensin Neuvostoliittoa ja nyt Venäjää.

Hän puhuu pitkään kansallisuuden näkyvistä symboleista, ja niiden käytön vähyydestä. Hän ottaa esimerkiksi kansallispuvut, ja ihmettelee sitä, miten harvinaista niiden käyttäminen on Suomessa verrattuna joihinkin muihin maihin, esim. Norjaan, missä kansallispuku on aivan tavallinen nuorille annettu lahja.

Kaikki kolme Hämeen-pukuani 1980-luvulla

Muistan itsekin  omilta Norjan matkoiltamme, kuinka esim. lauttamatkalla Lofooteille huomioni kiinnittyi kansallispuvussaan matkustavaan norjalaisnaiseen. Hänen näkemisensä innosti silloin minua ajattelemaan, miten mainio idea olisikin matkustella maailmalla kansallispuvussa. Siinä olisi kanssamatkustajilla katsottavaa ja mietittävää. Monta mielenkiintoista keskusteluakin varmaan nousisi tällaisen kansallisen symbolin pohjalta. Eipä vaeltevasta farkkukansasta paljoa pysty erottamaan, kuka on idästä, lännestä, etelästä tai pohjoisesta.

Minua kansallispukukirjoitus kosketti erityisesti, koska olen elämässäni omistanut kolme Hämeen pukua, 4 -, 10 - vuotiaiden tyttöjen puvut sekä aikuisen puvun. Äitini teki minulle ensimmäisen pukuni, ompelin itsekin yhden Seiskarin puvun, kun tyttäreni ryhtyi toisella kymmenellä tanhuamaan.
Olen valmistanut myös kolme feresiä, rajakarjalaisen naisen pukua, itselleni ja kahdelle tyttärelleni.
Olen siis elänyt varsinaisessa kansallispukujen helman hulmutuksessa!
Työaikana kansallispuvusta oli suuri apu moneen lähtöön, aina ei tarvinnut rynnätä Seppälään ostamaan uutta kevätmekkoa :)

Sofi Oksanen päättää kirjoituksensa ajatukseen, kuinka jokainen voi omalla paikallaan olla edes hitusen isänmaallinen. Hän siteeraa poliitikko Edmund Burkea, joka sanoo: - Kukaan ei  ole tehnyt suurempaa erehdystä kuin hän, joka ei tehnyt mitään, koska uskoi, että voisi tehdä niin vähän.

Ja aina voi rukoilla maamme ja kansamme puolesta.

Sun kätes, Herra, voimakkaan,

suo olla turva Suomen maan.

Niin sodassa kuin rauhassa,

kuin murheen onnen aikana. 

Virsi 577 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille blogin lukijoille!

Tavoitellaan

Kirkoissa kaikuu tänään Hoosianna-hymni, jonka sanoilla toivotetaan saapuva Joulun Kuningas tervetulleeksi.

Hoosianna, Daavidin Poika,

kiitetty olkoon hän!

Kiitetty Daavidin Poika,

joka tulee Herran nimeen.

Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna!
Kiitetty Daavidin poika,
joka tulee Herran nimeen.

Kun Jeesus ratsasti aasin selässä Jerusalemiin, niin kansanjoukot kiirehtivät  levittämään vaatteita tielle tulijaa kunnioittaakseen. He kiirehtivät taittelemaan palmunoksia ja kurottautuivat Jeesuksen puoleen niitä heilutellen.

Adventin aika onkin kurkoittelua joulua kohti. Edessä on hieman yli kolmen viikon jakso, jolloin valmistetaan mieltä jouluun.

Lapset ovat avanneet joulukalenterinsa ensimmäiset luukut. Heidän mielestään aika saisi kulua paljon nopeammin, jotta pian pääsisi avaamaan viimeisen luukun.

Yläkuvassa piirtämäni jouluenkelit tavoittelevat sydäntä. Jouluna pyritään lämpöön ja läheisyyteen perheen, suvun ja laajemminkin tuttavien ja naapurien kesken. Satunnaisestikin tavatuille ihmisille jaellaan hyvän tahdon ja hyvän joulun toivotuksia. 

Alemman kuvan jouluenkelit kurottautuvat tähteä kohti. 

Joulun tähti johtaa aina seimelle. Se kutsuu hiljentymään ja pysähtymään ihmettelemään, miten Jumala itse tuli ihmiseksi tänne kaikkeen elämän arkeen ja vaivaan.

Kuinka hän suostui kaikkein raskaimpaan kohtaloon - oikeusmurhaan - ristinkuolemaan. Ihmiskunnan pelastuksen tähden.

Tavoitellaan tämän joulun aikaan sydäntä ja tähteä.

Kun kuljetaan päivä päivältä joulua kohti.