Hyvää juhannusta!

 

Lämmin kesäsade pesee pienten

kissankellojen kielet kirkkaansinisiksi.

 ylistystä Luojallensa.

Kuuletko, kuinka ne laulavat kuorossa,

puhtaasti ja kirkkaasti?

Kesän ylistystä,

Elämän ylistystä

- ylistystä Luojallensa!

E. Jokinen

Yhteisen pöydän äärelle

 Yhteisen pöydän ympärille

Olen oivaltanut vuosien kuluessa, kuinka keskeinen ja iloinen asia ruoka ja yhdessä syöminen ihmisille ovat. Työaikana kouluelämässä jokapäiväinen ruokatunti oli lapsille päivän odotetuin hetki, ja keittäjä oli koulun rakastetuin aikuinen. Me työntekijät taas olimme hullaantuneita, kun siivojamme leipoi ylijääneestä perunamuusista rieskoja, ja vastapaistetun leivän tuoksu leijui käytävillä. Ja kuinka onnellisia oppilaiden vanhemmat olivat, kun heidän lapsensa olivat leiponeet pullia vanhempainiltaan. Asioiden käsittely sujui sen jälkeen paljon leppoisammin, kun kiireiset vanhemmat olivat saaneet jotain hyvää suihinsa.

Uudessa testamentissa on useita kertomuksia siitä, miten Jeesus suhtautui ruokaan ja syömiseen. Hän ruokki nälkäisen ihmisjoukon, joka oli lähtenyt hänen perässään Gennesaretin järven toiselle puolen kuuntelemaan hänen opetustaan, vain viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Hänelle ihmisten nälkä ei ollut mikään mitätön asia, hän halusi tyydyttää tämän perustarpeen. 

Jeesuksen elämän viimeisenä iltana yhdessäolo keskittyi ruuan ympärille. Hän oli lähettänyt oppilaansa hankkimaan lampaan juhla-ateriaksi. Jeesus oli selvästikin odottanut tätä hetkeä, sillä hän sanoi: - Minä olen hartaasti halunnut syödä kanssanne tämän pääsiäisaterian ennen kärsimystäni. 

          Tämä Jeesuksen viimeiseksi jäänyt ateria oli merkittävä myös siksi, koska hän  silloin kehotti oppilaitaan tulevaisuudessakin aterioimaan yhdessä. Hän sanoi, että aterialla tapahtuva leivän ja viinin nauttiminen tarkoittaa hänen ruumiinsa ja verensä uhraamista ihmisten pelastuksen puolesta. Hän pyysi viettämään tällaista erityistä ateriahetkeä hänen muistokseen. Sitä kehotusta mekin olemme noudattaneet käymällä Pyhällä ehtoollisella.

Pian kuolemansa jälkeen Jeesus oli aterialla Emmauksen tien kulkijoiden kanssa. Kaksi murheellista oppilasta oli kulkemassa Jerusalemista  Emmauksen kylää kohti puhellen viime päivien tapahtumista. Jeesus liittyi heidän seuraansa ja kysyi, mistä he niin innokkaasti keskustelivat. Niinpä hän selitti miehille kirjoituksia, että juuri näin niiden mukaan piti tapahtua. Oppilaat halusivat kuulla lisää ja kutsuivat hänet kanssaan syömään. Kun Jeesus sitten ilta-aterialla tutulla tavalla siunasi ruuan ja mursi leivän, niin matkatoverit äkkiä tunnistivat hänet. Heidän ateriaseuranaan oli Herra, jonka olivat luulleet jo menettäneensä!

Gennesaretin rannalla ylösnoussut Jeesus tapasi oppilaansa kalastamassa. Heiltä Jeesus kysyi: - Lapset, eikö teillä ole mitään syötävää? Kun he eivät olleet koko yön kalastettuaan saaneet saalista, niin Jeesus neuvoi heitä heittämään verkot veneen oikealle puolelle, ja sieltä kaloja nousikin runsaasti. Rannalla odotteli jo hiillos, jonka päällä oli kalaa ja leipää. Jeesus pyysi oppilailtaan lisäksi vasta pyydystettyjä kaloja ja kutsui sitten arkisesti: - Tulkaa aamiaiselle.

Nyt alkaneena kesäkautena meilläkin on monia tilaisuuksia yhteisten kahvi- tai ateriahetkien viettämiseen läheisten tai vähän vieraampienkin kanssa. Yhteisen pöydän ympärille kokoontuminen luo paljon iloa ja virkistystä - varsinkin nyt kun koronan aiheuttamat rajoitukset alkavat toivottavasti viimein helpottua. 

Julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä 9.6.2021

Toive ja toivo

Tänään kun tätä kirjoitan, on monen lapsen ja nuoren toiveiden täyttymisen päivä. Lapsille jo ajatus siitä, että koulu loppuu, ja kesäloma alkaa, on kannatellut viimeisten nihkeiden kouluviikkojen halki. Nuorille, jotka päättävät koulunsa tai ammattiopintonsa tämä päivä on vielä paljon suurempi: ovathan edessä usein elämänikäiset valinnat, pitäisi ymmärtää ja osata, minne suunnata, kun oppilaitoksen ovi takana sulkeutuu.

Tulevaisuuden toiveet ovat korkealla - ne ovat isoja toiveita. 

Kun ajattelen elämänmatkani omia toiveitani, mieleeni nousee käsittämättömän pieniä toiveita, jotka ovat kuitenkin jääneet mieleen. Ehkä syy, miksi ne ovat jääneet kaihertamaan, saattaa olla siinä, että juuri nämä lapselliset toiveet ovat jääneet toteutumatta. Kuudenvanhana toivoin, että isotätini ompelisi minulle kirkkaaansinisen pitkän hameen, ja sitten tanssisimme yhdessä Kiikuri, kaakuri kirjava lintu. Isotätini oli kovin kumara, ja hän käveli kepin kanssa. Kuitenkin toive yhdessä pyörähtelemisestä pirtin lattialla odotutti minua monta vuotta. Enkä saanut toivomaani taivaansinistä hamettakaan, sen värisen kankaan saaminen olisi tarvinnut  aivan erityisen sinisen värinapin.

Toive ja toivo ovat eri asioita, vaikka sanoina muistuttavatkin läheisesti toisiaan. Toivo liittyy yhtenä osana kolmen vahvan sanan yhdistelmään: usko, toivo, rakkaus. Paavali sanoo 1. Kor.13 puhuttuaan ensin pitkään rakkaudesta: Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Toivo liittyy molempiin kumppaneihinsa, uskoon ja rakkauteen. Ei ole olemassa uskoa eikä rakkautta ilman toivoa.

Paavali jyrisee 15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia. Todellakin - jos koko elämämme olisimme odottaneet saapumista taivaan kotiin, ja kaikki raukeaisi kuolemassa tyhjään, olisihan se hirveän surullista. Sama vielä Paavalin sanoin: Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa, turhaa on myös teidän uskonne.

Rakkaus on myös toivoa täynnä. Se näkyy avioliittoja solmittaessa, kun katsomme luottavaisina eteenpäin ja toivomme liittojen kestävän ikuisesti. Se on uuden elämän saapumista käsivarsille, sen hoivaamista ja katsomista luottaen ja rakastaen lapsen kirkkaisiin silmiin. Rakkaus on taivaallisen toivon täyttymisen aavistelua ja täydellisen odotusta.  Ja jo nyt voidaan elää odotuksen ilossa ja toivossa.

Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvosta kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti, mutta silloin täydellisesti, niin kuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. 1. Kor. 13:12 

 

Jeesuksen kaa

Kun olin työelämässä, kuulin lasten usein kyselevän toisiltaan: - Oleksä mun kaa?                                 Ja toinen saattoi vastata: - Emmä voi, mä olen tänään Ellun kaa.

Tuo kaa - kanssa - kuulosti hassunkuriselta sanalta, mutta oli lapsille tärkeä. Kertoihan se yhdessäolosta, ystävyydestä, luottamuksesta ja viihtymisestä.

Näin helluntain jälkeen elämme aikaa, jolloin Jeesus on noussut taivaaseen Isänsä luo, mutta hän ei ole jättänyt oppilaitaan yksiin, vaan on antanut lupauksensa: - Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmanajan loppuun saakka. Matt. 28: 20.

Jeesuksen antama lupaus yhdessäolosta on varsin pitkäkestoinen - voisiko pidempää ollakaan! Miten sitten asia on meidän puoleltamme. Haluammeko olla Jeesuksen kanssa, ja miten tätä suhdetta hänen kanssaan voisi vahvistaa, ettemme vain huitele ympäriinsä.

Jeesuksen löytää Raamatusta. Sen lukeminen ei saa olla vain puiseva velvollisuus: luenpa luvun päivässä, niin homma on tehty. Jeesuksen ystävä etsii Raamatun sivuilta Jeesusta, mitä hän puhui, teki, mitä hän sanoi. Tällainen lukeminen synnyttää henkilökohtaista pohdiskelua, miten hänen opetuksensa ja esimerkkinsä sopisivat tähän päivään, ja miten ne sopisivat omaan elämääni? Raamatun lukeminen ja sieltä löytyvät lupaukset, saavat aikaan iloa. Ps. 119:162 Minä riemuitsen sinun sanastasi, niin kuin suuren saaliin saanut.

Toinen väylä Jeesuksen "kaa" olemiseen, on päivittäinen rukous. Jeesus itse tarvitsi rukousta tehtävässään. Siksi hän vetäytyi hiljaisuuteen, usein vuorelle puhumaan Isänsä kanssa. Meitäkin kutsutaan sulkemaan meteli ympäriltämme ja vetämään ovi perässämme kiinni seurustellaksemme Jeesuksen kanssa. Rauhallinen kohtaaminen voi tapahtua luonnossa tai vaikkapa matkalla liikennevälineen yksinäisyydessä. 1. Tim. 2:1-2 antaa oikein maailmanlaajuisen rukousohjelman.

Kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaasti ja kunniallisesti.

Mikä valtava vaikuttamisen mahdollisuus!

Vielä yksi mahdollisuus olla Jeesuksen "kaa", on olla yhteydessä Jumalan seurakuntaan - Kristuksen ruumiiseen tässä maailmassa. Kristuksen ruumiin jäsenten yhteys ilmeni ensimmäisellä vuosisadalla usealla tavalla. Ennen kaikkea he jakoivat yhteisen uskon, mutta se oli yhteyttä myös välittämistä ja rakastamista. Apt 2:45-46 He myivät omaisuutensa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan, kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he tulivat yksimielisesti koolle temppelialueelle, ja he mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemullisin ja vilpittömin sydämin.

Nyt kun koronarajoitukset ovat hellittämässä, olisi aika palata seurakuntayhteyteen vahvistumaan hengellisestä yhdessäolosta ja virkistymään toistemme läheisyydestä.

Olisimme taas toistemme "kaa". Olisimme Jeesuksen "kaa".

 

Helluntain Hengessä

Helluntai on minusta aina tuntunut erityisen sykähdyttävältä juhlalta. Tuntuu, että luonto on silloin hehkeimmillään. Täällä Etelä-Suomessa kaikki on kirkkaanvihreää, tuomet kukkivat niin, että niiden tuoksu leviää laajalle ympäristöön, ja lintujen laulu on aivan katkeamatonta.

Raamatun kuvaus ensimmäisestä helluntaista on myös sykähdyttävä. Kokonainen luku, Apt 2, on omistettu helluntaipäivän tapahtumille.

Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä tuli taivaasta humaus, niin kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko huoneen, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat heidän itse kunkin päälle, ja he täyttyivät Pyhällä Hengellä ja alkoivat puhua muilla kielillä sen mukaan, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. 

Eri kielillä puhuminen olikin ensimmäinen Pyhän Hengen helluntaina antamista lahjoista. Niitä on kuitenkin monia muitakin. Raamatussa on kaksi luetteloa näistä lahjoista. 1. Kor. 12:8-10 puhutaan yhdeksästä armolahjasta, joita ovat viisauden sanat, tiedon sanat, usko Hengessä, terveeksi tekemisen lahjat,  lahja tehdä voimallisia tekoja, profetoimisen lahja, lahja arvostella henkiä, eri kielillä puhumisen lahja ja lahja selittää kieliä.

Room. 12:6-8 mainitaan lisäksi viran hoitamisen, opettamisen ja kehottamisen lahjat. Samassa Roomalaiskirjeessä 6:23 muistutetaan, että tärkein armolahja on sittenkin iankaikkinen elämä. 

Armolahjat eivät ole ihmisen omia taipumuksia ja omaa lahjakkuutta, vaan ne todellakin annetaan lahjana seurakunnan palvelemiseen ja Jumalan valtakunnan levittämiseen. 

Vieläkö sitten armolahjat toimivat tänä päivänä? Monet ajattelevat, että ne ovat kuuluneen vain varhaiskristilliseen aikaan, että nykyään niitä ei enää käytetä. Tämä asenne on huono lähtökohta armolahjojen käyttämiselle. Näin ne aivan kuin menettävät voimansa tarpeettomina. Ajattelemme, että elämme niin turvallisessa ja hyvinvoivassa maassa, ettei täällä enää tarvita armolahjoja, että jossain kaukana lähetyskentillä lähetystyöntekijät niitä tarvitsevat ja käyttävät.

Kuitenkin oma arkinen elämämme on täynnä monenlaisia vaivoja ja ahdistuksia, joihin taivaallinen Isä olisi valmis tarjoamaan lahjojensa kautta apua. Paavalikin oikein kehottaa: - Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista!

Olen kuullut tarinan Virtasesta, joka kuoltuaan pääsi katsomaan taivaalliseen varastohuoneeseen, jossa jokaisella oli oma kaappi täynnä lahjapaketteja. Kun enkeli raotti Virtasen kaapin ovea, hän näki siellä kauniisiin lahjapaperihin käärittyjä paketteja, joiden päälle oli kirjoitettu hänen nimensä. Enkeli näytti surulliselta, kun hän nosteli paketteja Virtasen nähtäväksi. Mitä niissä oli? Paketteihin oli käärittynä Jumalan Virtaselle varaamat lahjat, joita tämä ei ollut ottanut koskaan elämänsä aikana käyttöönsä.

Ei kai meille käy yhtä nolosti?

 

 

Talvi on mennyt

Laulujen laulusta 2:11-13

Näethän, että talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, menneet menojaan,

ja kukkaset ovat nousseet maasta.

Laulun aika on tullut,

ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.

Viikunapuu tekee keväthedelmää,

viiniköynnösten nuput aukeavat

ja tuoksuvat.

Kuluneen viikon aikana kevät on tulla tupsahtanut tänne Etelä-Suomeen. Yhdessä päivässä, joka sattui olemaan helatorstai, koivuihin puhkesivat pienet lehdet ja tuomet työnsivät  jo monen sentin mittaisia lehdyköitä. Melkein heti sen jälkeen ne alkoivat jo kukkiakin. Metsissä kukkivat vuokot, ojien reunoja koristavat komeat rentukat, pihassamme kukkii ruusupensaan alla jo puna-ailakki ja päivänkakkara pullistelee nuppujaan. Rakas kurkipariskunta on palannut - ehkä Israelista- edessä olevaan notkoon, myös punavarpunen luikauttelee omenapuussa. Pääsky sujahtelee pihan yli, metsähanhiparvet ylittävät peltoaukean yksi toisensa jälkeen ja metsän reunassa kaikuu mustarastaiden taiturimainen huilu.

Mielen täyttää suuri kiitollisuus, että saa taas kokea kevään saapumisen ja sen ihmeen, että talvi on takana, ja luonto herää kaikessa monimuotoisuudessaan. On pakahduttavaa seurata päivästä toiseen saapuvan kesän lisääntyviä merkkejä.  Sydän riemuitsee tutun virren, 572, sanoin.

1.
Taas kukkasilla kukkulat,
oi Herra, kaikki vyötät
ja laumat lukemattomat
taas laitumilla syötät.
Näin kaikki maa nyt iloissaan
sinulle laulaa kiitostaan,
julistaa kunniaasi.

2.
On täynnä vettä virtasi,
janoiset siitä juotat
ja runsaan siunauksesi
maan kasvulle nyt tuotat.
Lehteen ja kukkaan, Luoja, saat
auringon nousun, laskun maat
iloksi ihmisille.

Perustus

 

Olemme viime päivinä tehneet perustusta pikku mökille. On ollut hyvin mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea pienikin rakennus tarvitsee nykyisin, kun se pitää tehdä asianmukaisten säädösten mukaisesti. Vanha talomme on rakennettu läheisestä kalliosta louhitulle kivijalalle, ja siinä se on nyt seisonut kohta 200 vuotta. Tämän mökin alla risteilee vesijohtoja ja sähköjohtoja, on hulevesisysteemi, kuparilanka talon maadoitukseen, routasuojaus eristämiseen vuodenaikojen vaihtelussa. Ja mitä vielä - tulikohan kaikki edes lueteltua!

Seuratessani mökin perustusten valmistumista ovat mielessäni pyörineet 1. Kor. 3. perustuksesta puhuvat sanat.

Muuta perustusta ei kukaan voi laskea sen lisäksi, mikä on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. 

Näin helatorstain aikaan muistelemme Jeesuksen nousemista taivaaseen Isän luo. Hänen etäännyttyään oppilaista paikalle ilmestyi kaksi valkopukuista miestä, jotka sanoivat kokoontuneille ihmisille: - Tämä Jeesus, joka otettiin luotanne taivaaseen, tulee takaisin samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.

Ajatus Jeesuksen takaisintulosta saattaa tuntua vieraalta ajatukselta. Ensimmäisten sukupolvien kristityt elivät jatkuvassa odotuksen ilossa. Nyt kun hänen paluunsa on inhimillisestä näkökulmasta ruvennut tuntumaan pitkältä, monet ovat hyljänneet koko paluuajatuksen.  Kuitenkin uskontunnustuksessa, jonka yhdessä lausumme sunnuntaisin kirkossa, tunnustamme Jeesuksen paluun. 

Astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella,  ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Ajattelen, että uskontunnustus on samankaltainen kuin talon perusta. Siinä on on tiivistetysti kaikki oleellinen kristinuskosta. Tunnustuksen alku, ensimmäinen uskonkappale, kertoo Jumalasta maan ja taivaan Luojana. Keskimmäinen osa, toinen uskonkappale, kertoo Jeesuksen elämäkerran syntymästä taivaaseenastumiseen ja antaa lupauksen paluusta. Loppuosassa, kolmannessa uskonkappaleessa, puhutaan Jumalan kolmannesta peroonasta, Pyhästä Hengestä sekä seurakunnasta, pyhien yhteydestä. 

Tähän uskomme perustukseen on hyvä välillä palata ja pohdiskella sen sisältöä, mitä siinä oikein sanotaan, ja mitä se itse kullekin merkitsee. 

Valonkantajia

Näin äitienpäivän aikaan mietin omaa äidin- ja mummin rooliani.  Koska en ole enää aikoihin olla huolto- ja hoitovastuussa, ja katraan nuorimmainenkin täyttää tänä vuonna jo 10, niin mikä on tärkein tehtäväni?

Luuk. 18:1 antaa äitien ja mummien tärkeästä tehtävästä vinkin. Jeesus kertoi heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla lannistumatta. 

Jeesus kertoi tarinan leskivaimosta, joka oli asioineen jatkuvasti tuomarin kimpussa niin, että tuomari aivan kyllästyi. Lopulta tuomari otti lesken asian vakavasti, koska hän ei jaksanut enää lesken pyyntöjä. 

Hän lopettaa kertomuksensa sanoihin: - Eikö sitten Jumala hankkisi oikeutta valituilleen, kun nämä yötä päivää huutavat häntä avukseen. Viivyttäisikö hän heiltä apuaan?

Esirukoilja on eräänlainen valonkantaja, joka tuo Jumalan valoa ympäristöönsä. Vaikka kantamamme rukouksen tuikku olisi kuinka pieni, se on kuitenkin pimeässä loistavaa valoa! 

Suurin vaara esirukoustehtävässä on väsyminen. Silloin helposti syntyy tappion ja epäonnistumisen tunne, joka vaikuttaa masentumiseen ja epäilykseen uskon todellisuudesta.

Monesti olemme epävarmoja siitä, kuinka kauan meidän on rukoiltava. Pitääkö meidän vain jatkaa, vai voisimmeko lopettaa ja luottaa siihen, että kun on rukoiltu, niin asia on laskettu Jumalan käsiin.

On vain yksi vastaus, rukoile niin kauan, kuin olet saanut vastauksen, tai että olet saanut varmuuden, että vastaus on tulossa! Kun elää rukouselämää Jumalan lähellä, silloin elää jo asioiden näkemisessä. Olemme saaneet Jumalalta uskon lahjaksi. Silloin sydämemme voi levätä Jumalan lupauksissa. Silloin voimme jo iloita!

Iloista äitienpäivää kaikille, jotka ovat äitejä ja kaikille muille valonkantajille, jotka rukoilevat hyvää läheistensä elämään.