Niin pieni ihminen

 

Yöelämäni on jatkunut heräillessä ja valvoessa. Saana-koirani, joka ei suostu illalla tulemaan sisälle, jää kuistille nukkumaan, mutta aamuyöstä päättää ryhtyä haukahtelemaan ja pyrkii pirtin sänkyyn. Minä vaan valitettavasti jään valvomaan tästä keskeytyksestä. Nyt olen kääntänyt mokoman valvomisen ilokseni. 

Elokuinen yötaivas on mykistävä. Kun avaan puhelimesta tähtitieteellisen seuran, Ursan, ursa.fi tähtikartan, voin saada selville, että juuri tälläkin hetkellä kodallani taivaankannella loistaa Venus, olen jossain Pieni koira - Yksisarvinen ja Iso Koira -tähtikuvioiden alapuolella.

Avaruuden rajattomuus ja Jumalan suuruus puhutteleva. Yhä uudelleen ajatus ihmisen minimaalisesta roolista maailmankaikkeudessa pysähdyttää.

Mitä Jumala meiltä pikkaraisilta oikein odottaa? Voiko näin pieniltä reppanoilta odottaa oikein mitään?

Jumala odottaa ihmisiltä varsin yksinkertaisia asioita. Hän odottaa rakkautta, hyvyyttä, oikein tekemistä ja elämistä häntä kuunnellen. Hänen antamistaan kymmenestä käskystä löytyvät nämä perusasiat, joita noudattamalla ihminen voi miellyttää Jumalaa.

Miksi käskyjen noudattaminen tuntuu niin vaikealta? Eiväthän ne vaadi mitään ihmejuttuja, vaan sitä, että kunnioitamme Jumalaa, vanhempiamme ja käyttäydymme asiallisesti toisia kohtaan: emme vahingoita tai tapa, kunnioitamme perhettä, emme ota muille kuuluvaa, tahraa toisen mainetta, emmekä puutu toisten asioihin, vaan annamme heidän pitää  omaisuutensa ja rakkaansa. Ei kovin kummallista!

Meille on opetettu jo nuorena, ettei kukaan ihminen pysty noudattamaan kymmentä käskyä. Ehkä ei pystykään, jos tarkastelemme käskyjä kätkettyjen ajatusten, kateuden, ahneuden ja salaisten mielitekojen pohjalta. Juutalaiset rabbit kuitenkin sanovat, että ihminen pystyy, jos tahtoo. Ajattelen, että jos piilossa mylläävät ajatukset jätetään pois, eikä käskyjä ryhdytä pilkkomaan, vaan ne otetaan alkuperäisessä muodossaan, niin kyllä pystyy. 

Koko villakoiran ydin on siinä, ettemme tahdo. Toki tahtoisimme tahtoa! Jos ottaisimme Jumalan tosissamme ja rakastaisimme häntä, osaisimme suunnata oman tahtomme hänen tahtonsa mukaiseksi. Tällaiseen päivittäiseen vaellukseen pitäisi pyrkiä. Tähän valossa vaeltamiseen tarvitsemme kuitenkin jatkuvaa armoa ja anteeksiantoa.

Pimeys ja valo

 

Heräsin viime yönä lapinkoirani, Saanan, haukkumiseen, enkä saanut sen jälkeen pitkään aikaan unta. Istuin sänkyni reunalla ja katselin yötaivasta ikkunasta. Elokuinen yö oli jo pimeä, tähdet loistivat kirkkaina. Ihmettelin, miten kesä olikin kuin salaa jo siirtynyt pimeiden öiden aikaan. Joka vuosi se tulee liian nopeasti ja yllättää.

Jeesus puhuu Raamatussa itsestään valona. Hän sanoo: - Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo.

Ja Paavali muistuttaa tessalonikalaisia 1. Tess.5: 4-6 Mutta te veljet, ette ole pimeydessä ... sillä te kaikki olette valon lapsia ja päivän lapsia. Me emme ole yön, emmekä pimeyden lapsia.

Olen ihmetellyt ihan päivittäisen elämäntavan nyrjähtämistä, miten nuoremmilla sukupolvilla yö ja päivä tuntuvat vaihtaneen paikkaa. Nuoret - jopa lapset - valvovat yömyöhään ja roikkuvat laitteittensa kanssa, niin että seuraavan päivän herääminen siirtyy puolille päivin tai jopa iltapäivään. Tuntuu, että paljon on menetetty, kun raikas ja odotuksilla ladattu aamu on valunut käsistä.

Taiteilija Birgitta Yavari on sanonut osuvasti: - Voimme vaikeuksitta ymmärtää, että lapsi pelkää pimeyttä, mutta on traagista, kun aikuiset pelkäävät valoa.

Tuntuu, että hengellisessä maailmassa ihmiset eivät halua tulla Jumalan kirkkaaseen valoon, joka valaiseen ja paljastaa synnin. Raamatun sana ohjaa meitä maailman pimeydessä kuin pieni lamppu yhden askelen kerrallaan. Jumalan sanan valo on niukka, se ei paljasta meille Jumalan koko sanomatonta kirkkautta. Se antaa kuitenkin tarpeeksi valoa, jolla on tultava toimeen. Se kertoo tärkeimmän: sen että Jumala rakastaa, hän antaa synnit anteeksi ja johdattaa taivaan kotiin. Tähän valoon on tyydyttävä, ja se riittääkin elämän ajaksi.

Pimeyttä ei voi poistaa, mutta valoa voi aina lisätä. 

Voimme itsekin olla valona - edes pieneä tuikkuna - sille, jota elämän pimeys ahdistaa.

 

 

 

 

 

 

Vilahduksessa ja viipyessä

Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Välillä vain tuntuu siltä, että istumme huolinemme ja murheinemme vahvaseinäisessä kuplassa. Tunnemme olevamme siellä auttamattoman yksin.

Kuitenkin Jumalan valtakunta on koko ajan ympärillämme, enkelit liikkuvat ja toimivat kaikkialla. Heidän läsnäolonsa tuo heijastuksen Jumalan kirkkaudesta maan päälle.

 Rukous on väylä ahdistusten ja kaikenlaisten paineiden kuplastamme ylöspäin. Se on meille annettu suurenmoinen lahja, jota ei ole tarkoitettu vain isojen ikävien tapahtumien varalle, vaan jokapäiväiseen, jatkuvaan käyttöön.

Jumala tahtoo, että eläisimme koko ajan rukouksen hengessä. Hän toivoo, että olisimme kuin lapsia, jotka haluavat kertoa jatkuvasti Isälleen huolensa, mutta myös kiitollisella mielellä iloiset asiansa.

Pyyntömme taivaalliselle Isälle - siis rukoukset - suorastaan vilahtavat vauhdilla hänen korviinsa, eikä hän ole ollenkaan hidas vastaamaan. Kuinka Jumala, joka on kaikkea enemmän, voisi olla välittämisessään ja rakkaudessaan hidas? E-ei, vastaukset kyllä lähtevät välittömästi, vilahduksessa, mutta niiden saapumisessa voi olla ongelmia, sillä Paha tekee kaikkensa, ettei yhteys Jumalan ja ihmisen välillä toimisi. 

Dan 10:12 on ihana kohta, jossa Daniel kertoo siitä, miten hänen pitkä rukoustaistelunsa oli edennyt meille näkymättömässä maailmassa. Näin enkeli paljasti, miksi vastaus viipyi.

Hän sanoi minulle: - Älä pelkää, Daniel, sillä sanasi on kuultu ensimmäisestä päivästä lähtien, jona käänsit sydämesi etsimään ymmärrystä ja nöyrtymään Jumalasi edessä. Sinun sanojesi tähden minä olen tullut. Persian enkeliruhtinas seisoi minua vastustamassa 21 päivää. mutta sitten Miikael, yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, tuli avukseni, sillä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuninkaiden luo. Nyt olen tullut selittämään sinulle, mitä sinun kansallesi tapahtuu päivien lopulla. 

Syy siihen, ettei Daniel saanut vastausta nopeasti, ei ollut Danielissa itsessään. Hän ei ollut mitenkään "huono rukoilija". Onko sellaista ylipäänsä olemassakaan! Eivätkä hänen rukouksensa olleet huonoja tai vääränlaisia. Ainoita vääriä rukouksia ovat ne, joissa rukoillaan toisille pahaa. Sellaiset pyynnöt eivät ole rakkauden Jumalan mielenmukaisia. 

Syy rukousvastauksen viipymiseen oli taistelu Hyvän ja Pahan välillä enkelimaailmassa. Paha tietää, että Jumala lopulta voittaa, mutta hän tekee kaikkensa ilkeilläkseen ja viivyttääkseen, luodakseen epäluottamusta ja epäuskoa Jumalaa kohtaan.

Tämäkin päivä on taas rukouksien päivä. Rukous on mahdollisuus muutokseen, uuteen ja parempaan. Helpompaan elämään, jossa itse ei tarvitse olla niin vahva. Se on jo avartuva näkökulma siihen, etten ole yksin kurjassa kuplassani, vaan kaikki virtailee edestakaisin - huokaukset, pyynnöt ja vastaukset -  Isän välittäminen.

 

Aapiskukon askelissa

Varmaan jokaisella on joitakin suosikkiesineitä, jotka ottaisimme mukaan seuraavaan muuttoon. Minulla on muutama hassu koriste-esine, jotka olen hankkinut itselleni. Niissä on jotain sellaista, jotka muistuttavat minua 40-vuoden työrupeamasta lasten kanssa: Oiva Toikan lasinen Aapiskukko, Heljä Liukko-Sundströmin Pieni koululainen ja Krakovan kauppahallista ostettu naivistinen puuenkeli, joka rukoilee hurskaannäköisenä. Kaikki kolme herättävät minussa muistoja ja haikeita, hellyyttäviä tunteita

Tänä aamuna koin myös hämmentävänä menneiden työvuosien ikävän, kun luin HS:n artikkelia pienistä koulunsa aloittavista koululaisista. Artikkelissa oli kuvattu koulunsa aloittavia lapsia harjoittelemassa koulumatkansa kulkemista. Oli kuva mm. Totti-pojasta, joka kulki suojatien yli. Hänen perässään muutaman metrin päässä harppoi isoveli varmistamassa turvallista tien ylitystä.

 

 

Silmiini kihosivat oikein kyyneleet, kun luin tytöstä, jonka pitää ylittää koulumatkallaan 11 erilaista tietä. Mieleen nousi väkisinkin huokaus, että varjele, Jeesus, näitä pieniä koulukkaita. Lähetä enkelisi heidän turvakseen koulutielle. 

Virsi 488 kertoo lämpimästi näistä pienten ihmisen koulunaloitustunnelmista. Siinä tulevat esille välittäminen, toisten auttaminen, ystävyys ja ongelmien selvittäminen. Jokaisen vanhemman ja isovanhemman pyyntö lienee erityisesti juuri tuo kohta: "Suojaa koulutieni".

1.
Jeesus, sinä itsekin
olet ollut pieni.
Tule mukaan leikkeihin,
suojaa koulutieni.

2.
Tule meidän luokkaamme,
ilo sisään kanna.
Yhdessä me kasvamme.
Ystävyyttä anna.

3.
Tahdon auttaa toisia.
Jeesus, riidat poista.
Auta, ettei koulussa
kukaan kiusaa toista.

4.
Pienikin on tärkeä.
Pienikin voi tuoda
ympärilleen lämpöä,
hyvää mieltä luoda.

• 
  

Anna-Mari Kaskinen 1984. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Taneli Kuusisto 1954.

 

 

 

Nokka nurin

Joskus sitä on jonkun sanoista niin loukkaantunut, että tuntee pudonneensa kuoppaan. Sieltä ei tahdo päästä millään ylös. Sitä vain viipyy toisen tekemässä vääräksi kokemassaan teossa ja kohtuuttomassa sanomisessa. Oikeastaan ei haluakaan nousta, vaikka olo on epämukava, ja mieli kärvistelee.

Tiede-lehdessä 9/2020 oli kirjoitus Anna anteeksi - myös itsellesi (Haikola§Koskelo). Kirjoittajat kuvaavat hyvin, miten kaunaiset ajatukset kiristävät lihaksia, lisäävät ihon sähköjohtavuutta ja tihentävät sykettä ja voimistavat vihan tunnetta. Englannissa ja Irlannissa v 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan anteeksiantamattomuus sumentaa ajattelukykyä, tekee raivokkaaksi, syö itsevarmuutta, haittaa uusien ihmissuhteiden solmimista, herättää itsetuhoisia sekä muiden vahingoittamista koskevia ajatuksia, estää henkistä kasvua ja vähentää elämän merkityksellisyyden tunnetta.

Huh, huh! Anteeksiantamattomuus kuulostaa varsin epäterveelliseltä ja uhkaa siten koko olemassaoloamme.

On todettu, että ihmiset jotka kykenevät anteeksiantoon, ovat onnellisempia kuin anteeksiantoon kykenemättömät. Stressi ja psykiatrinen oireilu vähenee, tyytyväisyys elämään ja itsearvostukseen  lisääntyy. Heillä on hyviä ihmissuhteita, ja he osaavat käyttää konfliktinratkaisutaitoja. Jopa  varhainen kuolleisuus ei ole yleistä heidän joukossaan. 

Aina ei ole helppoa antaa anteeksi, ihmiset eroavat perimänsä ja kasvuympäristönsä puolesta toisistaaan. Jopa sukupuolikin vaikuttaa: naisten on helpompi antaa anteeksi kuin miesten. Kuitenkin anteeksiantaminen on päätöksen asia. Viha on luonnollinen tunne, mutta sen valtaan ei kannata jäädä. 

Ef. 4:26 ei kiellä vihastumista, koska vihastumisen panttaaminenkin on terveydelle vaarallista. Paavali sanoo: - Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Älkää antako auringon laskea vihanne yli.

 Voimme päättää luopua vihasta ja yrittää suhtautua myönteisesti väärintekijää kohtaan. Room.12:14 muistuttaa Siunatkaa, älkää kirotko.

Anteeksiantoa voi harjoitella keskittymällä ystävällisyyteen. Syyttelyn sijaan voi yrittää asettua  toisen asemaan. Kun näkee toisen inhimillisenä olentona, se edistää anteeksiantoa, sillä eihän kukaan meistä ole täydellinen.

Itse pidän kovasti seuraavasta raamatunjakeesta, sillä koen sen hyvin vapauttavana:

Jos on mahdollista ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Room. 12:18

 

Lepattavia ajatuksia

Korviini sattui ohimennen tieto, että ihminen ajattelee päivässä 60 000 ajatusta. Laskeskelin, että se tarkoittaisi uutta ajatusta joka toinen sekunti vuorokauden ympäri. Miten sitten lie unessa? Välillä tuntuu, että unessa ajatukset oikein vilistävät. Luulee nukkuneensa kauan, kun on nähnyt mitä lie unia, mutta onkin herännyt vain pienen hetken kuluttua.

Suuri osa ajatuksista on varmaan arkisia: Sataakohan kohta, kun taivaalla on niin musta pilvi? Tai: Tämä uusi satulatuoli on mukava istua, olipa hyvä, että hankin tämän. Tai: Tosi hyvää kauraleipää! Taidan laittaa sen päälle vain puolikkaan juustonsiivun.

Ajatuksemme lepattavat asiasta toiseen kuin perhoset. Sanotaan, ettei ihminen pysty rukoilemaan Isä meidän-rukousta ilman, etteivät hänen ajatuksensa karkasi välillä omille teilleen. Nykyihmisen ajatukset ovat entistäkin karkailevampia. Kaikki käytössämme olevat tekniset laitteet ja sometus eivät ainakaan paranna keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta. Emme pysähdy edes syömaan ilman, että kurkimme saapuvia tekstareita, ja illalla selaamme naamakirjasta tuttaviemme kuulumisia. Eipä ihme, että uni ei saavu, kun pää on pyörällä kaikesta pöhinästä.

Ortodoksit rukoilevat yksinkertaista rukousta: Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Rukouksen sanojen rytmissä ja jotakin ikiaikaista ja ihmeellisen rauhoittavaa. Se on sopinut rytmittämään työntekoa ja lepoa. Tänäkin päivänä se sopii askeleitten tahtiin.

Itselleni on muodostunut tärkeäksi pieneksi rukoustekstiksi VK 716 kiitosrukouksen loppu. Se on niin lyhyt, että siinä ajatukset eivät sentään ehdi karkailemaan.

Vahvista uskoamme, lisää toivoamme ja uudista rakkauttamme.

Näihin sanoihin mahtuvat kristilliset peruspilarit: usko, toivo ja rakkaus. Ihan koko elämä.

Kuvat mieheni valokuvanäyttelystä Luopioisten Pytingiltä. Näyttely on avoinna elokuun loppuun.