Luukut avautuvat

Palaaminen Suomeen Etelä-Israelin auringosta ja lämmöstä on ollut pieni shokki. Pimeää tuntuu kestävän koko päivän. Valot sisällä ovat tarpeen keskipäivälläkin. Lumi, joka jo hetken valaisi marraskuisia päiviä, on hävinnyt ja sen tilalla on märkä, musta maa.
Jonnekin aivojeni takalokeroon vaipuu muisto aurinkoisista päivistä, jolloin ei vesipisaraakaan pudonnut. Nyt on vain uudelleen asetuttava elämään tätä elämää hämärässä - suorastaan pimeässä.

Tänään 29.11. vietetään 1. adventtisunnuntaita. Adventinaika alkaa, ja kuljemme askel askeleelta kohti joulua. Valo saapuu pimeyden keskelle. Adventtikalentereiden luukut avautuvat yksi kerrallaan.
Puhuin tyttäreni kanssa viime vuonna siitä, miten joulukalenterit ovat täynnä karkkia, suklaata ja pikkutavaraa, jota lapsi ei tosiasiassa tarvitse. Joulukalenterien hahmot ovat lisäksi TV:n lastenohjelmien ja kirjojen suosikkeja, jotka eivät liity millään tavalla jouluun.
Tämän keskustelun jälkeen tilasin jo menneen joulun jälkeisestä alennusmyynnistä kristillisestä kirjakaupasta nipun adventtikalentereita, joita suunnittelin jakavani tämän joulun aikaan suvun ja naapurien lapsille. Niiden välityksellä voisin tuoda edes vähän joulunsanomaa lapsiperheisiin.

Tänään lauletaan kirkoissa taas Hoosiannaa. Hoosianna on väkevä rukous: Oi auta! Oi, pelasta!
Tämä lyhyt rukous kuuluu Raamatun kymmenen kaikkein voimallisimman rukouksen joukkoon  - aivan samaan joukkoon Isä meidän-rukouksen ja Herran siunauksen kanssa.
Miksi emme  käyttäisi tätä rukousta muulloinkin kuin ensimmäisen adventin aikaan? Tarttuisimme muulloinkin tähän Hoosianna-huudahdukseen, uskoisimme sen voimaan.

Toivotamme kaikille lukijoillemme paljon valoa ja lämpöä alkavaan adventinaikaan!

Timnan autiomaassa

Noin 30 kilometriä Eilatista pohjoiseen on Timnan autiomaa-alue, joka lumoaa kauniilla värisävyillään, autiudella ja hiljaisuudella. Olemme joka kerran Eilatissa käydessämme viettäneet päivän Timnan kauneuden keskellä.
Niin teimme taas tälläkin matkalla.

Autiomaa kääntää  pelkistyneisyydessään katseen samalla omaan sisimpään. Kuinka sitä tunteekaan itsensä välillä kuivaksi ja tyhjäksi kuin karu autiomaa!

Tämän puutteen, turhautuneisuuden ja tyhjyyden tunteen on Maija-Liisa Heiskanen kirjassaan Savenvalajan pajassa pukenut rukoukseksi. 

"Rakas Jeesus, tarvitsen uudistumista. Elämäni tuntuu kuivalta ja tarkoituksettomalta. Erämaassani ei näytä tapahtuvan mitään. Elämänhalukin on katoamassa. Tule, Pyhä Henki, tahdon tavata sinut. Tule minun elämääni. Olet tervetullut. Odotan, että täytät minut Jeesuksen rakkaudella ja voimalla. Tahdon oppia tuntemaan Vapahtajaani Jeesusta Kristusta enemmän. Opeta minua. En pelkää sinua enää. Janoan ja odotan sinua. Muuta minun elämäni erämää pulppuavaksi lähteeksi."

"Odotan enemmän,

Pyhä Henki, anna enemmän.

odotan enemmän."

                                           

Emme tapaa sattumalta

Jotkut kirjat tuntuvat aina yhtä ajankohtaisilta, kun niihin tarttuu. Yksi tällainen, joka ei ole menettänyt lumoaan on A. Russelin toimittama Jumala puhuu. Kirja on päivittäinen hartauskirja, mutta samalla se on koskettava mietekirja, eikä sen tekijöitä tiedetä.
Kun olimme lähdössä Eilatiin, niin kirja "sattumalta" aukesi lokakuun 5. päivän kohdalta ja puhui suoraan matkalaisten sydämiin.

Alussa oli psalmiteksti: Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja isänkaikkisesti. Ps.121:8
Ja näin teksti jatkui: Minä valvon menemisiäsi ja tulemisiasi. Minä siunaan kunkin vierailun. Minä järjestän koko vaelluksesi. Siunaan sinua kaikessa, tekemisissäsi, keskusteluissasi.
Et kohtaa ketään sattumalta, vaan kaiken olen suunnitellut, siunannut  --- Olet Hengen johdossa, ja se on lapseuden todistus. "Kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia".

Matkalla jokainen päivä on avoin mahdollisuus. Ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, ja keitä tulee kohtaamaan. Samassa hotellissa asuu suomalaisia, joihin on helppo tutustua. Paikallisissa seurakunnissa tapaa uusia ihmisiä, joita ehtii parin viikon oleskelun aikana tavata muutaman kerran. Alkaa huomaamatta muodostua pieni tuttavapiiri, johon kuuluu henkilöitä, joiden nimiä ei ehkä tiedä, eikä muitakaan heidän yhteystietojaan. Kuitenkin tapaamisissa on saattanut syntyä tärkeää ajatustenvaihtoa, josta olisi hyvä jatkaa. Joskus käy niin, että vaikka emme ole sopineet tapaamisesta jonkun ihmisen kanssa, tämä tulee kuitenkin kuin "tilauksesta" vastaan lähikadulla tai kaupungilla, ja niin on voinut jatkaa kesken jäänyttä keskustelua, jakaa mielessä pyörineen ajatuksen tai tarjota jopa pientä apua. (Kerran lankaa ja neulaa haljenneisiin housuihin!)

Kun on elänyt taivaan Isän tarkan "kellon" mukaan, ei voi muuta kuin hämmästellä.
Pieni esimerkki: Salome oli halunnut antaa kirjansa venäjänkielisen version hotellissamme asuvalle vanhalle miehelle. Emme kuitenkaan tienneet, missä hän asui, emmekä muistaneet edes hänen sukunimeään. Vanhusta ei ollut näkynyt vähään aikaan - oliko hän jo lähtenyt? Lähdimme kuitenkin ulos, Salomella oli kirjansa kainalossa. Ja kun astuimme puutarhaan, kuka siellä palasi lenkiltään allasalueelta - vanha Leonardo! Niin Salome sai annettua kirjan, emmekä voineet taas muuta, kuin ihmetellä täydellistä ajoitusta.

Kymmeniä kissoja voi tavata myös Punaisenmeren rannalla.
Mereltä palaavat kalastajat ruokkivat niitä iltaisin.

Eloa Eilatissa

Nämä kuvani tyypit ovat poikia, enkä tiedä ovatko he menossa kasseineen kouluun vai mihin, mutta jostakin syystä heidän olemuksestaan löydän tänään itseni

Noin juuri täällä Eilatissa nyt mennään, pareittain, hepreantunnille, jota natiivi x-historianopettaja meille täällä joka toinen päivä opettaa. Kaikkeen sitä jotkut eläkeläismummot (meitä on siis 2 plus 2) vapaaehtoisesti suostuvatkin.

Olen näin syksyn aikaan aiemmin käynyt vain Pohjois- Israelissa, joten nyt tämä maan eteläosan syksyinen kasvillisuus kiinnostaa. Erityisesti olen yrittänyt etsiä niitä kasveja, jotka ovat nk. Luvatun maan seitsemän siunattua kasvia. Ne ovat kaikki sellaisia kasveja, jotka kukkivat pääsiäisen ja helluntain välisenä aikana - siis maan ilmaston kriittisenä kevätkautena.

Kyseiset kasvit on lueteltu 5 Moos 8: 5-8.

5. " Tiedä siis sydämessäsi, että Herra, sinun Jumalasi, kasvattaa sinua niin kuin isä kasvattaa poikaansa. 
6.  Ja noudata Herran, sinun Jumalasi, käskyjä,ja vaella hänen taitänsä ja pelkää häntä.
 7. Sillä Herra sinun Jumalasi vie sinut hyvään maahan, laaksoissa ja vuorilla vuotavien purojen, lähteiden ja syvien vesien maahan,
 8.  nisun ja ohran, viiniköynnöksen, viikunapuun ja granaattiomenapuun maahan, jalostetun öljypuun 
ja hunajan maahan (=kypsistä taateleista puristettu taatelihunaja).

Palattuani jälleen kotimaan kamaralle kerron miten minun kasvienmetsästysreissuni kävi. Löysinkö 8000 vuotta vanhan kasvin vehnän (Matt 13: 24-30) tai ohran, joka sekin on maailman vanhimpia viljelyskasveja, (Joh 6: 9 -13).
Löysinkö Raamatun 'vanhan liiton' vertauskuvan, viiniköynnöksen, joka Uudessa Testamentissä on vertauskuva Jeesuksen ja häneen uskovien elävästä yhteydestä.

Entä viikunapuun, jonka on mainittu  kasvaneen jo paratiisissa
tai granaattiomenapuun, jonka hedelmässä tradition mukaan on yhtä monta siementä kuin on Toorassa  käskyä ja kieltoa, 613 kpl. 
(Laul 1. 4:3) "Kauniisti kuin granaattiomena kaartuu otsasi hunnun alla".
Löysinkö öljypuun, puiden kuninkaan, joka saattaa olla tuhatkin vuotta vanha ( Jes 1:6 tai Ps 52:10 )
 tai taatelipuun, joka seitsemän kasvin joukossa kuvataan 'hunajana'.

Kuva: Vanha öljypuu Öljymäellä. Puun juurakon sanotaan oleva peräisin Jeesuksen ajoilta.

Hiljaa ja hämmentyneenä

Järkyttävä viesti Pariisin terroriteoista on saapunut tänne Punaisen meren rannalle. Se on hiljentänyt ajattelemaan tapahtuneen järjettömyyttä, jota ei mitenkään kykene ymmärtämään.
Ei voi käsittää, että Euroopan sydämessä ihmisiä voidaan tappaa täysin tunteettomasti.
Tuntuu ahdistavalta ajatella, että varuillaanolo ja pelko tulevat tästä lähtien olemaan alituisia seuralaisia siellä, missä väkeä liikkuu, tai ollaan joukolla koolla.
Mieltä painaa ajatus siitä, että tulevina päivinä pelästys ja kauhu hiipivät  kintereillä, saavat ihmiset varomaan, välttämään ja kiertämään. Epävarmuus saa säikkymään outoutta,  säpsähtämään äkkinäisiä ääniä, yllättäviä liikahduksia.

Jumala ei kuitenkaan tahdo, että elämme pelossa. Hänen yllättävä lahjansa pimeyden keskelle on rohkeuden henki. Hän kehottaa nostamaan katseen ylöspäin ja päämme pystyyn.

Vaikka ympärillä on melskettä ja sanomia sodista, niin Jeesus muistuttaa: - Katsokaa, ettette peljästy, sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. (Matt. 24:6)

On aika yllättävää, että kristittyjä varoitetaan huolehtimaan siitä, etteivät he pelästyisi näkemistään ja kuulemistaan kauheuksista. Heidän pitäisi pikemminkin lohduttaa ja rohkaista muita.
Heidän tehtävänsä on tarjota toivon näkökulmaa, myötätuntoa, turvaa ja yrittää etsiä kriiseihin oikeudenmukaisia ratkaisuja.

Kun Dietrich Bonhoeffer oli natsien vankina, hän kirjoitti virren 600. Virressä rukoillaan toivoa pelon maailmaan. Siinä uskotaan kaiken kauhean keskellä hyvyyden voimaan.

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,

tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.

Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.

Jää keskellemme, Kristus, rauha suo.

Kun pahan valta kasvaa ympärillä,

vahvista ääni toisen maailman. 

Luku 117

Kaikki me vanhatkin 'immeiset' tiedämme mitä tarkoittaa numerosarja 007. Sehän on James Bondin koodinumero, supersankarin, joka on lukuisten romaanien lisäksi seikkaillut yli 20 elokuvassa.
Luvut 112 ja 118 ovat nekin kaikkien tuntemat, mutta mitä mahtaa otsikkoni luku 117 tarkoittaa?
 

Tämän numerosarjan alla on Raamatun lyhin psalmi, jonka otsikkona on
Kaikki kansat ylistäkööt Herraa.

Vuoden 1938 raamatunkäännöksen mukaan psalmi kuuluu näin:

"Kiittäkää Herraa kaikki pakanat, ylistäkää häntä, kaikki kansat.
Sillä hänen armonsa meitä kohtaan on voimallinen,
Herran uskollisuus pysyy iankankaikkisesti!"

Eräissä muissa käännöksissä ensimmäinen jae on  käännetty näin:  " Kiittäkää Herraa kaikki kansat, ylistäkää häntä kaikki kansakunnat.
Ei siis puhutakaan enää pakanoista vaan kansoista. Kumpi käännöksistä on siis oikeampi?
Oikea vastaus on kummallinen, sillä kummatkin sanat ovat oikeita. Asia riippuu yksinomaan siitä kuka tätä psalmia lukee. Jos sitä lukee juutalainen, kuuluu siinä olla sana goija eli - johonkin muuhun kansaan kuuluva henkilö kuin he, joilta olemme Vanhan Testamenttimme perinnöksi saaneet. Mutta jos sitä luemme me, on selvempää käyttää sanaa kansat, pakana-sanalla kun on meidän kielessämme aivan eri merkitys.
Siispä me, nyt täällä Eilatin valossa ja lämmössä leijuvat neljä nautiskelijaa - olemme maan omalle väestölle näitä goijia, eli pakanoita, eikä se ole yhtään hullumpi asema.
Lomalla, kiireettömyydessä on myös helpompi muistaa psalmin ohjetta 'kiittäkää' 'hodu'. Samoin yritämme pitää mielessämme myös tuon viimeisen jakeen lupauksen - sen, että hänen uskollisuutensa pysyy iankaikkisesti. Se pysyy voimassa missä maassa tahansa  - siis myös siellä kotimaassa, vaikka ehkä sataa, on pimeää ja koleaa, arkihuolia ja ties mitä.

Kuvassa taatelipalmupuu.




 
 

Taivas on auki

Tervehdys täältä Punaisen meren rannalta Aroma-kahvilasta teekupin äärestä. Eilat moderneine hotelleineen ei suinkaan muistuta kuvan vanhaa, tiiviisti rakennettua  kaupunkia, mutta emme me neljä matkalaistakaan  ole aivan kuvan naisten tyylisiä.

Kerroin viime päivityksessä, että aiomme opiskella täällä hepreaa, mutta kahteen viikkoon tulee varmaan mahtumaan paljon muutakin.

Kun pari vuotta sitten olimme Salomen kanssa täällä kuusi viikkoa, niin aamupäivisin istuimme synagogassa rukoilemassa. Joka päivä meille nousi jokin ryhmä esiin, jonka puolesta piti rukoilla. Tällaisia olivat mm. lapset, nuoret, naiset, miehet, sairaat, yksinäiset, poliittiset päättäjät.

Sitten oli henkilöitä, jotka tarvitsivat juuri sillä hetkellä erityistä rukousapua. Viereisessä huoneessa asui vanhempi nainen, joka sairasti kilpirauhassyöpää. Saimme myös yllättäen puhelinsoiton, jossa nuori perheenäiti kertoi joutuvansa kiireelliseen leikkaukseen juuri löydetyn gynekologisen syövän takia. Tai sitten meille kerrottiin eskarilaisesta, jolla ei ollut yhtään kaveria.

Miten Jumala sitten vastasi näihin rukouksiin?

Kilpirauhassyöpää sairastavalta patti hävisi kaulalta, eikä ole tullut takaisin. 

Nuori äiti kuvattiin, mutta lääkärit eivät olleet uskoa silmiään, sillä mitään leikattavaa ei kuvista näkynyt. Lääkäri huusi vain toiselle: - Tule sinäkin nyt katsomaan näitä kuvia!

Eikä pieni eskarilainenkaan jäänyt ilman kavereita, vaan hän sai niitä vallan kolme!!!

Näistä kokemuksista rohkaistuneina kutsummekin blogimme lukijat mukaan tälle matkalle, pyydämme hetkeksi istahtamaan noille alakuvan tyhjinä odottaville värikkäille tuoleille.

Jos sinulla on jokin sairaus tai huoli, jonka puolesta haluat meidät täällä rukoilevan, voit kertoa siitä blogin kommentissa. Rukouspyyntöjä sisältäviä kommentteja ei julkaista, jolloin pyytäjän henkilöllisyys ja asia ei tule muiden tietoon. Pyynnöt jäävät vain bloginpitäjän sähköpostiin, ja kannamme niitä täällä rukouksessa eteenpäin.

Olemme nimittäin ymmärtäneet, että taivas on auki Eilatissa!

Autohuumoria

Erään Helsinkiläisen rantaravintolan portinpieleen on parkkeerattu tämä valokuvani punainen auto. Sen nokalla komeilee vanha kuparinen kahvipannu, kutsuen asiakkaita piipahtamaan sisään pienelle herkkuhetkelle.

Toisen hauskan autoihin liittyvän tositarinan luin jokin aika sitten omasta paikallislehdestämme.
Siinä eräs aviovaimo kertoi miehestään, jonka auton rekisterinumeroksi oli tullut 666.
Kun naapurit sinä aina naureskelivat päätti isäntä vaihtaa sen ja sai kuin saikin autoonsa kilven JOH 316. Hän paranteli sitä vielä tussikynällä siten, että laittoi kaksoispisteen kolmosen ja kuudentoista väliin kas näin - JOH 3:16. Virkavalta oli muutaman kerran huomautellut pilkuista, mutta antoivat niiden sitten olla, kun kuulemma sen " tarkoitus oli niin hyvä."
Siis mikä tarkoitus?
Joh 3:16? 
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Huomasitko sanan - yksikään. Eikös se tarkoita sinua ja minua? Tämän lupauksen turviin suljen tänään teidät, itseni, Magdaleenan ja kaksi muuta ystäväämme. Lennämme keskiviikkoaamuna kahdeksi viikoksi Eilatiin, joten. sieltä lähtevät lentelemään seuraavat postauksemme tänne Suomeen - ja mihin nyt ikinä lähtevätkään. SHALOM.
 

Pian matkaan

Korttilaatikossani on vuosikausia pyörinyt kortti, jota en ole tullut lähettäneeksi kenellekään. Aina välillä otan sen käteeni ja viivyn kuvan tunnelmassa. Kortti tuntuu kertovan monenlaista:
Naisen matka on suuntautunut kauas, sillä kuva oikein hehkuu kuumuutta. Värit kortissa ovat vahvat, taiteilija on luonut jännitteen käyttämällä vastavärejä, sinistä ja oranssia. Nainen itse näkyy tummana, lähes silhuettina. Hän näyttää herkältä ja sirolta kulmikasta ja jännitteistä ympäristöään  vasten. Hän on kuitenkin selvästi tyytyväinen ja levollinen.

Joitakin samanlaisia tuntemuksia minunkin mielessäni liikkuu, kun ajattelen muutaman päivän kuluttua tapahtuvaa Israeliin lähtöä. Olemme Salomen kanssa lähdössä taas kerran "omaan" kaupunkiimme, Eilatiin, pariksi viikoksi. Tämä on jo kolmas yhteinen Eilatin-matkamme, matkaseura on vain vaihdellut. Nyt joukkoomme liittyy kaksi hepreanopiskelijaystäväämme. Opettajakin meillä jo on odottamassa - saa nähdä sitten, miten opiskelu sitten rupeaa sujumaan.

Jo lokakuun alusta lähtien Israelissa on ollut kovin levotonta. Terroriteot ovat olleet päivittäisiä, autoilla on ajettu väkijoukkoon, ja väkivallantekoja on tapahtunut niin paljon, että puhutaan jopa puukkointifadasta. Järkyttävää on se,  miten monet 13-19-vuotiaat nuoret ovat olleet hyökkääjinä. Tekijöinä on ollut myös nuoria tyttöjä, jotka ovat onnistuneet kuljettamaan teräaseen vaatteittensa alla.

Tämä kaikki ei voi olla vaikuttamatta edessäolevan matkan ajattelemiseen, vaikka matkakohteessamme, Eilatissa, onkin tähän asti ollut rauhallista. Kuitenkin lähes aina Israelissa käydessäni on ollut levotonta. Kun olin mieheni kanssa kolme ja puoli vuotta sitten maaliskuussa Eilatissa, kaikki näytti turistin silmin turvalliselta. Olimme päättäneet vuokrata auton ja ajaa pitkin Egyptin rajaa kulkevaa tietä. Kuitenkin heräsin aamulla kolmelta siihen, että minulle sanottiin: - Älkää menkö Egyptin rajalle!
Kerroin tämän aamulla miehelleni ja luovuimme suunnitelmasta, lähdimme ajamaan sen sijaan kohti pohjoista, Timnan autiomaahan. Emme kuulleet vielä silloin uutisia, mutta myöhemmin meille kerrottiin, että Egyptin rajalla oli ollut raketti-isku.

Varjelus saa tuntemaan itsensä arvokkaaksi Jumalan silmissä. Huolenpito, jota on saanut aiemmin kokea, antaa turvan ja luottamuksen myös uusiin lähtöihin. Ei edes varpunen tipahda taivaallisen Isän tietämättä.

Eilat ylhäältä Migdalin rukoustornista katsottuna. Edessä näkyvät Jordanian vuoret. Saudi-Arabia jää kuvan ulkopuolelle, se näkyy tornista vuorijonon jatkona oikealla. Egypti on myös katsojan oikealla puolella, mutta lahden vastakkaisella puolella.
Niin, ja Syyria on sitten Jordanian pohjoispuolella oleva Israelin rajanaapuri.

Aalto

Perhekunnissa näyttää olevan
samantapaisia sääilmiöitä kuin
luonnossakin; myrskyjä ja päivänpaisteita. Niitä ei vain oikein voi ennustaa - ainakaan yhtä helposti kuin tavallista säätä.

 Jäin itse viikonvaihteessa taas tuollaisen äkkiä nousseen aallon alle. Napisin ja häpesin napinaani.
Olinhan kuin Egyptistä exodusmatkalle lähteneet juutalaiset, jotka olivat juuri saaneet nähdä Jumalan johdatuksen kulkiessaan kuivaa maata 'meren' poikki - kunnes vesivallit jälleen laskeutuivat tasaiseksi virraksi ja veivät heitä takaa ajaneen uhan mennessään. Muistin, että jo kolmen päivän kuluttua tästä valtavasta Jumalan voimannäytteestä kansa jälleen napisi. Ja niin tein minäkin.

Sitten sain sähköpostia kirjekaveriltani, entiseltä kollegaltani, nykyiseltä rukouspariltani. Hän ei tiennyt myrskystä, ei murheesta, ei pelosta eikä napinastani mitään. Siitä huolimatta hän lähetti kirjeen, jonka nimenä oli AALTO. Kirjeeseen oli liitetty kuva, jonka sain luvan perään tähän postaukseeni liittää. Kuva on alunperin paperille painettu puupiirros, jonka oli tehnyt japanilainen taiteilija Katsusiko Hokusai v.1828.

Olipa puhutteleva piirros. Jouduin kuvaa tutkimalla katsomaan myös itseäni isommasti.Onko napinani heittänyt minut vallan kokonaan pikkuiselta lautaltani aallokkoon, vai lojunko ehkä yhä sen pohjalla?

Piirroksen alle oli tämä Rachel-ystäväni liittänyt seuraavan runon.

                          Ristin luona ankkurissa
                          laivan olla pitäisi.
                          Myrskyn kuljetettavissa
                          ajelehtii purteni.
                          Vaikeata paluu on
                          sieltä - kautta aallokon. 
                                                  (Anders Odhelius)

Runo oli löytynyt 'Siionin virret' - virsikirjasta (kotihartauden tarpeiksi v.1972)
Eivät vanhene ikuiset aarteet!

Aaltoja siis tänään. Pieniä kotilaineita ja isoja, Euroopan kokoisiakin tyrskyjä - rukoiltaviksi. Jeesus tyynnytti myrskyn sanallaan. Meille on siihen hommaan työkaluksi annettu rukous. Käyttäkäämme sitä!
 .